Paljon hyviä kavereita, ihan lapsuudesta saakka, pidetty aina yhteyttä. Sitten sairastuin vakavasti, miksi ystävät eivät pidä enään yhteyttä? kertokaa, miksi? Ehkä eivät jaksa kuunnella mun valitusta? Mikä voi olla syy? Katkaisenko lopullisesti välit heihin? Tällä hetkellä olen ihan sama ihmine kuin ennenkin. Mitä teen? Itse olen kokenut aina, että toisia voi auttaa ja kuunnella.
Jyvät erottuvat akanoista?
Kauris
5632
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
..olen tuon huomion toki itsekin tehnyt,eli tuo "ilmiö" tuntuisi olevan enemmän käytäntö kuin poikkeus.Itse en ole sairastunut muuten vakavasti tai sitten vammautunut oltuani ensin täysin terve jne. vaan olen syntymästäni saakka ollut liikuntarajoitteinen ja liikuntarajoitteisena sen joskus varsinkin todella huomaa(varsin selvästi) että sitä leimautuu "toisenluokan" kansalaiseksi jopa kaveripiireissä.Jos esim. sattuu niin että kaupungilla törmää johonkin ns. puolituttuun ja menee juttusille,niin tämä saattaakin alkaa vilkuilemaan kokoajan ympärilleen ettei nyt vaan kukaan kaveri huomaisi että keskustelen tuon kanssa,tällaisia on sattunut useastikin.E n n a k k o l u u l o t,ja nimenomaan muitten sellaiset näitä hieman "erilaisia" ihmisiä kohtaan,nehän ne on ne jotka muuten aivan tavallisesta,mutta ehkä fyysisesti hieman erilaisesta ihmisestä yhtäkkiä tekee yleensä niin oudoksutun ns. "terveitten" silmissä.Mutta ihmisen ikääntyminen yleensä auttaa "järkeentymään",yleensä kaikenlaisissa asioissa,mutta poikkeustapauksiakin tietysti on.
M-33
Kuka väittäisi, että maailma on oikeuden mukainen. Oikealle ystävyydelle ei anneta juurikaan arvoa, vaan se voidaan heittää pois kun siitä ei enää saada mitään hyötyä irti. Itse tämän monesti oppineena olen rakentanut ympärilleni muurin, jonka läpi en ketä tahansa laske. Autetaan ja ennetaan aikaamme vain niille, jotka sitä ansaitsevat ja osaavat sitä arvostaa. Tuo riittävän älykäs ja rehellinen joukko on vain tässä maailmassa todella vähälukuinen.
Näinhän se on. Joillakin tuntuu vain aina olevan varaa heitellä niitä ensimmäisiä kiviä, ja nostaa nokkaansa pystyyn.
Panosta niihin muutamaan jäljellen jääneeseen ystävään. Niinhän siinä käy kuin sanoit: jyvät erottuu akanoista.
niin no sitten sulla ei ole enää yhtään ystävää ja olet samassa tilanteessa kuin mä jo muutaman vuotta, kun jouduin muuttamaan tänne entiseen kotikaupunkiin työttömäksi, ainoat tutut on sellaisia joita ei edes kannattaisi tuntea, eikä sekään hauskaa ole.
älä vaan välitä jos onnistuu. itse sosiaalisena mä kyllä kärsin siitä ettei ole porukkaa ympärillä kun aiemmin tai välillä sitä aina oli.
Perheessäni oli vakava sairaus mutta selvisimme siitä.Totta on että ne todelliset ystävät jää ja ne muut katoaa.Meillä kävi niin ja se sattui.Olimme mieheni kassa kahden.Senkin huomasin että se ihminen joka oli sairas ja olisi tarvinnut ulkopuolista tukea niin hänen pitikin oikaista typeriä luuloja joita ihmisillä oli.Tunsin että meidän piti olla vahvoja ja jaksaa selittää ihmisten tyhmiin kysymyksiin.Meidän 2v. poika sairasti syövän ja hoitojen loppupuolella odotin toista lastamme.Eräs tuntemani ihminen kysyi että onko tämä toinen korvike.Tätä maailma on onneksi itselläni ei ole ennakkoluuloja koska eiväthän sairaudet ihmistä muuta vaikka joskus se voi muuttaa ulkonäköä esim. pojallani lähti hiukset ja se oli ensimmäinen kysymys ihmisiltä onko hänellä hiuksia.Vaikka se on lääkkeestä johtuva sivuvaikutus ja kyllähän ne kasvaa takasin. Ihmiset usein pelkäävät lähestyä kun eivät tiedä kuinka suhtautua toiseen tai mitä puhua. Usein jokin vakava sairaus saa muissa pelkotiloja.Meidän vain pitää itse jaksaa ja jätää ne ystävät omaan arvoonsa jotka meidät hylkää silloin kun tarvitsemme apua.Hyvää jatkoa ja kesää!!!!