Naimisissa ollaan kummatkin tahoillamme, mutta vetovoima on niin valtava, ettei sitä pysty vastustaa. Ainakaan minä, pieni ja heikko ihminen! Pitäisi kai tuntua pahalta.. eikö synti yleensä??!! Mutta kun on vaan niin hyvä olla! Hänen kanssaan muu maailma katoaa ympäriltä ja on vaan me kaksi.
Olen paha ihminen, kun en vangitse näitä tunteita, vaan annan niiden jyllätä ja jopa nautin.. aivan kuin olisi siivet selässä! Tällaistako se on kun rakastuu??!!!
Olen paha ihminen, kun en vangitse näitä tunteita, vaan annan niiden jyllätä ja jopa nautin.. aivan kuin olisi siivet selässä! Tällaistako se on kun rakastuu??!!!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olen romantikko, mutta realisti, joten pysähdy hetkeksi lukemaan muutama asia, jonka ehkä olet unohtanut.
Mieti:
- onko omassa avioliitossasi tullut eteen se aika, että kumpikin pitää toista itsestäänselvyytenä?
-miten uusi kumppani eroaa aviopuolisosta?
- annoitteko aikaa toisillemme, välitittekö tarpeeksi?
- rakastatko aviopuolisoasi vai onko hän vain puoliso?
- miten hän reagoi kun kuulee uudesta kumppanista?
Mieti myös, että jos annat tunteidesi kuljettaa nyt, niin onko niin, että jos sinä eroat, eroaako se uusi kumppani myös? Mikä on se todennäköisyys, että rakentamanne uusi liitto ei kariudu samasta syystä jonkin ajan kuluttua? Arki tulee jokaiseen suhteeseen, sitä ei voi välttää. Voi valita sen, että kenestä välittää, hyvinä ja huonoina hetkinä.
Uusien tunteiden syntyminen jotakin muuta kuin kumppania kohtaan on myös itsetutkiskelun paikka: mitä vanhasta suhteesta puuttuu? MITÄ SINUSTA ITSESTÄSI "PUUTTUU"? Kumppanisi on pelisi, joka heijastaa sinut takasin; ne piirteet, jotka suututtavat, ärsyttävät, ovat juuri se, joiden suhteen sinussa itsessäsi on vielä tekemistä.
Ennen kuin lentää liihotat uusien tunteiden siivillä hajoittamaan kaksi perhettä, mieti, oletko valmis elämään yksin? Vaikka sinä päätät erota, uusi kumppani ei välttämättä eroakaan. Oletko siihenkin valmis?
Sinä itse tiedät, että mikä on sinun elämässäsi oikea ratkaisu. Ennen kuín teet ratkaisusi tai joku muu tekee sen puolestasi (aviopuolisot eivät ole sokeita...), niin käy läpi kaikki vaihtoehdot mielessäsi. Rakastumisen huuma tulee ja menee, myös avioliitossa. Jos odotat, että tuon uuden ihmisen kanssa elämä on pelkkää tuota, niin tulet pettymään vielä pahasti. Kahdessa vuodessa rakkaushormonit ovat haihtuneet ja tulee rakastamisen aika; silloin viimeistään tiedät, mistä tässä huumassa oli kysymys - ja ovatko sen toisen tunteet yhtä voimakkaat...
Kyselet täältä palstalaisilta ikään kuin lupaa uuteen suhteeseesi, eli odotat muiden siunausta tunnekuohullesi, jotta et tuntisi itseäsi "pahaksi" ja voisit jatkaa. Odotat ehkä vastausta: "jatka vain, sinulla on oikeus onneen"
Neuvoksi antaisin sinulle, kuten edellinenkin vastaaja, että ole realisti ja tee itsenäinen päätös; katso itseäsi pari kertaa silmiin ja kysy itseltäsi, petätkö mahdollisesti itseäsi ajattelemalla, että uusi suhteesi tuo ehdottoman onnen, kun se tuntuu nyt niin hyvältä.
Jos koet, että tämä uusi suhde on paljon parempi kuin edellinen ja olet löytänyt "sen oikean", niin silloin sinun on syytä tehdä radikaali ratkaisu ja erota. Mutta vastaat itse seurauksista. Vastuun ottaminen tilanteesta ei tarkoita sitä, että kysyy muilta, "olenko minä paha ihminen" Sinä itse tiedät, kuka olet - ainakin sinun pitäisi tietää.
Kaikissa suhteissa on ennen pitkää erilaisia vaiheita, hyviä ja huonoja. On virhe ajatella, että vaihtaessaan kumppania pitäisi saavuttaa täydellinen ja ikuinen onni. Ei kai sellaista ole olemassakaan. Mun mielestä olennaista on se pohja, jolta suhde ponnistaa. Onko siinä syviä tunteita, läheisyyttä, toisen kunnioittamista, intohimoa ja kaikkea sitä mitä keskinäiseksi rakkaudeksi nimitetään. Yhdessä voidaan toki elää ja pärjätä heppoisemmallakin pohjalla ikään kuin sietämällä ja kestämällä toista. Olemalla toistensa parhaat kaverit. Joillekin se sopii, jos muusta ei edes tiedä.
Luepa viestini uudelleen, niin huomaat, että minä en puhu missään "ehdottoman onnen" vaatimuksista.
Huomaan, että kun puhutaan vastuun ottamisesta omista tunteista, niin alkaa heti puolustelu.
Kyseinen tilanne on henkilön itsensä päätettävissä ja hän kantaa tilanteesta myös vastuun, mikä tarkoittaa, että mitä tahansa hän päättää tehdä, hänen on selvittävä siitä ennen kaikkea itse. Siinä ei auta se, että kyselee muilta oikeutusta tekoonsa. Vastuu on tekijällä itsellään - aina.
tiedän kokemuksesta. Tutki tunteitanne ja yhteensopivuuttanne vielä vähän aikaa. Älä tee tärkeitä päätöksiä ihan heti.
Vastuu siitä oletko oikealla vai väärällä tiellä, jää sinulle. Sinähän sen tiedät parhaiten.
Sitä vaan on niin heikko silloin kun tunteet oikein alkaa jyllätä.. vain saman kokenut voi ymmärtää tämän asian! Meidän kahden juttu on pysynyt aika viattomalla pohjalla, vaikka sitä en kiellä, etteikö jo pelkästään tätä yhteydenpitoa häneen voisi pitää pettämisenä.. sitähän se kaunistelematta on! Koen morkkiksia aika ajoin ja olen yrittänyt jättää yhteydenpidon ja unohtaa.. ajatellut, että pois silmistä pois mielestä, mutta hän ei vain unohdu. Mitä enemmän yritän sitä vahvemmin hän tulee aatoksiini. Tätä on jatkunut jo yli kaksi vuotta! Yritin pitkään vastustaa meidän kahden tapaamista ja viime hetkiin asti ruoskin itseäni ja mietin mielessäni, että mitä helv..ä olen tekemässä! Mutta sillä samalla hetkellä kun nähtiin, kaikki pahat fiilikset katosi ja oli tosi hyvä olla yhdessä!
Kyllä mä sen tiedän, ettei tästä meidän jutusta voi koskaan mitään tulla, vaikka sellainen fiilis on, että hän on mun "sielunkumppani", eikä vaan olla tavattu oikeseen aikaan oikeassa paikassa. Toivoisin vain, että tämä tunne jättäisi rauhaan, saisin voimia vastustaa kiusausta olla yhteydessä häneen ja että voisin kokea onnellisen elämän kumppanini kanssa.
Aika inhottava tunne, että olisikin nainut väärän ihmisen.. sellaisen, ketä ei ole koskaan oikealla tavalla rakastanut, vaan on vain jotenkin jumittunut johonkin tuttuun ja turvalliseen. Ne "perhoset" on jääneet kokematta omassa suhteessa ja tuntuu niin hyvältä niitä vihdoinkin tuntea!
ja kummankin tahollaan viettämien unettomien kuukausien jälkeen "sielunkumppanuutemme" vain vahvistui. Tämän jälkeen pitkät neuvottelut puolisoiden kanssa, erohakemukset, muutot. Asumme nyt yhdessä, unettomuus ja muut vaivat katosivat molemmilta saman tien. Emme pettäneet puolisoitamme, vaan kerroimme miten olimme tähän tilanteeseen päätyneet. Rehellisyys oli silloin aika raskasta kaikille, mutta parempi näin jälkikäteen ajatellen kuin perinteinen salasuhde.
Avioliitto on suunnitteilla. Paitsi rakastavasia olemme myös toistemme parhaat ystävät. Kenenkään kanssa koskaan ei ole ollut näin helppo kommunikoida. Kumpikaan emme aikaisemissa liitoissamme ole kokeneet tällaista läheisyyttä ja helppoutta.
Jotenkin "tunnistimme" toisemme ensi hetkistä kolme vuotta sitten, se oli jotakin aivan käsittämätöntä, enkä uskaltanut uskoa siihen aluksi. Ajattelin alkuun, että se kaikki oli vain jotain harhaa tai oman avioliittoni puutteista johtuvaa.
Teidän tarinanne on siis lopulta kaunis, vaikkei varmasti ole aina siltä tuntunut.. etenkään muiden näkökannalta! Onneksi olkoon rohkeudesta ja rakkauden täyteistä elämää teille!
Itse olen tavannut kumppanin nuorena (vanha en ole vieläkään) ja hän on ensimmäinen kunnon suhteeni. Häntä ennen ehdin vain tapailla muutamia miehiä. Olen aina ollut kaikenlaisen pettämisen vastustaja ja olen kantani myös hyvin vahvasti tuonut esille keskusteluissa tovereiden kanssa. Olen ajatellut, että parisuhteisiin kuuluu ihastumiset muihin (niinkuin kai kuuluukin), mutta niiden ei saa antaa hämätä ja heikentää arvostelukykyä.. aina pitää muistaa ajatella asioita järjellä. Jokainen suhde arkipäiväistyy ja hekuma katoaa. MUTTA.. rakkauden ainakin pitäisi syventyä ja vielä vuosienkin päästä minulla pitäisi olla vahva tunne siitä, että kumppani on minulle oikea.. ala- ja ylämäessä. Joskus voi mennä huonostikin, mutta aina pitäisi olla tietynlainen varmuus. Ainakin haluaisin olla sen verran romantikko, että sen "vain tietää" milloin joku on oikea minulle. Itse en ole kumppanini kohdalla koskaan "vain tiennyt", vaan olen ihan alusta asti epäillyt, pohtinut ja ollut epävarma.. hetkittäin tosi vahvastikin! Miksi sitten ylipäätään menin naimisiin???!!!! Kunpa tietäisinkin.. se on vain ollut helpompaa, olen yrittänyt uskoa, että suhteeni ja epävarmuuteni on "normaalia". Mitään "todellisia" ongelmia ei suhteessa ole.. hyvä mies kaikin puolin ja tuntuu minua aidosti rakastavan. On ollut helpompaa jäädä kuin lähteä.. ja lähteminen käy aina vain vaikeammaksi!
Siitä toisesta miehestä. Hän kolahti minuun ihan saman tien, kun aloimme jutella. Kumpikaan ei etsinyt mitään suhdetta tai ihastumista.. tuntui vain heti kuin oltaisi tunnettu jo vuosia ja pystyin kertomaan elämästäni "ventovieraalle" ihmiselle samantien henkilökohtaisista asioista.. ja välillämme vallitsi molemminpuolinen ymmärrys. Kun olemme kahden ja hän pitää minua sylissään, tuntuu se siltä kuin olisi tullut kotiin. Mistään morkkiksista ei ole sillä hetkellä tietoakaan vaan päinvastoin tuntuu siltä, että elämä on tässä ja nyt.. juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja kaikki muu on turhuutta.
Olen minäkin kelannut vaikka mitä; että hän on naisten liehittelijä ja minä olen vain yksi monista, että hän on vain hetkellisesti tylsistynyt elämäänsä ja kaipaa seikkailua. Näillä ajatuksilla yritän vierottaa itseni tästä miehestä ja pitää pään kylmänä, mutta en vain löydä hänen käytöksestään mitään pelimiehen elkeitä ja uskoisin tunnistavani epäaitouden.. tai viimeistään tähän mennessä. Hän on niin aito, eikä edes yritä mitään. Kun kuluu aikaa, emmekä näe, yritän taas ajatella hänet "pahaksi viettelijäksi", mutta aina vain tunnistan hänessä sitä aitoutta, joka vetää puoleensa.
On kahdenlaisia tarinoita; toisissa kyse on juuri seikkailunhalusta, tylsistymisestä omaan elämään ja pikku ihastuksesta, toisissa on kyse ihka aidosta rakkaudesta. On niitä rumia ja kauniita tarinoita riippumatta siitä, miltä ne ulkopuolisille näyttäytyvät. Vain kaksi ihmistä tietää, mikä on totuus.
Itse en vielä tiedä kummasta meidän kohdalla on kyse. Haluan uskoa, että jostain annetaan minulle vastaus.. jokin vain haluaa pitää ainakin vielä tämän ihmisen mun sydämellä.
Nämä teidän "sielunkumppaninne" ym. ihanat uusiopuolisot tuntuvat siltä oikealta juuri niin kauan kuin ensihuuma kestää. Tottakai keskustelut ja ajatuksenvaihdot sujuvat alkuun kuin tanssi ja tuntuu siltä että "hän on niin samaa mieltä kaikesta kuin minäkin ja hänen kanssaan on niin helppo puhua ". Lienette unohtaneet vuosien ja -kymmenten saatossa kokeneenne samat asiat nykyisten ja tulevien ex-kumppanienne kanssa. Lyökää vaan päätänne seinään kerran toisensa jälkeen mutta syyttäkää sitten itseänne jos tuntuu kipeältä.
on niin että vaihtamalla paranee. Pitää vaan harkita huolellisesti ennen päätöksentekoa.
Olen mielessäni päätynyt siihen, että kaikkein suurin vääryys on henkinen puolison pettäminen.. että minun ikäväni kohdistuu toiseen ihmiseen ja ajattelen häntä usein myös sen arjen keskellä, jonka jaan oman puolisoni kanssa. Niinä hetkinä, kun puoliso on poissa, nautin yksinäisyydestäni ja annan ajatusteni rauhassa liihottaa toisen luokse.. vaikka minun pitäisi kärvistyä ikävästä omaa puolisoa kohtaan.
Aion todellakin tutkiskella itseäni. Yritän pitää mahdollisimman vähän yhteyttä tuohon toiseen, jottei tunne lähde viemään omille urilleen, ilman todellisuuspohjaa.
Yritän rohkeasti tehdä elämässäni suuria ja kipeitäkin ratkaisuja, jos koen itsetutkiskelun jälkeen sen tarpeelliseksi. Mutta henkistä (ja konkreettista) pettämistä en saa jatkaa. Mieheni on niin arvokas, että hän ansaitsee täydellistä ja pyyteetöntä rakkautta osakseen.
Olemme vielä nuoria, eikä meillä ei ole lapsia, joten nyt on aika tehdä päätökset. Tiedän, että ne olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemminkin, mutta... parempi nyt kuin sitten, kun takana on pitkä liitto ja lapsia. Jos lähden, helppoa se ei varmasti tule olemaan. Monet tuomiot tulen kuulemaan, katkeruutta tulen jättämään mieheni sydämeen ja syvät haavat. Varmasti tulen tuntemaan myös yksinäisyyttä ja luopumisen tuskaa. Siltikin uskoisin, että niin sen kuuluu mennä. Mieheni tulisi vielä varmasti löytämään sen ihmisen, joka häntä aidosti ja syvästi rakastaa.. ehkä minäkin löytäisin oman sielunkumppanini. Aika parantaisi haavat ja jonain päivänä voisi jo sanoa, että näin sen kuuluikin mennä, enkä ole hukannut toisen elinvuosia pitämällä hänet rakkaudettomassa suhteessa.
Senkin tiedän, ettei tämä päätös saa olla missään yhteydessä tämän toisen miehen elämän ratkaisuihin. Minulla pitää olla rohkeutta tehdä isenäinen päätös, joka on oikein sekä itseäni että miestäni kohtaan. Tällä toisella miehellä on oma elämänsä ja suhteensa ja hän tekee omat ratkaisunsa.
Kuitenkin, vaikka jäisin lopulta ypöyksin, uskoisin tehneeni oikean ratkaisun. Oman elämänkumppanin pitää olla ykköspaikalla.. aina!
Kiitos kommenteista! Katsotaan, mihin suuntaan elämässäni päädyn.