Olemme sinnitelleet jo useamman vuoden yhdessä pienen lapsemme tähden. Tai siinä naurettavassa toivossa, että välimme vielä korjaantuisivat.
Tänään ymmärsin, että niin ei koskaan tule käymään. Pettämisiä tms. ei ole taustalla, emme vain sovi toisillemme. Miehen sanoma lause sai minut vihdoin käsittämään, että meidän on pakko erota. Hän sanoi, että oli aikeissa jättää minut jo seitsemän vuotta sitten yhdellä ensimmäisistä matkoistamme. Meillä oli taustalla vasta muutama kuukausi seurustelua ja matkalla tuli jokin erimielisyys. Hän aikoi jättää minut, mutta ei sitten kuitenkaan jättänyt, koska olimme samasaa työpaikassa (mikä syy se oli jäädä?).
Eli: HÄN on lähtenyt tähän juttuun (yhteinen asunto ja perheen perustaminen) VALHEELLISIN perustein. Elämämme on ollut viimeiset pari vuotta yhtä riitaa eikä loppua näy. Osani on minullakin niissä riidoissa, mutta ainakin minä alun perin lähdin tähän suhteeseen rakkaudesta.
Nyt otan ohjat vihdoin käsiini ja teen tästä lopun. Olen yrittänyt sinnitellä, suurimmaksi osaksi nähtävästi siitä syystä, että en halua olla erossa lapsestani ja pelkään a) sitä, että mies kostonhimossaan alkaa vaatia lasta itselleen eli lähihuoltajuutta tai b) vaatii lasta itselleen mahdollisimman paljon. Ja lapsi on vasta 2 v ja hyvin sidoksissa minuun.
Mutta näinkään tämä "perhe-elämä" ei voi jatkua. Olen syvässä masennuksessa ja niiiin väsynyt. Minulla on hyvä työ ja perhe tukijoukkoina. Selviän lapsen kanssa varmasti ja paremminkin ilman tuota jatkuvasti haukkuvaa ja elämänhaluni vievää miestä.
Ja tosiaan, paljon pahempiakin sanoja olen kuullut kuin nuo tämänpäiväiset, mutta tänään iin päälle tuli piste. Jos jo silloin vuosia sitten meinasi jättää minut, niin OLISI TEHNYT MEILLE KUMMALLEKIN PALVELUKSEN JA JÄTTÄNYT! Jäi minun kanssani suhteeseen ilmeisesti elintason nousun ja perheen perustamisen halussa.
Saakelin p****kiainen minkä teki. Onneksi on lapsi, hän on ainoa onneni maailmassa. Taistelen oman ja lapseni onnen puolesta viimeiseen asti.
Tänään ymmärsin, että niin ei koskaan tule käymään. Pettämisiä tms. ei ole taustalla, emme vain sovi toisillemme. Miehen sanoma lause sai minut vihdoin käsittämään, että meidän on pakko erota. Hän sanoi, että oli aikeissa jättää minut jo seitsemän vuotta sitten yhdellä ensimmäisistä matkoistamme. Meillä oli taustalla vasta muutama kuukausi seurustelua ja matkalla tuli jokin erimielisyys. Hän aikoi jättää minut, mutta ei sitten kuitenkaan jättänyt, koska olimme samasaa työpaikassa (mikä syy se oli jäädä?).
Eli: HÄN on lähtenyt tähän juttuun (yhteinen asunto ja perheen perustaminen) VALHEELLISIN perustein. Elämämme on ollut viimeiset pari vuotta yhtä riitaa eikä loppua näy. Osani on minullakin niissä riidoissa, mutta ainakin minä alun perin lähdin tähän suhteeseen rakkaudesta.
Nyt otan ohjat vihdoin käsiini ja teen tästä lopun. Olen yrittänyt sinnitellä, suurimmaksi osaksi nähtävästi siitä syystä, että en halua olla erossa lapsestani ja pelkään a) sitä, että mies kostonhimossaan alkaa vaatia lasta itselleen eli lähihuoltajuutta tai b) vaatii lasta itselleen mahdollisimman paljon. Ja lapsi on vasta 2 v ja hyvin sidoksissa minuun.
Mutta näinkään tämä "perhe-elämä" ei voi jatkua. Olen syvässä masennuksessa ja niiiin väsynyt. Minulla on hyvä työ ja perhe tukijoukkoina. Selviän lapsen kanssa varmasti ja paremminkin ilman tuota jatkuvasti haukkuvaa ja elämänhaluni vievää miestä.
Ja tosiaan, paljon pahempiakin sanoja olen kuullut kuin nuo tämänpäiväiset, mutta tänään iin päälle tuli piste. Jos jo silloin vuosia sitten meinasi jättää minut, niin OLISI TEHNYT MEILLE KUMMALLEKIN PALVELUKSEN JA JÄTTÄNYT! Jäi minun kanssani suhteeseen ilmeisesti elintason nousun ja perheen perustamisen halussa.
Saakelin p****kiainen minkä teki. Onneksi on lapsi, hän on ainoa onneni maailmassa. Taistelen oman ja lapseni onnen puolesta viimeiseen asti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Piste iin päälle tuli tuosta kun hän sanoi että seurustelun ALKUVAIHEESSA hänestä on tuntunut että pitäs erota? KUka siinä vaiheessa vielä aattelee mitään perheen perustamista tai taloudellista vakautta YHDESSÄ?
Me ainaki exän kans oltiin eroamassa harva se päivä alkuvaiheessa. Kuitenkin rakastettiin toisiamme paljon ja uskottiin yhteiseen tulevaisuuteen. Ajan saatossa se usko kuitenkin loppui toisella ja ero tuli 10v yhteiselon jälkeen ihan muista syistä kuin silloin seurustelun alkuvaiheessa olis tullut :).
Puhalla vähän ja käykää vaikka juttelemassa jolleki ulkopuoliselle. Kaikenlaiset tunteet on parisuhteessa sallittuja, teot ja sanat on asia erikseen...
Jos tiedät olevasi masentunut, niin voin omasta kokemuksesta kertoa, että omakuva ja uskomukset toisten motiiveista tuppaavat olemaan vähintäänkin vääristyneitä.
Älä tee turhaan hätiköityjä päätöksiä tai johtopäätöksiä ja hakeudu hoitoon, jos vain mahdollista.
Miehesi tuskin olisi kanssa ja uskollinen sinulle, ellei rakastaisi.
Muista, että olet hyvä ja arvokas ihminen, niinkuin me kaikki! Tsemppiä!
Kyllä tuo minusta aika julmalta kuulostaa. Mies tavallaan mitätöi koko heidän pitkän suhteen, kertomalla toiselle, että on jo alusta saakka epäillyt suhteen järkevyyttä. Tottahan jokaisella on suhteen alussa omat epäilyksensä suhteen tulevaisuudesta, mutta se että sen noin pitkän ajan päästä muistaa ja katsoo tarpeelliseksi toiselle kertoa, kertoo siitä, että asiaa on tullut miettineeksi aika paljon tuossa vuosien aikana.
Tuntuipa tutulta lukea tuota sinun tekstiä,tosin sillä erolla että sinä olet nyt tehnyt sitten päätöksen tehdä asioille jotain.Meillä on vain toisinpäin,vaimosta on tullut se joka nimittelee ja ilkeilee minulle ja nyt myös lapsille.Itse varmaan olisin antanut mennä vaan,mutta kun nyt kaikki ikävä on ruvennut kohdistumaan myös meidän murrosikäiseen tyttäreemme.Hain ammatti-apuakin vaan ei siitä ollut meille apua.Täytyy olla ihmisellä myös halua ja tahtoa muuttua ja muuttaa asioita.En tiedä kauanko enään jaksan tätä,ei ole enään ystäviä tai edes ystävää jolle puhua.Kaikki ovat tässä vuosien varrella etääntyneet meistä.Vaimo ei enää lähde tuttavien eikä ystävien luo,viimeisestä kyläreissusta on jo yli vuosi.Tunteet on kadonneet ,tilalle on tullut ehkä sääliä....en tiedä.Sinnittelyä tämä todellakin on ollut nyt pari vuotta ja mieleeni on monesti tullut ajatus elämäni parhaista vuosista:ovatko ne olleet,ovatko ne nyt vai ovatko ne vielä edessäpäin.Toivon todellakin että ne ovat vielä edessäpäin.
Sitä kadehdin sinussa että olet tohtinut tehdä tuon päätöksen,minunkin pitäisi.En usko että mikään muuttaa meidän suhdetta,olen sen toivon jo menetttänyt.Olen iloinen puolestasi ja toivon sinulle kaikkea hyvää.
Niin on minullekin avomieheni sanonut.. "Jos olisin tiennyt että olet ollut sen kanssa, jos olisin tiennyt että olet tehnyt sitä, jne en olisi sinun kanssa". Pahin oli kuitenkin se kun hän sanoi että ei olisi halunnut meirän tyttären syntyvän jos olisi minut tuntenut paremmin..
Nyt olemme myös eron kanssa painiskelemassa, mutta aivan muista syistä.
Mutta kokemuksesta torella voin sanoa että tuollaisen kuuleminen sattuu ja saa epäilemään toisen halua suhteeseen.
Voimia sinulle!