Tuo 5 v elämä

noiden 5-vuotiaitten ajatuksia ollenkaan. Ajattelemmokohan mahdollissesti niin, ettei tuon ikäinen voi mitään ajatella tahi tietää, hehän vaan leikkivät. Leikkivät mitä? Tietämys tulee myöhemmin, mutta mikä on se ajankohta, milloin se sitten tulee. Onko se joulutontun tai hammaskeijun vierailu se tärkeä etappi.

Noissa viisivuotisten ajatuksissa on kuitenkin meidänkin tulevaisuus. Oikein sanoit tuosta opista. Olisi ehkä hyvä kysenalaistaa se itse saatu oppi ja mallit, ja kuinka mennään, ja pysähtyä hetkeksi pohtimaan, ovatko ne omat opit jo aikansa eläneet.

me aikuiset kirjoitti:

noiden 5-vuotiaitten ajatuksia ollenkaan. Ajattelemmokohan mahdollissesti niin, ettei tuon ikäinen voi mitään ajatella tahi tietää, hehän vaan leikkivät. Leikkivät mitä? Tietämys tulee myöhemmin, mutta mikä on se ajankohta, milloin se sitten tulee. Onko se joulutontun tai hammaskeijun vierailu se tärkeä etappi.

Noissa viisivuotisten ajatuksissa on kuitenkin meidänkin tulevaisuus. Oikein sanoit tuosta opista. Olisi ehkä hyvä kysenalaistaa se itse saatu oppi ja mallit, ja kuinka mennään, ja pysähtyä hetkeksi pohtimaan, ovatko ne omat opit jo aikansa eläneet.

Lue lisää

tänään - kunhan ensin nukun: - katsomaan omaa 5-vuotiastani ja paria nuorempaa. Minusta tuo 4-5 vuoden ikä on riemastuttava tuoreine oivalluksineen. Lapsen sanavarasto on jo niin laaja, että hän pystyy selittämään melko monimutkaisiakin asioita. Aikuisten totutut ajattelumallit eivät ole vielä pahasti tartuneet lapseen, joten näkökulmat saattavat olla erittäin huomionarvoisia. Odotan taas pääsyä lukemattomia kysymyksiä, suurta ihmetystä ja ihastusta sisällään pitävään maailmaan. Lapsen elämisenriemusta voisimme me aikuiset ottaa oppia.

mimmo kirjoitti:

tänään - kunhan ensin nukun: - katsomaan omaa 5-vuotiastani ja paria nuorempaa. Minusta tuo 4-5 vuoden ikä on riemastuttava tuoreine oivalluksineen. Lapsen sanavarasto on jo niin laaja, että hän pystyy selittämään melko monimutkaisiakin asioita. Aikuisten totutut ajattelumallit eivät ole vielä pahasti tartuneet lapseen, joten näkökulmat saattavat olla erittäin huomionarvoisia. Odotan taas pääsyä lukemattomia kysymyksiä, suurta ihmetystä ja ihastusta sisällään pitävään maailmaan. Lapsen elämisenriemusta voisimme me aikuiset ottaa oppia.

Lue lisää

Joskus mietityttää mihin se valtava luovuvuus meiltä 'hieman' iäkkäämmiltä katoaa.

osuit kirjoitti:

Joskus mietityttää mihin se valtava luovuvuus meiltä 'hieman' iäkkäämmiltä katoaa.

Olen itse sellainen vastarannankiiski,mua aina ärsytti ne sanonnat "kun kaikki muutkin" Miksi mun olisi pitänyt toimia kuten kaikki muutkin,haluta samoja asioita kuin kaikki muutkin! Ei kiitos.
Ja "näin on aina tehty" saa niskakarvani vieläkin pystyyn.
Muistaismme antaa lasten elää luovuuden ehdoilla ja antaa heidän ajatella ja kehittää ajatuksiaan.
Koskaan ei syntyisi mitään uutta jos kaikki litistetään siihen samaan muottiin.
Vapaus ajatella,vapaus luoda,vapaus olla,toki ssääntöjen ja lakien sallimina.

Tässä vastaus (ehkä vähän pitkän kaavan mukaan).

Utelias ja tiedonjanoinen olen siis ollut lapsuudesta (5v) lähtien. Varhaislapsuudessa ja myöhemminkin olen ollut intohimoinen lukija ja kirjaston käyttäjä. Luen kaikenlaista, laidasta laitaan, romaaneja, tietokirjoja, runoja, filosofiaa, jne. Kaikki tieto on ollut tervetullutta. Toki koko ajan myös jotenkin sitä tietoa suodatanja jäsennän , onko tämä totta, voiko tämä olla mahdollista, voisiko joku muu meille toistaiseksi tuntematon asia olla tärkeää. En todellakaan tuhlaa tähän energiaani, mutta tuollaiset asiat ovat kuitenkin kaikenaikaa jossakin siellä takaraivossa. Vasta viime vuosina (ehkä viimeiset viisi-kymmenen vuotta) olen määrätietoisesti ryhtynyt karsimaan uteliaisuuttani ja tuota nykyistä tietotulvaa (sitä tietoahan tulee joka tuutista, tarkoitan telkkaria, lehtiä, nettiä, jne.). Olen ryhtynyt valikoimaan sitä, mitä haluan tietää, mitä otan itselleni, ja ennekaikkea mitä ehkä voisin 'jalostaa' tavalla tai toisella eteenpäin.

Tämä jalostaminen liittyy ehdottomasti siihen käsitykseen, että tietoa ei saa pantata. Sitä tulee jakaa. Ja kertomalla siitä minkä tiedät (enkä tarkoita tässä juoruja), sinä lisäät kaikkien tietämystä ja ymmärrystä. Siinä samassa tilanteessa yleensä syntyy myös keskuselua, jolloin saadaaan uusia näkemyksiä ja sitä kautta omakin tietämys taas lisääntyy. Vuorovaikutuksesta on kysymys, siinä missä näillä palstoillakin kirjoittelu.

Tää on tää loputon uteliaisuus ja tiedonjano. Onkohan se joku sairaus. Jos se sairaus, niin ehkä olen tullut sen kanssa juttuun ainakin jollain lailla tyydyttävästi.

Tähän ollaan tultu:

Aikanaan kävin ammattikoulun liittyen luonnontieteisiin. Myöhemmin uteliaisuuteni ajoi minut opiskelemaan lisää. Niinpä kävin teknillisen opiston (nykyisin sitä kutsutaan ammattikorkeakouluksi) samalta alalta. Opiskelin siis luonnontieteitä: kemiaa, fysiikkaa, matematiikkaa ja niiden johdannaisia. Sen jälkeen olin myös ammattikoulussa opettajana kertomassa näistä asioista eteenpäin (nimenomaan nuorille). Nykyisin toimin teollisuudessa, edelleenkin samalla alalla, kemia, fysiikka, jne., ja ne kiinnostavat siinä määrin, että uhraan aikaani niihin noin kahdeksan tuntia vuorokaudessa. Enää en tee töitä missään laboratoriossa, vaan pohdiskelen päivittäin työturvallisuuteen ja erityisesti kemikaaleihin liittyviä juttuja (EU:kin on tuonut uutta pohdiskeltavaa), ja ennenkaikkea sitä, miten näissä asioissa voitaisiin edistää itsekunkin, meidän jokaisen, turvallisuutta niin työssä kuin kotona kuin muutenkin esim. vapaa-aikana.

Että semmoinen tarina tämä minun omani. Ei ehkä ihan tavanomainen insinöörijuttu, vaikka insinööriksi ne minua 'haukkuvatkin'. Itse mieluimmin ajattelisin olevani ihmiskemisti, joka ottaa huomioon myös insinööritaidot, sillä oikeastihan en suunnittele mitään insinöörijuttuja, vaan pohdin kaikenaikaa ihmisten terveyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia niissä tekemisissä mitä he tekevätkin, ja sitä haluan jatkossakin tehdä.

Tulipa pitkä stoori. Mutta, tää on tätä, mun elämää, johon olen sopeutunut ja jossa haluankin olla mukana, niin vieraalta kuin se ehkä joistakin saattaa kuulostaakin. Ja, tuo 5 v asia on mielestäni edelleenkin jollakin lailla avainasia.

Jos joku haluaa lisätietoja (esim. siitä kuinka opin lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan), niin ei muuta kuin reippaasti kysymyksiä. Ja kaikille hyvää kesää, niin kysyjille kuin lukijoillekin.

tässä vastaus kirjoitti:

Tässä vastaus (ehkä vähän pitkän kaavan mukaan).

Utelias ja tiedonjanoinen olen siis ollut lapsuudesta (5v) lähtien. Varhaislapsuudessa ja myöhemminkin olen ollut intohimoinen lukija ja kirjaston käyttäjä. Luen kaikenlaista, laidasta laitaan, romaaneja, tietokirjoja, runoja, filosofiaa, jne. Kaikki tieto on ollut tervetullutta. Toki koko ajan myös jotenkin sitä tietoa suodatanja jäsennän , onko tämä totta, voiko tämä olla mahdollista, voisiko joku muu meille toistaiseksi tuntematon asia olla tärkeää. En todellakaan tuhlaa tähän energiaani, mutta tuollaiset asiat ovat kuitenkin kaikenaikaa jossakin siellä takaraivossa. Vasta viime vuosina (ehkä viimeiset viisi-kymmenen vuotta) olen määrätietoisesti ryhtynyt karsimaan uteliaisuuttani ja tuota nykyistä tietotulvaa (sitä tietoahan tulee joka tuutista, tarkoitan telkkaria, lehtiä, nettiä, jne.). Olen ryhtynyt valikoimaan sitä, mitä haluan tietää, mitä otan itselleni, ja ennekaikkea mitä ehkä voisin 'jalostaa' tavalla tai toisella eteenpäin.

Tämä jalostaminen liittyy ehdottomasti siihen käsitykseen, että tietoa ei saa pantata. Sitä tulee jakaa. Ja kertomalla siitä minkä tiedät (enkä tarkoita tässä juoruja), sinä lisäät kaikkien tietämystä ja ymmärrystä. Siinä samassa tilanteessa yleensä syntyy myös keskuselua, jolloin saadaaan uusia näkemyksiä ja sitä kautta omakin tietämys taas lisääntyy. Vuorovaikutuksesta on kysymys, siinä missä näillä palstoillakin kirjoittelu.

Tää on tää loputon uteliaisuus ja tiedonjano. Onkohan se joku sairaus. Jos se sairaus, niin ehkä olen tullut sen kanssa juttuun ainakin jollain lailla tyydyttävästi.

Tähän ollaan tultu:

Aikanaan kävin ammattikoulun liittyen luonnontieteisiin. Myöhemmin uteliaisuuteni ajoi minut opiskelemaan lisää. Niinpä kävin teknillisen opiston (nykyisin sitä kutsutaan ammattikorkeakouluksi) samalta alalta. Opiskelin siis luonnontieteitä: kemiaa, fysiikkaa, matematiikkaa ja niiden johdannaisia. Sen jälkeen olin myös ammattikoulussa opettajana kertomassa näistä asioista eteenpäin (nimenomaan nuorille). Nykyisin toimin teollisuudessa, edelleenkin samalla alalla, kemia, fysiikka, jne., ja ne kiinnostavat siinä määrin, että uhraan aikaani niihin noin kahdeksan tuntia vuorokaudessa. Enää en tee töitä missään laboratoriossa, vaan pohdiskelen päivittäin työturvallisuuteen ja erityisesti kemikaaleihin liittyviä juttuja (EU:kin on tuonut uutta pohdiskeltavaa), ja ennenkaikkea sitä, miten näissä asioissa voitaisiin edistää itsekunkin, meidän jokaisen, turvallisuutta niin työssä kuin kotona kuin muutenkin esim. vapaa-aikana.

Että semmoinen tarina tämä minun omani. Ei ehkä ihan tavanomainen insinöörijuttu, vaikka insinööriksi ne minua 'haukkuvatkin'. Itse mieluimmin ajattelisin olevani ihmiskemisti, joka ottaa huomioon myös insinööritaidot, sillä oikeastihan en suunnittele mitään insinöörijuttuja, vaan pohdin kaikenaikaa ihmisten terveyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia niissä tekemisissä mitä he tekevätkin, ja sitä haluan jatkossakin tehdä.

Tulipa pitkä stoori. Mutta, tää on tätä, mun elämää, johon olen sopeutunut ja jossa haluankin olla mukana, niin vieraalta kuin se ehkä joistakin saattaa kuulostaakin. Ja, tuo 5 v asia on mielestäni edelleenkin jollakin lailla avainasia.

Jos joku haluaa lisätietoja (esim. siitä kuinka opin lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan), niin ei muuta kuin reippaasti kysymyksiä. Ja kaikille hyvää kesää, niin kysyjille kuin lukijoillekin.

Lue lisää

Polut haaraantuivat niin että tipuin kärryiltä.

Kirjoitit pitkän, seikkaperäisen jutun ja jotenkin minulle tuli olo, etten voisi noin fiksulle ihmiselle vastata, saatikka kysyä.

Jos luet tämän niin olin aikonut tehdä aloituksen: mitkä ovat varhaisimmat lapsuusmuistosi.

Teenkin sen kun ennätän olla koneella näin turhanpäiten, joten älä vastaa viimeiseen kysymykseeni.

Olet, miten sanoisin, en osaa. Uskomattoman fiksu ihmiseksi.

Oletko joku vaki? kirjoitti:

Polut haaraantuivat niin että tipuin kärryiltä.

Kirjoitit pitkän, seikkaperäisen jutun ja jotenkin minulle tuli olo, etten voisi noin fiksulle ihmiselle vastata, saatikka kysyä.

Jos luet tämän niin olin aikonut tehdä aloituksen: mitkä ovat varhaisimmat lapsuusmuistosi.

Teenkin sen kun ennätän olla koneella näin turhanpäiten, joten älä vastaa viimeiseen kysymykseeni.

Olet, miten sanoisin, en osaa. Uskomattoman fiksu ihmiseksi.

Lue lisää

Laita ihmeessä uusi aloitus. Odottelen innolla.

Kaikillahan meillä on muistoja ja niitä olisi keskustelun edetessä varmaankin mukava lueskella ja samalla muistella maailmanmenoa sieltä 50-60 -luvuilta. Moni asiahan oli tuolloin toisin. Ei ollut Floraakaan, ainakin niin joskus mainoksessakin sanottiin. Oli varmasti myös asioita, joita ei nykyisin ole. Mieleeni tulee esim. radiokuunnelmat tai lasten suosikki Noita Nokinenä. (Tämä ei siis ollut vastaus tuohon lapsuusmuistoasiaan, vaan kannustus kirjoittelemaan aiheesta.)