Olen ulkomailla käydessäni nähnyt miesten bikinejä myynnissä. Löytyykö täältä Suomen Junttilasta sellaisia? Olen kysellyt Stokkan naisten alusasuosastolta, mutta eräs nuorempikin leidi katsoi silmät pyöreinä minua kuin pervertikkoa. Kertokaa mistä lähtisin etsimään?
Miesten bikinit
löytyykö junttilasta?
113909
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Siis mitä tarkoitat "miesten bikineillä"? Siis ihan bikinimallista uimapukuako erillisine ala- ja yläosineen. Vaiko vain bikinihousuja (esimerkiksi alushousuna).
Jos kyseessä olisi bikiniuimapuku, niin mitä tarvetta tuolla yläosalla olisi. Pelkkää alaosaahan löytyy miehillekin ihan mitä mallia tahansa, bikinimalliakin.
Jos mies todellakin kaipaa bikinimallista uimapukua, niin naisten osastoltahan noita löytyy. Montaa erilaista mallia ja kokojakin tarpeen mukaan. Uimapukukangas on vielä joustavaa, joten erityistä leikkausta ei tarvita alaosaankaan.
No mutta eihän naisten bikiniyläosat käy miehille ollenkaan
mä olin v-62 kesän Suomenlahden 2:la saarella,ja siellä kun olin melko yksin,käärin lyhyistä alkkareista niitä lahkeita,niinku tuli vain narut jo v-62,ei ne narut aina hyvin "pallia"hoitaneet vilahti.Voisitehan nykyisinkin koklata?.
En usko että löytyy. Netissä on xdress.com
jolta löytyy paljon muutakin. Tilaus kestää
vähän aikaa ja hinnat korkeahkot (?), mutta
muuten ok.
Voihh..prrrrkle.Mää kuule pöllimethässä oon ussein bikineissä.Ainua huoano puali on se jotta itikat purroo kankkusiin kun ei uo ku se naru joka mennnöö perskankusta munaskuihi.Mutta Homelitestä lähtöö niin sankka savu jotta niitä hyttysiä ei nyt uo pilivin pimmein.Tervheisin bikinisahuri Saarijärveltä.
Mä näin yhessä halpahallissa Lappeenrannassa miesten bikineitä.
Ei miehet mitään "pikineitä" tarvitse.Taas menen kohta sinne Terijoen hiekkarannalta otettuun valokuvaan,(ennen sotia)mikä oli vaateparsi siellä.Suoritan vertailevaa "kehitystä"
http://www.joemonster.org/article.php?sid=2346&mode=thread&order=0
Miesten bikineitä?? Mitä hemmettiä mies tekee bikineillä?? Uimahousut on keksitty jo kauan sitten.
Ei Suomesta mut hyvät hinnat http://www.mensuas.com/underwear/mens-bikinis
https://www.lumingerie.fi/miesten-uimahousut
--Tuolta löytyy muutamia malleja, suomalainen verkkokauppa
Amerikasta tilaamalla saa valikoida jo vähän kuviointiakin ja mallia:
https://www.andrewchristian.com/swim/bikinis.html
Postimaksu Suomeen 6,60€, myös tuotteiden hinnat euroissa.
Ei kannata pelästyä sivuston sanottaisko hieman vihjailevaa teemaa, ei ne housut kenestäkään mitään muuta tee kuin jo on tai ei ole. Itse en ainakaan jättänyt sen takia tilaamatta.
Suomea voi pitää varsin sovinistisena maana, jos miesten pitää peittää itsensä uimarannallakin lähes johonkin pussihousuihin, ja naisten paljastavaa rantamuotia hehkutetaan kaiken aikaa iltapäivälehtien sivuilla. Annetaan naisillekin vähän jotain katseltavaa välillä :)