Tervehdys,
Hyppäsin muutama viikko sitten tandemin ja nyt tekis mieli käydä se peruskoulutus läpi ja katsoa herääkö oikein kunnon kipinä harrastukseen.
Kysyisin, et kuinka yleistä on, että tullaan vauhdilla tonttiin? Ja mites noi varjot toimii yksin hypättäessä, eli onko niissä joku tunnistin joka aukaisee varavarjon automaattisesti jos itse kädettää.
Ja jos itse avaa päävarjon, mutta se on solmussa eikä saa sitä irti ja reppu avaa siihen samaan kasaan varavarjon niin mitäs sitten. Käykö sitten niin, että ne jarruttavat vähän vauhtia ja tullaan lonkat paukkuen ketoon? Pääasia kai, että henki säilyy niin voi hypätä uudestaan.
En pysty unohtamaan sitä fiilistä minkä sain jo pelkästään tandemhypystä, joten pakko päästä kurssille ja uudestaan hyppäämään koneen reunalta.
Näin pienen lapsen isänä ei viitsisi hirveitä riskejä ottaa henkensä puolesta.
J
Laskuvarjot
19
7449
Vastaukset
- pienen lapsen isälle!
Minä en ainakaan missään nimessä suosittele laskuvarjoilua jollekin pienen lapsen isälle. Hieman vastuuta kannattaa elämässään kantaa kun sille tielle on itsensä patistanut.
Olen hyvin vakuuttunut ettei laskuvarjolijakerhoissa paljoa äitejä tai isejä ole hyppimässä. Tuskinpa mokomat pilviveikot edes tietävät lapsista yhtikäs mitään kun viettävät aikaansa vaan siellä yläilmoissa.
Ovat varmaankin vain pelkkiä vastuuttomia hurjapäitä joita ei kuolema ja murskaantuneet luut paljoa pelota.
Eikä semmoisen harrastuksen parissa mitään parisuhdetta voi edes ajatella kun eihän sitä koskaan tiedä minne ryteikköön sitä seuraavaksi kukin rämähtää. Ystävät ovatkin varmaan hyvin vaihtelevan puoleisia ja jatkuvasti saavat olla kukkia kuka mihinkin sairaalaan kanniskelemassa.
Viestissäsi tulikin hyvin esille muutamia niistä lukuisista laskuvarjoilun hengenvaarallisista vaaroista. Voisin ehkä ymmärtää että yksinäinen, elämäänsä tympääntynyt nuorukainen jolla ei ole muutakaan tekemistä voi moisen "harrastuksen" pariin jostain kumman syystä ajautua. Mutta että joku pienen lapsen isä! Luulisi että se olisi jopa kielettyä, ja varmasti onkin.
Potilaat ovat varmaan innoissaan elinsiirtoihin erikoistuneissa sairaaloissa joka kevät kun kuulevat että laskuvarjohyppääjät avaavat hyppykautensa.- ketjun aloittaja
niin, Tänään vähän tilastoihin tutustuin niin aika vähän näyttää hyppääjiä ketoon tulevan niin, että henki menee.
En sitten tiedä onko moottoripyöräily tai esimerkiksi pilkkiminen sen turvallisempaa touhua. Jäihin meni porukkaa aika ahkerasti viime keväänä.
Ja kunnon vakuutuksilla jää muksulle ja emännälle kunnon korvaukset :D Saa sitte maksettua asunnon velattomaks. vitsi vitsi...
Pakko se on varmaankin kurssille ilmottautua kun noin positiivisille näytti tilastot maihin tulleista. - asiaa..
ketjun aloittaja kirjoitti:
niin, Tänään vähän tilastoihin tutustuin niin aika vähän näyttää hyppääjiä ketoon tulevan niin, että henki menee.
En sitten tiedä onko moottoripyöräily tai esimerkiksi pilkkiminen sen turvallisempaa touhua. Jäihin meni porukkaa aika ahkerasti viime keväänä.
Ja kunnon vakuutuksilla jää muksulle ja emännälle kunnon korvaukset :D Saa sitte maksettua asunnon velattomaks. vitsi vitsi...
Pakko se on varmaankin kurssille ilmottautua kun noin positiivisille näytti tilastot maihin tulleista.Noi kaikki miettimäsi asiat käydään kyllä peruskurssilla moneen kertaan läpi, niin ettei epäselvyyksiä varmasti jää.
Itse oon just suorittanut kurssin ja menossa hyppäämään. :) - Hyppävä isä
Enpä ole pitkään aikaan näin makeasti nauranut. Tyypillinen esimerkki siitä, että mitä paatoksellisempaa tekstiä, niin sitä tietämättömämpää se on aiheesta. Oikeasti kerhoilla parisuhteet kukoistaa ja hyppääjät ovat hyvin turvallisuustietoisia. Itse olen hypännyt lähes 20 vuotta, kerholta löytyi vaimo ja sen seurauksena syntynyt kaksi lasta. Ja pidän itseäni pikemminkin varovaisena kuin minään kuolemaa halveksivana tyyppinä.Fiksua, että olet jo ottanut itse asiasta faktatietoa selville etkä uskonut tällaisia höpinöitä.
Tervetuloa mukaan hyvään porukkaan ja antoisan harrastuksen pariin. - vitsi? :D
voi herranjestas :D :D
Jaa että oikein hyvin vakuuttunut olet.. ja että ei mitään parisuhdetta?
itse hypänneenä voin kertoa että kyllä suurin osa niistä laskeutumiseista tapahtuu ihan siihen kentälle/siihen alueelle, mihin on tarkoitus. eikä se nyt kovaa tule alas, ellei itse ala sekoilemaan, niinkun itse kerran tein ja ilmat meni pihalle, mutta täysin omaa tyhmyyttäni :D olikohan neljäs hyppy menossa silloin.
eli laskuvarjourheilu todella on siis turvallinen laji vaikkei sitä ihan heti uskoisikaan (:
ja se varavarjohommahan toimii niin, että ensin päästetään päävarjo taivaalle, kokonaan irti repusta ja sitten vasta itse vedät varavarjon repusta. ei ne siis voi sekoittua.
ja on niissä repuissa sellainen paineilmalaukaisin joka sitten itsestään laukaisee sen varjon jos liian kovaa liian matalalla tullaan.
jos ketjun aloittaja vielä epäröi, nii minä ainakin ehdottomasti suosittelen käymänä kurssin ja taivaalla tavataan!
-18 vuotias, 3 vuotat hypännyt, joka haluaa ja aikoo elää pitkän elämän harrastuksestaan huolimatta. ;)
jotkut van tahtoo jotain vähän extreemimpää. - Elämä On
4 lasta.
1v, 5v, 21v ja 26v.
25 vuotta hyppäämistä takana.
3800 hyppyä.
Mikä tässä nyt sitten olikaan niinku se Tö Point..., eli kysymys???
Minä ainakin olen ERITTÄIN elossa. - hyppyoppilas
Pilviveikot?
Kylläpäs taas on tullut tekstiä asiasta josta kyseisellä kirjoittajalla ei ole mitään käsitystä!
Itse kävin tänä kesänä kurssin ja jäin koukkuun.
Turvallisuudesta pidetään kiinni ja kaikki tarkistetaan moneen kertaan. vaarallisempaa on ajaa fillarilla maantiellä...
Ota selvää asioista ennen kun alat mustamaalaamaan.
Ja sinä kurssille haluava pienen lapsen isä; sinne vaan kerholle, siellä ne muutkin isät ja äidit hengaa :D - hyppääjä
HAJOO ÄÄLIÖ!!!!!!
- Vastuullinen äiti
"...Ystävät ovatkin varmaan hyvin vaihtelevan puoleisia ja jatkuvasti saavat olla kukkia kuka mihinkin sairaalaan kanniskelemassa...."
***Hih ;) Tai sitten ne ystävät, joista mahtavia persoonia löytyykin, tuovat niitä kukkia synnärille, tällaiselle hyppääjä-äitylille, jonka masuasukitkin ovat hieman lajia päässeet maistamaan ;)
Polkupyörätkin vois lailla kieltää, kun on pojalla polvet ruvella tämän tästä =D - roland_carros
Enpä ole näin makeasti tänään nauranut, kiitoksia tästä loistavasta naurun aiheesta 8)
Kirjoittajalle suosittelisin hieman tutustumista laskuvarjohyppäämisen turvallisuuteen ja tilastoihin ennenkuin lähtee moisia sammakoita suusta päästelemään.
Koko ketjua en läpi lukenut mutta sen verran voin kertoa että kyllä meillä hyppyporukoissa muksuja jaloissa pyörii, ja jopa niin nuoria että lieneekö alkujaankin saanut hyppääjistä ;)
- Pitkä vapaa
Tervehdys,
Hyppäsin muutama viikko sitten tandemin ja nyt tekis mieli käydä se peruskoulutus läpi ja katsoa herääkö oikein kunnon kipinä harrastukseen.
Kysyisin, et kuinka yleistä on, että tullaan vauhdilla tonttiin? Ja mites noi varjot toimii yksin hypättäessä, eli onko niissä joku tunnistin joka aukaisee varavarjon automaattisesti jos itse kädettää.
- Yleisintä (EI siis yleistä) on laskeutua hieman huonosti ja ajoittaa loppuveto väärin, jolloin seurauksena on yleensä pahimmillaan nyrjähdys/murtuma. Harvoin tullaan niin kovaa tonttiin, että sattuu vakavampaa. Silloin on todennäköisesti kämmätty jotain muutakin kuten päästetty päävarjo liian matalalla irti, jolloin varavarjo ei ehdi kehittyä kunnolla.
Varavarjossa on nykyään ainakin kaikissa oppilaskamoissa automaattinen painelaukaisin, joka avaa varavarjon jos liian matalalla on vauhtia edelleen liian paljon.
Ja jos itse avaa päävarjon, mutta se on solmussa eikä saa sitä irti ja reppu avaa siihen samaan kasaan varavarjon niin mitäs sitten. Käykö sitten niin, että ne jarruttavat vähän vauhtia ja tullaan lonkat paukkuen ketoon? Pääasia kai, että henki säilyy niin voi hypätä uudestaan.
- Kahdella aukiolevalla varjolla voi laskeutua. Ei se niin pehmeää ole kuin normaalisti mutta todennäköisesti henki säilyy.
Varavarjon automaattilaukaisin avaa varavarjon melko matalalla, eli aikaa päästää päävarjo irti (mikä automaattisesti laukaisee myös varavarjon) on hyvin, jos sattuu käymään niin ettei pääkupu toimi oikein.
Alkeiskurssilla nämä asiat opetetaan hyvin ja toimintamallit kyllä menevät perille. Itselläni oli ainakin aivan luottavainen fiilis ekalle hypylle lähtiessä. Ensimmäiset laskeutumisetkin neuvotaan radiolla.
En pysty unohtamaan sitä fiilistä minkä sain jo pelkästään tandemhypystä, joten pakko päästä kurssille ja uudestaan hyppäämään koneen reunalta.
Näin pienen lapsen isänä ei viitsisi hirveitä riskejä ottaa henkensä puolesta.
- Kuten kaikessa muussakin ns. korkeariskisessä harrastuksessa (vrt. kiipeily, sukeltaminen jne.) on tässäkin lajissa turvallisuusasiat aika vahvasti edustettuna. Aina puhutaan vaarallisista harrastuksista ottamatta huomioon, että juuri niissä jutuissa yleensä turvallisuusasiat otetaan paremmin huomioon kuin monessa muussa lajissa. Vertaa vaikka veneilyyn, jota luulisi äkkiseltään melko turvalliseksi harrastukseksi. Lain mukaan pelastusliivien ei tarvitse olla päällä vaan vain veneessä ja melkoisessa maistissakin saa vielä ajaa. Vertaa laskuvarjohyppyyn ilman varavarjoa (ei koskaan) tai maistissa (kaikessa ilmailussa promilleraja 0,00). Ei siis ihme, että vaikkapa veneilyssä menee vuosittain väkeä harrastusmäärään suhteutettunakin moninkertaisesti hyppäämiseen verrattuna. Näin oppilaana (itsekin siis vielä) monesti harmittaa kun esimerkiksi oppilaiden tuuliraja on (turvallisuussyistä) niin matala, että aina ei edes pääse hyppäämään vaikka haluaisi kun asiat otetaan varman päälle.
Noh, jos vaikka huomenna... Tuulta luvattu nolla ja vain puolipilvistä=)- hlkhlkrah<jölkhjs
Nyt naurattaa.... Missä vitussa muka on määrätty että elämän pitää olla aina niin saatanan turvallista....Tylsää
Eikä hyppääminen ole vaarallista, mulle ei ole sattunut edes vv-keikkaa(600 jumps).
- tuleva hyppääjäkö?
Heippa,
Kävin myöskin tässä muutama viikko sit hyppäämässä tandem-hypyn. Nyt olen sit tutkaillut ahkerasti laskuvarjokerhon sivuja, josko sitä uskaltais itse hypätä. Ja kummalle kurssille sitä pitäisi mennä, JAD vai Nova??
Myöskin se mietityttää kannattaako tässä vaiheessa kautta enää hypätä, vai siirtää aloitus ens keväälle..JAD-kurssejahan ei enää syyskuussa ole?
Niin ja sit vielä...kuinkahan moni kurssin aloittaneista oikeesti hyppää ;) mietin vaan olisinko ainoa joka ehkä saattaisi panikoida viime hetkellä ;)- NOVA Oppilas
Itse kävin keväällä nova -kurssin ja suosittelen sitä ehdottoman lämpimästi kaikille. Nova -kurssi tulee lupakirjaan mennessä muutaman satasen kalliimmaksi kuin jad -kurssi, mutta ainakin kun on kuunnellut jadeja niin eipähän tarvii odottaa ties kuinka kauaa ennenkuin pääsee vapaaseen.
Mielestäni kurssi kannattaa kylläkin käydä vasta keväällä niin on koko hyppykausi edessä. Myöhään syksyllä nova-kurssille meneminen on vähän huono jos ei saa suoritettua kaikkia taso-hyppyjä, koska niitä joutuu sitten uusimaan keväällä ja ne on vähän tyyriitä. - kannattaa kyllä..
NOVA Oppilas kirjoitti:
Itse kävin keväällä nova -kurssin ja suosittelen sitä ehdottoman lämpimästi kaikille. Nova -kurssi tulee lupakirjaan mennessä muutaman satasen kalliimmaksi kuin jad -kurssi, mutta ainakin kun on kuunnellut jadeja niin eipähän tarvii odottaa ties kuinka kauaa ennenkuin pääsee vapaaseen.
Mielestäni kurssi kannattaa kylläkin käydä vasta keväällä niin on koko hyppykausi edessä. Myöhään syksyllä nova-kurssille meneminen on vähän huono jos ei saa suoritettua kaikkia taso-hyppyjä, koska niitä joutuu sitten uusimaan keväällä ja ne on vähän tyyriitä.Kolme Jadia pari vuotta sitten hypänneenä täytyy todeta, että jos rahaa löytyy niin lähden hyppimään NOVA-hyppyjä heti kuin mahdollista. Siispä on helppo olla samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Kelpparin paperit tipahtavat nopeammin taskuun - väittäisin ja jos ei muuta niin pääseepähän freefallin makuun nopeammin. Kurssille mars.
- Myös pienen lapsen isä
Moi
Keskustelun aloitus oli tavallaan aivan erinomainen. Herättää keskustelua. Keskustelun aloittelijalle tervetuloa tutustumaan lajiin. Kerhoille voi tulla vapaasti tutustumaan toimintaamme. Myös lapsiperheet ovat tervetulleita.
Kyllä hyppäämisen voi aivan hyvin aloittaa syksylläkin. Tosin heti alkuun tulee ikävä talvitauko lähinnä rannikolla sijaitsevissa kerhoissa. Talvella rannikolla säätila tuppaa olemaan hieman suttuista. Monissa sisämaan kerhoissa hypätään läpi talven. Noh, jos intoa riittää niin toistakymmentä vuotta on järjestetty floridassa Joulun ja Uudenvuoden aikaan leiri jonne tulee Suomesta hyppymestarit ja parin-kolmen viikon leirillä innostuksesta riippuen saa lupakirjaa eli C-kelpparia varten hypyt täyteen. Siellä mennään suomen koulutusjärjestelmän mukaa. Kouluttajat ovat samoja, jotka kouluttavat Suomessa.
Nova-kurssilla koulutus on teoriakurssin jälkeen paljon henkilökohtaisempaa kuin JAD-kurssilla, joten NOVA:ssa jatkamisprodentti on paljon korkeampi.
Hyppääminen on ihan kiva ja turvallinen harrastus. Lähes kaikille ajokorttiterveyden omaaville se on mahdollista. Läheskään kaikille se ei sovi. Lentokoneesta hyppääminen ei ole luonnostaan tarkoitettu ihmiselle mutta niille jotka siitä tykkäävät se on erinomaisen hienoa.
Terv
Pienen lapsen isä
Ps. Vajaa 20 vuotta ja vajaa 3000 hyppyä. Matkan varrella nilkka on venähtänyt kerran. Autolla olen ajellut hieman kauemmin siinä on murtunut kylkiluita kolarissa. Silloin tällöin ajelen polkupyörällä. Kerran pyörällä ajellessa auto ajanut yli ym. Elämä on vaarallista. Erityisesti jos touhuaa kainelaisia asioita, joissa turvallisuus ei ole se ensimmäinen asia. Ei hyppääminenkään täysin turvallista ole mutta turvallisuus siinä on ensimmäinen asia. Sen jälkeen se on jännää ja hauskaa. - Pienen lapsen isä
Myös pienen lapsen isä kirjoitti:
Moi
Keskustelun aloitus oli tavallaan aivan erinomainen. Herättää keskustelua. Keskustelun aloittelijalle tervetuloa tutustumaan lajiin. Kerhoille voi tulla vapaasti tutustumaan toimintaamme. Myös lapsiperheet ovat tervetulleita.
Kyllä hyppäämisen voi aivan hyvin aloittaa syksylläkin. Tosin heti alkuun tulee ikävä talvitauko lähinnä rannikolla sijaitsevissa kerhoissa. Talvella rannikolla säätila tuppaa olemaan hieman suttuista. Monissa sisämaan kerhoissa hypätään läpi talven. Noh, jos intoa riittää niin toistakymmentä vuotta on järjestetty floridassa Joulun ja Uudenvuoden aikaan leiri jonne tulee Suomesta hyppymestarit ja parin-kolmen viikon leirillä innostuksesta riippuen saa lupakirjaa eli C-kelpparia varten hypyt täyteen. Siellä mennään suomen koulutusjärjestelmän mukaa. Kouluttajat ovat samoja, jotka kouluttavat Suomessa.
Nova-kurssilla koulutus on teoriakurssin jälkeen paljon henkilökohtaisempaa kuin JAD-kurssilla, joten NOVA:ssa jatkamisprodentti on paljon korkeampi.
Hyppääminen on ihan kiva ja turvallinen harrastus. Lähes kaikille ajokorttiterveyden omaaville se on mahdollista. Läheskään kaikille se ei sovi. Lentokoneesta hyppääminen ei ole luonnostaan tarkoitettu ihmiselle mutta niille jotka siitä tykkäävät se on erinomaisen hienoa.
Terv
Pienen lapsen isä
Ps. Vajaa 20 vuotta ja vajaa 3000 hyppyä. Matkan varrella nilkka on venähtänyt kerran. Autolla olen ajellut hieman kauemmin siinä on murtunut kylkiluita kolarissa. Silloin tällöin ajelen polkupyörällä. Kerran pyörällä ajellessa auto ajanut yli ym. Elämä on vaarallista. Erityisesti jos touhuaa kainelaisia asioita, joissa turvallisuus ei ole se ensimmäinen asia. Ei hyppääminenkään täysin turvallista ole mutta turvallisuus siinä on ensimmäinen asia. Sen jälkeen se on jännää ja hauskaa.Kirjoitin että keskustelun aloitus oli tavallaan loistava ja herättää keskustelua. Aloitus oli hyvä. Mutta tarkoitin ensimmäisttä kommentoijaa
- 4 lastamm
Kyllä se peruskurssi kannattaa käydä ja kokea hyppäämisen kiksit. Mutta harrastus:: ei kiitos, ei niinkään nuo turvallisuusasiat, kuin ajankäyttö. Pienten lasten isänä sitä on mieluummin lasten kanssa kuin varjon kanssa viikonloput..
- Nimetön
Vielä turvallisuudesta muutama sana, kuolemaan johtaneita onnettomuuksia on vuodesta 1960 sattunut 23 kpl vuoteen 2003 mennessä ja hyppyjä on ollut vuosina 1963-2003 1 210 000 hyppyä, ja näistäkin tapauksista suurin osa on sattunut alkupäähän, nykyään varjot on kehittynyt ja turvallisuus lisääntynyt huomattavasti.. Suurempi todennäköisyys on kuolla matkalla hyppäämään kuin itse hypätessä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124430MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862270Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5591744Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011471Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671167- 71121
Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331108Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60913Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3908