Naimisissa ja 2 lasta. Onnellinen? En. Petin miestäni ja rakastuin toiseen. Jätin toisen ja jatkoin mieheni kanssa lasten takia ja koska mieheni sanoi rakastavansa vielä ja haluavansa jatkaa. Nyt miehelläni masennusta. Itse kaipaan toista miestä päivittäin mutta salaan sen mieheltäni. Mieheni on kuin ystäväni, en tunne häntä kohtaan sellaista rakkautta jota kuuluisi tuntea, en himoitse häntä, suukotkin inhottaa. Valitsin hänet yhteisiemme lasten isiksi vuosia sitten ja nyt elän valintaani vaikka sydän huutaa muutosta. Itsepähän valintani tein. Mies on ihana, ei mitään vikaa mitä ei kestäisi. Siksi kai jaksankin olla hänen kanssaan lasten takia. Jos lapsia ei olisi, valitsisin nyt toisin. Toisinaan tunnen itseni vanhaksi ja väsyneeksi, toisinaan vanhaksi ja onnelliseksi, saan paljon kun saan seurata lastemme onnea. Heillä on kaikki mitä voi toivoa; ehjä, rauhallinen ja oikeudenmukainen perhe, vanhemmat tulee toimeen, rakkautta, paljon haleja ja suukkoja, suukkoja ja haleja vanhempien välillä, keskustelua, riitoja, sopimisia. En vain voi hankkia eroa. Minulla ei ole oikeutta rikkoa lastemme perhettä oman onnen takia. Apua? Taidan seota vielä?
Avioero edessä?
mikään ei ilmaista
274583
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Olet oikeassa!
Mitä enemmän satsaamme, sitä enemmän yleensä saamme takaisin. Jos ajattelet perheesi ja lastesi parasta, se on todella paljon ja uskon, että se joskus tuottaa ja poikii tulosta.
Pitkään parisuhteeseen sisältyy paljon erilaisia aikakausia; onnelliset ja tyytyväiset pariskunnat ovat eläneet vaikeatkin ja hiljaiset aikakaudet yhdessä, toisiaan hylkäämättä.
Olen ollut naimisissa lähes 30 vuotta ja siihen aikaan mahtuu toisiin ihastumisia, pettämistäkin, rajuja riitoja ja välinpitämättömyyttä sekä tunteettomuuta MUTTA myös halua jatkaa ja katsoa tämä lovestory loppuun yhdessä ja yhtenäisenä perheenä. Ja se on kannattanut.
Yhä edelleen riitelemme, on haluttomia ja tylsiä aikoja, mutta suurin osa ajasta on mukavaa, leppoisaa yhdessäoloa ja seksikin tuntuu taas pitkästä aikaa ihanalta.
Koska olen sanut elää näin vaihtelevassa, mielenkiintoisessa ja meille ainutlaatuisessa parisuhteessa, toivon ja sanon jokaiselle joka miettii eroa vain sen takia, että tunteet ovat hukassa, ÄLÄ luovuta. Parisuhdetta ylläpitäviä tunteita ja asioita on paljon; kunnioitus, turvallisuus, hyvä olo, yhteiset muistot ja kokemukset ja tärkeimpänä yhteiset lapset ja yhteinen vanhemmuus.
Pitkä liitto on jo sinällään arvokasta, sitä ei voi enää kokea uudelleen, varsinkaan 30 vuoden yhteistä taivalta. Olet aikoinaan ollut rakastunut mieheesi niin kuin nyt olet ihastunut tähän toiseen mutta sekin rakkaus muuttaa joskus muotoaan. Aijotko silloinkin vain miestä vaihtamalla päästä taas auvoiseen rakkaudenhuumaan, joka on kuitenkin vain alkusoittoa jollekin paljon syvällisemmälle ja aidommalle tunteelle.
nukkumaan ja syömään, jaksat ehkä loppuelämän noin. Ehkä joskus pystyt unohtamaankin. Jos et, mieti uudestaan. Lapset tarvitsevat terveet ja elämäänsä tyytyväiset vanhemmat, eivät ensisijaisesti yhdessä asuvia vanhempia.
arvokkaista vastauksista. Luulen että yritän jatkaa vaikka päivä kerrallaan, koska välitän myös mieheni tunteista, vaikka tunteeni tällä hetkellä heittelevät laidasta laitaan. Rankinta on ehkä yöt, kun jää yksin omien ajatusten kanssa, mutta luotan ajatukseni taivaanisän hellään huomaan että vielä paistaa päivä risukasaankin.
Muista myös ajatella itseäsi, kuuntele sydäntäsi. Jos Sinä voit hyvin, voi lapsetkin hyvin. Oli se sitten samassa asunnossa isän kanssa tai ei. Joskus vaan sen tietää noissa suhteissa, että on tullut tehtyä väärä valinta, tulee ihastumisia, pettämisiä. Mun mielestä pääasia on että olet itse onnellinen. toki on ihailtavaa kun ajattelet puolisoasi ja olettehan toisillenne joskus luvanneetkin rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä...
Itse elin aikanaan ahdostavassa suhteessa, ei ollut toisia osapuolia, oli vain henkisesti raskasta. Kun tein päätöksen lähdöstä, mietin että saan tuntea syyllisyyttä perheen rikkomisesta jne, mutta asiat sujuvat myt paremmin. Lapsi voi paremmin. Tapaa isää suht säännöllisesti. Olen itse onnellinen, minulla on uusi mies ja kaikki mitä toivoa voi - rakkautta, terveyttä, ihania lapsia, eläimiä...
Vaimoni oli onnellinen; uskollinen mies ja kaikki mitä toivoa voi - rakkautta, terveyttä, ihania lapsia, eläimiä, omakotitalo... Ei tarvinut emännän valittaa liiallisista kotitöistä tai seksin/romantiikan puutteesta. Sitten 25 vuoden yhdessäolon jälkeen kävi ilmi että rouvalla on ollut rakastaja jo toista vuotta. Että silleen. Nyttemmin sitten valittaa että avioliittomme on kuollut. No ihmekös tuo kun on uusi poikaystävä että oma mies ja suhde tuntuu tylsältä ja ikävältä. Kaikki itsenne etsijät ja sydäntään kuuntelevat: katsokaa peiliin ja miettikää mistä elämässä lopultakin on kysymys. Jätättekö jälkeenne surevia lapsia ja puolisoita oman "onnenne" kustannuksella? Elämässä on suurempiakin asiota kuin oma alapään vipinä!
älynväläys,"pääasia, että olet itse onnellinen".
Totta helvetissä miehesi masentui, kun aloit huoraamaan. Mieti nyt. Valitsit lapsillesi isäksi sen kunnollisen, luotettavan, rakastavan ja turvallisen kaverini. Mieheksi haluaisit kuitenkin karaokebaarin sekopää-Rapen joka kännää, hakkaa muijiaan, mutta on niin ihana ja jänskä.
Jos et sinä saa päätäsi pysymään kasassa niin jätä lapset isälleen ja lähde baanalle.
Mulla kävi samoin. Naimissa olen ja yksi lapsi. Menin ja rakastuin toiseen mieheen. Suhde aviomieheeni on kaverillinen. Kävi kuitenkin niin että aviomieheni sai tietää suhteestamme ja tämän tapahduttua toinen mies juoksi karkuun. Sydämeni särkyi. Aviomieheni antoi suhteeni anteeksi ja hän haluaisi jatkaa, hän sanoo rakastavansa minua ja on valmis vaikka parisuhdeterapiaan jotta saisimme suhteemme toimimaan. Mutta en halua sinne sillä päätyisin kuitenkin sanomaan että rakastuin ja sain siipeeni.
Lapsemme takia minäkin haluaisin pitää perheemme yhdessä vaikka sydämeni onkin toisaalla. En vain tiedä miten teeskennellä tai saada tunteeni uudelleen heräämään aviomiestäni kohtaan... Kaikki kosketus aviomieheni taholta inhottaa ja tuntuu kuin olisin nurkkaan ahdistettu eläin. Ahdistaa... Silti arki pyörii mahtavasti. Perheemme toimii mutta parisuhde ei. Miten tästä eteenpäin?
Olen niin väsynyt ja nuutunut etten tiedä mitä pitäisi tehdä.
Ero olisi varmasti oikea ratkaisu sillä en selvästi enää rakasta miestäni, mutta en halua rikkoa perhettämme. Rakastan lastani enemmän kuin mitään muuta.
kaksi malliesimerkkiä normaalitilanteesta. Joidenkin naisten jalkojen välissä on liikaa kutinaa, mikään ei riitä. Ero tulee, mutta odottakaa edes nelikymppisiksi, jotta lapset kasvaa. Bongaan sitten teidät lähikapakasta ja polkaisen, jos nyt sitten viitsin.
Omilla vanhemmillani samantapaisia ongelmia, vihaan isääni, kun pettää äitiä. Tiesin tämän ennen kuin äitini, valitettavasti. Varoitinkin häntä ennakkoon. Aavistin.
Ihmiset luulevat, että aidan takana on ruoho vihreää. Ongelmia, jotka jättää käsittelemättä tässä suhteessa seuraavat auttamattomasti seuraavaan. Eri asia jos puoliso pahoinpitelee, sellaisessa suhteessa ei tule elää. Samaa olen äidilleni sanonut, on vain niin, kun on Jumalan edessä luvannut rakastaa myötä ja vastoin käymisissä niin kaiken se kestää...
Isälle olen oman vihani sanonut ääneen, en voi ymmärtää häntä. Rakkaus on tahdon asia monen avioliitto vuoden jälkeen. Toista pitää osata kunnioittaa niin paljon ettei petä, mieluummin vaikka sitten jättää ennen kuin alkaa pettämään!
Tarvitsee kylmettää itseään paljon, että voi toista pettää, oma mielenterveys siinä trapetsilla taiteilussa myös useimmiten järkkyy ja vielä ihmetellään, kun on masennusta paljon lapsilla ja aikuisilla. Aikuisten tulisi oppia kantamaan vastuunsa ja elää perhe-elämän osin vanhanaikaisesti eikä vain tuijottaa omaan napaan, mikä mulle on hyvä. Niin makaa kuin petaa.
lapsi ehdotti ihan vakavissaan että 20-30 vuotta aviossa olleilta pitäisi kieltää eroamisen mahdollisuuskin. Taidat olla näillä samoilla linjoilla, että hampaat irvessä hautaan asti.
Äläpä kuitenkaan sekaannu vanhempiesi asioihin. Heidän parisuhteessaan et ole osallisena.
Etkö muuten enempää kliseitä tekstiisi löytänyt?
Luvallasi siteeran sua:"...en himoitse häntä, suukotkin inhottaa."sitten toinenkin siteeraus:"..saan paljon kun saan seurata lastemme onnea. Heillä on kaikki mitä voi toivoa; ehjä, rauhallinen ja oikeudenmukainen perhe, vanhemmat tulee toimeen, rakkautta, paljon haleja ja suukkoja, suukkoja ja haleja vanhempien välillä".Yksi vielä:"Itse kaipaan toista miestä päivittäin mutta salaan sen mieheltäni.Onko "rehellisyys"ja "kunnioitus"tuttuja sanoja?Omasta mielestäsi osoitat suurta armoa miestäsi kohtaan kun jatkat miehesi kanssa vaikka rakastat toista.Kuinka kauan aiot jatkaa tota teatteria?On kuitenkin vain ajan kysymys koska petät uudestaan.
Älä unohda että juuri sinä olet liittonne ja perheidyllinne rikkoja.Että turhaan sinä yrität kantaa martyyrin viitta
myöhemmin lastenne mielipiteen lapsuuden "onnellisuudesta". Lapset ovat erittäin tarkkanäköisiä.
Ehkä miehesi ei huomaa väkinäisyyttäsi, jos muistat sängyssä teeskennellä riittävästi. Teeskentely se syö sinua ja epäilemättä heijastuu lapsiisi.
Rehellintä olisi olla pelkkä vanhempi ja jättää feikki parisuhde esittämättä.
Ei yksi syrjähyppy toimivaa parisuhdetta hajoita mutta toimimaton parisuhde ajaa pettämiseen.
Lapset ovat hyvä indikaattori,ikävä kyllä heidän ajatuksensa ja kommenttinsa tulevat usein ajan päästä.
Eniten näissä jutuissa ihmetyttää se ettei voida olla rehellinen edes itselleen ja tunnustaa edes itselleen että tämä ei toimi.
Siitä se suhteen parantaminen tai eropäätös alkaa.
en muuta oikeastaan odottanutkaan. Ero helposti voi olla ensimmäisenä mielessä ja vaikka tekisi mieli antaa periksi, ihan lasten takia ja kuitenkin ihan toimivan parisuhteen takia en voi antaa periksi, ainakaan kovin helpolla jos aviomieskin haluaa yrittää. Erota pitäisi joidenkin mielestä, mutta tämä ei ehkä ole ensimmäinen vastoinkäyminen avioliitossa, josta ollaan selvitty, ei tullut mieleen? Ilman lapsia helposti ehkä antaa periksi ja vaihtaa kumppania, mutta kun on lapset, pitää miettiä tarkemmin, kuinka paljon on valmis satsaamaan tulevaisuuteen ja onko yhteistä tulevaisuutta edes. Mitään "feikki" liittoa en ole edes ajatellut. Jos aviomies ei rakastaisi eikä haluaisi jatkaa, yhteinen tulevaisuus ei olisi mahdollinen. Mutta jos mieheni haluaa erota, ketään en väkisin naimisissa pidä. Rehellisesti miehelleni sanoin ettei se toinen ihan pelkkä pano ollut, vaan tunteita oli mukana. En sitten tiedä, oliko ihastusta vai mitä, mutta sitä en enempää viitsi pohtia. Se ei sillä ainakaan parane tämä tilanne. Tärkeämpää on yrittää etenpäin ja yrittää tukea miestä, että paranisi masennuksesta, joka on muuten hyvin yleinen sairaus nykyään.
Miehesi masennus,mistä se voi johtua,mitä itse arvelet?Olet sitä mieltä että jos miehesi haluaisi erota niin siitä vaan,et pane vastaan.Jos löytyy edes hituisen rehellisyyttä niin kerro miehellesi että jos ei olisi lapsia olisit lähtenyt aikoja sitten.
jälkeistä masennusta, että näin. Toisesta suhteestani on aikaa aika paljon. Ja itseasiassa olen sanonut miehelleni että jos lapsia ei olisi, en ehkä olisi tässä.
voi olla synnytyksen jälkeistä? Eikö se tule äidille sen hormonimyrskyn myötä vauvan synnyttyä?
No, masennus voi tulla kenelle tahansa ja kemialliset syythän siellä on takana. Myös avioliiton sisäiset jännitteet voivat olla osasyynä.
Minun exälläni oli avioliittomme loppuaikoina masennus, jota pidettiin työuupumuksena, mutta siihen liittyi varmasti paljon avioliittomme aiheuttamaa huonoa oloa - vaikka kaikki oli päällisin puolin kunnossa. Erosimme sopuisasti, koska uskalsimme lopulta sanoa molemmat että mitään oikeita tunteita ei välillämme ollut. Jäljelle jäi jotakin ystävyyden ja myötätunnon tapaista. Lapset asuvat luonani, mutta viettävät nykyisin paljon aikaa isällään. Asumme samalla paikkakunnalla.
Nyt parin vuoden kuluttua exällä ei ole enää masennusta, lääkityskin on loppunut jo ajat sitten, hän ei tarvitse enää unilääkkkeitä. Hänen työnsä ei ole muuttunut yhtään sen vähemmän hektiseksi, mutta hän jaksaa sen hyvin. Syy taisi olla avioliiton puolella enemmän kuin silloin arvattiinkaan.
Itsekin jouduin ottamaan unilääkkeitä liittomme loppuaikoina, etten olisi miettinyt yölläkin turhia juttuja. Eipä ole enää tarvinnut, kertaakaan.
Kulissin ylläpito ja ongelmien poisselittely tai kieltäminen on ihmiselle yllättävän raskasta, raskaampaa kuin elämän uudelleenjärjestäminen tai stressaava työ..
ja toivon että se auttaa..me kyllä puhutaan asioista, ollaan totuttu puhumaan ja se ehkä auttaa osaltaan selviämään eteenpäin. Jos pitkän liiton haluaa, se tietää sekä myötä- että vastamäkeä. Joskus vaan jotkut vastamäet ottaa enempi voimille kuin toiset. Mutta missään nimessä en miehelleni selkää käännä. Eihän sekään kääntänyt minulle selkääni kun tunnustin pettäneeni. Ja kyllä. Myös miehelle voi tulla synnytyksen jälkeistä masennusta.
" Mieheni on kuin ystäväni, en tunne häntä kohtaan sellaista rakkautta jota kuuluisi tuntea, en himoitse häntä, suukotkin inhottaa".Tämä ja se että petit hänet se on masennuksen todellinen syy.Ero on edessä,valitettavasti.Olet jossain vaiheessa takaisin sen toisen sylissä.
En halua syytä sinua,se vaan on näin.Elämä ei aina ole mutkaton ja suoraviivainen
minua. :D Sehän ensimmäisenä paistaa tekstistäsi, ettet syyttele tai väittele. Mutta minä en viitsi väitellä elämästäni tai tulevaisuudesta kanssasi, saat haluamasi viimeisen sanan, jos se sinut onnelliseksi tekee. Tämä keskustelu päättyy nyt, hyvää jatkoa.
Avioero edessä?
”Nyt miehelläni masennusta. Itse kaipaan toista miestä päivittäin mutta salaan sen mieheltäni. Mieheni on kuin ystäväni, en tunne häntä kohtaan sellaista rakkautta jota kuuluisi tuntea, en himoitse häntä, suukotkin inhottaa”
” Jos lapsia ei olisi, valitsisin nyt toisin”
” Ja itseasiassa olen sanonut miehelleni että jos lapsia ei olisi, en ehkä olisi tässä.”
Et tarvitset väitellä elämästäsi kanssani,minä vain kirjoitin alas omia ajatuksia asiasta.
Minä vain tunnen myötätuntoa kun ajattelen miestäsi.Näillä lainauksilla yritän sanoa että miehesi varmasti tajuaa että se on se toinen mies jonka saa rakkautesi eikä hän,ja että olette yhdessä lasten takia eikä hänen.
Tämä on varmasti osasyy hänen masennukseen.Kuten kirjoitin niin tämä on vain minun ajatuksia,luultavasti muut lukijat ovat eri mieltä.
Elikä näin,tämä keskustelu päättyy minunkin puolesta tähän.
Toivon sinulle ja miehellesi hyvää kesä ja elämän jatkoa
ota sitä panoa niin suurena juttuna. Ei kai se pano ketään kaada. Aivan sama kuka tässä maailmassa panee ja ketä, pääasia éttä pannaan. Aivan luonnollinen asia, koiratkin harrastavat panoja ympäri kylää. Ja ihmiset ovat ikiaikoina sitä harrastaneet, välillä julkisesti ja taas välillä salaa. Kuka loppujen lopuksi päättää kenen kanssa on oikeus ja oikein panna? Sattumaahan se loppujen lopuksi on, kenen kanssa alkaa harrastaa seksiä ja kenen kanssa aloittaa seksisuhteen. Voisi yhtä hyvin olla juuri se toinen jonka kanssa nyt tekee syrjähyppyjä, joten....so what?
Niinkin elämässä joskus käy, että rakkaus tulee ja yllättää, vaikkei olisi niin tarkoittanut toimia. Se yllättää, ettei väite, että rakkaus olisi tahdon asia, pidäkään paikkaansa. Muut ihmiset voivat olla mitä mieltä tahansa ja analysoida asioita, mutta tunne on ja pysyy. Koetko syyllisyyttä sivusuhteestasi ja rakastumisestasi ja siksi järkeilet jäämällä nykyiseen suhteeseen, mutta tunteesi ovat muualla? Kyllä miehesi sen vaistoaa, vaikket sitä hänelle suoraan kerro.
Minä rakastin toista miestä 20 vuotisen avioliittoni ajan. Olin alun perinkin miehelleni rehellinen, mutta hän halusi olla kanssani ja luuli muuttavansa tunteeni. Kasvatimme lapset, elimme mukavaa arkea ja muitten silmissä varmaan olimme hyvä pari, koska eromme tuli monille suurena yllätyksenä. Viimein mies antoi periksi ja lähdimme eri teille. Elimme mukavan ja riidattoman avioliiton ja erosimmekin sovussa ja yhteisymmärryksessä. Kaveruus jäi ja jatkuu varmaan hautaan saakka. Jos jotain elämässäni haluaisin muuttaa, niin sen hetken jolloin oma rohkeuteni petti. Muistan kirkkaasti ne vaiheet ja jos olisin tällä tietämyksellä kuin nyt, tekisin rohkean teon. Elämässä loppujen lopuksi omat valinnat ratkaisevat ja elämä muodostuu sellaiseksi joksi sen itse tekee. Itselläni se on ollut hyvä, mukava, ok ja on paljon asioita, joista osaan olla syvästi kiitollinen - vain yksi puuttuu. Mutta eihän aina kaikkea voi saada :)
Ennen kuin teet mitään päätöksiä "hoida" itseäsi, jotta voit "hoitaa" lapsiasi. Tarkoitan, että sinun on ihan rehellisesti pohdittava itseäsi, ihminen voi rakastaa montakin ihmistä yhtäaikaa, ei samalla tavalla, mutta rakastaa.En halua uskoa, etteikö sinulla olisi mitään tunteita miestäsi kohtaan, ehkä se onkin oma syyllisyytesi joka tekee kepposia? Voitko antaa itse itsellesi tekosi anteeksi, unohtaa ja jatkaa elämääsi?
Kukaan ei voi sinua neuvoa tai tuomita täälläkään, vaan itse tiedät kokonaisuuden. Haluan kuitenkin muistuttaa, että huuma, jota joskus rakkaudeksikin kutsutaan voi haalistua nopeasti ja tiputus voi olla nöyryyttävämpi kuin itse pettäminen. Millainen mies pettää naimisissa olevan naisen kanssa? Miettisitkö koskaan hänen kanssaan eläessäsi, tekisikö hän sen sinullekin? Valitettavasti näin oletan, joka aiheuttaisi hiljalleen särön, joka kasvaa.
On helppoa todeta jälkikäteen, kuten joku kirjoitti "nyt tekisin toisin, olisin rohkea" puhuessaan valinnasta perheen ja rakastajan välillä. Tähän en luottaisi, mitenköhän sekin satu olisi päättynyt toisissa oloissa? Ja todellista rohkeutta on hoitaa myös nykyinen avioliitto kuntoon, se vasta rohkeutta onkin!
Ei me naiset myöskään voida pettää miestä ja viedä samalla lapset ja puolet omaisuudesta. Se ei ole oikein. Mietitäänpä hetki itseämme, jättäisimmekö lapsemme miehelle ilman tunnetuskaa? Laahjotammeko puolet omaisuudesta vapaaehtoisesti toiselle? Putsata mies henkisesti ja fyysisesti ilman oman tunnon tuskaa, jättäen tyhjyyden ja saattaa kaikki muutostilan? Kaikeea ei voi saada, mutta jotain kuitenkin.
Olet mieheltäsi saanut anteeksi, ota se rakkaudenlahjana vastaan, yritä antaa itsellesi anteeksi, niin teet hellille tunteille tilaa myös miehesi kanssa.
Hännänheiluttajia löytyy, supliikkimiehiä jotka pelaavat ovat todellisuutta, näitä miehiä on helppo iskeä ja helppo ihastua, Lapsien kanssa eronjälkeinen elämä voi olla helvettiä, vaikka suhde entiseen onkin hyvä, koska teot ja tunteet seuraavat mukana- Valitettavasti. ero ilman ylimääräisiä osapuolia on aivan eri asia, niin sinulle, lapsillesi ja miehelllesi.
Toivon sinun löytävän onnesi, mutta anna aikaa, ettet katuisi jälkeenpäin. "Jos tiedät, mutta et tee niin, et tiedä vielä."
luulen että itse tapasin "sielunystävän" joskus vuosia sitten. Samaa en ole kokenut vaimoni kanssa. Harmittaa.
tuosta koskaan tai he kantavat sen ihmetyksen hautaansa saakka, niin kuin minäkin.
Hae lääkäriltä apua, se ei ole häpeä.