Rento vai veltto

ryysyissäkin.

Minusta tyyli tulee paljon muusta kuin vaatteista. Tyylikäs on tyylikäs farkuissakin. Taito kantaa vaatteita, itsevarmuus ja itsetuntemus on tässä tärkeitä elementtejä. Jos henkilölle, jolta puuttuu nuo elementit laittaa puvun päälle ei hänestä tule tyylikäs vaan pukuun puettu moukka. Ja jos kuninkaalle laittaa farkut jalkaan pysyy hän kuninkaana silti.

Eli tyyli ei ole vain vaatteet vaan paljon muuta.

Mielenkiintoinen kysymys, sama on askarruttanut minuakin.

Arvelen, että joitakin miesten pukeutumisen vaatekappaleita, varsinkin takkia, pukua ja solmiota, pidetään eräänlaisina luokkajaon symboleina.

Epäilen edelleen, että "rentoa" peräänkuuluttavat ihmiset eivät yleensä puhu täysin totta. He mielellään kertovat muille: "kuinka kravatti puristaa kaulaa" tai ylpeänä: "en ole pitänyt pukua seitsemään vuoteen ja kravattia en koskaan!" - mutta eivät käsitä että puristamisessa kyse on oikeasti enemmän kauluksesta. Joko kaulus on oikeasti kireä tai sitten sen värissä on vika! Valkoinen kaulus, tai kaulus yleensä, on liian "herramainen". Sen puristus onkin enemmän henkistä sorttia. Kravatti, takki ja puku symboloivat heille jotain mistä he haluavat erottua. Miksi muuten kukaan alleviivaisi puheessan juuri sitä, kuinka monta vuotta sitten viimeeksi on pitänyt sitä, kovin sankari ei tietenkään koskaan. Se on heille rehentelyä ja koppavaa käytöstä. Siksi tuulipuvut ovat näillä latitudeilla kovassa huudossa. Ja kun näin on eletty tarpeeksi kauan, niistä on tullut standardi johon muita verrataan. Pitkästä tuulipukukaudesta johtuen myös tieto puuttuu. Luonnollista keinoa sen saamiseksi ei perheissä varttumisen aikana ole, vanhemmatkin ovat tuulipuvuissa, vieläpä keskenään samanlaisissa. Ihmisille puku on puku ja yleensä vain juhlavaate. Samoin takki ja solmio. Heille ei ole eroa sillä, onko vaate karkeaa vai ohutta kangasta, väriltään tumma tai ruskea. Suomalainen menisi tweedtakki päällä mihin vaan, onhan vaimo ostanut sen ja jokatapuksessa se on jo "melkein puku".

Herraskaisuuden välttelyn suoraan pukeutumistyylin syyksi ei kuitenkaan yleensä käy.

He eivät voi sanoa suoraan: "Tuo on minun mielestäni turhan herraskaista, en voi käyttää sitä". On keksittävä sopiva veruke!

Rentous on tähän tarkoitukseen sopiva ja yleisesti hyväksytty selitys, sitä kukaan ei ihmettele. Tälle selitykselle löytyy ymmärtäjiä ja tähän mielipiteeseen yhdytään. Kummajainen on se, joka ei olisi samaa mieltä. Kuka voisi vastustaa rentoa, kuin vastustaisi hyvää asiaa! Suomen kansa seisoo kollektiivisesti rennon takana, samalla hieman herraa vastaan. Kaikki haluavat olla rentoja. Rento itsessään on semanttisesti muuttunut, se on saanut myönteisen arvolatauksen. Se ei enää tarkoita vain sananmukaisesti rentoa, vaan siitä on tullut myönteinen adjektiivi. Sen sukulaisuus sanaan rentoutunut on katkennut. Muita kuin rentoja ei oikein edes hyväksytä. Valtakunnassa vallitsevassa "pukeutumisilmapiirissä" hyvin voi pukeutua ainoastaan silloin "jos on menossa johonkin". Se "johonkin" merkitsee häitä, muita suuria juhlia, tärkeää työhön liittyvää tapahtumaa tai tapaamista merkittävän henkilön kanssa.

Jos on pukeutunut hyvin mennessään "vain" kahville, kävelylle tai ystävän luokse ja tapaakin sattumalta tutun kadulla, niin luultavasti tämä saattaa tiedustella: "Oletko menossa johonkin?" Jos tuohon kysymykseen vastaa: "Olen menossa kahville Väiskin kanssa, tule mukaan." rikkoo maamme kirjoittamatonta pukeutumisetikettiä. Tämä vastaus on odottamaton, paitsi että se panee hetkeksi jauhon tuttavan suuhun, se poikii jatkokyselyn vaatetuksesta ja varsinkin erityistä syytä siihen. Siitä huolimatta, että se on mielestäni erittäin tunkeilevaa utelua. Miksi muuten niin etäiset ihmiset, busseissa ja junissa niin hiljaiset suomalaiset yht'äkkiä ovatkin kiinnostuneita, päällekäyviä ja tunkeilevan uteliata toisen osapuolen vaateasioista?

Aivan, koska se toinen on liian herraskainen!

Merkillistä on se, että näiden niin rentojen ihmisten suvaitsevuus ja rentous loppuukin jos joku toinen ei olekaan samalla tavalle "rento" kuin he itse ovat. Tämän käytöksen ilmeneminen todistaa mielestäni sen, että kyse ei ole aidosti halusta näyttää rennolta. Aidosti rento olisi rento missä vaan, kenen tahansa seurassa, olipa toinen missä tahansa vaatteissa.

Herraskaisuuden välttelyn lisäksi muita syitä ovat nuorisomuoti lökäreineen, naiset vaatevalintojen takana ja naiset tavaratalojen vaatteiden sisäänostajina.

PS.
Tiedän, että täällä kirjoitetun saastan tyyssijassa Suomi24:ssä, jossa sana itsekritiikki on tuntematon käsite, joku keksii kysyä luettuani jorinani: "pitäisikö sitten kaikkien pukeuta aina hyvin?" Vastaan: Ei, ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin olla puuttumatta toisten vaatteisiin. Pyydän vain huomaavaisuutta, en muuta.

Mielenkiintoinen kysymys.

Varmaan ainakin osasyynä on se, että usein pukeutumisetikettiin suhtaudutaan hiukan sillä asenteella kuin se olisi jonkin hirmuhallitsijatsaarin antama mahtikäsky. Siksipä se, joka uskaltaa mennä ilman kravattia, on rohkea käskyä uhmaava vapaustaistelija, ja siksi "rento". Hiukan kärjistäen tietenkin, mutta kärjistyksethän tekevät asiasta ymmärrettävän. Eli etikettiä ei useinkaan sisäistetä omalle kohdalle, vaan se nähdään ikäänkuin vieraana, ylhäältäpäin tulevana pakkona jota vastaan on lupa kapinoida olematta nolo.

Toisekseen nuorisokulttuuri tuottaa jatkuvasti aikuisia, joiden aivot ovat jotenkin jääneet kypsymisessä viittä vaille valmiiksi. Nuorisokulttuuriin kun kuuluu kaiken "virallisuuden", "vakavaraisuuden" ja "arvokkaan" vastustaminen. Kravatti tai puku ei ole vain vaate, vaan myös symboli: symboli tiukkapipoisesta virkamiesyhteiskunnasta tai ahneesta liike-elämästä. Siihen ei haluta samaistua.

Kolmannekseen voi olla jo edellisessä viestissä mainittu herraviha. Puvut ja solmiot ajatellaan "helsingin herrojen" vaatteiksi. Juureva talonpoika tai talonpoikaismielinen ei sellaisia käytä. Ei Tauno Palokaan pitänyt kravattia kaataessaan puita tukkilaiselokuvissaan. Herrat ovat epäaitoja niuhottajia, jätkä on elämässä kiinni oleva alkuvoimainen toimija. Siksi ei saa näyttää herralta, vaan pitää näyttää jätkältä.

Neljännekseen voi olla syynä se, että ihmiset tosiaan pitävät huonosti istuvia vaatteita. Jos paidan kaulus on liian pieni, niin sitten se tottakai tuntuu ahdistavalta. Pukuja tulee ostettua kuitenkin niiden hinnan ja käyttötiheyden vuoski harvemmin kuin esim. farkkuja. Siksi ihmisen iän myötä usein tapahtuva leveneminen saa aikaan sen, että pukuun sukeltaminen tuntuu ahdistavalta. Se puristaa kummallisesti. ;)

Viidennekseen voisi olla kesä: kuumalla säällä t-paita ja shortsit on vilpoisempi yhdistelmä kuin puku. Voi ajatella, että ei kukaan täysjärkinen pidä pukua. Jos joku kuitenkin pitää, niin silloin se on varmaan töissä hautaustoimistossa tai pelkästään heikkopäinen.

..pukeutua tyylikkäästi ja rennosti, eivät ne ole toisiaan poissulkevia. Esim. Loro Piana pukkaa jatkuvasti markkinoille erittäin tyylikkäitä mutta rentoja vaatteita, vaikkei puku&skraga-linjalle mennäkään.

Hyvin tiivistit pääpointit mielestäni. Ryhdikkyys on muuten kanssa pirun tärkeä juttu, jonka moni unohtaa tässä tietokoneistuneessa maailmassa. Monessa duunissa vain istutaan tuntikaupalla ja ihminen alkaa "lysähtää" vuosien mittaan ellei kiinnitä huomiota ryhtiinsä.

Se onkin temppu, ikään kuin yrittäisi näytellä renttua niin, että näyttää hyvältä, mutta samalla viestittää, ettei ole oikeasti renttu.
Vähän kuin monet naiset yrittävät näyttää sutturan näköisiltä niin että samalla näkee ettei ole oikeasti suttura...

-Pera

Lenkkarit ja verkkarit ja solmuke, tekee MIEHEN!