Todella hyvä artikkeli nuorten naisten

71044
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"Nainen "tietää" jo, että miehellä ei ole tunne-elämää, ja jos onkin, siitä ei tarvitse eikä kuulu olla kiinnostunut. Nainen on suhteessa se osapuoli, jolla on mutkikas, hienostunut tunne-elämä ja jonka tunteista miehenkin tulee kantaa huolta. Miehen tunne-elämää ei ole tarkoituskaan ottaa vakavasti.

Tämän seurauksista tärkeimpiä ja miehen kannalta traumatisoivimpia on se, että nainen voi luvata miehelle rakkautta, seurustelusuhdetta ja seksiä ilman aikomustakaan pitää lupaustaan, koska nainen uskoo vilpittömästi, että tunteettomana olentona mies ei erityisemmin kärsi, vaikka lupausta ei pidettäisikään. Nainen ei myöskään ole valmis asian jälkipuintiin eikä ottamaan asiasta vastuuta, jos tulee harkitsemattomilla lupauksilla ja lemmenlurituksilla herättäneeksi miehen kiinnostuksen, vaan tulkitsee miehen oikeutetun ja aiheellisenkin suuttumuksen - sekä tähän liittyvät yritykset ottaa naiseen yhteyttä asian selvittämiseksi rehellisellä keskustelulla - ahdisteluksi sekä merkiksi miehen vaarallisesta tasapainottomuudesta ja tekee varmasti poliisille rikosilmoituksen. Näin käy sellaisessakin tapauksessa, jossa nainen on ensin itse pyrkinyt miehen seuraan ja jossa miehellä on mustaa valkoisella siitä, että nainen on ollut aloitteentekijänä suhdeyritelmässä (esim. naisen kirjeitä tallessa).

On syytä muistaa, että naisten höpinä miesten kyvyttömyydestä puhua tunne-elämästään on silkkaa höpinää. Mieheltä ei odoteta kykyä puhua omista tunteistaan. Ajatus siitä, että miehellä olisi tunteita, jotka naisen pitäisi ottaa huomioon, on naiselle äärimmäisen ahdistava ja pelottava, koska se voisi aiheuttaa hänelle huonoa omaatuntoa, ja naisen koko naiseuden ydin on siinä, ettei hän halua tuntea huonoa omaatuntoa eikä ottaa vastuuta mistään. Tämän takia nainen leimaa tunteistaan puhuvan miehen epämiehekkääksi ja irrottautuu hänestä välittömästi. "

Äänestä

kaiken kokemansa. Vituttaa tuollaiset pienimunaiset nörttiuikuttajat!

Äänestä
  • heti kun heidän vioistaan puhuu asiallisesti ollaan haukkumassa pienimunaiseksi

    Äänestä

No olipa siinä harvinaisen paljon typerää tekstiä ja pohjatonta
naisvihaa.

Kaiken lisäksi tyyppi ei ole edes koskaan seurustellut :)
Ei kai tässä voi muuta kuin toivottaa onnea tuollekin
tyypille. Katkeroitukoon ihan yksikseen, jos naiset kerran
niiiiin hirveitä ovat. Mihin hän sitten muka heitä tarvitsee,
tai edes haluaisi sellaisen itselleen?

Itse olen edelleen sitä mieltä, että elämä ilman naisia ei
olisi elämisen arvoista. Niin ihania tapauksia löytyy niiden
"fasististen hirviöiden" joukosta.

Äänestä
  • Eiköhän liene niin, että tuo vanha teksti on syntynyt jonkin masennuskauden yhteydessä kauan sitten.

    Nykyään ao. kirjoittaja on toista maata. Löytyy työpaikat ja ammatilliset meriitit, on vaimo (ja perhettäkin siunaantunut?).

    Hän tekisi ison palveluksen, jos kirjoittaisi samanlaisen pamfletin, millä keinoin hän nosti itsensä silloisesta tilastaan nykyiseensä. Se olisi hyvä esimerkki monelle netin ääressä katkeroituvalle.

    Äänestä

Hulluja on monenlaisia, mutta seinähullu ei naista saa ja siitähän hullu sitten saa kimmoikkeen tuoda ulos kaikkia sairaat ajatuksensa. Mieleen ei ole tainnut tulla, että syy, miksi naista ei saa on hyvin yksinkertainen - naiset pelkää psykopaatteja ja hulluja ja hullu ei taas koskaan löydä itsestään mitään vikaa, vaan elää harhakuvitelmissa. Imisiä, joilla on tuollaisia ajatuksia, kuvataan usein elokuvissa juuri niiksi psykopaateiksi, jotka suhtautuvat sairaasti vastakkaiseen sukupuoleen ja jahtaavat näitä hullunkiilto silmissään.

Äänestä
  • tällä palstalla näpyttelevien naisten viestinnästä saaneet oppia, kaikki miehet ovat psykopaatteja, hulluja, tai muuten vain sikoja. Siis naisen logiikalla voi yhtä hyvin pilata elämänsä sellaisen ihan avoimesti kahelin kanssa, eikä tarvitse edes pettyä kunnollista esittävään mieheen.

    Voi tietysti olla että kahjujen miesten lisäksi tänne ovat eksyneet ne kaikkein kilahtaneimmat naisetkin. Joka tapauksessa, ei hyvältä näytä pikainen analyysi vastapuolen sielunelämän pilkahduksiin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


fasistisesta pahuudesta kirjoitti:

http://www.geocities.com/Athens/8308/vanhanpojan-valitus.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu