Olen seurustellut yli vuoden poikaystäväni kanssa ja meillä menee loistavasti. Rakastetaan toisiamme, ollaan suunniteltu yhteistä tulevaisuutta..tänä vuonna jossain vaiheessa muutamme yhteen. Eli kaikki on hyvin.
MUTTA..ongelma onkin siinä, että koska minulla on tätä nykyistä (ja toivottavasti lopullista!) rakastani aikasemmin ollut niin paljon pieleen menneitä suhteita ja tuskaa miesten kanssa, että minulla on vaikeuksia menneisyyteni takia luottaa nykyiseen poikaystävääni. Hän ei ole missään vaiheessa tehnyt elettäkään, mistä voisi epäillä minkäänlaista vilppiä, valhetta tms. Eli vika ei todellakaan ole kullassani. Vaan minussa.
Kultaani harmittaa suuresti se, etten pysty luottamaan häneen vieläkään aivan täysillä (toisaalta, voiko toiseen ihmiseen koskaan luottaa 100 prosenttisesti??) ja ymmärrän hyvin, että harmittaa. Minua itseänikin harmittaa, mutta olen sanonut hänelle, että tämä vie aikaa. Ja kyllä hän silti ymmärtää, että luottamukseni puute johtuu vain ja ainoastaan menneisyydestäni.
Kunpa jonakin päiväni osaisin jättää miesmenneisyyteni _kokonaan_ taakse ja oppisin täysillä luottamaan rakkaaseeni ja hänen tunteisiinsa - siihen, että hän on todellakin vakavissaan kanssani..
Onko muita kohtalotovereita?
MUTTA..ongelma onkin siinä, että koska minulla on tätä nykyistä (ja toivottavasti lopullista!) rakastani aikasemmin ollut niin paljon pieleen menneitä suhteita ja tuskaa miesten kanssa, että minulla on vaikeuksia menneisyyteni takia luottaa nykyiseen poikaystävääni. Hän ei ole missään vaiheessa tehnyt elettäkään, mistä voisi epäillä minkäänlaista vilppiä, valhetta tms. Eli vika ei todellakaan ole kullassani. Vaan minussa.
Kultaani harmittaa suuresti se, etten pysty luottamaan häneen vieläkään aivan täysillä (toisaalta, voiko toiseen ihmiseen koskaan luottaa 100 prosenttisesti??) ja ymmärrän hyvin, että harmittaa. Minua itseänikin harmittaa, mutta olen sanonut hänelle, että tämä vie aikaa. Ja kyllä hän silti ymmärtää, että luottamukseni puute johtuu vain ja ainoastaan menneisyydestäni.
Kunpa jonakin päiväni osaisin jättää miesmenneisyyteni _kokonaan_ taakse ja oppisin täysillä luottamaan rakkaaseeni ja hänen tunteisiinsa - siihen, että hän on todellakin vakavissaan kanssani..
Onko muita kohtalotovereita?
Vastaukset 7
Vanhimmat
hänet kuin itsesi, voit myös luottaa häneen kuin itseesi. Ennen et. Kokemustä löytyy.
Ei se varmaan tuntemisestakaan ole kiinni. Itsekin luulin tuntevani mieheni 10 vuoden jälkeen täysin. Yllätys oli suuri kun paljastuikin miehestä jotain ihan muuta.
Sitä voi aina luulla tuntevansa toisen.
Tämähän ei tietenkään lisää uskoa siihen, että joskus voisin minäkään keneenkään mieheen luottaa.
Ketään toista ihmistä ei voi tuntea kuin itseään, eikä se ole tarpeellistakaan, sallittakoon jokaiselle omat salaisuutensa...
joista kumpikin luki ironiani päin helvettiä! Kommentoiden vielä sitä! Siis sinä päivänä kun lehmät lentää ja lipputanko kukkii, tunnet kumppanisi niin kuin itsesi. Ja muistakaa itsepetos...
;)
ei siinä auta muu kuin antaa ajan mennä että sun luottamus kasvaa. Kysyn monesti päivässä poikaystävältäni että rakastaako hän minua todella, olenko kaunein hänen mielestään, onko hän ikinä ajatellut pettää minua, onko hän jo pettänyt minua,..mutta ei nämäkään ole auttaneet. Kuhan on saattanut harmia kun ei jaksa joka päivä sanoo samaa enkä siltikään usko häntä.
Nauti siitä ja kun te muutatte yhteen niin etköhän opi nopeasti luottamaankin
... olisi seurustelukumppani, joka toimii "Kysyn monesti päivässä poikaystävältäni että rakastaako hän minua todella, olenko kaunein hänen mielestään, onko hän ikinä ajatellut pettää minua, onko hän jo pettänyt minua" -periaatteella, olisin väsynyt siihen parissa viikossa, koska kysyjä jatkuvilla kysymyksillään osoittaa vain oman itsetuntonsa heikkouden, epävarmuutensa ja kypsymättömyytensä. Ei kukaan jaksa päivittäin vakuutella toiselle tunteitaan ja uskollisuuttaan.
Noloa myöntää, mutta kyllä minäkin sorrun useinkin tuohon "Rakastathan varmasti? Olethan oikeasti tosissasi kanssani? Olenhan kaunis?" -juttuun..ja se hävettää. Niinkuin tuo eräs Mies43 (tms.)sanoi, niin eihän kukaan normaali ihminen ikuisuuksia jaksa toiselle vakuutella rakastavansa..eli meidän on vain, Ennu, opittava pitämään tietyisssä asioissa suumme kiinni, ei siinä muukaan auta - mikäli siis meinaamme pitää miehemme elämässämme.