APUA! Kertokaa kuinka tästä jatkan sillä suhteeni on solmussa. Olen 7 vuotta sitten eronnut ja reilu vuosi sitten tunsin, että voisin olla valmis uuteen suhteeseen.
Multa vei pari vuotta käsitellä entinen elämäni mutta sitten iski sairaus josta onneksi selvisin.
Sen aikana en halunnut olla kenellekkään vaivaksi
ja siksi odotin oikeaa aikaa.
Nyt olen seurustellut vuoden, muutin paikkakuntaa
viime syksynä kaverini luokse. Talvella menimme kihloihin mutta asun kuitenkin omassa asunnossani.
Nyt morsiameni on todella mustasukkainen mun
ex-vaimosta. Kaikki mikä viittaa häneen on nykyiselle punainen vaate.
Olemme kuitenkin jakaneet huonekaluja molempien luokse mutta nyt kaikki mun entiset esineet aiheuttavat hänelle kohtauksia. En ole antanut aihetta mustasukkaisuuteen ja ollut rehellinen
joka suhteessa.
Mutta nyt hän löysi vanhoja joulukortteja mun kaapista jotka oli osoitettu minun ja ex-nimellä.
Ja olipa joukossa yksi jonka ex oli laittanut mulle jouluna 2005.
Koko suhteemme aikana en ole käyttänyt alkoholia
ja tupakkalakon tein 3 kk sitten.
Enempää en pysty tekemään ja olemaan muuta kuin olen. Viimeisin niitti oli keskustelu satumaa tangon esittämisestä kirkossa saarnan yhteydessä
(Kiuruveden pappi lauloi sen).
Sanoin, että se on ihan hyvä jos kansa tulee kuuntelemaan kirkkoon.
En olisi saanut sanoa omaa mielipidettäni.
Kuulun kirkkoon mutta en ole kirkkouskovainen ja hän taas on kuulunut helareihin lähes 30 v.
Ei ole kyllä käynyt kokouksissa mun aikana, en ole kyllä kieltänyt.
Että näin meillä.
Rakastan häntä kyllä ja en haluaisi jättää häntä mutta tuntuu joskus liian raskaalta kun ei tiedä mitä tulee suraavaksi tapahtumaan.
Mutta siitä huolimatta juna kulkee vaan.....
Multa vei pari vuotta käsitellä entinen elämäni mutta sitten iski sairaus josta onneksi selvisin.
Sen aikana en halunnut olla kenellekkään vaivaksi
ja siksi odotin oikeaa aikaa.
Nyt olen seurustellut vuoden, muutin paikkakuntaa
viime syksynä kaverini luokse. Talvella menimme kihloihin mutta asun kuitenkin omassa asunnossani.
Nyt morsiameni on todella mustasukkainen mun
ex-vaimosta. Kaikki mikä viittaa häneen on nykyiselle punainen vaate.
Olemme kuitenkin jakaneet huonekaluja molempien luokse mutta nyt kaikki mun entiset esineet aiheuttavat hänelle kohtauksia. En ole antanut aihetta mustasukkaisuuteen ja ollut rehellinen
joka suhteessa.
Mutta nyt hän löysi vanhoja joulukortteja mun kaapista jotka oli osoitettu minun ja ex-nimellä.
Ja olipa joukossa yksi jonka ex oli laittanut mulle jouluna 2005.
Koko suhteemme aikana en ole käyttänyt alkoholia
ja tupakkalakon tein 3 kk sitten.
Enempää en pysty tekemään ja olemaan muuta kuin olen. Viimeisin niitti oli keskustelu satumaa tangon esittämisestä kirkossa saarnan yhteydessä
(Kiuruveden pappi lauloi sen).
Sanoin, että se on ihan hyvä jos kansa tulee kuuntelemaan kirkkoon.
En olisi saanut sanoa omaa mielipidettäni.
Kuulun kirkkoon mutta en ole kirkkouskovainen ja hän taas on kuulunut helareihin lähes 30 v.
Ei ole kyllä käynyt kokouksissa mun aikana, en ole kyllä kieltänyt.
Että näin meillä.
Rakastan häntä kyllä ja en haluaisi jättää häntä mutta tuntuu joskus liian raskaalta kun ei tiedä mitä tulee suraavaksi tapahtumaan.
Mutta siitä huolimatta juna kulkee vaan.....
Vastaukset 6
Vanhimmat
epäilyni vain vahvistuvat helluntalaisista.. he kun ovat niin vain ja ainoastaan sen _oikean_ uskon takana ja jos jotain sanoo vastaan niin syntyy riita. nämä mustasukkaiset naiset kun on muutenkin niin hankalaa sorttia ja kun vielä tällainen.. no neuvona ei tuohon voi muuta sanoa kuin yritä kaikin keinoin osoittaa hänelle, että rakastat häntä etkä exääsi. jotakin pimeetä siinä naisessa on ton tekstin perusteella...
että kerron rakastavani vain häntä. Ja exän
kanssa en ole missään tekemisissä. Mutta en voi pyyhkiä elämastäni noin vain 25 vuotta ja ei kai niin tarvitse kenenkään tehdä.
Ainakaan en aio repiä valokuvia ja kortteja kuten morsiameni teki omilleen.
Ei esineet ja tavarat satuta ketään ja säästän
niitä myös lapsen lapselleni. Kenties hän joskus haluaa lukea ukin kortteja ja katsella vanhoja
valokuvia. Juna kulkee vaan, on suunta sillä tuonne pohjoiseen....
Jos kerta näyttää siltä että asia saattaa kärjistyä eroon asti, etkä aijo niellä käytöstä (ei pidäkään.) niin toimi näin:
Tee naisellesi selväksi ettei tämä käytös ole suvattavaa. Kerro että rakastat häntä ja haluat yhteistä elämää hänen kanssaan, mutta menneisyytesi ei tule katoamaan mihinkään. Et rakasta ex-vaimoasi, mutta hän on yksi elämän vaiheesi. Varmasti kumppanillasikin on elämässään ollut kaikenlaista. Keskustelkaa asiasta kuin aikuiset ja koita saada hänet ymmärtämään että elämä on tässä eikä eilisessä. Keskustele kuitenkin positiivisessa hengessä, ei erolla uhkaillen. Mutta tee selväksi ettei suhteenne voi jatkua näinkään.
Jotenkin vaikuttaisi että hän on aika epävarma paikastaan vierelläsi, eikä pettymyksiä menneisyydessä tai jotain.. Koittakaa keskustella, mikäli keskustelu ei luista kirjoita hänelle kirje johon pyydät häntä vastaamaan.
Hei!
Olet selainen kiltti ihminen, kuten minäkin. Sinulla tuntuu olevan itsetunto kunnossa, mutta ystävättäresi kärsii selvästi itsetunto-ongelmista. Voi todella olla niin, että hänellä on jokin trauma, joka aiheuttaa tällaista käytöstä. Jos haluatte olla yhdessä, niin hakeutukaa ihmeesä jonkun ammatti-ihmisen puheille. Sieltä saattaa löytyä apua tilanteeseen. Uskontoa tuskin kannattaa syyttää, vaikka silläkin saattaa olla oma osansa tilanteessa. Minusta kaikenlainen kateus ja muustasukkaisuus on henkistä väkivaltaa ja siitä pitää ehdottomasti koettaa päästä irti kaikin keinoin. Ihmisiähän me kaikki täällä olemme heikkouksinemme ja itseltäni yritän aina kertakaikkiaan kieltää sellaiset tunteet, kun huomaan. Jos se ei onnistuisi, niin kyllä menisin terapiaan. Olen ollut saman miehen kanssa yhdessä 16v. asti ja olen nyt neljäkymmentä, joten kaikenlaista on mahtunut meidänkin elämäämme. Ei elämämme ole pelkkää onnea. Koska annan tilaa miehelleni, niin jään itse aika yksin.
Kuulostipa tutulta tuo tarinasi siitä, kuinka naisystäväsi ei tule toimeen menneisyytesi kanssa. Itse olen ollut ja olen edelleen samassa tilanteessa, tuon naisen roolissa.
Omassa parisuhteessani kaikki on enemmän kuin hyvin. Olemme tunteneet jo pidempään, virallisesti seurustelleet muutaman vuoden, kihloissa, menossa naimisiin. Ihan todella rakastan miestäni ja hän varmasti minua, arjessamme on riittävästi huumoria, seksiä, läheisyyttä, mitä nyt vaan voi kuvitella tarvitsevansa, mutta...
Ikäeromme takia ja ehkä muutenkin oma mieshistoriani on olematon, toisin kuin miehelläni, jolla on muutama pidempi seurustelusuhde, joista ensimmäisestä lapsikin. Maininta lapsen äidistä saa jostain käsittämättömästä syystä minut voimaan fyysisestikin pahoin puhumattakaan aika suuresta psyykkisestä ahdistuksesta, jonka jo pelkkä naisen nimen kuuleminen herättää. Miksi - en vaan tiedä! Olemme mieheni kanssa puhuneet tästä asiasta, toisinaan riidelleetkin. Tiedän varsin hyvin, etten saa häntä muuttamaan menneisyyttään eikä se olisi edes tarpeen, tuskinhan hän muuten olisi se ihminen joka nyt on. Mieheni tuo myös vahvasti esille sitä näkökulmaa, että hän pitää naista tärkeänä sen takia, että tämä on hänen lapsensa äiti, ei siksi, että tämä on hänen entinen heilansa.
Olen pääni puhki miettinyt, mistä tätä koko vyyhtiä pitäisi alkaa purkaa etenkin, kun mitään "vyyhtiä" varsinaisesti ei edes ole: mies hädin tuskin pitää yhteyttä tähän naiseen ja tapaa tämän sukujuhlissa ehkä kerran vuodessa. Suurilla psykologin taidoillani olen päätynyt sellaiseen ratkaisuun, että suurin pelkoni on se, että tämä entinen nainen kuitenkin on miesystävälleni, tulevalle aviomiehelleni, tärkeämpi ihminen kuin minä. Jos puntarissa olisimme minä ja tämän lapsen äiti, mitä mahdollisuuksia minulla edes olisi tässä "taistelussa"? Pelottava ajatus vaikkakin täysin absurdi.
Itse jotenkin koen olevani sen tarpeessa, että miesystäväni kerran todella suuttuisi ja laittaisi minut ojennukseen sen sijaan että myötätuntoisesti on aina valmis keskustelemaan asiasta, ymmärtämään ja tukemaan jne. Ehkä se olisi lopulta se tarvittava kylmä suihku, joka palauttaisi minut tässä asiassa nykypäivään.
Koen itse muuten olevani aika rationaalinen ja järjellä ajatteleva ihminen, joten sitä enemmän vilpittömästi ihmettelen sitä alkukantaista fyysistäkin inhon ja uhattuna olemisen tunnetta, joka juuri jostain joulukorttien löytymisen tyyppisestä tapauksesta esille kumpuaa, puhumattakaan tietysti vanhoista valokuvista tai vanhentuneesta passista, joka ykskaks yllättäen voi siivouksen yhteydessä tulla vastaan. =o/
No, eipä tullut kovin informatiivista viestiä, lähinnä vain esimerkki siitä, ettei naisesi reaktiot ole mitenkään ainutlaatuisia ja ettei niihin edes välttämättä ole mitään järkisyytä taustalla.
ja tänä aamuna en jaksanut enää jatkaa suhdettamme
ja laitoin sormuksen morsiameni pöydälle.
Se mitä nyt tapahtuu on vaikea tietää.
Mutta viimeinen pisara mulle oli hermostuminen vanhoista verhoista jotka olivat olleet ikkunassa
entisen suhteeni aikaan.
Huom! en laittanut niitä ikuunaan vaan ne olivat
komerossa.
Siis kaikki sattuu näköjään mutta minuun ei saisi
sattua.
Voimia sulle ja luota kaveriisi ja näy´tä,että rakastat häntä.
Elämä en taistelua!