Löysin tän pälstan ja ajattelin purkaa pahaa oloani tänne, sori!
Olen tilanteessa, erotakko vai ei.
Joka päivä etsin asunto-ilmoituksista sopivaa asuntoa, saamatta mitään sen kummenpaa aikaan.
Lapset ovat jo aikuisia, mieheni kanssa asutaan kahden, kumpikin vielä töissä.
Itse olen suht terve, miehellä sairauksia ja masennusta. Juomalla koittaa supisuomalaiseen tapaan lievittää oloaan, viinaa on nytkin mennyt neljän päivän aikana viisi (isoa) kossupulloa plus kaljat!!
Sitten se ongelma...olen sanonut hänelle, että juomisen vielä kestän, mutta mustasukkaisuutta en enää jaksa!!! Aina sitä on ollut, mutta parin viime vuoden aikana se on muuttunut erittäin sairaanloiseksi. Huorittelu, haukkuminen,huutaminen, sanomisieni vääristely ja niiden tahallaan väärin ymmärtäminen on päivittäistä.
Sähköpostit ja puhelinviestit on pitänyt hänelle näyttää ja tavarat tutkitaan...samoin tiliotteet ym.
Pahinta on just se huoritteleva kielenkäyttö joka on muuttunut aivan pöyristyttäväksi!!! Sitä tekstiä ei punastelematta kuuntelisi edes ronskimmat rekkakuskit!!!!
Olen kai tässä huoriteltavien joukossa sellanen klassinen tapaus, sillä kolmekymppisen yhdessäolomme aikana ei minulla ole muita suhteita ollut!!! Ei liioin miehellänikään, näin uskon.
Se, erotaanko, vai ei selviää ajan myötä, mutta miten ihmeessä saisin apua miehelle, joka kaiken kotonaoloaikansa nukkuu vain sohvalla ja jolla ei ole mitään muuta kuin viina ja masennus seuranaan!!! En tiedä miten mies pärjää, jos lähden,(olen kai masokisti, kun näin ajattelen...)
Turha puhua mistään terapioista, yritän kuulemma vain leimata hänet hulluksi...
Kaikki mikä ei tapa, se vahvistaa...
Olen tilanteessa, erotakko vai ei.
Joka päivä etsin asunto-ilmoituksista sopivaa asuntoa, saamatta mitään sen kummenpaa aikaan.
Lapset ovat jo aikuisia, mieheni kanssa asutaan kahden, kumpikin vielä töissä.
Itse olen suht terve, miehellä sairauksia ja masennusta. Juomalla koittaa supisuomalaiseen tapaan lievittää oloaan, viinaa on nytkin mennyt neljän päivän aikana viisi (isoa) kossupulloa plus kaljat!!
Sitten se ongelma...olen sanonut hänelle, että juomisen vielä kestän, mutta mustasukkaisuutta en enää jaksa!!! Aina sitä on ollut, mutta parin viime vuoden aikana se on muuttunut erittäin sairaanloiseksi. Huorittelu, haukkuminen,huutaminen, sanomisieni vääristely ja niiden tahallaan väärin ymmärtäminen on päivittäistä.
Sähköpostit ja puhelinviestit on pitänyt hänelle näyttää ja tavarat tutkitaan...samoin tiliotteet ym.
Pahinta on just se huoritteleva kielenkäyttö joka on muuttunut aivan pöyristyttäväksi!!! Sitä tekstiä ei punastelematta kuuntelisi edes ronskimmat rekkakuskit!!!!
Olen kai tässä huoriteltavien joukossa sellanen klassinen tapaus, sillä kolmekymppisen yhdessäolomme aikana ei minulla ole muita suhteita ollut!!! Ei liioin miehellänikään, näin uskon.
Se, erotaanko, vai ei selviää ajan myötä, mutta miten ihmeessä saisin apua miehelle, joka kaiken kotonaoloaikansa nukkuu vain sohvalla ja jolla ei ole mitään muuta kuin viina ja masennus seuranaan!!! En tiedä miten mies pärjää, jos lähden,(olen kai masokisti, kun näin ajattelen...)
Turha puhua mistään terapioista, yritän kuulemma vain leimata hänet hulluksi...
Kaikki mikä ei tapa, se vahvistaa...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos mies ei hae itselleen apua ja hoitoa niin sitten sinun on vaan pelastettava itsesi. Tiedä minkälaisen rakkauden löydät, kunhan päästät irti tästä vanhasta.
Se irtipäästäminen ei tietysti ole helppoa kolmenkymmen vuoden jälkeen, kun et mitä ilmeisimmin ole milloinkaan itsenäistynyt ja/tai kasvanut omilla jaloillasi seisovaksi naiseksi? Mutta kyllä sen vielä opit :)
Voi sinua!Onko sun elämäsi tuollaisen miehen arvoinen,mietipä sitä! Itsekin lähdin liitosta,jossa mies alisti henkisesti minut seinää vasten.Kyttäsi menoni ja luki myös sähköpostit ym, herttaista.Masennuin ja olin valmis luopumaan elämästäni.Sain voimaa lähteä.Mies jäi tyhjän päälle,mutta on selvinnyt hienosti.On jo uuden naisen löytänyt,vaikka muutimme erilleen vasta joukukuussa.Hän haki lopullisen eron eli asiat kääntyivät päälaelleen!
Vaikka tiedän,ettei ero ole helppo päätös,on sinun nyt mietittävä omaa jaksamistasi.Haluatko todellakin viettää loppuelämäsi tuollaisen tyrannin kanssa?En suosittele.Eikä se ole sinun ongelma,kuinka hän pärjää lähtösi jälkeen.Kenenkään ei pidä elämäänsä elää toisesta ihmisestä riippuvaisena,ei sinunkaan.Varsinkin,kun lapset jo isoja,pärjäät taloudellisestikin oikein hyvin.Sinua odottaa uusi,vapaa elämä,kunhan pääset jaloillesi:)Olsipa minullakin noin ihana tilanne,mutta minulla vielä pieniä lapsiakin huollettavana.Vastuu heistä ja taloudellinen vastuu on niin suuri,että pelkään,etten pärjää:(
Minut heitettiin syrjään melkein 30 yhteisen vuoden jälkeen. Mies ilmoitti yhtenä kauniina päivänä löytäneensä elämänsä rakkauden ja vihdoinkin elävänsä. Minun kanssa eläminen ei kuulemma tuntunut elämältä vaan tylsältä arjelta. Ja sitähän se olikin. Lapset saimme vasta keski-ikäisenä ja viimeiset vuodet ovat olleet yhtä lapsiperheen arkea. Parisuhteelle ei jäänyt juurikaan aikaan, tai sitä ei kumpikaan meistä viitsinyt/jaksanut järjestää.
Kyllä sinä pärjäät vaikka lähtisitkin. Minäkin pärjään vaikka jäin neljän pienen lapsen yh-äidiksi. Huoli ja pelko tulevaisuudest on joka päivä läsnä mutta elämä jatkuu. Ihanien naapurien avulla olen saanut vähän vapaata lapsista ja päässyt välillä pois kodin seinien sisäpuolelta. Uuteen rakkauteen en enää tässä iässä usko ja olenkin varma, että vietän loppuelämäni yksin.
Tsemppiä sinulle ja uskoa huomiseen!
on sinulle annettu kohtuuton pala elämän kakusta!kuulostat kuitenkin ihanalta tyypiltä,varmasti löydät vielä ihmisen,joka sinua rakastaa.Anna vain ajan kulua!Käy läpi paha olosi ja huomaat pian,että elämä voittaa!
itsekin kärvistelen ihan kauheassa olossa ja tuntuu,ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä,lopullisesti..niin hirveä tuska sydämessä.En ikinä olisi uskonut tuntevani näin,vaikka itse lähdin liitosta.
VAstuu ja huoli lapsistani on valtava.Onneksi välit isään on säilynyt lapsilla tosi hyvinä ja tiiviinä.Se vielä puuttuisi,että lapset olisivat menettäneet isänsä kokonaan!
Ex on onnellinen ja onkin kiittänyt minua lähdöstäni! Hän tuo kaikella lailla esille,kuinka hyvin hänellä on asiat nyt.Olen onnellinen hänen puolestaan,silloinhan olen tehnyt oikean ratkaisun lähdettyäni.Nyt opettelen elämään yksin ilman miehen rakkautta.Tosin siihenhän totuin jo liiton aikana.Toivon,etten katkeroidu,koska katkera ihminen on aika ikävä kaveri!
saman miehen kanssa. Onko sulla mitään omaa? Haaveiletko jostain, mitä tekisit sitten kun...? Onko elämäsi kiertynyt miehen ympärille vai oletko tuollaiasessa suhteessa pystynyt säilyttämään itsesi erillisenä, naisena ja tunnistamaan omat tarpeesi?
Tässä muutama kysymys, joita kannattaa miettiä ja yrittää vastata itselleen. Monilla ihmisillä on haaveita ja ajatuksia siitä mitä he tekisivät, jos eivät eläisi niin kuin elävät.
Mulla tuo toimi, kun aloin irrottautua vaikeasta suhteesta, jossa tunsi kutistuvani ja lopulta kuristuvani henkisesti. Aloin miettiä tosissani mitä oikein elämälläni haluan tehdä; ihan konkreettisia arkipäivän asioita, joita tekisin, jos dominoiva mies ei rytmittäisi päivääni.
Kiitos!...mielenkiintoista huomata, miten nää teidän kaikkien kommentit ja omat elämäntarinat auttaa ymmärtämään omaa tilannetta.
Kysyit, onko mulla mitään omaa? On mulla harrastuksia, ja ystäviä (-naispuolisia!)mutta jos menoja on useammin kuin pari kertaa viikossa, tulee sanomista! Kun poissaollessa tapailen kuulemma niitä vieraita miehiä.
Noita konkreettisia asioita just oon miettinyt. Kuinka ihanaa olis ihan vaan esim. shoppailla niin, ettei tarvi vilkuilla kelloon, tai jopa lähteä teatteriin, Yksin!!!
En toki ihaile yksinoloa, vaan tän lähes päivittäisen helvetin rinnalla se alkaa tuntua taivaalta!
varsinkin sellaista, joka on vapaaehtoista ja omasta halusta lähtöisin. Mun mielestä yksinolosta pelotellaan liikaa. Jos nyt ajatellaan, että elää päivästä toiseen kuristavassa parisuhteessa, niin kyllä yksinolo siihen verrattuna on taivas. Joskus, jos itse tunnen yksinäisyyden tunteita, alan aina muistella sitä entistä elämääni ja olen entistä varmempi oikealla tiellä olemisesta. Ja sitä paitsi, ajattelen yksinelämistä omana valintanani ja sitä vaihtoehtojen mahdollisuutta, ettei minun todellakaan ole pakko olla koko ajan yksin. Moni asia on omalla vastuullani ja pystyn aika pitkälle vaikuttamaan omaan elämäntapaani.
...kaipaisin. Ajatuksia siitä, mitä mies ajattelee tälläsestä tilanteesta? Kun ymmärtäisi, mikä saa miehen toimimaan noin? Kun esim. ensin on haukkunut maan rakoon ja seuraavana aamuna ihmettelee, että mikä sulla nyt on kun olet noin äkäinen. Ajatteleeko miehet ja naiset niin erilailla?
...ja tismalleen samassa veneessä olen...paitsi että olen sinua vanhempi - avio ( kavio?) liittoa kestänyt 38 vuotta ja seinä totaalisesti edessä.
Ei jaksaisi enää.
Minäkin katselen asuntoja - joka päivä - mutta se päätös - että nyt tai ei koskaan - ei ole helppo.
Osa omasta elämästäänhän tavallaan valuu viemäriin.
Onko kaikki ollut turhaa - turhaan - kuten Joel Hallikainen lauleli...
toivon voimia meille molemmille...
sitä totisesti tarvitaan.
Kuulostaa haastavalta, mutta ajattele kerrankin !itseäsi ja tee ne ratkaisut jotka on tarpeen.
sairaalloinen mustasukkaiuus paranee kait harvoin....vuosia ei kannata laskea - et tiedä edessä päin olevien määrääkään.
nim: itsekin ratkaisuvaiheilla......
luin viestisi, meillä taas tilanne toisinpäin, itse olen mustasukkainen, mutta en vaan ymmärrä miksi se toinen osapuoli ei voi vannoa ja vakuuttaa ettei mitään ole, ja tehdä avioliittoa onnelliseksi, miten sun elämäsi muuttuisi jos eroatte, voisit taas löytää uuden mustasukkaisen miehen, miksi et tee kaikkesi sen tämänhetkisen liiton pelastamiseksi, ja anna miehellesi hellyyttä tarpeeksi, yleensä ongelmiin on aina ratkaisu omasta takaa, matkustelkaa yhdessä, niin mekin teemme ja voin sanoa että se vasta on ihanaa kun saa olla ihan kahden ja miettimättä mitään pahoja ajatuksia, ei se parisuhde parane vaihtamalla, oman parisuhteen vaaliminen se tärkeää on....mieti asiaa, mutta näin se on...