Meillä on ollu jo jonkun aikaa suhde kriisissä, on pidetty kevään ja kesän aikana taukoo ja taas palattu yhteen. Nyt tuntuu, etten jaksa enää yhtäkään tällasta takaiskua tässä suhteessa. Viis vuotta suunnilleen oltu yhdessä.
Rakastan miestäni ja haluaisin olla parisuhteessamme joko täysillä tai ei ollenkaan.
Välillä kuitenkin lopullinen ero tuntuisi helpotukselta, paljon on ollut riitoja ja ymmärryksen puutetta, kyllästymistä.. Toisaalta jaksan vielä uskoa meihin. En enää tajua, mitä miehen päässä liikkuu. On halunnu aina eron jälkeen jäädä sittenkin. Hetken kaikki on hyvin, kunnes kuulemma on taas liian vaikeeta.
Tuntuu, ettei toinen enää yritä täysillä ja usko tähän. Mitä sillon voi tehdä? Varsinkin kun itseä loukkaa se, ettei toinen järjestä tai tajua järjestää tarpeeksi/ollenkaan yhteistä aikaa? Miehen ei oo helppoo puhua asioista tai tunteista.
En tiedä millä mielellä mies tänään lähti.. tai siis on sitten kun palaa. Enkä tiedä olisinko täys ääliö ja hullu, jos yrittäisin sanoo, että haluan joko sitoutua tosissaan tai sit loppu.
Pitäiskö kaikesta vaan päätellä, että ei oo toisella puolella enää rakkautta ja tää oli tässä?!
Ei tuntuis hyvältä heittää kaikkee pois, mutta joskus kai se peli on vihellettävä poikki.
Rakastan miestäni ja haluaisin olla parisuhteessamme joko täysillä tai ei ollenkaan.
Välillä kuitenkin lopullinen ero tuntuisi helpotukselta, paljon on ollut riitoja ja ymmärryksen puutetta, kyllästymistä.. Toisaalta jaksan vielä uskoa meihin. En enää tajua, mitä miehen päässä liikkuu. On halunnu aina eron jälkeen jäädä sittenkin. Hetken kaikki on hyvin, kunnes kuulemma on taas liian vaikeeta.
Tuntuu, ettei toinen enää yritä täysillä ja usko tähän. Mitä sillon voi tehdä? Varsinkin kun itseä loukkaa se, ettei toinen järjestä tai tajua järjestää tarpeeksi/ollenkaan yhteistä aikaa? Miehen ei oo helppoo puhua asioista tai tunteista.
En tiedä millä mielellä mies tänään lähti.. tai siis on sitten kun palaa. Enkä tiedä olisinko täys ääliö ja hullu, jos yrittäisin sanoo, että haluan joko sitoutua tosissaan tai sit loppu.
Pitäiskö kaikesta vaan päätellä, että ei oo toisella puolella enää rakkautta ja tää oli tässä?!
Ei tuntuis hyvältä heittää kaikkee pois, mutta joskus kai se peli on vihellettävä poikki.
Vastaukset 16
Vanhimmat
mäkin rakastan exääni edelleen, erottiin pari päivää sitten. Muttakun loppu tulee niin se tulee. Ei sille voi mitään.
Aina se rakkaus ei vaan riitä :/
Mulla ja mun avopuolisolla meni poikki, oltiin aika lailla 2 vuotta yhes ja kihloissa ja kaikkee kerettiin kokemaan. Yhtenä päivänä mies vaan sanoi ettei tiiä mitä haluaa jne. Ja pari päivää siin meni jutellessa ja riideltäessä ja sitten olikin taas kaikki hyvin. Itselleni meni läpi eka kerta kunnes tuli toinen ja kolmaskin kerta.. Sitten pisttettiin poikki. Vaikka rakastan häntä yli kaiken mutta kun rakkaus on yksipuolista niin onko siinä järkeä.. Ja pahaltahan se tuntuu kun menettää rakkaan ihmisen, mutta onko parempi niin että itse on onneton vai se että suhde on kulissia toisen puolelta? Kannattaa miettiä itseään, onko järkeä enään jos toisella ei esimerkiksi ole halua olla suhteessa .. Itse pelkäsin sitä kun kaikki oli hyvin mutta mitä seuraava päivä tuo tullessaa? taasko se miettii? Vaikeaa aikaa tämä on nyt ollut, tuntuu kuin itse olisi hukassa eikä tiedä kuinka jatkaa elämää? Mutta tästä selviää aikanaa..Itse sinun kannattaa tehdä päätös mutta mieti itseäsi; mitä haluat elämältäs? Tsemppiä sinulle!
Ollaan oltu kuus vuotta yhes,joista viis kihloissa.Pari viikkoa sitten avopuolisoni ilmoitti ettei tiedä enään mitä tuntee minua kohtaan,oli kuulema tuntunut sille jo jonkin aikaa.Ilmoitus tuli aivan yllättäen..Halusi pitää pientä taukoa ja ehdotti että olisimme vähän aikaa erossa,että saisi mietittyä mitä haluaa.Kuitenkin hän on ollut melkein joka yö ja päivä kotona,vaikka piti pitää pientä pesäeroa.Aloin epäilemään että hänellä olisi toinen ja kysyinkin sitä ja kielsi.Hävettää myöntää mutta yksi ilta luin hänen kännykkänsä viestit ja siellä olikin toiselta naiselta viestejä ja ne eivät jätä arvailujen varaan,että tämä eukko on kiinnostunut miehestäni.Mieheni myönsi asian että tämä eukko on kiinnostunut hänestä,mutta hän ei siitä.En tiedä mitä uskoa?Rakastan kuitenkin miestäni ja meillä on mennyt hyvin tähän asti.Ajatukseni ovat aivan sekaisin tällä hetkellä,en tiedä mitä tekisin.Onko teille muille selvinnyt että pohjimmaisena eron syynä olisikin toinen eukko?
Omassa tilanteessani kysyin myös että onko hänellä toinen ja hän kielsi.. mutta en ole ihan sata varma uskonko häntä.. luin myös hänen viestinsä ja katoin puhelinnumerot.. ja sinne oli ilmestynyt yksi uusi naisen numero.. ennen meidän eroa kysyin samasta numerosta ja hän vain sano että se on vanha tuttu. hän poisti sen numeron kun se vaivasi mua niin.. ja eron aikoihin se sama numero oli tullut puhelimeen uudestaan.. kysyin mieheltä uudelleen ja se ei muka tiennyt miten se numero oli sinne tullut.. hieman havaitsin hätääntyneisyyttä kun kyselin asiasta.. mutta en todellakaan tiedä onko miehellä toinen.. vaikka kuinka väittää että ei mut silti tuntuu että ois... vaikeaa.. :(
tilanteessani tää toinen eukko laittaa jatkuvasti viestiä ja ihan kuin tyrkyttäisi väkisin itseään miehelleni.Mieheni kertoi kun ekan kerran sain tietää tän eukon viesteistä,että oli kertonut tilanteestamme hänelle ja ovatpahan jopa käyneet muutaman kerran kuulema kahvillakin.Tuntuu ihankuin mieheni "petaisi"uutta suhdetta tilalle ja pitäisi minua varmuuden vuoksi vielä vähän aikaa.Hirveetä tilitystä,mutta on pakko kirjoittaa jonnekin tätä pahaa oloa..=/
Hyvä että täällä on tällainen paikka jonne purkaa sydäntä.. kun tuntuu ettei läheiset ihmiset ymmärrä tilannetta tai saatikka sitä että miltä musta tuntuu.. Oikein paljon tsemppiä teille!
Kylläpä pyörii ajatukset edestakaisin päässä. Alkaa pikkuhiljaa tuntuun (välillä) paremmalta ratkaisulta erota. Oon mielestäni tehnyt jo kaiken mitä pystyn, joten tuntuisi pahalta enää itse ehdottaa yhtään mitään. Jos mies on (toiveajattelua?) saanut käännettyä ajatuksensa suhteen säilyttämisen kannalle, niin.. siihen tarvittaisiin varmaan ihme. Ja tietäisi ainakin vaikeuksia.
Itse en oo alkanu erityisemmin miettiin muitten naisten osallisuutta, vaikka onhan sekin ihan mahdollista. Mies on kyllä ollut tosi tuomitsevainen aina pettämisasiaan. Enkä tiedä haluaisinko tietää, ainakaan vielä. Jotenkin mulla on sellanen ajatus, että rakkautta joko on tai ei, eikä ne muut naiset siihen lopulta vaikuta, jos ihminen on hyvä (ja oikee mulle).
Kai tää joskus hyväks käännähtää. Olotila.
Kiitos ja muillekkin tsemppiä!
Oon kyllä ihan mahdoton. Toivon näköjään, että mies eron aikana (taas) huomais, ettei haluakkaan heittää tätä suhdetta hukkaan. On se kauheeta kun ei tiedä mitä toinen ajattelee, itsellä ei voimia alkaa kyseleen mitään. Eilen mies kyllä kyseli, että haluisinko että tulee yöks kotiin. Sanoin, etten tiedä. Ja ei tullu. Mitä tostakin voi päätellä... ei mitään.
Toisaalta...
Onneks löysin eilen vihan. Miks muka haluisin sen takas? Miks sanoisin yhtäkään sovittelevaa sanaa, ennenku tiedän mitä se meinaa? Tai ikinä? Oon ehkä antanu jo kaikkeni.
Avokkini oli kolme päivää mökillä jätkäporukalla ja ajattelin että siellä miettii meidän jatkoa,en ottanut mitään yhtyettä kun ajattelin että saa miettiä rauhassa.No eilen tuli sit mökilt pois ja lähti melkein samantein "kaupungille",tuli kotiin vasta yhden aikaan yöllä.Olin sohvalla kun en saanut nukuttua ja en tiennyt miten nukkuisimme,nukuimme sitten taas vierekkäin samassa sängyssä.Ennen tätä mieheni oli ilmoittanut että nyt erotaan.Koitin koko yön olla mieheni lähellä,tuntea ihon ja tuoksunsa,saada jotenkin läheisyyttä kun tiesin että kohta nukkuisin yksin.Pelottaa yksin jääminen...
Mullaki oli alussa, heti eron jälkeen, olla miehen lähellä ja tuntea kosketus ja lämpö.. mutta ei se auta tilannetta, itsellen tein sen päätöksen että pitää vaan pysyä loitolla ettei tunne sitä läheisyyttä.. sillä se tekee varmasti kipeämpää kuin se ero sitten tulee ja jää yksin.. mutta toisaalta sitä kaipaa.. vaikeaa, niin pirun vaikeaa.. toisaalta pitäis ajatella järjellä mutta kun tunteet tulee esiin niin ei sille mitään voi, ainakaan mä.. Nytkin yritän vaan pitää vihan tunnetta yllä, se auttaa hieman.. mä en tajuu miten tälläsestä asiasta voi päästä yli.. yks tuttu sanoi mulle että joskus vielä ymmärrän tän asian, että tällä erolla on jokin tarkoitus.. toisaalta hyvin sanottu.. mutta ei sitä ihan heti usko.. vaikeaa.. :( välillä mielialat vaihtelee niin paljon ettei tiiä miten päin sitä olis..
Olin itsekkin tuossa samassa tilanteessa vähän aikaa sitten...tuntui että toinen oli jo luovuttanut ja minä olin se ainut joka taisteli suhteen puolesta. Riitoja oli jonkinverran mutta minusta ne ei edes ollut niin hirveän isoja riitoja että niitä olisi kannattanu jäädä miettimään mutta mies jäin niitä miettimään ja sen seurauksena olemme nyt eronnut...riideltiin liikaa...aikaa on jo jonkinverran mennyt ja ikävä on hirveä. tuntuu ettei millään meinaa päästä yli. alussa pidimme yhteyttä mutta sitten sanoin että parempi kun emme pidä koska minä haluaisin palata yhteen mut hän ei joten teki vaan kipeetä enemmän nähdä ja kuulla vaikka tiesi ettei enää haluu takas. En tiedä millon ikävä helpottaa. Mut tuntuu pahalle kun suhde joka olisi toiminut jos vaan molemmat olisi panostanut.
täällä.
pitäisi viheltää peli poikki, meillä ei ole enään mitään yhteistä kuin sama työpaikka, ja sehän tässä äärimmäisen ärsyttävää onkin.
mieheni valehtelee koko ajan ja mä hermostun ja sitten tapellaan. taas se lupaa olla salailematta asioita ja valehtelematta ja sitten yhtäkkiä parin pv:n varoitusajalla katoaa jonnekkin, jonka on jo tiennyt viikkoja, että tälläinen juttu on tulossa.
aistin sen kyllä, että joatin on tulossa, kun yhteiset suunnitelamt loppuvat kuin seinään.
ja kun kysyn suoraan, että mitä on tulossa niin vastaus on ei mitään ja sitten seuraavassa hetkessä "litsari päin naamaa".
ja mun pitää olla kyllä selvittämässä jokainen askeleeni ja kellon ajat yms. ahistaa.
ollaan puhuttu erosta jo monet kerrat ja päättetty, että nyt loppuu ja hetken päästä mieheni vannoo ikuista rakkautta ja ties mitä.
argh, jos joku sanoisi, että nyt lähdet ei siitä mitään tule.
nyt taas se lähti pariksi päiväksi jonnei vaikka meidän piti viettää viimeinen lomaviikko yhdessä.
oltiin jo alustavasti jo sovittu vaikka mitä.
he he, yksin himassa ollaan.
pakko se on kai ottaa järki käteen ja nostaa kytkintä, mutta ei se o kivaa olla ihan yksinkään?
Voi että, on tää niin omaakin tyhmyyttä, että pitää kattella tällasta. mutta kun ei halua luopua ainakaan ilman kunnon keskustelua.
Oon nyt ihan loppukeskustelua vailla, ei tuu mistään mitään enneku saa selvitettyä, että oliko tää tosissaan tässä?! Silti tekee mieli antaa miehelle miettimisaikaa, jos sen pää vaikka kääntyis.. tyhmää.
Oon kyllä yrittämässä ymmärtää, että eihän tää sillekkään oo helppoo, vaan ehkä tosi vaikeeta ja se vaan ei tiedä mitä tekis ja sanois, (kuten minäkin). Ei kai kukaan haluis että suhteelle käy huonosti, mutta ei vaan oltu tarpeeks oikeita toisillemme. joo, niin se menee.
Ja yksinolo ei tosiaan houkuttele, mutta pakko aatella, että jossain on (paljon) oikeempi mies mulle, ei se heti voi löytyä, mutta jossain vaiheessa. Ja onhan siinä sinkkuajassakin puolensa. Kaverit auttaa paljon! ja vielä on kesää jäljellä..! =)
ei houkuttele yksin olo ja en kyllä jää yksin tänne mökkiin ihmettelemään.
varasin just kaverin kanssa etelän matkan.
viikoksi arskaa ja miettimään asioita tai sitten kaikki paska unohtuu, kun loikkaa koneeseen.
kyllä ne asiat jaksaa viikon verran ootella.
eipä yksinolo houkuttele ei.. mutta sitten ku miettii että on sitä ennenkin pärjänny ilman miestä ja silti elämä on ollu kivaa! Sitä on vaan kiintyny toiseen niin pirusti.. ja sit ku viel rakastaa toista kaiken tän jälkeen niin ei kaikki ihan heti unohdu..on niin paljon hyviä muistojakin.. Oon yrittäny helpottaa oloani miettimällä että ehkä tällä erolla on jokin tarkoitus (niin kuin yksi tuttu kertoi), ja että mua odottaa vielä jossain se tosirakkaus ja hän, kenen kanssa elää elämänsä loppuun saakka.. Nyt kun ero on tullut, niin eipähän enää tartte miehelle olla koko ajan selittämässä mitä on tehny, missä on ollu ja niin edelleen..Mutta silti tää on rankkaa ja toivoisi että kaikki ois niin kuin ennenkin.. mutta aina ei voi suunnitella tulevaisuuttaan niin miten itse haluaa.. ja vielä kun asutaan saman katon alla hetki niin se vasta onkin vaikeaa, nukkua samassa sängyssä jne. Eipä sitä ole vielä tajunnu että tää oli tässä ja kohta asun yksin.. ens viikolla sen vasta todellisesti ymmärtää.. pahin vielä edessä... Tää on niin hyvä juttu keskustella teidän kanssa, tiedän ainakin etten ole yksin ja mua ymmärretään
Sama homma kun sulla, itse yrittää kaikkensa mutta toinen ei yhtään. Kuusi vuotta yhdessä, vuosi kihloissa. Tuntuu todella tyhmälle, miten niin pitkän ajan ja yhteisten hyvien hetkien (joita paljon enemmän kuin huonoja!) jälkeen voi asiat mennä hetkessä näin solmuun?!
Mekin yritettiin ensin taukoa, mutta se oli ainakin mulle yhtä helvettiä. Sitten tuli aika suuria väärinkäsityksiä, kun ei mies osannut puhua. Tai sitten oli jo niin kyllästynyt kaikkeen ettei edes viitsinyt yrittää...Erohan siitä sitten tuli.
Vielä ei olla puhuttu paljoakaan tapahtuneista, ihan hyvä vaan. Itse ei vielä pari viikkoa sitten ainakaan olisi ollut siihen voimia. Nyt pikku hiljaa alkaa tuntua jo ihan ok:lta. Yritän nauttia tästä yksin olemisesta ja kaverit tosiaan on olleet tukena. Tunteet vaihteli mullakin ensin koko ajan. Joku päivä olin ihan helvetin vihainen ja vannoin etten ikinä ota sitä miestä takaisin jos yrittää. Sitten taas meni toinen ilta itkiessä kun oli niin ikävä ja paha olo.
Mulla on nyt jotenkin rauhallinen olo ja oon miettinyt asiat sillä tavalla, että tää ero kasvattaa meitä molempia varmasti paljon. Ollaan vielä nuoria kuitenkin, alle 25 molemmat. On hyvä nähdä maailmaa vähän eri kantilta välillä. Ja sit oon ajatellut myös silleen, että jos se mies saakin joskus päähänsä että rakastaakin minua eikä ketään muuta niin se jonain päivänä tulee sen mulle kertomaan ja näyttämään. Mutta sellaista ihmettä en missään nimessä jää yksin kotiin odottelemaan, elän omaa elämääni täysillä. Vaikka itse olenkin satavarma, että tämän miehen kanssa haluaisin jakaa loppuelämäni. Mutta mistäs sen tietää, entäs jos olen itse väärässä ja mulle löytyykin vielä tästä ihanampi mies? On se elämä vaikeeta... = ) Mutta sulle voimia, ja kyllä siitä aina jotenkin selviää vaikka eroaisittekin!