Järjestetty avioliitto oli normaali käytäntö Suomessakin vielä satakunta vuotta sitten ja se on yleisin avioliiton muoto vieläkin useimmissa maailman kulttuureissa.
Usein järjestetyistä avioliitoista huomataan vain niiden huonot puolet. Mutta tosiasiassa avioerot ovat sellaisissa liitoissa äärimmäisen harvinaisia, eivätkä perheet vaikuta mitenkään sairailta tai stressaantuneilta. Pikemminkin minusta tuntuu, että romanttisen avioliiton ihanteen yleistymisen myötä ovat myös kaikenlaiset häiriötekijät (pettämiset, väkivalta, itsekkyys) avioliitoissa lisääntyvät. Olen jokseenkin varma, että 100 vuotta sitten Suomessa vietettiin terveempää perhe-elämää kuin nykyään. Ainakin avioerot olivat erittäin harvinaisia.
Pariskunta joutuu järjestetyssä avioliitossa alusta saakka rakentamaan yhteistä elämää ja sopimaan pelisäännöistä. Kiintymys ja rakkaus tulevat myöhemmin jos ovat tullakseen, ikään kuin palkintoina siitä että kumpikin kantaa vastuunsa ja osaa arvostaa sen takia itseään ja kumppaniaan. Perhe saa nauttua suvun tuesta ihan eri tavalla kuin täällä, missä vaimon ja miehen sukulaiset tuskin tuntevat toisiaan ja jos tuntevat, niin eivät ainakaan siedä.
Romanttisin perustein solmitun suhteen luonne muuttuu yleensä täysin sen jälkeen kun pahimmat rakkaushuurut ovat vuoden-parin päästä haihtuneet. Jos suhde on siihen saakka toiminut pelkän ihastumisen tunteen varassa, on aivan normaalia että suhde häiriintyy. Siitä tuntuu yhtäkkiä "puuttuvan se jokin" (yleensä luottamus) ja sitten pariskunnan kommunikointi muuttuu vähitellen mustasukkaiseksi "eksärakastammuaenää...
onksuljokutoinen?"-narinaksi.
Usein järjestetyistä avioliitoista huomataan vain niiden huonot puolet. Mutta tosiasiassa avioerot ovat sellaisissa liitoissa äärimmäisen harvinaisia, eivätkä perheet vaikuta mitenkään sairailta tai stressaantuneilta. Pikemminkin minusta tuntuu, että romanttisen avioliiton ihanteen yleistymisen myötä ovat myös kaikenlaiset häiriötekijät (pettämiset, väkivalta, itsekkyys) avioliitoissa lisääntyvät. Olen jokseenkin varma, että 100 vuotta sitten Suomessa vietettiin terveempää perhe-elämää kuin nykyään. Ainakin avioerot olivat erittäin harvinaisia.
Pariskunta joutuu järjestetyssä avioliitossa alusta saakka rakentamaan yhteistä elämää ja sopimaan pelisäännöistä. Kiintymys ja rakkaus tulevat myöhemmin jos ovat tullakseen, ikään kuin palkintoina siitä että kumpikin kantaa vastuunsa ja osaa arvostaa sen takia itseään ja kumppaniaan. Perhe saa nauttua suvun tuesta ihan eri tavalla kuin täällä, missä vaimon ja miehen sukulaiset tuskin tuntevat toisiaan ja jos tuntevat, niin eivät ainakaan siedä.
Romanttisin perustein solmitun suhteen luonne muuttuu yleensä täysin sen jälkeen kun pahimmat rakkaushuurut ovat vuoden-parin päästä haihtuneet. Jos suhde on siihen saakka toiminut pelkän ihastumisen tunteen varassa, on aivan normaalia että suhde häiriintyy. Siitä tuntuu yhtäkkiä "puuttuvan se jokin" (yleensä luottamus) ja sitten pariskunnan kommunikointi muuttuu vähitellen mustasukkaiseksi "eksärakastammuaenää...
onksuljokutoinen?"-narinaksi.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mistä tiedät niin varmasti,että järjestetyissä avioliitoissa erot ovat harvinaisia?Oletko itse sen kenties kokenut tai kuullut vain yhden ihmisen mielipiteen?Minä olen kyllä kuullut aivan jotain muuta!Näissä kulttureissa,joissa em.asia on käytäntö,onkin miehellä sitten tapana harrastaa avioliiton ulkopuolisia suhteita-sekö on mielestäsi sitten onnistuneen avioliiton salaisuus?Järjestetty avioliitto voi kestää vain sen vuoksi jos vaimolla on hyvä motiivi pysyä taloudellisista syistä miehen ikeen alla(eikä aina silloinkaan).Sitäpaitsi noissa maissa joissa järjestetään avioliittoja,on paljon enemmän ökyrikkaita ihmisiä kuin esim.täällä Suomessa ja ota huomioon myös se,että siellä on myös köyhiä,joille näitä liittoja järjestetään!Olen muuten omin korvin kuullut ulkomaalaiselta,jonka kotimaassa näitä liittoja järjestetään,että SIELLÄ ihmiset eroavat enemmän kuin täällä ja aivan naurettavin perustein!!Muslimikin saa avioeron puolisostaan pelkästään kolme kertaa toteamalla,että"haluan eron"-riittää,kun puoliso todetaan"hulluksi"tai syy,että ei saa lapsia!!!Ota huomioon tämä aika,jota elämme-et voi noin naiivilla tavalla verrata aikaamme sata vuotta sitten olleeseen aikaan!Ja mitä noihin sukulais-suhteisiin tulee tietysti siinä on hyvätkin puolensa:anoppi ja sukulaiset hoitavat lapset-itselle jää aikaa hellan ääressä ahertamiseen ja juoruilemiseen sukulaisten ja vieraiden kanssa.Täytyy kuitenkin ottaa huomioon,että suku myös velvoittaa:miniän tulee kuunnella ensi-sijaisesti anopin ja appiukon mielipidettä,koska ne ovat etusijalla-sitten vasta miniän mielipide!Näin toimii myös mies(ensin äiti ja isä,sitten vaimo).Monissa kulttureissa on tapana,että mies viettää aikaa baareissa ja kodin ulkopuolella enemmän kuin täällä Suomessa,siis HUOMATTAVASTI enemmän! Pitäisikö vaimon olla mielestäsi tyytyväinen??Joo,olen kyllä huomannut,että suomalaisetkin miehet viettävät aikaansa baareissa ja kodin ulkopuolella harrastuksissaan-ei tarvitse kovin kauas katsoa,kuin naapuriin!Ei todellakaan käy kateeksi!Onhan se hyvä,jos puolisoilla on sitä omaa aikaa käytettävänä,en kyllä itsekään ole puolisossani "roikkuja-tyyppiä"
mutta täytyy sanoa,että mieheni ja minä viihdymme todella hyvin keskenämme ja jopa nautimme yhdessäolosta!Romanttisia tunteita on edelleenkin,vaikka yhdessä ollaan useita vuosia oltu(toisin kuin silloin kun olin ulkomaalaisen kanssa aviossa!!)Ainahan arkipäivä tulee eteen-on vaan oltava realistinen!Lopuksi vielä:jos molemmilla on samanlaiset elämänarvot ja yhteinen päämäärä ja silloin kun molemmat ponnistelevat yhteisten asioiden hyväksi,voi sanoa että silloin asiat ovat enemmän kuin hyvin!Mitä noihin "romanttisin perustein solmittuihin suhteisiin"tulee,on jokaisen omaa tyhmyyttä,jos tasapaino on hukassa-kun ei ole periaatteita niin sitten ei ole!Järjestetyissä avioliitoissa ovat tunteet harvemmin mukana:silloin ei myöskään voi osoittaa toista kohtaan AITOA empatiaa,sitä sydämestä lähtevää.Jospa vain osaisi laittaa toisen tunteet aina etusijalle,ei kenenkään tarvitsisi narista,mutta mehän emme ole kukaan täydellisiä,vai mitä?
Olen tullut aivan samaan johtopäätökseen seuraamalla intialaisten ja pakistanilaisten ystävieni ja tuttavieni elämää. Heidän järjestetyt avioliittonsa toimivat erinomaisesti.
Tässä tarvitaan tietenkin oikein asennoituneet järjestäjät, jotka tuntevat asianosaiset todella hyvin. Luonteiden täytyy sopia yhteen. Aikaahan tämän asian selvittämiseen on, kun avioliitto järjestetään rauhallisesti sen sijaan että rynnistettäisiin saman katon alle kiireellä rakastumisen alkuhuumassa.
Olen saanut sen käsityksen, että hullua rakastumista pidetään järjestettyjen avioliittojen maissa jonkinlaisena mielisairautena. Näiden maiden kansalaiset rakastuvat kyllä siinä missä mekin. Mutta (yleistäen) sen sijaan, että he vierailisivat toistensa sängyissä ja rikkoisivat perheensä, he laulavat esimerkiksi haikeita intialaisia filmisävelmiä (sopivat tilanteeseen erinomaisesti) ja odottavat, että tunteet laantuvat. Ja niinhän ne laantuvatkin.
Kunnolla järjestettyä liittoa on ihan turha mennä sotkemaan siihen kauhukuvaan, että nuori tyttö pakotetaan vaimoksi vanhalle äijälle. Sekä hindulaisuus että Islam kieltävät pakottamisen.
Ettekö te ihmiset usko rakkauteen? En kyllä todellakaan kannata mitään järjestettyjä avoiliittoja. Ettekö te ihmiset kestä vastoinkäymisiä? Kaiken pitäisi olla turvallisen varmasti suunniteltua. Eihän elämässä ole silloin enää mitään elämisen arvoista. Jos sellainen päivä koittaisi, että lakkaisin uskomasta rakkauteen en tahtoisi enää elää.
syntyy TAHDOSTA rakastaa, ei himosta ja hullaantumisesta, joita nykyisin paljon nimitetään rakkaudeksi.
Rakkaus on toisen kunnioittamista ja arvostamista sekä himoa että hullaantumista. Lisäksi toisen huomioon ottamista. Sen kestäminen on myös tahdosta kiinni. Rakkaus ei ole kuitenkaan rakkautta ilman tunteita. Uskon että tälläinen rakkaus voi kestää läpi elämän.
Järjestetty, etenkin hyvin järjestetyssä avioliitossa oli yksi hyvä puoli ylitse muiden: Järki ja sopivuus.
En puhu pakkoavioliitoista, niitäkin oli, jossa ainakin toinen (yleensä nainen) pakotettiin suostumaan naimakauppaan, vaikka mies olisi ollut millainen vastenmielinen ketale (raha ratkaisi tämän). Romantiikan varaanhan ei avioliittoa voi jättää eikä oikein rakkaudenkaan.
Minullakin on ollut useita rakkaudenkohteita, joita todella olen rakastanut ja himoinnut, mutten olisi voinut edes kuvitella meneväni näiden miesten kanssa naimisiin. Jotkut menevät, pettyvät pahasti ja eroavat, koska pelkkä rakkaus ei takaa sitä, että suhde toimii.
Todellakin pelkkä rakkaus ei ole hyvä perusta liitolle.
Satakunta vuotta sitten tässäkin maassa oli niin vähän väkeä - varsinkin jossakin korpikylässä - että eipä siinä paljon valinnanvaraa ollut. Ja kun ei ollut, kelpasi ottaa juuri se jonka vanhemmat käskivät ottaa talon vaurauteen perustuvalla politiikalla.
Mutta nyt kun meitä on jo näin hemmetin paljon, olisi tuskan paikka joutua sen lähinaapurin törkyturvan puolisoksi. Katsoisin myös että on ikäänkuin kaiken hyvän ja oikean vastaista parittaa nuoret keskenään kuin naudat konsanaan. Tuntuu rivolta ja suorastaan huoraukselta laittaa ventovieraat samaan sänkyyn: nyt olette pari, lisääntykää! Kyllä sen pitää olla edes oma valinta jos haluaa tuikituntemattoman kanssa värkkejä yhteen sovitella.
Mutta kaikkein tärkeimpänä pitäisin tätä seikkaa: miksi pirussa avioliiton pitäisi olla ikuinen? Kuulostaa ehkä kyyniseltä, mutta elämässä voi todellakin olla erilaisia kausia joihin rinnalle sopii erilainen ihminen. Ehkäpä yhden ihmisen kanssa kuljetaan yksi polku loppuun, opitaan kaikki, ja parhaassa tapauksessa voidaan erota ystävinä ja toivottaa hyvää loppuelämää. Uusperheillä on ainutlaatuinen tilaisuus kehittää suvaitsevaisuutta ja saada uusia ihmisiä elämäänsä... En väitä että kaikki tämä on helppoa, mutta se on se tapa millä nykyään ihminen oppii muista ja itsestään, tutkii psyykeään.
Sanotaan että keskimäärin ihmisellä on nykyään 3 pidempää parisuhdetta elämässään. Itse olen tällä hetkellä toisessa, ja olisin mieluusti koko elämäni. 100 % varmana en kuitenkaan pidä sitä ajatusta että niin myös kävisi, mutta toivon parasta ja yritän parhaintani. Tavallaan liittoni on tunneliiton lisäksi myös järkiliitto, sillä olen ihan laskelmoidusti tutkinut jatkuvasti miten hyvin sovimme yhteen, ja lopputulos on aina miellyttävä. En aikoinani ihastunut kumppaniini järjettömällä tavalla, ja ehkäpä sen takia en myöskään ole vielä kyllästynyt häneen. Sitähän sanotaan että mihin ensiksi ihastuu, siihen myöhemmin vihastuu. En ihastunut. Rakastan.
Henkilöhistorioita ja elämänkertoja lueskeltuani olen todennut, että ennen kun avioliitot usein järjestettiin, oli tavallista, että puoliso oli se, jonka kanssa oli taloudellinen sopimus ja tehtiin lailliset lapset, ja sen lisäksi oli monella erikseen rakkaussuhde, jonka ehkä se virallinen puoliso kärsien hyväksyi. Näitähän on nykyäänkin, puolisot ovat ehkä itse sopineen sen järkiliiton, ja kulissia pidetään pystyssä vaikka kärsien.
Toisin sanoen ihminen tarvitsee intohimoisen rakkauden, ja se ei järjestämällä synny. Suurin onni on, jos avioliitto ja rakastuminen ovat yhtä, mutta järjestetyssä liitossa se olisi lottovoiton kaltaista sattumaa. Niitä liittoja jatketaan sopimuksen voimalla, ilman että niistä saisi tyydytystä. On paljon enemmän rakkaudesta solmittuja liittoja, jotka ovat sekä kestäneet että olleet myös onnellisia läpi elämän.