Onko kenelläkään kokemusta eroamisesta useiden avioliittovuosien jälkeen? Itse olen ollut naimisissa 14v, ja meillä on kaksi lasta. Menimme naimisiin kun olimme molemmat 20v. Ensin meni hyvin, mutta jo 10vuotta suhteessamme on ollut ongelmia, miehelläni on olut muita naisia, tiedän sen, ihan ystäviänikin. Suhteestamme loppui seksi sillon kun odotin toista lasta ja hän täyttää nyt 9v. Elämme kumpikin omaa elämäämme, asumme vain saman katon alla. Olen koittanut puhua hänelle ja ehdottanut että eroaisimme, mutta hän alkaa käyttäytyä uhkaavasti, tietenkin kun käyn töissä ja maksan kaikki laskut ja hän on työtön. Sitten hän vetoaa lapsiin, että lasten takia pitää jatkaa. Mieheni ei juo kuin joskus, mutta on luonteeltaan ailahtelevainen. Mitä oikein teen, ei näin jaksa elää. Oisko kellään kokemuksia tai neuvoja miten toimia?
Kuolleet tunteet
Risteyksessä
212165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Olen erovaiheessa ja avioero tulee voimaan kesällä. Miehelläni oli vuoden toinen, enkä tiennyt tästä yhtään mitään joten shokki oli kova. Itsetunto naisena ja vaimona ihan menetetty toistaiseksi, mutta kuitenkin on hyvä ette eroamme. Meille seksistä ja sen pihtaamisesta puolin ja toisin tuli valtaistelu vailla loppua. En ole minäkään syytön. Mykkäkoulussa elimme noin vuoden - minä tosin olisin halunnut kesustella ja anelin, että voisimme jatkaa. Mikään ei exälle sopinut kunnes hän ilmoitti, että on lapsen isä mutta ei aviomieheni. Paljon meni vuosia hukkaan, (14 v. avioliittoa), mutta nyt haluan oppia elämään omaa elämääni poikani kanssa yli nelikymppisenä. Olen työssäkäyvänä pikkuhiljaa jo tyytyväisempi, mutta luulen että tunnekuohun vuoristorataa kestää vuosia. Minusta sinä et ansaitse tuollaista kohtelua mieheltäsi. Jos siihen jäät, niin elämäsi kauniit puolet voivat jäädä kokematta.
Minä olen jatkanut avioliittoani pettämisen jälkeen. Siitä on n.1,5 vuotta aikaa. Tunnepuolella on todella kylmää. Minäkin olen ollut naimisissa 14.vuotta. Jos miehesi uhkailee sinua, kannattaa varmistaa ettei hän pääse toteuttamaan uhkauksiaan. Kerro ystävillesi tilanteestasi. Toivottavasti saat viisautta ja voimaa tehdä oikean ratkaisun. Mutta olla ilman seksiä yhdeksän vuotta, ei se ole mikään avioliitto. Muista pitää itsestäsi huolta ja paljon Taivaan Isän siunauksia!!!
Ymmärrän tilanteesi hirvittävän hyvin. Meillä ei ole ollut uskottomuutta, mutta suhteemme on vain muuttunut vuosien varrella ystävyydeksi. Asumme saman katon alla eri huoneissa, käymme töissä ja hoidamme sulassa sovussa kodin ja lapset.
Meillä ei ole riitoja, mutta ei myöskään hellyyttä eikä seksiä. Olen yrittäneet keskustella asiasta vaimoni kanssa, mutta hän tuntuu olevan tyytyväinen nykyiseen tilanteeseemme! Hän ei yksinkertaisesti kaipaa tuollaisia asioita, ei ole koskaan kunnolla kaivannutkaan. Meillä on kyllä ollut seksiä, silloin kun halusimme lapsia. Mutta siihen se lysti (jos nyt "pakonomainen" rakastelu sitä on) sitten loppuikin, kun vaimo tuli raskaaksi.
Tämä on vähän niin kuin vankila. En haluaisi ottaa eroa, koska lapset ovat vielä melko pieniä. Avioerossa kärsii lapset, nyt kärsin minä! Minulla on vain tunne, että elämä menee tässä hukkaan.
En kerta kaikkiaan tiedä, mitä tekisin. Masturboinnilla saa kyllä tyydytettyä fyysiset tarpeet, mutta läheisyyden kaipuuta se ei korvaa. Minä olen alkanut ymmärtää erittäin hyvin, miksi jotkut pitävät salaisia rakastajia.
sua hyvin, sulla on samankaltainen tilanne. Itselläni on myös samansuuntaisia ajatuksia, kun suhteesta puuttuu toisen ihmisen läheisyys ja hellyys ja seksi. Jos tähän ns. suhteeseen jään, on sitä hellyyttä lähdettävä etsimään muualta, onko se sitten oikein vai väärin.
Olet oikeassa, elämä menee hukkaan, itseltäni on mennyt jo useita vuosia. Ehkä pitäisi olla enemmän itsekkäämpi ja ajatella myös niitä omia tarpeita.
Yli 20-vuotta yhdessä. Viimeiset vuodet lasten takia yhdessä. Kohta muutto erilleen. Syynä miehen "tunnevammaisuus". Ei välitä hellyydestä, läheisyydestä eikä osaa puhua tunteistaan. Mies on kieltäytynyt puhumasta vaikeista asioista toteamalla vain "minun mielestäni kaikki on hyvin". Olen useasti ehdottanut ammattiauttajalle menoa, vastaukseksi olen saanut "ei kiinnosta".Löysin mielenkiintoisen artikkelin persoonallisuudenpiirteestä nimeltä aleksitymia. Löytyipähän miehen käyttäytymiselle syy. Kun vuorovaikutus parisuhteesta puuttuu ei se enää ole parisuhde. Mieluummin elän yksin kuin huonossa parisuhteessa. Muutaman vuoden miettimisen tulos. Vielä on matkaa kuljettavana, että saadaan kaikista asioista sovittua. Mies ei täysin ymmärrä tilannetta. Minun puoleltani rakkaus kuoli vuosia sitten.
Vastaan tässä samalla nyt sinulle ja nimimerkille Nainen40 !
Teidän kirjoituksistanne paistaa jotenkin läpi henkinen yksinäisyys. Minulla on samanlainen tilanne. Vaimoni ei oikein osaa ilmaista tunteitaan sanoin. Hänellä on paha olo, mutta hän ei tiedä mistä se tulee. Niinpä hän sitten itkee tai syyttää minua milloin mistäkin ja purkaa pahan olonsa siten. Kun hän saa pahan olonsa purettua, kaikki on jälleen kunnossa. Suhteemme alussa kuvittelin, että tuo itku on empatiaa ja herkkyyttä (joita arvostan), mutta se ei ollutkaan niin. Se olikin epämääräistä pahaa oloa, jolle ei ollut edes nimeä.
Minä kaipaisin läheisyyttä, vaikka käsi kädessä kävely tai suutelu olisi minulle jotain suurta herkkua. Tai vaikka edes keskustelu ja halaus. Kuinka uskomatonta olisikaan saada seksiä, jossa olisi kaksi haluavaa osapuolta. Tähän pisteeseen sitä lopulta päätyy ja vasta sen jälkeen tajuaa uhraavansa elämänsä tässä suhteessa. Minä olen uhrannut näin koko aikuisikäni, en sen enempää. Katkeruuskaan ei ole kaukana.
Viimeinen kappaleesi oli aivan kuin minun suustani. Itsellä myös katkeruuden alkua, mutta vielä enemmän tilanne kotona vaikuttaa itsetuntoon. Sanonta niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan ei todellakaan pidä paikkaansa. Ainoa asia mikä tilanteeseen auttaa kohdallani on ero.Muuten minusta tulee katkera vanha akka.
Minulla oli joskus nuoruudessa ajatuksia ja haaveita siitä, minkälainen on hyvä parisuhde. Ne eivät toteutuneet meillä, ja minä olen vain kiltisti sopeutunut tilanteeseemme. Pakenin ongelmaamme lapsiimme, joihin minulla on erittäin hyvä suhde. Pakenin ongelmaamme myös työntekoon, ja olen tehnyt pari sataa tuntia ylitöitä joka vuosi. Ja olen antanut sen jatkua vuodesta toiseen.
Minulla on sellainen ongelma, että en oikein enää tiedä, mikä on normaalia parisuhteeseen kuuluvaa ja mikä ei ole. Minun on ollut hyvin vaikeaa ajatella eroa, koska en tiedä, että olisiko mahdollisessa uudessa suhteessa mikään toisin. Minulla ei ole ollut ketään, jonka kanssa olisin voinut puhua asiasta.
Tämä kuulostaa varmasti patologiselta, mutta olen tullut myös araksi naisten suhteen. Normaalissa kanssakäymisessä ei ole tietenkään ongelmia, mutta mitään yhden yön juttuja en voisi ajatellakaan muuta kuin haaveissa. Enhän minä tiedä enää edes sitä, kuinka naista tulee suudella. Kuinka tällaisissa tunnelmissa voisi edes yrittää mitään uutta parisuhdetta?
Olin jotenkin elättänyt sellaisia toiveita, että vaimoni kertoisi minulle, mikä hänestä tuntuu hyvältä. Kuinka hän toivoisi minun suutelevan ja mikä tuntuisi hänestä hyvältä seksuaalisesti? Hän ei koskaan niitä kertonut, koska hän ei niitä asioita kaipaa.
Minusta on selvästi tulossa katkera vanha ukko.
Minä on myöskään ole pettänyt liittoni aikana fyysisesti, henkisesti kyllä eli ihastumalla toiseen. Mielestäni rakkaus ja seksi kuuluvat yhteen. Jos joku haluaa yhden illan suhteita pysyäkseen liitossaan niin kukin taaplaa tyylillään. Ei varmasti ole helppoa aloittaa joskus uutta suhdetta, mutta jos edellisen liiton ongelmat on selvittänyt itselleen niin miksei se voisi onnistua. Uskon, että jos kahden ihmisen välinen kemia toimii hyvin ja kumpikin on läheisyysihminen niin se sujuu luonnostaan. Olemalla oma itsensä ja kertomalla itsestään ja kysymällä toiselta asioista. Itse ajattelen eroavani itseni vuoksi, koska tilanne kotona stressaa. Alkuvuosi on ollut tosi vaikeaa aikaa, koska mies vihdoin tajusi, että tosissani haluan erota. Lopullisesti ero on selvä varmaan joskus? Lasten takia jaksan sovitella ja päästä miehen kanssa mahdollisimman sopuisaan eroon. Elämässä on onneksi paljon asioita joista nauttia: lapset, ystävät, luonto, harrastukset, musiikki...
olevista ongelmista on tosi vaikea puhua, on helpompi antaa ulkopuolisille se kuva että kyllä meillä hyvin menee. On vaikea myöntää että on epäonnistunut parisuhteessa edes itselle saati sitten muille. Jotenkin sitä on kokenut että on niin yksin ongelmiensa kanssa. Pettymyksen tunteet, masennus ja katkeruus ja toisaalta ikävä ja kaipaus koskettavat niin syvältä että sydämeen sattuu.
Yksi hyvä ystäväni tietää tilanteemme, hänelle kerroin totuuden avioliitostamme noin 2 kk sitten. Hän hämmästyi ja sanoi että luuli meidän olevan onnellisia ja totuus oli se että ei mitään yhteistä, paitsi lapset, ei hellyyttä, ei seksiä vuosiin, eikä mitään muutakaan ja että miehelläni oli muita suhteita. Sain purkaa sydäntäni ja hänen kanssaan jutellessa jotenkin tajusin ettei näin voi jatkua.
Olen kyllä yrittänyt puhua miehellenikin omista toiveistani ja ajatuksistani, mutta vastaukseksi olen saanut että hän ei osaa ja että on luonteeltaan sellainen. Jotenkin koen että hän on minua kohtaan välinpitämätön, sen on huomannut monista pikku asioista, esim. autoni talvi- kesärenkaat saan itse vaihtaa tai vaihdattaa ne jossain. Enkä häntä enää pyydä auttamaankaan kun olen kokenut että se on hänelle vaikeaa.
Jotenkin olen tähän asti jaksanut koska minulla on mielekäs työ ja lapset joihin minäkin pakenin ongelmiamme. Mutta entä minä itse, minäkin haluaisin elää ja olla onnellinen.
Kun nyt näyttää siltä että näin en jaksa jatkaa ja eroamme, en uskalla ajatellakaan vakavasti uuden suhteen aloittamista ainakaan heti. Hylätyksi tulemisen ja epäonnistumisen pelko olisi varmaan niin suuri. Ehkä joitakin tilapäisiä suhteita voisin ajatella tai yhden yön juttuja. Minä myös olen unohtanut miten miehen kanssa ollaan.
Sinulle mies36, koita vielä kerran rohkeasti ottaa vaimosi kanssa asiat puheeksi, vaikeeta se varmaan on, mutta jos vain on mahdollista yhdessä jatkaa on se aina se paras vaihtoehto. Omien saatujen vastausten kanssa olen tullut ns. tienristeykseen jossa on pakko päättää mitä itse elämältäni haluan.
Itse olen puhunut ongelmistani siskojeni ja ystävättärien kanssa. Olen lukenut paljon kirjoja eri näkökulmista: naisen ja miehen erilaisuudesta, parisuhteesta, miehestä ja naisesta keski-ikäisenä... Jos puoliso ei halua lähteä esim. perheneuvojalle voi sinne mennä yksinkin. Samaa kuin edellinenkin miehelle 36, kerro vaimollesi suoraan mitä ajattelet tilanteestanne ja kysy mitä hän ajattelee ja miten tilannetta voitaisiin korjata. Kerro, että haluat tilanteeseen muutoksen ja haluat, että alatte yhdessä sitä selvittää.
Kävimme pari vuotta sitten pariterapiassa noin puolen vuoden ajan. Halusin sinne, että voisimme keskustella ongelmistamme. Terapian alku oli sitä, että vaimoni syytteli minua, milloin mistäkin. Ja minä kuuntelin ja jatkoin sitkeästi terapiaa. Lopulta terapeutti tajusi tilanteemme: suhde on muuten kunnossa, mutta vaimoni ei halua seksiä ja siitä se kiikastaa.
No, vaimo jatkoi syyttelyään. Hän ei kerta kaikkiaan ollut halukas kohtaamaan seksuaaliongelmaansa. Lopetin terapian täysin kyllästyneenä ja elämämme jatkui entiseen malliin. Minä olen kantanut vastuuta lapsistamme ehkä liikaakin. En ole halunnut erota heidän takiaan.
Kyllä minäkin olen nyt "risteyksessä". Se on aika hyvä kuvaus tilanteesta. Nyt on pakko päättää. Jos suhteesta puuttuu hellyys ja rakkaus, siitä puuttuu aika paljon.
Ero on kuitenkin vaikea päätös kun jatkuvia riitoja ei ole ja sen takia haluaisin keskustella siitä jonkun kanssa. Itse asiassa eniten toivoisin sitä, että voisin ystävystyä jonkun vastaavassa tilanteessa olevan naisen kanssa.
Minunkin on hyvin vaikeaa tai oikeastaan mahdotonta kuvitella, että aloittaisin heti eron jälkeen uuden vakavan suhteen. On vähän liian karvaita kokemuksia nykyisestä suhteesta.
Olette todella yrittäneet. Voisikohan olla mahdollista, että vaimosi on kokenut jotakin traagista lapsena tai nuorena aikuisena? Jos näin on, hän tarvitsee pitempiaikaista terapiaa. Vaikeaa se tietysti on, jos hän ei itse koe tai tiedosta asiaa ongelmaksi. Asioista keskusteleminen jonkun kanssa on ainakin itseäni auttanut. Huomaa, ettei ole todellakaan ainut, joka samansuuntaisten asioiden kanssa pähkäilee. Missä päin maata asut?
Niin, eropäätös olisi hyvin helppo tehdä, jos riitelisimme tai kinastelisimme vaimoni kanssa jatkuvasti. Tai toisella olisi alkoholiongelma. Mutta kun tämä ei ole sellaista. Tästä lähteminen ei olekaan ihan niin helppoa, varsinkin kun lapset ovat vielä melko pieniä.
Minä asun pääkaupunkiseudulla. Kyllä minä tietenkin kaikista eniten toivoisin keskustelua kasvotusten! Missäpäin sinä asut?
Ihan samoin olen ajatellut itsekin vielä muutama kuukausi sitten, koska ei koko ajan riidellä ,niin lasten takia jaksan. Minulla on yksi pienempi ja muut lapset isompia. Heidän kanssaan on myös asioista keskusteltu. Tämän vuoden alusta lähtien olemme riidelleet tosi paljon, koska itse halusin, että asioita aletaan todella selvittää. Muutamat asiat, mitä mies riitojen yhteydessä sanoi, saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että ainoa keino saada aikaan muutos tilanteeseen on eroaminen. Mutta helppoa se ei tule olemaan. Minä asun myös pääkaupunkiseudulla. Perustetaan PPP eli parisuhteeseen perusteellisesti pettyneiden kerho.
Jos tiedät mitä seuraavalla tarkoitan, niin... Unessa oli paljon valkoisia vaatteita. Liittyykö valkoinen väri sinuun ainakin kahdella tavalla?
Niin se minullakin on: sulassa sovussa eleltiin niin kauan, kun jaksoin sopeutua tilanteeseemme. Ja vasta sitten kunnon riitojen yhteydessä tajusin lopullisesti, että mitään toivoa ei ole.
Tuo PPP on kannatettava idea. Voisimme pitää PPP:n kokouksia vaikka sähköpostitse ja iltakävelyjen merkeissä. Minulla on tunne, että meillä saattaisi olla muutakin yhteistä kuin parisuhdeongelmat. Kuten esimerkiksi kiinnostus psykologiaan.
Kerroit unestasi, jossa oli paljon valkoisia vaatteita. Minä olen pohtinut paljon omia uniani, tutkiskellakseni itseäni. Uskon (Fredilaisessa hengessä), että unet ovat symboloituneita viestejä alitajunnasta. Unessa on erittäin oleellista se, kuinka unen näkijä itse sen tulkitsee, mutta myös unen tunnelma ja ympäristö.
Vaatteet liittyvät monesti itsensä peittämiseen ja verhoiluun ja siten myös seksuaalisuuteen. Valkoinen väri taas liittyy monesti puhtauteen ja puhdistautumiseen. Valkoinen väri liittyy muuten myös minuun hyvin monella tavalla.
Minusta tuntuu, että voisimme jatkaa keskusteluamme sähköpostitse. Käyn huomenna avaamassa itselleni sähköpostiosoitteen ja laitan sen tänne. Voit sitten lähettää minulle postia!
Kun aloin kirjoittamaan avioliitostani ja eroaikeistani toivoin samassa tilanteessa olevien kohtalotovereiden vastauksia ja neuvoja siitä miten he ovat tilanteestaan selvinneet. Mieheni on jonkin verran mielenterveysongelmainen ja hänellä on siihen lääkitys. Kun kerroin haluavani erota kun vuosia on mennyt ja avioliittomme ei toimi, hän alkoi uhkailla. Onko sellaisia kohtalotovereita jotka ovat kokeneet saman, miten ja mistä ovat saaneet apua ja miten selviytyneet, kenen puoleen pitäisi kääntyä. Miten lasten kanssa ovat selvinneet? Onko puoliso jättänyt rauhaan, vai uhkaileeko edelleen erosta huolimatta.
Luulen ainakin niin että toinen nainen saman kokenut voi parhaiten auttaa ja ymmärtää ja toivonkin että voisin ystävystyä samassa tilanteessa olleiden naisten kanssa.
Jonkun miehen kanssa tilanteesta keskustelu voisi olla yksi vaihtoehto, mutta rehellisesti sanottuna usko ja luottamus miehiin on mennyt. Menee varmaan monta vuotta että pystyisin luottamaan johonkin mieheen niin että pystyisin kertomaan niinkin kipeitä asioita mitä itse olen kokenut. Mistä tiedän ettei se jolle kerron ole samanlainen kuin mieheni?
Se että kirjoitin tuossa edellä harkitsevani tiapäisiä ja yhden illan suhteita ei tarkoita sitä että niin tekisin, ajatuksena se tietysti olisi mahdollinen jos tähän suhteeseen jään. Koskaan en ole miestäni pettänyt, vaikka tilaisuuksia olisi ollutkin, rohkeus sellaiseen ei ole riittänyt.
Rakkaudesta vielä, mitä se on, kun tunteet ovat kuolleet.... hellyyttä ja seksiä voi olla ilman rakkauttakin...sillä rakkautta, sitä ei ole olemassakaan.
Niin, avasin itselleni sähköpostiosoitteen hotmail.com:ista. Osoite on:
[email protected]
Vastaan hetken kuluttua myös nimimerkille Risteyksessä. Voisimme ehkä pohtia asioitamme yhdessä sähköpostilla, ilman pelkoa että joku tunnistaa meidät näiltä keskustelupalstoilta. Vaikka onkohan silläkään enää mitään väliä?
Kirjoitelkaa!
Täytyy sanoa, että sinullakin on kyllä hyvin tukala tilanne avioliittossasi. Tällä tavalla voi tietenkin elää, mutta eipä tämä ole mitään täyttä elämää. Olet varmasti seurannut kirjeenvaihtoani nimimerkin Nainen40 kanssa: olemme siirtämässä keskusteluamme sähköpostiin, kaiken kansan silmien ulottumattomiin. Voisimme ehkä pohtia asioitamme kolmestaan?
Jos haluat, lähetä minulle sähköpostia osoitteeseen [email protected].
Minun tilanteeni ei ola aivan samalainen kuin sinulla, mutta minunkin kumppanillani on ollut muita naisia, ikäväkseni hän jopa juo.