Miten on, onko "turvallista" seurustella mielenterveysongelmista kärsivän kanssa? Kysymykseni ei ole ilkeäksi tarkoitettu, vaan ihan oman edun takia ajateltu, niin härskiltä kuin se kuulostaakin.
Kuitenkin tulee aika väistämättä sellainen fiilis että ei enää tavata, jos nainen ilmoittaa hautovansa välillä itsemurhaa tai viiltelevänsä itseään. Ymmärtääkseni kun mielenterveyden ongelmat rasittavat myös lähipiiriä, ja seurustelukumppani on juuri lähipiiriä.
Kuinka todennäköistä sitten on että masennus, itsetuhoisuus ja muu käytös uusiutuu, sillä uskon nykyään että nuorena opittu taidetaan vanhanakin, joten teinivuotensa suljetulla osastolla viettänyt nainen on vähän poissa laskuista.
Olenko väärässä, ja onko olemassa moraalinen oikeus dumppaamiseen näiden seikkojen perusteella?
Kuitenkin tulee aika väistämättä sellainen fiilis että ei enää tavata, jos nainen ilmoittaa hautovansa välillä itsemurhaa tai viiltelevänsä itseään. Ymmärtääkseni kun mielenterveyden ongelmat rasittavat myös lähipiiriä, ja seurustelukumppani on juuri lähipiiriä.
Kuinka todennäköistä sitten on että masennus, itsetuhoisuus ja muu käytös uusiutuu, sillä uskon nykyään että nuorena opittu taidetaan vanhanakin, joten teinivuotensa suljetulla osastolla viettänyt nainen on vähän poissa laskuista.
Olenko väärässä, ja onko olemassa moraalinen oikeus dumppaamiseen näiden seikkojen perusteella?
Vastaukset 9
Vanhimmat
että seurustelet jo tällaisen henkilön kanssa. Silloin minusta on vähän ikävää jättää toinen sen takia, että hän on alkanut nyt oireilla, jos teillä on pitkäkin suhde jo takana. Tietysti jos on vasta tutustunut, niin en puhuisi vielä dumppaamisesta. Jokaisen on itse mietittävä jaksaako tuollaisten ongelmien keskellä elää ja riittääkö rakkaus. Itse en varmasti ainakaan jaksaisi, jollen olisi korviani myöten rakastunut.
Mikäli toisella on erittäin vaikea depressio päällä, niin voisit hoitaa sen dumppaamisen ainakin jotenkin nätisti. Sanot että välität ja haluat olla ystävä ja tukea tarvittaessa, ettei toinen jää ihan tyhjän päälle. Näin varmaan itse tekisin.
kenenkään kanssa.Kuka vaan meistä voi sairastua psyykkisesti,kukaan ei ole siltä turvassa.
Turvallista ja turvallista. Itsemurhaa hautova yleensä vahingoittaa itseään. Onhan niitäkin tapauksia, joissa masentunut nainen on tappanut pienet lapsensa ja itsensä.
Jos minulta kysyt, en seurustelisi mielenterveysongelmista kärsivän kanssa. Valitettavasti mielenterveysongelmat ovat usein seurausta vääristyneestä ajatusmaailmasta ja tunne-elämästä. Liiallinen itsekeskeisyys ja sen seurauksena katoava laajempi perspektiivi voi tehdä ihmisestä masentuneen. Sellainen on jo osa persoonallisuutta, ei mikään irrallinen tauti.
Mielenterveyden ongelmat rasittavat lähipiiriä todella paljon. Mitä herkkävaistoisempi ihminen olet, sitä raskaampaa se on.
Jos nainen ilmoittaa hautovansa itsemurhaa tai viiltelevänsä itseään, en suosittele seurustelun aloittamista. Älä ryhdy pelastajaksi. Toista ihmistä ei voi pelastaa eikä toisen ihmisen syvällä olevia henkilökohtaisia ongelmia ratkaista hänen puolestaan. Koskaan.
Teineistä täytyy muistaa, että teini-ikä on myrskyisää aikaa. Jotkut karkailevat kotoa yms. mutta lopulta heistä tulee ns. tavallisia kansalaisia. Siten teini-iän jakso suljetulla osastolla ei välttämättä ole asia, joka on valtavan vakava aina ja iankaikkisesti. Se on kuitenkin erittäin vakava merkki, jos kyseinen nainen oirehtii nykyäänkin (masennusta, itsetuhoisuutta).
Ilmeisesti olet jo seurustelusuhteessa tällaiseen naiseen. Totta kai sinulla on oikeus lopettaa seurustelusuhde, mutta jos välität toisesta ihmisestä ylipäätään, niin teet laskusta pehmeän ja tuet kyseistä naista ystävänä, jotta hän pääsee pahimman yli. Muista kuitenkin, että hänen tunne-elämän ongelmansa eivät ole sinun vastuullasi, koska ilmeisesti et ole mitään pahaa hänelle tehnyt. Jos hän esimerkiksi tekisi itsemurhan eroamisenne jälkeen, se ei ole millään tavalla sinun syysi.
Tähän voisin vielä lisätä, että olen seurustellut naisen kanssa, joka uhkaili itsemurhalla. Sain tietää hänen ongelmistaan vasta seurustelun alettua. Hän oli yrittänyt itsemurhaa nuorempana ja viilteli itseään myös lyhyen seurustelusuhteen aikana. Lopetin suhteen ja kävin hänen kanssaan aiheesta pari pitkää keskustelua, joiden päätteeksi sain hänet taivuteltua siirtämään ajatuksensa kuolemasta elämään. En tiedä, onko hän yhä elossa. Toivottavasti. Tästä tapauksesta on jo kymmenen vuotta.
Taitaa tosiaan olla parempi vaihtaa maisemaa. En ilkeyttäni, mutta en aio upota mukanakaan mikä olisi kai väistämätöntä.
Jossain suljetulla osastolla - kuule se on ihan sama vaikka poteaisit sairaalassa sitä että jalkasi on kipsissä. Parantumaanhan sinne mennään, ja nykyään varmaan joka toisella suomalaisella voi olla masennusta. kärsiihän jokainen talvimasennuksestakin! pitäis sillon voida sen verran ymmärtää. joka toinen vanhus tekee itsemurhan tilastojen mukaan. onko jotenkin huonompi juttu menn parantumaan mielisairaalaan kun taas jotkut käyttävät huumeita mennäänhän sitä sillonkin vieroitukseen, myöskin parantumaan. mun mielestä terveempää on kärsiä masennuksesta.
Se on minusta kyllä siinä ja siinä että selvitäänkö sieltä osastolta, riippuu ihan kuinka vakavasti on romahtanut. Tietty ymmärrän kantasi, joka, jos oikein ymmärsin, että ei sitä kannata olla tuon mielenterveys-sanan kanssa niin ennakkoluuloinen.
"riippuu ihan kuinka vakavasti on romahtanut"
Ja mistä lähtökohdasta on romahtanut.
Seuraava yhtälö ei ole lupaava: nainen on teininä ollut suljetulla osastolla itsetuhoisuuden vuoksi naisessa on nykypäivänäkin itsetuhoisuuden merkkejä. Siinähän on ihminen, joka on lähes koko pienen elämänsä ollut sairas.
Esimerkki toisenlaisesta yhtälöstä voisi olla 40-vuotiaana koettu hermoromahdus. Eli ihminen on vain uupunut ja masentunut romahduspisteeseen. Tilanne on erilainen verrattuna koko aikuisen elämän jatkuneeseen mielenterveyshäiriöön.
...myös vähän ongelmista. Voin kuvitella, miten rankkaa on seurustella masentuneen ihmisen kanssa. Itsekkin olen kyseisestä "vaivasta" kärsinyt, nykyään voin paremmin, mutta tilalle tullut muita juttuja... edelleenkin mun maailmankuva on pahasti vääristynyt ja muutenkin mun ajatusmaailma on ihan omaa luokkaansa.Mä kyllä ymmärrän, mikä olisi "normaalia" mutta ei se auta, mä silti ajattelen omalla väärällä tavallani.
Haluaisin seurustella, mutta en oikein pysty siihen. Oon sata varma, että kun mies saisi tietää asiasta niin se olisi siinä. Käyn kyllä ulkona ja mua pyydetään ulos, mutta jotenkin pidän jutut sellaisina ettei ne mene liian vakaviksi tai sitten musta vaan ei kuule enää mitään.
tukeahan se nainen nyt tarvitsee ja nykypäivänä masennukseen saa hyvää hoitoa mikäli vain ymmärtää ja jaksaa hakea sitä. Yhteiskunta antaa paskan tabun vielä tänäpäivänäkin mielenterveysongelmille, joten esim se voi rajoittaa hoitoon hakeutumista. Itselläni kävi juuri tuon vuoksi niin että sairastin useamman vuoden masennusta, kunnes sitten kaverini passitti hoitoon lopulta. Nykyään voin paljon paremmin ja yritän elää päivän kerrallaan. Silloin, kun itse rehellisesti kerroin kumppanilleni sairastavani masennusta, kaikkein vähiten olisin toivonut hänen jättävän minut. Niin siinä kuitenkin kävi, että suhde kariutui. Toisaalta en tiedä johtuiko se edes masennuksesta, vaan muista syistä, mutta tajusin silloin itsekin, että jos minulla ei ole hyvä olla edes itseni kanssa, niin miten sitten toisenkaan kanssa, joten hoidatin itseni kunnolla ja selvitin pääni ennen kuin edes suunnittelin tapaavani ketään. Vaikea juttu, mutta se tyyppi tarvitsee kuitenkin kaiken mahdollisen tuen nyt. Toisaalta oletko sinä sitä velvollinen antamaan.. mene ja tiedä, mut eikös me kaikki olla velvollisia auttamaan kanssaihmisiä. Joskus kuullut jostain, että 80 prossaa itsemurhan tehneistä on todettu kärsineen jonkin asteisista mielenterveyshäiriöistä. Liekö luku suurempi tätä nykyä kun taitaa olla parisen vuotta aikaa kun tuo tutkimus oli tehty/kuulin siitä. Mutta jaksamista kaikille. Eritoten viestiketjun aloittaneelle, mihin päätökseen ikinä sitten päädytkin. :)