Onko kukaan muu kokenut olevansa aina se jätetty osapuoli? Mä olen seurustellut neljästi ja mut on aina ennemmin tai myöhemmmin jätetty. Kahdessa pidemmässä suhteessa (5 vuotta ja pari vuotta) osasin hieman ennakoida eroa, mutta nyt nämä viimeisimmät (noin 4 kk suhteet) en osannut eroa yhtään odottaa. Olen aivan rakastunut yhä exääni ja ero tuli aivan odottamatta ja mielestäni ei niin oleellisesta syystä. Olen hyvin tempperamenttinen luonteeltani. Hänellä oli töissä hyvin raskasta ja hän esitti ainoan vaatimuksen minulle.. Hän haluaisi nukkua tarpeeksi. Meillä oli aivan eri rytmi. Hän joutui heräämään hyvin aikaisin ja minä vasta noin parin tunnin kuluttua. En tarkotuksellisesti häntä ikinä valvottanut, mutta välillä halusin hellyyttä/seksiä/juttelua. Noin kolme viikkoa hän kesti mun temppuilua (kyllä välillä oli myös iltaisin kähinää).. Sitten hän nyt päätti jättää mut. Tuntuu niin typerältä erota tämän takia. Hänen sanojensa mukaan olen pettänyt hänen luottamuksensa. En ikinä olisi uskonut, että ero voi tulla tällaisesta syystä. Mielestäni hän ei välttämättä minusta oikeasti välittänyt? Ainakaan tarpeeksi, koska ero syntyy niin helposti.. Tiedän, että seurusteluaikamme ei ollut pitkä, mutta hän tuntui ainakin päällisin puolin sellaiselta ihmiseltä jonka kanssa olisin halunnut jakaa elämäni.
Pitäisikö mun vaan nyt unohtaa hänet, kerta hän jätti niin helposti?
Olen kyllä vieläkin aivan rakastunut häneen.
Ja jos hän sattuisi tämän lukemaan (epäilen syvästi). Olen pahoillani. En haluaisi erota. Ja anteeksi, että en osannut tukea vaikealla hetkellä.
Pitäisikö mun vaan nyt unohtaa hänet, kerta hän jätti niin helposti?
Olen kyllä vieläkin aivan rakastunut häneen.
Ja jos hän sattuisi tämän lukemaan (epäilen syvästi). Olen pahoillani. En haluaisi erota. Ja anteeksi, että en osannut tukea vaikealla hetkellä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ikävä kuulla suhteen loppumisesta. Kuulostaa siltä, että todella halusit suhteen toimivan.
Voin yrittää vähän selventää mitä näen:
Mitä tarkoitat temperamenttisuudella? Toisen satuttaminen esimerkiksi sanoilla heikentää luottamusta valtavasti, ja luonteeseen vetoaminen vielä entisestään. Se siirtää syyn satutetun osapuolen niskoille. ("Et osaa käsitellä tunteitani.")
Asioista kannattaa keskustella kertomalla tunteista rauhallisesti. En tiedä mitä tarkoitat temperamenttisuudella, joten se mitä kirjoitan perustuu arvaukseen.
Se välittääkö hän vai ei, on vain hänen itsensä tiedossa. Sitä on hankala järjellä päätellä, varsinkin jos luottamus suhteessa on kärsinyt, koska silloin tunteiden osoittaminen vähenee.
Sanot, ettet ikinä valvottanut häntä tarkoituksella, mutta mistä hän tietää eron?
Suhteessa tärkeintä on luottamus. Sen saavuttaa vain jos molemmat kunnioittavat toistensa tarpeita. Kuunteleminen ja (oman elämän tärkeyden muistaen) kompromissien teko on välttämätöntä.
Sanot, ettet osannut ennakoida suhteiden loppumista. Voiko olla, että temperamenttisuutesi estää seurustelukumppaneitasi ilmaisemasta tunteitaan? Otatko kritiikin tai pyynnöt henkilökohtaisesti? Esimerkiksi suuttuminen estää tehokkaasti ihmisiä ilmaisemasta itseään ja tunteitaan.
Kannattaa yrittää selventää mikä eron syynä oli. Oliko syynä se, ettei hän välittänyt, vai se, että hänestä tuntui ettei hänen tarpeisiinsa vastattu? Rehellisyys kannattaa, muuten suhteesta on vaikea oppia. Oikeiden syiden näkeminen auttaa toimimaan paremmin ensi kerralla.
Voithan yrittää keskustella hänen kanssaan uudestaan. Koska vaikutat olevan pahoillasi, voit myös sanoa sen hänelle. (Ilman selityksiä, vastuun kantamalla ja lupaamalla toimia tulevaisuudessa toisin.) Luottamus palautuu nopeasti toista kunnioittamalla. :)
Tässä pientä luettavaa joka saattaa auttaa selventämään asioita: http://www.verkkoklinikka.fi/?page=4094735
http://www.verkkoklinikka.fi/?page=7995212
Onnea sinulle tulevaisuudessa. Kaikkea ei voi osata valmiiksi. Yritä vain pysyä rehellisenä itsellesi ja oppia mahdollisimman paljon. Kaikesta huolimatta hyvää kesän jatkoa. :)
". Hän haluaisi nukkua tarpeeksi. Meillä oli aivan eri rytmi. Hän joutui heräämään hyvin aikaisin ja minä vasta noin parin tunnin kuluttua. En tarkotuksellisesti häntä ikinä valvottanut, mutta välillä halusin hellyyttä/seksiä/juttelua. Noin kolme viikkoa hän kesti mun temppuilua (kyllä välillä oli myös iltaisin kähinää).."
Toi on muuten niin raivostuttavaa ettei mitään rajaa. Tässä muutama päivä sitten mulla oli tulossa tosi raskas reissu, piti kiertää puoli suomea päivässä ja tehdä päälle vielä normi työpäiväkin.
Mitä vaimoni tekee? Hän lupaa edellisenä iltana mennä aikaisin nukkumaan. "aikaisin" on sinä iltana kello 24:00 ja hän koko helvetin illan valittaa kun en huomioi häntä tarpeeksi ("Tarvin vähän huomiota" - okei, mä annan vähän huomiota. Ei riitä.). Ja kuitenkin itse tahdon rentoutua välillä omien juttujen parissa kans, siitä on nyt viikko kun on ollut edes pari tuntia omaa aikaa. Yöunet jää siihen 5 tuntiin, allekin - että saa omasta elämästään jotain irti. Sitten ei jaksakaan enää panostaa vaan tahtoo vain huilia. Perkeleen vajoava spiraali; joko olet kuolemanväsynyt tai sitten ahdistunut koska mitään omaa elämäähän ei ole. Kiitos tästä vaimolle joka ei anna tilaa hengittää.
Ja sitten vielä kehtaa valittaa että hänellä ei ole omaa aikaa. Helvetti soikoon, ostakoon sitä minulta! Jos saan itse samalla mitalla omaa aikaa niin minä järjestän hänelle vaikka kuukauden omaa aikaa valvomalla silmät päästäni. Mutta ei, kaikki pitää tehdä yhdessä että kahden ihmisen aika kuluu siihen.
Kuvailit just sen helvetin jota itse käyn läpi ja joka sapettaa minua niin totaalisesti.
"Mikset koskaan ikävöi minua?"
- KOSKA ET OLE KOSKAAN POISSA.
"Pitäisikö mun vaan nyt unohtaa hänet, kerta hän jätti niin helposti? "
Tähän vastaan jälkiviisaana: Pitäisi. Kyllä. Te ette ole samasta puusta, te ette sovi yhteen koska ette ymmärrä toisianne tai pysty elämään toistenne kanssa.
Lopeta se sitominen seuraavan kanssa. Se tukehduttaa elämän, sitä ei pitäisi haluta rakkaalleen.
Oikea kysymys on : Mitä ihmettä sinä pelkäät niin pirusti että se vie järjen päästä ja tekee sinusta tuollaisen?
Lähtikö isäsi perheestäsi? Silloin pelkäät sitä että kaikki rakkaus katoaa ja kuristat kaiken herkän heti kuoliaaksi pitääksesi siitä kouristuksenomaisesti kiinni; jottet kadota sitä.
Arvaukseni vain.
Totta haastat. Ei tuon selvemmin voisi ajatuksiaan sanoiksi pukea. Ymmärrän sun kantasi, ja hävettää myöntää että olen nuorempana ja tyhmempänä (ja epävarmempana??) ollut tuollainen ahdistava hellyysrohmu.
Miksi on naisen (en yleistä) niin vaikea ymmärtää että mies voi rakastaa vaikka ei jaksa puhua yötä myöten, tai halailla ja pussailla jatkuvasti. Varsinkaan jos on rankka työrupeama takana.. Siitä EI pitäisi ottaa nokkiinsa.
Liekö tässä jonkinlainen mars-venus -ongelma, nainen kaipaisi stressaantuneena kuuntelevaa korvaa, ymmärräystä silityksen ja paijauksen muodossa, kun taas mies tahtoo vetäytyä omaan rauhaan ja hiljaisuuteen keräämään voimiaan???
Täytyy sanoa että vaikka oon päässyt tuosta hellyyden kerjuusta eroon, silti usein pelottaa omassa epävarmuudessaan että mies ei muka rakastaisi jos vähänkin vetäytyy, pitää olla kyselemässä että "onhan kaikki ok, onhan kaikki kunnossa?" Tuokin on ärsyttävää!
Kaippa se epävarmuudesta kumpuaa kaikki!
Ps) oma isäni todella oli aina etäinen eikä hänen ajatuksistaan saanut ikinä selvää, tuntui että isä ei todellakaan rakastanut.
"Olen hyvin tempperamenttinen luonteeltani."
En oikein ymmärtänyt tämän yhteyttä asiaan, koska temperamentti ei ilmennyt missään myöhemmin kirjoittamassasi. Mihin tämä temperamenttisuus on suhteen aikana johtanut?
sinun kannattaisi istua alas ja mietiä miltä sinusta tuntuisi jos et saisi levätä riittävästi ja toinen vaatii huomiota kokoajan ja sitten kun menet töihin niin siellä on sitten tusina ihmisiä huomion perässä. Eli jos otat herneen nenään (tempperamenttia) siitä että toinen haluaa hieman levähtää niin eipä ihme että kaverilla on mitta tullut täyteen. Nämä asiat kun tahtovat kumuloitua vuosien saatossa vain pahemmaksi. Taisi olla kaverilla siitä kokemusta ja pisti suhteen poikki vielä kun sen helposti pystyi. Vaikka se kumppani on tärkeä siinä vieressä mutta kyllä viimekädessä se oma mielenterveys menee sen kumppaninkin edelle -ainakin itselläni. Voin sanoa että kokemuksetsta puhun kun läpi käyn itsekin vaikeita aikoja.
"Hänellä oli töissä hyvin raskasta ja hän esitti AINOAN vaatimuksen minulle.. Hän haluaisi nukkua tarpeeksi."
Toiselle on annettava tilaa ja otettava huomioon hänenkin tarpeensa. Itsekästä vaatia huomiota, jos toisen yöunet jäävät jatkuvasti viiteen tuntiin ja sitten on vielä rankka työ. Olisit vastaavasti itsekin lyhentänyt uniasi, niin olisit paremmin ymmärtänyt. Työtilanteet vaihtelevat, joten jos välillä on toisella raskaampaa, osoittaisi se arvostusta hänelle, antaa hänen silloin nukkua. Oman poikaystäväni kautta olen tämän tajunnut.
Toisaalta ymmärrän sinua, kun muistelen samantyyppisiä kokemuksia exäni kanssa. Monet kerrat kävi niin että olisin halunnut vähän hellyyttä, toisinsanoen kunnolla sekstailla, niin hän sanoi, että "voitaisko huomenna, mua nyt väsyttää, haluaisin nukkua, aamulla aikasten töihin" ja sitä sitten kesti sen viikon. aina sama lause. Ja viikon selibaatti. Että kyllä sen miehen pitäisi olla valmis tekemään uhrauksia naisen eteen vaikka väsyttäiski.. Se on erittäin itsetuntoa nujertavaa, kun tulee jatkuvasti torjutuksi.
Meillä minä olen se väsyneempi osapuoli (käyn töissä ja sairastan kroonisesti, mikä sekin väsyttää). Mies oli tästä väsymyksestäni kiukkuinen, koska tarvitsee huomiota ja yhteistä aikaa kanssani. Ratkaisimme asian niin, että töistä tultuani ja päivällisen syötyäni otan pienet tirsat, jolloin en ole enää väsynyt ja on loppuilta aikaa olla yhdessä. Jos toinen on väsynyt, on toisen kohtuutonta kiukuta huomiota! Ajattelepa itse osat toisinpäin!