töihin ajellessa oli melkoinen sumu ja muutenkin masentavan harmaata.
No meinasin saada paskahalvauksen kun tuossa unenpöpperössä ajellessani huomasin, että sellainen helevetin suuri hirvi löntysteli tiellä ja oli onneksi jo menossa pitkällä yli.
Mun auton puskurin ja sen perseen väliin ei olisi taatusti mahtunut aamulehden arkipainos taiteltuna.
Vauhtia oli sellainen reilut 100.
Kun siinä oli selvinnyt adrenaliinihyökystä ja alkoi rauhoittua, alkoi tulla kumman kuolevainen olo.
Mietiskelin miten pienestä kaikki on kiinni ja tuli nuo eiliset kohtalokeskustelut mieleen.
Mieleen tuli myös jo kuolleet kaverit.
Olin 15, kun yhdeltä tutulta 22v kaverilta katkesi verisuoni päästä ja hän kuoli.
Tuossa 18v toinen peruskoulun aikainen paras kaverini sai aivosyövän ja kuoli.
Muutama vuosi sitten kolmas mun parhaista kavereista kuoli Tampereella risteysonnettomuudessa.
Nyt on enää yksi paras kaveri hengissä, onhan mulla kavereita, mutta vaan yksi sellainen enää jäljellä, joka on todella paras.
Tuli jotenkin melankoolinen olo ja sellainen ihmetys, että tää kaikki on kuitenkin niin pienestä kiini, että pitäisi osata nauttia just tässä ja nyt.
Ei tähän tartte edes vastata, tuntu vaan siltä, että oli pakko kirjoittaa.
No meinasin saada paskahalvauksen kun tuossa unenpöpperössä ajellessani huomasin, että sellainen helevetin suuri hirvi löntysteli tiellä ja oli onneksi jo menossa pitkällä yli.
Mun auton puskurin ja sen perseen väliin ei olisi taatusti mahtunut aamulehden arkipainos taiteltuna.
Vauhtia oli sellainen reilut 100.
Kun siinä oli selvinnyt adrenaliinihyökystä ja alkoi rauhoittua, alkoi tulla kumman kuolevainen olo.
Mietiskelin miten pienestä kaikki on kiinni ja tuli nuo eiliset kohtalokeskustelut mieleen.
Mieleen tuli myös jo kuolleet kaverit.
Olin 15, kun yhdeltä tutulta 22v kaverilta katkesi verisuoni päästä ja hän kuoli.
Tuossa 18v toinen peruskoulun aikainen paras kaverini sai aivosyövän ja kuoli.
Muutama vuosi sitten kolmas mun parhaista kavereista kuoli Tampereella risteysonnettomuudessa.
Nyt on enää yksi paras kaveri hengissä, onhan mulla kavereita, mutta vaan yksi sellainen enää jäljellä, joka on todella paras.
Tuli jotenkin melankoolinen olo ja sellainen ihmetys, että tää kaikki on kuitenkin niin pienestä kiini, että pitäisi osata nauttia just tässä ja nyt.
Ei tähän tartte edes vastata, tuntu vaan siltä, että oli pakko kirjoittaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kun henki on yhtäkkisesti katkolla niin sen jälkeen sydän hakkaa tavallista kovempaan, ukki kertoi. Sulla on noutajan kanssa treffit myöhemmin, kukaan ei niiltä treffeiltä myöhästy kun lähtö aika on kohdalla.
Jäi hyvät lihat juoksemaan metsään.
Nautitaan sitten tässä ja nyt.
Kaikki on kiinni yllättävän pienistä asioista eikä sitä ikinä tiedä vaikka itselläkin tulis lähtö seuraavalla kerralla ku nokkansa pihalle laittaa ! Toisaalta turha tälläisiä asioita on puntaroida, siinä voi käydä huonosti. Tiedän sellaisia ihmisiä jotka ovat niin viimesen päälle ylivarovaisia kaikesta koska pelkäävät et jotain pian sattuu ? Kohtuullisen ahdistavaa elämää sellainen.
No kuitenkin sitä miettii joskus et lähtö voi tulla kovinkin nopeasti joten miksi ei elämästä nauttisi täysin siemauksin koska sitä ei ikinä tiedä koska tää loppuu.
Oman sairastumiseni myötä olen ymmärtänyt sen, että siitä arjestaan pitää tehdä sellainen, että voi olla onnellinen. Juhlia on harvoin, joten kannattaa nauttia niistä pienistä arkisista asioista.
En haluasi olla se sun viimeinen paras kaveri.
Aina silloin tällöin tapahtuu jotain yllättävää joka estää liikenteeseen lähdön tai viivästyttää sitä jollain tavalla ja myöhästyy esim. tapaamisesta tai töistä. Rengas puhkeaa tai muuta vastaavaa ja tottahan toki se ottaa päähän mutta olen oppinut ajattelemaan että ehkäpä se pelasti minut taas kerran joltain pahemmalta onnettomuudelta. Joskus se on sekunneista kiinni.
Jos olisit lähtenyt töihin hetkeä aikaisemmin niin pahasti olisi voinut käydä.