Toivon, että jollakin oilisi samanlainen tilanne ku mulla, tuntuu etten kestä tätä yksin..
Oon vasta lukion toiselle luokalle menevä tyttö ja oon joutunu poikien takia kestämään paljon. Nuorempana olin liian sinisilmäinen ja annoin poikien pompotella itseäni miten sattuu.. Minut on aina jätetty.
Viimein löysin pojan, joka tuntui olevan "se oikea", kaikki tuntui niin hyvältä sen kanssa.. Seurustelimme yli puolivuotta, mutta muutama päivä sitten ero tuli. Eron syy oli, että poika ei tienny oikein mitä tuntee.. Yritimme jonkun aikaa jatkaa ja poika mietti asioita, mutta ei siitä mitään tullut. Lopulta päädyimme eroon.
Nyt tuntuu niin pahalta. Joudun suunnitella koko tulevaisuuteni uudestaa, koska olimme jo ehtineet miettiä yhteistä tulevaisuutta. Tuntuu että minulla ei ole mitään tulevaisuutta, koska tiedän että tämän jälkeen en pysty enkä halua luottaa poikiin.. En halua taas joutua kokemaan tätä tuskaa. Enkä voi ikinä edes kuvitella meneväni naimisiin, entä jos tulee silloin ero? Miten sen kestää..?
Pelkään tulevaisuutta, pelkään olla yksin, ilman poikaystävää, jota rakastin ja rakastan vielä.. Pääseekö tällaisen yli? Pelkään että masennun ja elämäni menee ihan sekaisin.. Haluaisin päästä tästä terveellä tavalla yli, mutta en tiedä pääsenkö.. Auttakaa joku..
Oon vasta lukion toiselle luokalle menevä tyttö ja oon joutunu poikien takia kestämään paljon. Nuorempana olin liian sinisilmäinen ja annoin poikien pompotella itseäni miten sattuu.. Minut on aina jätetty.
Viimein löysin pojan, joka tuntui olevan "se oikea", kaikki tuntui niin hyvältä sen kanssa.. Seurustelimme yli puolivuotta, mutta muutama päivä sitten ero tuli. Eron syy oli, että poika ei tienny oikein mitä tuntee.. Yritimme jonkun aikaa jatkaa ja poika mietti asioita, mutta ei siitä mitään tullut. Lopulta päädyimme eroon.
Nyt tuntuu niin pahalta. Joudun suunnitella koko tulevaisuuteni uudestaa, koska olimme jo ehtineet miettiä yhteistä tulevaisuutta. Tuntuu että minulla ei ole mitään tulevaisuutta, koska tiedän että tämän jälkeen en pysty enkä halua luottaa poikiin.. En halua taas joutua kokemaan tätä tuskaa. Enkä voi ikinä edes kuvitella meneväni naimisiin, entä jos tulee silloin ero? Miten sen kestää..?
Pelkään tulevaisuutta, pelkään olla yksin, ilman poikaystävää, jota rakastin ja rakastan vielä.. Pääseekö tällaisen yli? Pelkään että masennun ja elämäni menee ihan sekaisin.. Haluaisin päästä tästä terveellä tavalla yli, mutta en tiedä pääsenkö.. Auttakaa joku..
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tämä vanha klisee, että aika parantaa haavat, toimii. Alussa, kun ajatukset ovat ihan sekaisin ja kaikki tuntuu epätoivoiselta ja turhalta, kannattaa hakeutua muiden ihmisten seuraan ja keksiä mitä tahansa tekemistä, ettet voisi vain murehtia ja ajatella exääsi. Elä päivä kerrallaan, älä mieti tulevaisuutta, jonka olitte suunnitelleet, yritä olla ajattelematta sitä, vaikkei se helppoa ole. Itke itkusi ja puhu asiasta kyllästymiseen asti.
Tilanteesi tulee helpottamaan, aikaa ei voi sanoa, mutta kun vain jaksat olla kärsivällinen, niin joku päivä huomaatkin, ettei enää satu niin paljoa :)Eron jälkeinen suru on ihan normaali reaktio, jos et surisi, et oppisi mitään. Pienin askelin hyvä tulee, käy vaikka kävelyllä tai kirjastossa tai uimassa tai kyläilemässä, saat muuta ajateltavaa. Tee samaa vaikka joka päivä, pidä itsesi kiireisenä. Tsemppiä! Selviät kyllä, ja vedessä on muitakin kaloja ;)
Ei elämä siihen lopu, vaikka voisi hyvin tällä hetkellä kuvitella. Anna ajan kulua, itke itkusi ja puhu ystäviesi kanssa.
Pieni neuvo, kun olet asian käsitellyt, itsenäisty. Ole yksin tovi ja keskity kouluun, omaan elämään ja siihen mitä oikeasti haluat jatkossa, lukion jälkeen. Älä mieti sitä tulevaisuutta mitä te suunnittelitte, suuntaa rohkeasti omaan tulevaisuuteen ja tee siitä mieleisesi.
Kiitos kummallekin neuvoista, yritän kovasti noudattaa niitä..:> Parhaimmalta tuntuu kun saa vain asian pois mielestä jollain tapaa. Sitä tuntee olonsa aina niin yksinäiseksi jos suhde loppuu, aivan kuin minusta oisi revitty pala sydämestä. Siihen on jäänyt vain kipeä aukko. Mutta on ihana huomata, että ympärillä on kuitenkin ihmisiä jotka jaksavat välittää!:)
olen samanikäinen kun sä ja myöskin seurustelin n. puolvuotta. Suunniteltiin tulevaisuutta esim. missä asuisimme ja mitä kotieläimiä meillä olisi. Erottiin kuukaus sitte, koska elämä vei meidät eri suuntiin. olo on kyllä vieläkin aika kauhee, en pääse yli mitenkään. olen ihan kiinni hänessä vieläkin ja mietin kokoajan mitäköhän hän tekee nyt. ennen kuin tapasimme söin mielialalääkkeitä masennukseeni. masennus kuitenkin lievittyi kun sain poikaystävän elämääni. elämä hymyili ja jätin lääkkeet. vannoin itselleni etten enää ikinä halua syödä niitä. No, nyt alkaa tulla samoja oireita kun ennenkin... pelkään että joudun taas lääkitykselle..en koskaan kertonut poikaystävälle masennuksesta. se ei tajuakkaan mitä joudun kestää jos taas masennun.. kukaan ei tajua..
Tiedän miltä susta tuntuu.. Mun elämä oli ihan sekaisin ennenku tapasin entisen poikaystäväni. En ollut onnellinen ja tärkein asia elämässä oli bilettäminen. Poikaystäväni antoi mulle sisältöä elämään ja jätin kaiken muun tyhmän. Olin todella onnellinen.. Nyt kun ero tuli, poikaystäni laittoi minut lupaamaan, etten palaa sellaiseen elämään, muuten hän puuttuisi asiaan ja kertoisi vanhemmilleni. Vaikka nyt tuntuu uskomattoman pahalta ja tekisi mieli palata entiseen elämääni, en tee sitä. Poikaystäväni ja itseni takia.. Tiedän miten paljon se loukkaisi häntä.. ja minua tietysti.
Mielestäni sinun olisi pitänyt kertoa poikaystävällesi masennuksestasi. Hän olisi varmasti ollut tukenasi. Oletteko millaisissa väleissä nyt?
Haluan sanoa sulle ja itelleni, että ajattele sitä elämää joka sulla oli ennen poikaystävääsi.. Se oli varmasti kurjaa. Mutta poikaystäväsi "pelasti" sinut masennukselta, hänen avullaan olosi oli paljon parempi!:) Mielestäni sun kannattais ajatella sitä miten paljon sun poikaystävä autto sua.. Ajattele sitä vähän niinku ponnahduslautana uuteen elämään! Pääsit poikaystäväs avulla yli masennuksen, ei kannata nyt heittää sitä hukkaan! Sun täytyy olla vahva ja jaksaa, elää päivä kerrallaan, niinku minäki teen.. Onko sulla ystäviä, joille voit puhua? Tarvitset paljon tukea nyt.. Mutta niinku muut ihmiset on mullekki sanonu, ni kyllä kaikki menee ajan kanssa..
Muista, ettet oo yksin.. Mua pelottaa myös, että masennun täysin, mutta en halua ja taistelen sitä vastaan kynsin ja hampain.. Täytyy vaan jaksaa yrittää ja uskoa, että kaikki kääntyy taas paremmaks..:) Voimia!
rohkaisustasi. luulin että eron jälkeen olisimme vielä kavereita ja pitäisimme yhteyttä, mutta nyt hän on ruvennut käyttäytymään todella lapsellisesti, ei vastaa viesteihin ym. se satuttaa kun välitän hänestä edelleen paljon ja haluisin joskus kuulla mitä hänelle kuuluu. Luulisi että kivan suhteen jälkeen olisi tullut nätti erokin, mutta ei sitten kai.. En ymmärrä miten tämä on niin helppoa hänelle, miksi hän ei sure? vihaan itseäni kun olen niin heikko, enkä pääse yli.
mutta toivon ettei sinulle käy näin ja kiva kuulla että poikaystäväsi on ottanut kuitenkin vastuuta huolehtiessaan sinusta eron jälkeenkin. Hyvää kesän jatkoa sulle:)
Voiko olla mahdollista, että ex-poikaystäväsi on helpompi päästä elämässään eteenpäin jos ei pidä sinuun yhteyttä? ku mulla on välillä sellanen tunne exääni kohtaan, että vaikka haluaisinkin kysyä mitä hänelle kuuluu, niin mulle tulee vaan jotenki paha olo siitä.. Mutta se tietysti johtuu siitä, että mut jätettiin..
Uskon, että exäsi on varmasti surrut eroanne, mutta jokainen tekee sen omalla tavallaan ja omalla ajallaan.
Jos poikaystäväsi ei pidä pitkään aikaan minkäänlaista yhteyttä, eikä kysy edes kuulumisiasi, ni voit olla varma että hän ei ollut arvoisesi. Vaikka tää tuntuu inhottavalta sanoa (tiedän kokemuksesta) ni saat vielä paljon paremman!:) Hyvää kesän jatkoa myös :) Pääset varmasti asian yli, luotan suhun!
Heti alkuun voin sanoa, että ylitse pääsee! Aika on se, joka parantaa! Itselläni oli miltei 4 vuoden pituinen suhde. Rakastin miestä suunnattomasti, vaikka suhteemme olikin "sairas", rakastan yhäkin. Ero tuli kun mies kävi taas ja viimeisen kerran kimppuuni fyysisesti. Silloinkin vielä mietin, että rakkaus on niin vahva tunne, että antaisinko anteeksi. Mutta järki voitti. Eron jälkeen seuraavat viikot, kuukausi tai pari, oli todellista helvettiä. Olin varma etten pääse siitä yli. Etten koskaan enää löydä itselleni, ihmistä, jota rakastaisin yhtä paljon, jonka kanssa sopisimme niin hyvin yhteen, ja jonka kanssa voisin olla oma,pöhlö itseni. En jaksaisi taas tutustua uuteen ihmiseen, oppia hänen tavoilleen, ja päinvastoin. Jouduin olemaan poissa töistä masennukseni vuoksi, työnantajani kanssa jouduin vaikeuksiin, ja kaikki tuntui menevän päin persettä.Yöt oli vaikeita unensaannin vuoksi ja illat niitä pahimpia, kun se valtava kaipaus iski. Mutta yks kaks, sitä vaan ymmärsi, että ei yksi mies ole mun terveyteni arvoinen.. Sitä alkoi katsomaan asioita ihan erilailla, enkä jaksanut stressata siitä, etten ehkä löydä ketään enää. Olen varma, että se hetki koittaa aikanaan. Siihen asti nautin tästä kaikesta...sitoutumattomuudesta, vapaudesta, siitä ettei ole velvollinen ilmoittamaan menoistaan, ei ole epäilysten ja mustasukkaisuuden ohjaama. En ole enää niin hermoheikko, yötkin nukun paremmin kuin pitkiin aikoihin... ja mikä parasta; En haikaile enää niitä "hyviä hetkiä" suhteessani. Olen tässä ja nyt, valmis kohtaamaan tulevaisuuden, ehkä vahvempana,mutta osittain vielä siipirikkoisena. Aika kultaa muistot ja ilman kauniita muistoja, elämässä ei olisi mitään... Voimia sulle! ja usko minua, tiedän mistä puhun!;)
Kiitos kun jaoit kokemuksesi kanssani, se tuo sen olon ettei ole yksin ja että muillakin on ongelmia..
Sun on täytyny olla tosi vahva ja fiksu kun pystyit lopettaa sellaisen suhteen. Kaikista pahinta on jos mies kohtelee naista fyysisesti pahoin ja nainen "hyväksyy" sen ja antaa suhteen jatkua.. Siinä pilaa elämänsä täysin. Oon pahoillani siitä, että sua on kohdeltu huonosti, mutta onnellinen että pääsit siitä suhteesta irti ja nyt on jo kaikki paremmin!:) Saat olla ylpeä itsestäsi!
Oon saanu paljon tukea kaikilta ja kuullu erilaisia tarinoita ja nyt alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että jaksaa jossain vaiheessa lähteä rakentamaan uutta elämää. Se tapahtuu hitaasti ja tiedän, että välillä on tosi vaikeaa, mut oon saanu jo paljon elämän iloa takaisin :) Kiitos kuuluu myös sulle, jos sinäkin selvisit, täytyy minunkin jotenkin selvitä :)
Olet vielä nuori ja elämäsi on edessäpäin... ihmissuhteet tulee ja menee ja pakostikin ne joskus satuttaa ja paljon. epätoivo ja surkeus antavat aikanaan periksi. ei muutakuin elämässä eteenpäin vain.. vaikka tämä lause tuntuukin pahalta vaiheessa jolloin sattuu vielä pajon, mutta AIKA PARANTAA HAAVAT! Usko mua... ite 30 vee nainen ja muutaman kerran on kans "kolahtanut" tässä elämässä... mutta aina se aurinko nousee ja pohjalta pääsee aina vain ylöspäin!
Hei. Kyllä se siitä. Luottamusta on vaikee koskaan saada takaisin jos se on mennyt kerran johonkin josta olet välittänyt todella paljon. Mä olin yli puolitoista vuotta yhden jätkän kanssa, suhteemme loppui kun se kävi paria muuta naista panemassa festareilla. Jätin sen. Ärsytti pitkään kun olin ollut niin hölmö että en tajunnut suhteemme kuivahtamista (tai en halunnut huomata). Meni jonkin aikaa ja sitten huomasin että maailmahan on täynnä muita miehiä :) Kyllä sen luottamusken ainakin osittain saa takaisin muihin miehiin. Elämä on ihan jees kun viettää välillä myös laatuaikaa itsekseen. Pärjäile. :)