Pakko purkautua jollakin foorumilla. Olen katsellut monen vuoden ajan sivusta vaimoni ja hänen äitinsä kärsimystä kun vaimoni veli on pikku hiljaa lopettanut kaiken yhteydenpidon. Ei se koskaan ole ollut mitään säännöllistä, mutta se on pikkuhiljaa hiipunut ja nyt se on näköjään loppunut kokonaan.
Eniten surettaa anopin puolesta, hän kuitenkin asuu samalla seudulla poikansa kanssa, on kaiken lisäksi ollut leskenä n. vuoden, eikä voi ymmärtää miksi poika ei välitä sen vertaa yksinään jääneestä äidistään että voisi joskus soitella/käydä/kutsua kylään. Käy sentään nopeasti renkaat vaihtamassa vanhan äitinsä autoon kun anoppi on erikseen pyytänyt syksyllä ja keväällä. Edes viime Jouluna, jonka anoppi joutui viettämään ensimmäistä kertaa leskenä, ei tullut pakollista korttia kummempaa yhteydenottoa.
Ei auttanut vaikka anoppi n. 2kk sitten puhelimessa ikäänkuin kutsui itsensä kyläilemään. Haluisi kai edes joskus tavata lapsenlapsiaan. Poika oli vain sanonut että katsotaan milloin löytyy sopiva aika. Sitten ei mitään. Se siitä sopivan ajan löytymisestä vaikka viettää perheensä kanssa kesälomaa kotonaan 10km päässä äidistään. Anoppi uusi "kutsunsa" 3 vko sitten tekstarilla. Ei edes vastausta!
Mitään syytä tällaiseen käyttäytymiseen ei ole ainakaan meillä tiedossa, itsekin olen ollut kuvioissa mukana yli 15v ja tiedän että mitään aihetta syvään loukkaantumiseen, välien rikkoutumiseen tms. ei ole. Välit ovat periaatteessa kunnossa, näkyy esim. siinä renkaiden vaihtamisessa. Tuntuu että hän ei vain näe mitään tarvetta pitää yhteyttä läheisiinsä, ja tätä en voi ymmärtää.
Taitaa olla aika perhekeskeistä elämä siinä perheessä ja perhe ei heille käsitteenä sisällä muita kuin omassa taloudessa asuvat.
Samalla on loppunut kaikki yhteydenpito siskoonsakin, eli siis vaimooni. Vaimo aina välillä yrittää jotain herätellä lähinnä merkkipäivinä tms. mutta ei ota tulta.
Menee sen verran jo yli oman ymmärryksen siitä kuinka suhteita läheisiin hoidetaan, että tekee mieli itse ikäänkuin ulkopuolisena soittaa äijälle ja kertoa ainakin että haloo, herätys, äitisi kaipaa poikaansa ja lapsenlapsiaan ja haluaisi ymmärtää miksi ei heitä voisi tavata! Mietin vain että voinko niin tehdä koska vaimoni ja anoppi eivät usko että se olisi hyvä idea. Pitääkö vain koittaa tottua ajatukseen että jos ei itse pidä yhteyttä niin heitä ei ikäänkuin ole olemassakaan.
Eniten surettaa anopin puolesta, hän kuitenkin asuu samalla seudulla poikansa kanssa, on kaiken lisäksi ollut leskenä n. vuoden, eikä voi ymmärtää miksi poika ei välitä sen vertaa yksinään jääneestä äidistään että voisi joskus soitella/käydä/kutsua kylään. Käy sentään nopeasti renkaat vaihtamassa vanhan äitinsä autoon kun anoppi on erikseen pyytänyt syksyllä ja keväällä. Edes viime Jouluna, jonka anoppi joutui viettämään ensimmäistä kertaa leskenä, ei tullut pakollista korttia kummempaa yhteydenottoa.
Ei auttanut vaikka anoppi n. 2kk sitten puhelimessa ikäänkuin kutsui itsensä kyläilemään. Haluisi kai edes joskus tavata lapsenlapsiaan. Poika oli vain sanonut että katsotaan milloin löytyy sopiva aika. Sitten ei mitään. Se siitä sopivan ajan löytymisestä vaikka viettää perheensä kanssa kesälomaa kotonaan 10km päässä äidistään. Anoppi uusi "kutsunsa" 3 vko sitten tekstarilla. Ei edes vastausta!
Mitään syytä tällaiseen käyttäytymiseen ei ole ainakaan meillä tiedossa, itsekin olen ollut kuvioissa mukana yli 15v ja tiedän että mitään aihetta syvään loukkaantumiseen, välien rikkoutumiseen tms. ei ole. Välit ovat periaatteessa kunnossa, näkyy esim. siinä renkaiden vaihtamisessa. Tuntuu että hän ei vain näe mitään tarvetta pitää yhteyttä läheisiinsä, ja tätä en voi ymmärtää.
Taitaa olla aika perhekeskeistä elämä siinä perheessä ja perhe ei heille käsitteenä sisällä muita kuin omassa taloudessa asuvat.
Samalla on loppunut kaikki yhteydenpito siskoonsakin, eli siis vaimooni. Vaimo aina välillä yrittää jotain herätellä lähinnä merkkipäivinä tms. mutta ei ota tulta.
Menee sen verran jo yli oman ymmärryksen siitä kuinka suhteita läheisiin hoidetaan, että tekee mieli itse ikäänkuin ulkopuolisena soittaa äijälle ja kertoa ainakin että haloo, herätys, äitisi kaipaa poikaansa ja lapsenlapsiaan ja haluaisi ymmärtää miksi ei heitä voisi tavata! Mietin vain että voinko niin tehdä koska vaimoni ja anoppi eivät usko että se olisi hyvä idea. Pitääkö vain koittaa tottua ajatukseen että jos ei itse pidä yhteyttä niin heitä ei ikäänkuin ole olemassakaan.
Vastaukset 19
Vanhimmat
mutta ehkä teidän tulee vain hyväksyä tilanne. Kun hän ei kerta ole suuttunut mistään, luulisin että kyse on vain hänen luonteestaan. Itsessäni olen vuosien saatossa huomannut "erakkomaisia" piirteitä, vaikka elänkin muuten ihan normaalisti (minulla on perhe, harrastuksia, työpaikka jne). Tuntuu ettei ole muka aikaa, jaksamista, asia ei ole riittävän tärkeä... Tekosyitähän nuo ovat. Tuntuu vain, että oman arjen pyörittämisessä on ihan tarpeeksi hommaa. Tietää, että pitäisi soittaa äidille tai kaverille mutta ei saa aikaiseksi. Varsinkin jos hän kokee äitisi yhteydenotot painostavina käskyinä tyyliin "vaihda renkaat", "kutsu kylään", tällöin hän saattaa jopa tarkoituksellisesti vältellä. Tai ehkä hän pelkää äitinsä ikääntymistä ja sitä, että joutuu "omaishoitajaksi". Sehän on yleinen ongelma nykyään.
etääntyminen tapahtunut vähitellen vuosien mittaan vai aivan yhtäkkiä? Tuntuu oudolta, jos yhteydenpito loppu yllättäen ilman syytä. Toisaalta jos asiat vaan ovat kehittyneet tähän suuntaan, voi olla ettei poika enää tunne tarvetta olla äitinsä ja sisarensa kanssa tekemisissä. Entä pojan vaimo, onko hänkin lopettanut yhteydenpidon tai ovat lastenlapset ennen olleet isovanhempien kanssa tekemisissä.
Pakko purkaa surua tänne? Katsonut vuosia sivusta vaimosi ja anopin kärsimysta? Mitä kärsimysta on siinä, että vaimon veli ja tämän sisko&äiti eivät kyläile toistensa luona? Kaikilla on omat elämänsä, liittonsa? Ei elämä voi jatkua samoin aina päivästä toiseen, muutos tulee tykkäätte siitä tai ette.
Kirjoitit, että anoppisi kutsui itsensä poikansa luokse, pariinkin otteeseen. Me emme ainakaan mieheni kanssa kärtä kutsua kenenkään luo, emmekä kutsuta itseämme toisen luo kylään, vaikka olisimme kuinka läheisiä, geneettisesti.
Ihmettelet, että vaimosi veli, anopin poika, ei ehdi vierailla äitinsä luona, eikä kutsua tätä heille. Et tiedä tuon miehen perheen suunnitelmista, työstä, menoista, vuosi menee aika nopeasti, ja jos välit ovat menneet rikki, ei siinä auta ainakaan se pyyntö heille kylään.
Kaikki vika tuntuu olevan vain siinä vaimosi veljessä, ei tämän äidissä. Tuntuu, että tuo auton renkaiden vaihtokin, jos muistin tapauksen oikein, oli vain tekosyy anopilta pyytää apua pojalta, nähdä poikansa edes tämän homman takia.
Olemme kaikki aikuisia ihmisiä siinä vaiheessa, toivottavasti, kun muutamme pois kotoa ja menemme naimisiin, hankimme lapsia. Tärkein henkilö elämässäni on mieheni, ei äitini. Tietenkin olisi hyvä, että vaimosi veli tulisi toimeen äitinsä kanssa, mutta ei se aina onnistu. Sinäkin olet ulkopuolinen tässä asiassa.
"Olet ulkopuolinen", kylläpä kirjoitit sivistyneen virheettömästi ja harvinaisen - koleasti.
Väheksyt kirjoittajaa, joka kirjoittaa melko selvästi monen ihmisen kärsimyksestä. Ei kukaan odottane, että elämä jatkuu päivästä toiseen samanlaisena, mutta olen ap:n kanssa samoilla linjoilla: Ihmettelen, jos lähisuku ei ole tekemisissä toistensa kanssa - varsinkin vaikeina aikoina. Kehen me turvaamme, kun vaikeat ajat ja vastoinkäymiset osuvat kohdalle? Ja kaikkien kohdalle ne tulevat ennen pitkää.
Kiinnitinpä huomiota myös erääseen kohtaan viestissäsi. Sanot: "Tärkein henkilö elämässäni on mieheni, ei äitini." Koleata. Oletat, että jos rakastat yli kaiken miestäsi, rippuakaan rakkautta ei tunnepöydästäsi riitä synnyttäjällesi. Ettei äitisi ole tärkeä.
Noin viisi vuotta sitten muuan minulle läheinen ihminen sanoi kaksossisarensa/ itsensä syntymäpäivillä suvun läsnäollessa näin: "Luuletko Sinä N (=kaksossisar), että missään elämäntilanteessa valitsen seurakseni mieluummin sinut kuin mieheni."
Tämä lausahdus ei kenenkään arvion mukaan oikeastaan liittynyt mihinkään käsilläolevaan. Se herätti huomiota, mutta puhuteltu totesi rauhallisesti: "Onko joku asettanut sinut valintatilanteeseen?"
Kävi sitten niin ikävästi, että aviomies kuoli äkillisesti liikenneonnettomuudessa aika pian tämän juhlan jälkeen.
No, näin sattui tässä tapauksessa.
Pointtini oli sanoa, ettei pidä koskaan ylenkatsoa vilpittömän ihmisen avunpyyntöä tai kärsimystä. Vanhanaikaistako?
Voi olla niin, että äiti on joko loukannut tai muuten kohdellut täysin väärin ja halveksivasti tms. poikaansa, jolloin tämä on katsonut parhaaksi ns. poistua takavasemmalle hissun kissun.
Alkuperäinen väitti kivenkovaan, ettei mukamas mitään ole tapahtunut heidän väleissään. Mistä ihmeestä hän muka semmoista voisi tietää?
Äidin ja pojan väleissä on selvästikin jotain vikaa, jonka vuoksi välit ovat hiipuneet olemattomiksi. Eikä siihen ole kellään ulkopuolisella mitään sanomista. Semmoisen asian päättävät asianomaiset ihan itse.
AP kirjoitti vaimonsa veljestä, ei omasta veljestään. Ihmetteli, ettei vaimonsa veli käy katsomassa omaa äitiään ja siskoaan tarpeeksi usein näiden viimeksimainittujen mielestä. Tämä aiheutti suurta tuskaa ja surua ap:lle. Kysyin vain, että miten se voi sellaista aiheuttaa? Ei ainakaan miehelleni ole aiheuttanut mitään tuskaa, ettei näe veljeäni tarpeeksi usein, päinvastoin. Meillä on oma elämä, oma liitto, oma perhe.
Syytät minua koleudesta, kun en ymmärrä, miten tämä poissaolo voi aiheuttaa kärsimystä tuolle vaimon miehelle, vaimolle ja äidille. Tuo poissaolo ja sukulaisten välttely kertoo joistakin ongelmista. Ap:n anoppi ja vaimo eivät vain näe itsessään mitään vikaa. Kyseinen veli ja poika on kolea kai. Se on kuitenkin pienin rikos. Se, etteivät tietyt osapuolet voi tunnustaa tosiasioita, on minusta pahempaa. Ei kukaan välttele toisen seuraa muuten vaan, jotain on tapahtunut. Se, että on sukua, läheistäkin, ei voi olla tärkeintä, ei tarvitse olla tekemisissä, jos ei tule toimeen. Sitäkään ei tuo ap tiennyt, kritisoi vain vaimonsa veljen toimia, sen aiheuttamaa kärsimystä kaikille.
Ei vaimon mies ja vaimon veli ole millään lailla sukulaisia toisilleen. Eikä minun mieheni kirjoittaisi nettiin ihmetellen veljeni elämää ja valintoja. Eikä omien sisarustensa valintoja. Minäkin olen vaimo, ja minulla on veli, enkä usein näe veljeäni, koska on välimatkaa, ja meillä on omat elämämme, molemmat olemme naimisissa tahoillamme.
Kirjoitin, että elämä muuttuu, se on vain hyväksyttävä. Tämä oli koleaa, sinun mielestäsi, minusta se on vain faktojen tunnustamista. Ennen kuin menin naimisiin, vietin ihan tarpeeksi aikaa, suuren osan elämästäni äitini ja veljeni kanssa, toistakymmentä vuotta olimme tiiviisti tekemisissä, pitäisikö sama peli jatkua myös naimisissaoloni aikana sinun mielestäsi? Etten vaikuttaisi kolealta?
Kirjoitin, että tärkein henkilö elämässäni on mieheni, ei äitini. Se on tietenkin totta. En voisi mitenkään kirjoittaa, että äitini on tärkein ihminen elämässäni, koska kerran olen naimisissa ja en asu äitini kanssa. Tämä olisi ehdottomasti 100% väärin miestäni ja perhettäni kohtaan.
Et voi kuvitella, että naimisissaolevalle, edes seurustelevalle, kihloissa olevalle se tärkein ihminen on muu kuin oma puoliso, jonka kanssa elää. Se ei tarkoita, etten pitäisi äidistäni, hänellekin riittää tunteita, äitini on tärkeä, muttei niin tärkeä kuin mieheni. Sinulle ehkä äitisi on tärkein ihminen elämässä, mitä puolisosi siitä mahtaa ajatella?
Tuon ap:n anoppi pyysi apua auton renkaiden vaihdossa, ja tuon ap:n anopin poika auttoi vaihtamaan sitä. Tämä olisi luonnistunut varmaan huoltamollakin, tai vaikka ap:n omissa käsissä. Jos ap:n anoppi ottaa yhteyttä omaan poikaansa näissä pikkuhommissa, esim. rempassa, asioiden hoidossa, joihin voisi palkata ihan ammattilaisenkin, en yhtään ihmettele, että anopin poika hieman karttaa äitiään.
Samanlaisia asioita kun tarvitsee tuon pojan itsekin varmaan hoitaa jatkuvasti omassa talossaan, vai väitätkö vastaan? Ei perheellisellä miehellä voi löytyä aikaa hoitaa äitinsä jokaista asiaa, eikä sitä voi edes olettaa.
Oletko sinä aina valmis auttamaan jokaista, äitiäsi, joka tarvitsee apua joka ainoassa asiassa, oman perhe-elämäsi kustannuksella? Oletko valmis pomppimaan äitisi ja isäsi pillin mukaan, aina kun he soittavat? Kun he kutsuvat itsensä kylään luoksesi, olet aina valmis muuttamaan perheesi suunnitelmia, koska vanhempasi ovat sinulle tärkeimpiä kuin oman puolisosi ja lapsesi?
Tästä oli kysymys ap:n vaimon veljen kohdallakin.
Tuo ap:n anoppi elää lastensa kautta, motkottaa poikansa välttelystä, ei pidä siitä, ettei näe lapsenlapsiaan. Jos näin on asioiden laita, silloin on tapahtunut jotain, mistä me emme tiedä. Ja välttelyyn on aina syy, ja jos välttelyn kohde on oma äiti, jotain todella on tapahtunut. Koska varmaan aiemmin olivat tekemisissä, ja nyt eivät niinkään. Minä osaan lukea rivien välistä, se ei ole koleutta, vaan ihmisillä on ongelmia, eikä ole hyväksi vain piilotella niitä mattojen alle.
Lue tämä ja mieti mitkä voivat ola syynä .
Kyllä tätä tapahtuu äitien ja poikienkin välillä...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000001509&posting=22000000027144039
mutta siitä ei ehkä voi puhua. Olen itse tällainen yhteydenpidon melkein kokonaan lopettanut viisikymppinen nainen. Käyn enää jouluna ja äitienpäivänä äitiä katsomassa, joiden reissujen jälkeen menee viikkoja toipumiseen. Ja ihmisten syyllistäminen ja ihmettely on kovaa.
Ihmetelkööt. En voi koskaan kertoa, että en kestä nähdä näitä ihmisiä, koska eräs heistä käytti minua pikkutyttönä hyväkseen. Minua ei missään nimessä uskottaisi, en kestä nähdä heitä, joten olen valinnut selviytymiskeinokseni vetäytymisen.
....välitä pitää yhteyttä. Varsinkin nuorempana,kun luullaan että ollaaan aina nuoria ja terveitä ja kaikki muu on jännempää muka ! Kun tulee ikää enempi,niin voikin alkaa läheiset tuntua rakkailta. Jossain vaiheessa kivat kaverit menee yli sukulaisuuden. TOIVOTTAVASTI KAVERI HERÄÄ TAJUAMAAN.
Käsittääkseni aloittajan moittima ja tuomitsema vaimon veli on jo aikuinen ja perheellinen, joten kyllä hänellä kaiketi on kyseessä jokin aivan muu kuin nuorten tavalliset jutut.
Eihän näillä palstoilla saa kuulla kuin yhden puolen asiasta, ja tuo aloittaja on tietävinään (miten? millä keinoin?) ettei äidin ja pojan väleissä ole mitään vikaa.
Tunnettua kuitenkin on, että perhe on "pyhä" eli kulissien taa ei saa mennä kurkistamaan, ja usein vanhemmat kiillottavat perheensä julkisivua lastensa kustannuksella.
Poika on saattanut saada kerta kaikkiaan tarpeekseen noista ihmisistä. Eikä ketjun aloittaja voi tietää, mitä pojan päässä on liikkunut ja miten äiti häntä on kohdellut.
Uskokaa nyt vain, ettei ihan kaikki näy pinnalle kenen tahansa pällistelijän nähtäväksi.
Kerroit, etttä anoppisi on ollut leskenä noin vuoden päivät. Kuolema aiheuttaa kaikille surua. Onhan se surku, ettei vaimosi veli käy äitinsä luona vaikka asuu lähellä. Mutta entäpä jos hän ei yksinkertaisesti pysty. Kuolema on voinut kolauttaa niin pahasti, että tekee tiukkaa vierailla ja keskustella asioista, muistella.
Voi olla paljon asioita, joista te ette tiedä ja jotka vaikuttavat vaimosi veljen vierailuihin.
Et voi kuitenkaan ulkopuolisena tietää kaikkea. Meillä minä pidän vain kohteliaisuusvälit sukuuni. Olin aina lapsena se huonoin, joka ei osaa mitään ja veljet osaavat. Keskimmäinen veli on edelleenkin meillä se, joka "tietää" asiat. Sinä et ole elänyt lapsuutta heidän kodissaan. Jos tämä veli on tuntenut itsensä syrjityksi? Tämä on nimittäin yllättävän tavallista, syrjiminen tai vähättely, ettei aikuisena halua pitää yhteyttä.
Minä sain aina tuntea, etten ole mitään. Minun piti tehdä kotityöt, olin heille vain ilmainen piika. En saanut elää lainkaan normaalin teinitytön elämääkään, en lähteä edes 16v iltaisin mihinkään. Vaikka olin kiltti enkä juonut. En tunne kotijoukkonani kohtaan mitään, vaan olen miettinyt, että olisi kiva asua ulkomailla, ettei olisi pakko niitä katsella. Ehkä olen itsekäs luonne, mutta se ominaisuus on takuulla eriytynyt.
Kaiken takan on nainen
- niinhän sitä Matti ja Teppokin lauloi.
Taitaa takana olla anoppiin kyllästynyt ja katkeroitunut miniä... Joka on kieltänyt miestään pitämästä mitään yhteyttä sukuun. Tai tulee muuten avioero ja lapsia ei näe enää koskaan. Tommasia kun on vaikka kuinka paljon.
Käyppäs kattomassa tota Appi & Anoppi palstaa...
terkuin
miniä
Kai sillä aikuisella miehellä on omakin tahto. Monet äidit vain kieltävät tehneensä mitään inhottavaa / loukkaavaa, ja miniää on sitten helppo syyttää kaikesta.
Älä itse jauha paskaa!
Miniän on helppo kotona nalkuttaa, nalkuttaa ja nalkuttaa kunnes väsytystaistelussa taipuu kuka tahansa.
Käy lukemassa noiden miniöiden keskusteluja mainitsemallani palstalla. Asiat joista miniät nostavat metelin, ovat vuoraan sanoen NAURETTAVIA!
Ja ennen kun pääset sanomaan: olen nainen ja ikää 31, joten anoppikaan en voi olla.
Miehet on vaan niin pirun nössöjä että taipuvat helposti naisen nitkuttamiseen. Ja on todella sääli että miehet taipuvat naisten käskyvaltaan!
Sinä et sitten koskaan nalkuta, nosta ääntä miehellesi mistään asiasta? Hyväksyt kaiken mitä miehesi sanoo ja tekee? Uskon sitä paitsi, että kukaan mies ei kauaa katsele, jos nainen vain nalkuttaa ja nalkuttaa päivät pitkät.
Mielipiteensä saa nainenkin, miniä, sanoa, jopa anopista, jos se perustuu faktoihin. Uskon, että turhasta nalkuttavat naiset ovat myytti, tekosyy leimata nuoret naiset. Sitäpaitsi, jos nuori nainen, miniä, nalkuttaa sinun mielestäsi aina, osaa sen taidon varmaan vanhempikin nainen, esim. anoppi. Vai väitätkö, ettei anoppi naisena nalkuttaisi miehelleen koskaan?
Jokaisessa parisuhteessa riidellään välillä, ja nalkutusta tapahtuu välillä. Jos ei riidellä, eikä nalkuteta, ei ehkä edes välitetä.
Mikä olisi sinusta sellainen asia, josta miniä sitten saisi nostaa metelin? Anopit ovat siivonneet, siirtäneet palstan miniöiden huonekaluja, tivanneet tietoja jos mistäkin asiasta, tulleet sisään miniän ja tämän puolison kotiin, penkoneet paikkoja, irvailleet lapsenkasvatusmetodeille jne. Lista on loputon. Vainko miniässä on vikaa aina? Voit uskoa siihen, elää tämän mielipiteen mukaan, mutta miksi mollaat miniöitä, koska olet itsekin sellainen?
Kerro meille muillekin, miten olet tunkeutunut toisten perheiden kotien neljän seinän sisälle kuulemaan, miten "miniä nalkuttaa"?
Olet täynnä paskaa koko tyyppi.
sivulla 4.
ehkä siinä on syy, miksi vaimosi veli toimii, niinkuin toimii.
Ja vaikka se ei syy olisikaan, niin saahan nyt aikuinen ihminen olla oman perheensä kanssa? ei siihen äitiä kauheasti tarvita.
ettet tiedä kaikkea. Jos haluat oikeasti rehellisiä vastauksia, mene käymään vaimosi veljen luona, ja pyydä kohteliaasti veljen perhettä keskustelemaan. Ihan selkeä suuttumus tossa on taustalla. Et esimerkiksi tiedä millainen vaimosi äiti on miniälleen. Vaikka olisi sinusta kuinka ihana tyyppi, niin hän on saattanut esim jatkuvasti puuttua veljesi perheen elämään niin paljon että käämit ovat palaneet lopullisesti.. Mene ja juttele heidän kanssaan. Sano että vaimosi äiti on todella onneton ja pyydä voisivatko he mennä käymään yhdessä anoppisi luona. Siinä vaiheessa todeennäköisesti jos riitaa on, vaimosi veljen perhe sanoo mistä kiikastaa kun ei huvita käydä.
Mummot ja papat on tärkeitä, ei niitä ilman painavia syitä hylätä.
Terkuin eräs jonka välit omiin vanhempiin on viilenneet.