KESÄGALLUP

Tai_ga

Missä ajassa uit seuraavat matkat:

1km rintauinnilla
2km rintauinnilla

1km vapaauinnilla
2km vapaauinnilla

Ennätyksiäkin saa laittaa, mutta kyselen sellaista sopivaa matkauintivauhtia?

Entäpä mikä on pisin matka, minkä olet uinut yhteenmittaan?

12

1215

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitä Äksyin Ämmä

      Kilometrin sammakoin vajaassa tunnissa, kahteen kuluu yli kaksi tuntia. Vapaauintityylini on lähinnä ´räkäroolia`, ja sitä tuskin jaksan eli viitsin räpiköidä noin pitkiä matkoja. Tuskinpa etenisin nopeammin kuin rinulivedoin ja -potkuin. Tämä maksiminopeuteni on myös sopiva matkavauhtini.
      Kerran jouduin vedonlyönnin hävittyäni uimaan viisi kilometriä koskettamatta altaan pohjaan. Onnistuihan tuo, vaikka veden lämpötila oli vain 21 astetta ja nälkäkin kiusasi matkan aikana.

    • Kesäuimari

      Enpä ole kellottanut pitkiin aikoihin, mutta pisin matka, jonka olen äskettäin uinut yhteen menoon, ei kyllä ollut muutamaa sataa metriä enempää. Siinä olisi tosin virta voinut lähteä viemään, eli voimaa siihenkin tarvittiin...

    • uimiseen

      menee hiukan alle puoli tuntia. Uimalasit jos päässä, niin nopeampi tahti, mutta usein ei kesäuinnissa viitsi repiä. Uinti on minulle yleensä palauttavaa liikuntaa niinä päivinä, jolloin en juokse / jumppaa tms. Ja uin siis nimenomaan rintauintia, en oikeastaan koskaan muuta.

      Vauhti on minulle sopiva matkavauhti, sillä uisin pitempäänkin. En ole koskaan kuitenkaan uinut paria kilsaa enempää; kilsa tai puolitoista on sopiva, sitten alkaa jo puuduttaa altaan päästä päähän kiskominen.

    • kroolilla

      1 km kroolia alle 15 min
      2 km kroolia 30 min

      En ole ikinä uinut rintauintia pidempää matkaa. Arvelisin, että kilsa menisi alle 20 min ja 2 km noin 40 minuuttiin.

      Krooli on paljon kevyempää ja mukavampaa lojotella pidempää matkaa.

    • lifeguard72

      1km vaparia vajaa 11.30
      2km vaparia n 25min

      1km rinulia reilun 1.35m/1oom
      2km rinulia samalla tempolla.

      Pisin matka yhteenmenoon 10km altaassa ja avovedessä 3,8km

    • uimari altaassa

      Oih! Kuulun niihin inhottavuuksiin altaalla kuntouimareiden puolella, että vaihtelen lajia, tyyliä ja matkaa. Eli uin sekaria oikeinpäin ja väärin päin järjestyksessä (vaparia, rinulia, seljäriä, perhosta), uin pelastusuinteja, sukeltelen syvyyttä ja pituutta uinnin aikana altaassa, potkuttelen uimalaudalla erilaisia potkuja, ja jos mahdollista saatan uida räpylöilläkin pätkiä tai lättäreillä - milloin mitäkin "mieleen pälkähtää". Samoin myös minulla uinti toimii useimmiten palauttavana harjoituksena muiden lajien vastapainoksi. Minusta on aina ollut tylsää ja puuduttavaa uida esimerkiksi altaassa vain yhtä lajia, samoin kuin juosta urheilukentällä tai heittää joka päivä sama lenkki samaa reittiä. Vaihtelu on virkistävää uinnissa altaassa, juosta ja lenkkeillä voi myös maastossa ja reittejä vaihdellen.

      En ole ikinä uinut pelkällä runtauinnilla yhteen menoon 1 tai 2 km, sama juttu vaparin kohdalla. Enkä ole mitannut pisintä matkaa jonka olisin uinut yhteen mittaan koskaan!

      Sen sijaan muistelen, että olen oleskellut yhteen mittaan 18-21 asteisessa avovedessä ilman märkkäriä enimmillään ilman taukoja laiturilla tai maalla kolmisen tuntia (siinä vaiheessa alkoivat hampaat kalisemaan) ja uimahallivedessä olen enimmillään viettänyt aikaa yhden päivän aikana (taukojen kanssa) 3-6 tuntia. Hypotermiahan sellaisestakin seuraa viimeistään iltasella, kuten liiallisesta avantouimisestakin. Eli en suosittele vastaavanlaisia oleskeluaikoja kenellekään.

      Kaikenlaisissa kuntotesteissä vuosittain kuntoni on ollut tähän ikään mennessä aina hyvä tai erinomainen.

    • Sekatyyliä

      2 km sammakoiden menee kai alle tunnissa. En ole pitkään aikaan kokeillut uida pelkkää sammakkoa. Vastaavasti 1 km puolessa.

      Yksi tyyli ei miellytä, joten en enää ui pelkkää yhtä lajia. Uin ihan ilokseni ja kuntoillakseni, en tee ennätyksiä. Uintiharrastuksen aikuisena aloittaessani osasin uida vain sammakkoa ja selkää.

      Nykyään huristelen sekatyylillä puolessa tunnissa reilun kilometrin. Pelkkää rintauintia uisin luultavasti ihan samalla vauhdilla. En ole erityisen nopea missään tyylissä, mutta ihan kohtalainen. Tekniikassa olisi varmasti paljon parantamista.

      Alle kolmen kilometrin ovat uintimatkat aina jääneet, harvemmin yli kaksi. Nykyään reilu kilsa tuntuu mieluisimmalta, koska uin yleensä pienessä altaassa.

      • harrastelija edelleen

        Uteliaana vilkaisin profiiliasi. Minusta tuntuu, että kroolatessa käsivoimat ehtyvät, vaikka tiedän, että naisten kesken pärjään käsivoimissa oikein hyvin - leuanvetokin sujuu. Mikä on kroolauskestävyyden salaisuus?

        En ole varma, jaksaisinko vetää kilsan pelkkää kroolia, vaikka uimista sinänsä en ole koskaan väsymyksen takia lopettanut. Olen tosin huomannut, että itseopeteltu kroolaustekniikkani on kehittynyt vuosien varrella aika lailla, koska aluksi 50 metriä putkeen oli ihan mahdoton yritys. En vain jaksanut hyvästä kunnosta huolimatta - kädet väsyivät.


      • Tai_ga
        harrastelija edelleen kirjoitti:

        Uteliaana vilkaisin profiiliasi. Minusta tuntuu, että kroolatessa käsivoimat ehtyvät, vaikka tiedän, että naisten kesken pärjään käsivoimissa oikein hyvin - leuanvetokin sujuu. Mikä on kroolauskestävyyden salaisuus?

        En ole varma, jaksaisinko vetää kilsan pelkkää kroolia, vaikka uimista sinänsä en ole koskaan väsymyksen takia lopettanut. Olen tosin huomannut, että itseopeteltu kroolaustekniikkani on kehittynyt vuosien varrella aika lailla, koska aluksi 50 metriä putkeen oli ihan mahdoton yritys. En vain jaksanut hyvästä kunnosta huolimatta - kädet väsyivät.

        Tässä ei tule suoranaista vastausta kysymykseesi kahdestakin syystä. Ensinnäkin tosiaan taistelen itse kovasti vapaa-uintitekniikan oppimisen kanssa. Orastava suhteeni vapaauintiin 80-luvulla antoi minulle lystikkään tyylin ja epätaloudellisen tekniikan. Lähes 20-vuoden vapaauinti tauon jälkeen olen päättänyt opettaa itselleni oikean ja hyvän tekniikan.

        Mutta ongelmani ei ole käsissä ja voimien uupumisessa. Siksi en oikein osaa antaa sinulle vinkkiä. Paitsi tietysti pullarin kanssa harjoitellessasi pystyisit keskittymään käsivetojen parantamiseen. Uinti on kuitenkin ennen muuta tekniikkalaji.

        Oma ongelmani on lantionkääntyminen uinnin aikana (ja korvien välissä:)). Dominoivista potkuista olen jo päässyt eroon, mutta 'liplap' potkut ovatkin sitten vaikeita tällaiselle vauhtimimmille. Eli uinti sujuu kohtalaisen hyvin niin kauan, kun jalkoja ei tarvitse ottaa mukaan... Siispä harjoitteluni jatkuu... hitaasti mutta varmasti :)


      • Kuntouimari
        Tai_ga kirjoitti:

        Tässä ei tule suoranaista vastausta kysymykseesi kahdestakin syystä. Ensinnäkin tosiaan taistelen itse kovasti vapaa-uintitekniikan oppimisen kanssa. Orastava suhteeni vapaauintiin 80-luvulla antoi minulle lystikkään tyylin ja epätaloudellisen tekniikan. Lähes 20-vuoden vapaauinti tauon jälkeen olen päättänyt opettaa itselleni oikean ja hyvän tekniikan.

        Mutta ongelmani ei ole käsissä ja voimien uupumisessa. Siksi en oikein osaa antaa sinulle vinkkiä. Paitsi tietysti pullarin kanssa harjoitellessasi pystyisit keskittymään käsivetojen parantamiseen. Uinti on kuitenkin ennen muuta tekniikkalaji.

        Oma ongelmani on lantionkääntyminen uinnin aikana (ja korvien välissä:)). Dominoivista potkuista olen jo päässyt eroon, mutta 'liplap' potkut ovatkin sitten vaikeita tällaiselle vauhtimimmille. Eli uinti sujuu kohtalaisen hyvin niin kauan, kun jalkoja ei tarvitse ottaa mukaan... Siispä harjoitteluni jatkuu... hitaasti mutta varmasti :)

        Kiitos vastausyrityksestä. Nyt kuin vielä selvitän, mikä on pullari... Sellainen minilautta kenties.

        Itse en osannut 80-luvulla vaparia alkuunkaan. Muistan vain, että vettä meni henkeen koko ajan koulun uimatunneilla vaparia harjoitellessa. Hengitystekniikka tuntui ylivoimaisen vaikealta, joten en päässyt paria metriä pidemmälle. Paitsi hengittämättä... Parikymppisenä sitten sisuunnuin sen verran, että aloin harjoitella vaparia, kun aloitin kuntouinnin. Pakkohan sen oli lopulta onnistua. Ja onnistuihan se, vähä vähältä aina pidempiä matkoja. Ei mene enää vettä henkeen kuin poikkeustilanteissa. Eivätkä ne voimatkaan ihan heti lopu, kuten aluksi. Surkea tekniikka tietysti.

        Viestisi ansiosta sain ahaa-elämyksen: käsivetojen harjoittelu... En taida käyttää jalkojani tehokkaasti muuten kuin rintauinnissa, jos siinäkään. Ehkäpä siinä iso syy käsien väsymiseen. Kerran testatessani huomasin, että etenin yllättävän sujuvasti ilman jalkapotkuja muuten kuin rintauinnissa, jossa jalat vain painuivat pohjaa kohti.

        Tekniikkani on varmasti oppikirjan vastainen monellakin tavalla. Täytyy ensi kerralla miettiä, minkä verran itse kääntyilen ja onnistuisinkohan viimein keskittymään potkuihinkin. Ja täytyy etsiä ohjeita...

        Mukavia uintiharjoituksia :o)


    • t.37v nainen

      Uin matkani vaihdellen eli puolet vapaauintia ja puolet rintauintia
      1km menee 25min 2km 50min ja 3km 1h15min

    • Molskis ja Loiskis

      Rinulia en ui ollenkaan joten sen ajoista en tiedä mitään mutta vaparia tulee vedettyä sitäkin enemmän.
      Viisi kertaa viikossa altaassa ja vähimmäismatka on 6 km / kerta. Mutta yleensä menee 6 - 9 km.
      1 km menee 11-14 minuuttiin ja 2 km 23- 28 minuuttiin.
      Pisin yhtämittainen matka mitä olen uinnut ilman taukoja on 8 km , viimeksi torstaina.
      Pisin matka mitä olen pienten taukojen kanssa uinnut on 15 km ja ennätys on tällä matkalla 4 tuntia.
      Tuota 15 km uintia tulee vedettyä kerran parissa kuukaudessa.
      Hallissa missä käyn on 25 metrin rata.

      Tässä kuussa olen uinnut 15 kertaa ja kilsoja on kertynyt 101.
      Tarkoitus olisi uida tämän vuoden aikana 1000 km. Kevätkaudella ennekuin halli meni kesäksi kiinni kilsoja oli 601 ja nyt niitä on kertynyt 701.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      250
      4828
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      93
      2387
    3. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      117
      1530
    4. Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.
      Maailman menoa
      321
      940
    5. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      72
      904
    6. Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu

      Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N
      NATO
      270
      849
    7. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      115
      802
    8. Rakastin sua niin paljon ettei löydy sanoja sille tunteenpalolle mitä silloin koin

      Sellaista tunnetta ei koe kuin ehkä kerran elämässä. Tuntui, että sekoaa, että menee järjiltään. Tuntui että räjähtää si
      Ikävä
      33
      767
    9. Hitto mulla

      On sinua ikävä ihana.
      Ikävä
      38
      736
    10. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      67
      702
    Aihe