Rakastuin vuosi sitten työkaveriin, ihanaan naiseen työpaikallani. Siitä seurasi puolen vuoden helvetti, kun hän jäykistyi täysin edessäni, eikä vastannut mitenkään minulle. Ei voinut, ei halunnut. Molemmilla oma suhde. Paloin helvetin tulessa, harkitsin itsemurhaa, kun en tiennyt miten päästä tilanteesta yli.
Lopputulos: monta kuukautta sairaslomaa, ero suhteestani, työpaikan vaihto.
Olen ollut monta kuukautta paljoa häntä ajattelematta, mutta nyt taas löydän itseni suremasta hänen vuokseen. Valahdan täysin voimattomaksi, kun ajattelen miten paljon häntä haluaisin, kuinka kärsin kun hän käänsi minulle selkänsä.
Kaikille jotka harkitsevat aloittavansa varovaisen pelin työkaverinsa kanssa: jos tilanne riistäytyy käsistä, eikä asiat etene toivotulla tavalla, lopputuloksena saattaa olla pahin mahdollinen piina. Mieti: joudut kohtaamaan 5 kertaa viikossa ihmisen, jota kohtaan tunnet yksipuolista, mielipuolista rakkautta. Harkitse vielä kerran. Yksikään ihminen ei sitä kestä.
Tässä maailmassa ei ole ketään hänen veroistaan... tai jos on, en tiedä kohtaanko häntä koskaan.
Lopputulos: monta kuukautta sairaslomaa, ero suhteestani, työpaikan vaihto.
Olen ollut monta kuukautta paljoa häntä ajattelematta, mutta nyt taas löydän itseni suremasta hänen vuokseen. Valahdan täysin voimattomaksi, kun ajattelen miten paljon häntä haluaisin, kuinka kärsin kun hän käänsi minulle selkänsä.
Kaikille jotka harkitsevat aloittavansa varovaisen pelin työkaverinsa kanssa: jos tilanne riistäytyy käsistä, eikä asiat etene toivotulla tavalla, lopputuloksena saattaa olla pahin mahdollinen piina. Mieti: joudut kohtaamaan 5 kertaa viikossa ihmisen, jota kohtaan tunnet yksipuolista, mielipuolista rakkautta. Harkitse vielä kerran. Yksikään ihminen ei sitä kestä.
Tässä maailmassa ei ole ketään hänen veroistaan... tai jos on, en tiedä kohtaanko häntä koskaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos et ole trolli niin pakko mainita että oot tosi heikko. Luuseri.
Taidat olla hengeltäsi kusipää, joka katsoo tehtäväkseen loukata muita ihmisiä. Onhan se elämänasenne sekin.
Säälin sinua.
rakastumisen. Kaikki ei koe sitä koskaan.
mitään voinut.
Niin vain käy joskus.
Minullekin nuorempana jatkuvasti.
Ja erästä miestä haikailen vieläkin (20v sitten tapahtunut juttu)joskus.
Mutta älä tapa itseäsi rakkauden vuoksi.
Löydät itsesi uudelleen ja sen mukana uuden onnen.
Et ole mikään luuseri, vaan vahvasti tunteva ihminen.
Nyt haku päälle ja terassille vaikka, piristyt ja huomaat, että joku muukin kaipaa seuraa.....
pistää koville toisinaan, ja kun täytyy vaan unohtaa...
ihanin ja pahin kokemus. Enkä halua vieläkään unohtaa, en ikinä. So sad.
Näin on. Kannattaa lopettaa ennenkuin aloittaa. Menin myös ihastumaan (rakastumaan?) työkaveriin.
Monta kertaa itkin yksin ollessani, hakkasin päätäni tyynyyn. Ajattelin, että jos en häntä saa, elämällä ei ole mitään merkitystä. Väsyneenä ollessani eräänä iltana mietin juosta rekan alle.
Puoliso oli sitä mieltä, että vaihda työpaikkaa. Harkitsin lääkäriin menemistä, mutta en halunnut alkaa käyttämään psyykelääkkeitä.
Kuinka ihastunut olinkaan...En päässyt millään yli, kun oli pakko nähdä töissä.
Sitten tuli totaalinen pysähdys. Join itseni humalaan ja lähdin yksin ravintolaan. Puoliso meinaisi soittaa poliisit perään, kun en tullut sovittuun aikaan mennessä kotiin. Hän piti minulle tunnin saarnan, kun vihdoin valomerkin jälkeen tulin kotiin, että mitä jos joku äijäporukka olisi tullut ja raiskannut minut. En olisi ikinä selvinnyt siitä. En olis ikinä pystynyt käyttämään lahjojani ja koko elämäni olisi ollut pilalla.
Tämän totaalisen pysäytyksen jälkeen pysähdyin ja aloin ajattelemaan toisin. Sain siirron toisiin töihin. Sain elämänilon vähitellen takaisin. Minua ei enää ahdistanut niin paljon. Eihän meillä sinänsä mitään tapahtunut. Kaikki tapahtui pään sisällä. Nyt pystyn ehkä jo hymyilemään koko jutulle.
Onneksi on loma. Ajattelin hakea uutta työpaikkaa. Työkaverista en välitä. Hän tämän kaiken sekamelskan päässäni aiheutti ja vei haluni elää tätä elämää. En itke hänen tähden enää koskaan. Ei hän välittänyt minusta. Hän vain halusi pelleillä ja sitten oli kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan.
Hei!
Tutulta kuulostaa. Minulle kävi samoin: rakastuin työkaveriini niin, että tunsin putoavani kuin kivi.. Nyt siitä on jo aikaa pian neljä vuotta. Hän ei halunnut mitään eikä meillä suhdetta ollutkaan (luojan kiitos, ajattelen nyt). Erosin aviopuolisostani, kuten sinäkin. Olemme edelleen samalla työpaikalla, ja se on ollut raskasta, mutta usko tai älä, siihenkin tottuu kun tunteet laimenevat. Silti edelleen tulee joskus tunne kuin näkisin hänen sisälleen, kuin hän olisi sukulaissieluni. Mutta nyt uskon vain, että kun jotain ihmistä rakastaa todella, rakkaus ei koskaan katoa täysin. Samalla tavalla tunnen joskus rakkautta ex-miestäni kohtaan. Ja ymmärrän, että kumpikaan heistä ei ollut minulle tarkoitettu. Kun ei niin ei. Elämä jatkuu, usko pois, vaikka suuria rakkauksia ei usein tule kohdalle. Jos jotain opin, niin sen, että pienet vastoinkäymiset eivät minua enää masenna. Silti, en edelleenkään ymmärrä mitä minulle tapahtui, kun rakastuin häneen. Ajattelen, että kaikkea ei voi koskaan elämässä ymmärtää.
Tunnen sympatiaa sinun kärsimystäsi kohtaan. Parin vuoden kuluttua helpottaa, jos se yhtään lohduttaa.
nimimerkki Sara
Se onkin oiva tapa kun nähdään töissä kuitenkin,ei sitä minun mielestäni voi noin hektisesti ajatella.Täytyyhän sitä päästä vähän käsittelemään sitä eroa kun ei vastaa puhelimeen eikä soita ja asuu kaukana.Toivottavasti osaan olla tyyni kunnes kohdataan etteivät työkaverit nyt heti saa selville.Et tässä näin kävi,puolivuotta se kesti ja minä mies olin joka rakastui toisesta en ol niinkään varma,kun tässä olen asiaa yksistäni puinut.
T.jätetty
jotakin jäljelle, vaikka elämä veisi eri suuntaan.
En minäkään. Olen valmis odottamaan sitä miestä vaikka loppuelämäni jos edes hetken hänen kanssaan saan "luvalla"
Minulla seurausta rakkaudesta häneen...pitkä sairasloma, toinen työpaikka hetkeksi, mutta en irroita ensimmäisestä kun se on ainoa reitti ja mahdollisuus nähdä edes joskus;( Paljon muutakin käynyt mielessä mutta EN P_KELE LUOVUTA! Mulla on vielä toivon mukaan muutama vuosikymmen jäljellä.
Rakastan sitä ihmistä ja vaikka tie on vaikea ja karikkoinen hänen luokseen, soudan vaikka väkisin läpi tyrskyjen ja tuiverruksen oman henkenikin uhalla!
JA HEI SINULLE SANOISIN ETTÄ ÄLÄ AJATTELE PAHINTA NAISEN REAKTIOISTA, MINULLAKIN SE OLI PUOLUSTUSMEKANISMI OMAA EP0ÄVARMUUTTANI KOHTAAN KUN TÄMÄ KYSEINEN MIES MINUA LÄHESTYI. TUNTEET TULVI YLI ÄYRÄIDEN...ENKÄ OSANNUT KÄSITELLÄ NIITÄ YHTÄÄN "JOKU JOTAIN NOIN IHANAA LÄHESTYI MINUA...MINUA PÄÄHÄN POTKITTUA JOKA OLI JO VALMIS LUOPUMAAN KAIKESTA PÄÄSTÄKSEEN POIS..."
Ei se ole aina pahasta vaan joskus se voi olla reaktio hyvästä...eli rakastumisesta. ÄLÄ LUOVUTA!