Mielenkiinnosta kysyisin, millaisia kokemuksia ihmisiltä löytyy jomman kumman vanhemman kuollessa, kuinka heitä on kohdeltu - esimerkiksi, jos sisaruksia on enemmän - onko joku nostettu pallille, tavallaan korvaamaan poismennyttä tai onko jostakusta tehty synttipukki, musta lammas sen jälkeen, kun toinen vanhempi on kadonnut rajan taakse?
Paikan täyttämisen syndromma - vai ovatko välit katkenneet jotakuinkin kokonaan, niinkuin tuossa joku vaimonveljen tai muun sellaisen tarinaa ULKOPUOLELTA yrittää kokoon kursia.
Kysymys EI siis tarkkailijoille ulkopuolelta, vaan itse kokijoille ja asianomaisille.
Paikan täyttämisen syndromma - vai ovatko välit katkenneet jotakuinkin kokonaan, niinkuin tuossa joku vaimonveljen tai muun sellaisen tarinaa ULKOPUOLELTA yrittää kokoon kursia.
Kysymys EI siis tarkkailijoille ulkopuolelta, vaan itse kokijoille ja asianomaisille.
Vastaukset 11
Vanhimmat
liian herkkä ja tabu aihe
kirjoittaa..
ainakaan asianosaisten ajattelee hän
äiti lyöttäytyi luonnevikaisen tyttären kanssa yhteen, ja haluaa nyt muiden luopuvan perinnöstään ja jättää isän rakentaman talon tuolle yhdelle - hän kun on vanhenemassa ja haluaisi ilmaisen asunnon, ja kyyristellä siellä äidin kanssa, katsoen muuta perhettä kuin vihollisia. No, eläkkeelle sitä jää itsekukin jossain vaiheessa, ja meillä muillakin on vielä omistusasunto hankkimatta. Joten sellaista.
En ymmärrä, mitä luonnevikaista näet asiassa. On ihan tavallista, että leski jää (ja siihen hänellä on jopa oikeus) asumaan puolisoiden yhteiseen asuntoon.
Niin ikään on tavallista, että vanheneva äiti mielellään ottaa luokseen asumaan ja asioita hoitamaan jonkun lapsista. Näitä halukkaita äidin luona asuvia ei vain helposti nykyisin löydy.
Kaikilla perijöillä on oikeus lakiosaansa. Mutta onko viisasta vaatia lakiosaansa äidin ollessa elossa? Usein leskillä ei ole varaa maksaa sitä, vaan he joutuvat vaikeuksiin.
Omaisuushan on puolisoiden yhdessä hankkima.
Lopullisessa perinnönjaossa yleensä otetaan huomioon se, että joku lapsista on hoitanut vanhenevaa äitiänsä. Eli muut maksavat hänelle tavalla tai toisella "palkan".
on pitkä tarina, eikä sisälly tähän puheenvuoroon. Luonnevikainen äiti kasvatti tyttärestään samanlaisen - tai vielä itseään pahemman.
Oikeudenmukaisuudesta juuri on kyse, mutta ei sillä tavalla kuin ko. luonnevikainen oikeudenmukaisuuden näkee. Hänellehän oikeudenmukaisuutta on se, että hänen oikkujensa mukaan mennään joka asiassa, ja hän saa kaiken, muut jäävät ilman.
Hän on riistänyt äitinsä vainajan omistamasta kodista, ja vienyt luokseen asumaan toiselle paikkakunnalle, vastoin perheen, äidin, edunvalvojan ja hoitavien lääkäreiden mielipidettä. Äiti ei siis tarvitse miehensä rakentamaa taloa, koska ei asu siellä enää. Perilliset tarvitsevat perintönsä, ja koska äidillä ja luonnevikaisella ei ole varaa ostaa muiden osuutta pois, talo on myytävä.
Diktaattoritytär haluaisi pitää talomme omien eläkepäiviensä turvana, ihan ilmaiseksi. Muut kuusi perillistä saavat painua hiiteen, hänen mielestään.
Hän ei todellakaan ansaitse 'palkkiota' aikaansaamastaan sekasotkusta. Hän ansaitsee joutua mielisairaalaan tai vankilaan. Temppujaan tarkkailemalla voi päätellä, että pian voimme saada hänet jompaankumpaan. Äidin terveys ja henki voivat siihen asti olla vaarassa. Hänet jätetään yksin tyttären asuntoon moneksi tunniksi joka päivä, tyttären käydessä töissä, ja ilman lääkkeitä (tytär ei usko lääkäreiden ammattitaitoon - onhan hänellä google asiantuntijanaan). Äidillä oli hyvä hoitopaikka, omalla paikkakunnalla, mutta tyttärelle se ei sopinut. Oli juuri nuo perintöasiat mielessä - aikoo vaatia korvausta äitiä pakolla 'hoidettuaan', ja aikoo pitää lapsuuskodin. Mutta eihän se niin käy.
rohmusi jo äidin äidinkin asunnon, mummom ollessa vielä sairaalassa, kuolemaa tehden. Ainut hätä tyttärentyttärellä oli mummon talo - sehän oli hänelle niin rakas, joten hänen piti se saada. Ja silloinkin, äidistä viis, sisaruksista viis. On siis jo yksi kiinteistö rohmuttu. Mutta se ei luonnehäiriöselle riitä. Pitäisi nyt vielä saada loputkin perinnöstä.
Olen laittanut omaan testamenttiini pykälän, että häntä ei saa edes kutsua hautajaisiini (jos kuolen ennen häntä), ja omaisuudestani hän ei saa senttiäkään. Voisin kirjoittaa tarinan jo etukäteen, millaisen rumban hän siinäkin tilanteessa nostaisi. Kun hänelle, hänelle pitää tulla enemmän ja enemmän, kaikkea - muista viis!
vastaamatta siksi että aihe olisi ollut arka vaan siksi, etten oikein tajunnut kysymystä.
Perintöriidoistako tässä on kysymys?
Vai siitä että yksinjäänyt vanhempi tukeutuu eri lapsiin eri lailla / tukee eri lapsia eri lailla?
Eritavalla kohtelua, vaikka perintöriitojen muodossa sitten tai ihan vain sosiaalisissa suhteissa, kanssakäymisessä..
en koe että olisin kohdellut lapsiani eriarvoisesti mieheni kuoleman jälkeen.
Ja kun tuota muksuilta kysyin niin leikiksi heittivät hekin.
tässä kysymyksessä,
jotka pesässä vielä
asuvat ja nauttivat
pesän varoja luonnossa.
Meidän perheessä on neljä lasta. Isän kuoleman jälkeen kaikkien välit äitiin on lähentyneet, meitä pidetään sataprosenttisesti tasavertaisina. Ketään ei ole saanut mustan lampaan viittaa sen paremmin kuin kultaista kruunuakaan. Tosin perinnöstä puheenollen emme sitä kärky silmät kiiluen vaan haluamme äitimme elävän vielä pitkän terveen elämän.
ap. käyttää aika kovia sanoja luonnehtiessaan sukulaisiaan.
Mikäli äiti ei ole oikeustoimikelpoinen, hänelle on mahdollista hankkia virkaholhooja eli ihan sivullinen ihminen. Hänen tehtävänään on katsoa nimenomaan holhottavan etua. Ja kai se on teidän tavoitteenne, vai? Siis äidin etu.