Melkein koko ikäni olen katsellut miten äiti otti turpiinsa joka päivä.
Milloin tuli nyrkistä,milloin veitestä ja kerran jopa pyssystä(onneksi oli ase epäkunnossa.Luoti oli kulkenut otsasta luuta pitkin ja tullut sitten päälaelta ulos).
Äitini kuitenkin kesti jokapäiväistä hakkaamista 20v ennekuin lähti,ei itsensä takia vaan meidän lasten.
Oli kauheaa kasvaa perheessä,jossa sai pelätä milloin äiti ei enää nousekkaan maasta ylös.
Avuttomana sitä vaan itki ja katseli vierestä.
Onneksi kuitenkin meidän lapsien painostuksesta äiti otti hatkat kun olin 14v.Vaihdettiin paikkakuntaa ja saatiin kerrankin olla pelkäämättä.
Mietin usein miksi äiti ei lähtenyt aiemin.Tätä olen kysynyt moneen otteeseen ja hän on aina sanonut,että pelkäsi liikaa.
Nyt eilen siskoni(20v) huuteli ja itki paniikissa parvekkeeni alla 2 maissa yöllä.Baarireissun jälkeen hänen poikaystävänsä(40v) oli käynyt siskooni käsiksi ja lyönyt.
Ukko oli ottanut systerin kännykän pois ettei pääsisi soittamaan minulle(ollaan kuin paita ja peppu).Systeri oli koittanut lähteä äijää karkuun,mutta äijä oli repinyt siskon hupusta sisälle takasin.Onneksi oli naapurin koira hoidossa ja tällä varjolla systeri pääsi ulos kämpästä.
Siinä sitten istuttiin keittiössä ja päätin,että äijä saa nyt luvan suksia v*t*uun.Soitettiin kytille ja ne tuli poistamaan tän naistenhakkaajan asunnosta.
Juteltiin siinä siskon luona sitten hetki.Sanoin sille,että sussa ei oo mitään vikaa,eikä se ollut sen vika,että se äijä löi.Systeri vielä lähtiessä sano,että ei ota sitä takasi.Sisko oli jo muutenki pariviikkoa sanonu,että ei enää rakasta poikaystäväänsä ja että haluaa erota.
Nyt kuitenki soitin siskolle ja yllätys yllätys ne oli sopinu.
Tiedän satavarmasti,että se opttaa viikonloppuna turpaansa uudestaan.Mies on nimittäin ennen vaan tyytynyt heittelemään tavaroita,paiskomaan kaapinovia nenän edestä kiinni ja huutamaan kurkkusuorana.
Nyt saa sitten pelätä koska taas on sisko ottaa turpiinsa ja kuinka pahasti siinä käy.
En tajua miten se anto anteeks,eikä jättäny sitä äijää.Likka on kuitenki kattonu miten äitisä ottaa turpiinsa ja ei kuitenkaan tajua lähteä vielä kun kerkeäis.Ei vaan kuulemma lyö enää...
Miten saan taottua järkeä siskon päähän?Pitääkö mun oikeesti vaan kattoa vierestä ennenku tulee järkiinsä ja antaa kenkää tollaselle naisten hakkaajalle?
Mikä ihme naisiin menee kun ne antaa hakata itseään vaikka kuinka pahasti ja monta kertaa ja silti jäävät?
Puuttuuko joiltakin itsesuojeluvaisto kokonaan vai mitä ihmettä?
Minkä takia jotkut on niin sinisilmäsiä,että uskovat miehiensä lässytykset ja antavat anteeksi?
Milloin tuli nyrkistä,milloin veitestä ja kerran jopa pyssystä(onneksi oli ase epäkunnossa.Luoti oli kulkenut otsasta luuta pitkin ja tullut sitten päälaelta ulos).
Äitini kuitenkin kesti jokapäiväistä hakkaamista 20v ennekuin lähti,ei itsensä takia vaan meidän lasten.
Oli kauheaa kasvaa perheessä,jossa sai pelätä milloin äiti ei enää nousekkaan maasta ylös.
Avuttomana sitä vaan itki ja katseli vierestä.
Onneksi kuitenkin meidän lapsien painostuksesta äiti otti hatkat kun olin 14v.Vaihdettiin paikkakuntaa ja saatiin kerrankin olla pelkäämättä.
Mietin usein miksi äiti ei lähtenyt aiemin.Tätä olen kysynyt moneen otteeseen ja hän on aina sanonut,että pelkäsi liikaa.
Nyt eilen siskoni(20v) huuteli ja itki paniikissa parvekkeeni alla 2 maissa yöllä.Baarireissun jälkeen hänen poikaystävänsä(40v) oli käynyt siskooni käsiksi ja lyönyt.
Ukko oli ottanut systerin kännykän pois ettei pääsisi soittamaan minulle(ollaan kuin paita ja peppu).Systeri oli koittanut lähteä äijää karkuun,mutta äijä oli repinyt siskon hupusta sisälle takasin.Onneksi oli naapurin koira hoidossa ja tällä varjolla systeri pääsi ulos kämpästä.
Siinä sitten istuttiin keittiössä ja päätin,että äijä saa nyt luvan suksia v*t*uun.Soitettiin kytille ja ne tuli poistamaan tän naistenhakkaajan asunnosta.
Juteltiin siinä siskon luona sitten hetki.Sanoin sille,että sussa ei oo mitään vikaa,eikä se ollut sen vika,että se äijä löi.Systeri vielä lähtiessä sano,että ei ota sitä takasi.Sisko oli jo muutenki pariviikkoa sanonu,että ei enää rakasta poikaystäväänsä ja että haluaa erota.
Nyt kuitenki soitin siskolle ja yllätys yllätys ne oli sopinu.
Tiedän satavarmasti,että se opttaa viikonloppuna turpaansa uudestaan.Mies on nimittäin ennen vaan tyytynyt heittelemään tavaroita,paiskomaan kaapinovia nenän edestä kiinni ja huutamaan kurkkusuorana.
Nyt saa sitten pelätä koska taas on sisko ottaa turpiinsa ja kuinka pahasti siinä käy.
En tajua miten se anto anteeks,eikä jättäny sitä äijää.Likka on kuitenki kattonu miten äitisä ottaa turpiinsa ja ei kuitenkaan tajua lähteä vielä kun kerkeäis.Ei vaan kuulemma lyö enää...
Miten saan taottua järkeä siskon päähän?Pitääkö mun oikeesti vaan kattoa vierestä ennenku tulee järkiinsä ja antaa kenkää tollaselle naisten hakkaajalle?
Mikä ihme naisiin menee kun ne antaa hakata itseään vaikka kuinka pahasti ja monta kertaa ja silti jäävät?
Puuttuuko joiltakin itsesuojeluvaisto kokonaan vai mitä ihmettä?
Minkä takia jotkut on niin sinisilmäsiä,että uskovat miehiensä lässytykset ja antavat anteeksi?
Vastaukset 25
Vanhimmat
arvelisin että siskosi on saanut mallin äidiltään. Siskosi tarvitsisi ammattiapua päästäkseen selville vesille. Älä nyt vaan rupea takomaan järkeä hänen päähänsä.
Anna anteeksi äidillesi, hän ei välttämättä ymmärtänyt mitä teille teki. Ennen ei ollut turvakoteja, lainsäädäntö ei avioeron ja perheväkivaltarikosten osalta nykyisen kaltainen ja yleinen ilmapiirikään ei välttämättä tukenut pois lähtemistä lasten kanssa.
Ensimmäiseksi on ihmeteltävä sitä, miksi ihmeessä nuori nainen on ruvennut 4-kymppisen ukon kanssa seurustelemaan? Sitä puuttuvaa isääkö hakee vai kenties isån korvikketta: samanlaista miestä, johon on lapsena kotioloissa tottunut...
Terpeuttista apua hän tarvitsee...
millään kertakäynnillä tämä ei selviä. Voisitko ap. mitenkään vaikuttaa siskoosi siten että hän varaisi ajan esim. mielenterveystoimiston kautta. Myös yksityiselle terapeutille voi päästä mielenterveystoimiston kautta (lähetteellä, ja hinta ei silloin ole niin kallis)
Muutos voi lähteä vain siskon ajatusmallien muuttumisen kautta. Tuollaisessa maallikon on paha mennä auttamaan, tulee helposti vain syyllistettyä lisää.
Täällä palstalla esittäytyi joskus uusi yhdistys (oliko LOVE tai HOPE tai jotain sinne päin, siinä oli sähköpostiosoitekin). Ehkä sieltäkin voisi neuvoa kysyä.
Tärkeää olisi ettei siskoa syyllistettäisi eikä haukuttaisi vikaan menneistä valinnoista, koska sellainen ei johda haluttuun tulokseen.
Se on vaan niin joskus, ettei edes halua itselle
myöntää todella todeksi sitä mitä on tapahtunut.
Kun on ollut hyviä hetkiä ja haluaa muistaa vain
ne hyvät hetket, niin on todella vaikeaa hyväksyä todeksi se, että ihminen jota rakastaa voi todella lyödä. Sitä vaan haluaa kieltää tunteissaan ja ajatuksissaan ne kamalat tapahtuneet. Sitä jotenkin hajoaa ja torjuu väkivallan joka on tapahtunut.
Rakastava tuki on todella tarpeen! Hienoa, että
siskollasi on sinun kaltainen veli. Voisitko puhua siskosi yhä uudelleen ja uudelleen tapahtuneesta, niin hän ei voisi paeta ajatuksissaan mitä on tapahtunut.
Siskosi pitäisi saada ihan fyysistä etäisyyttä siitä miehestä se auttaisi todella paljon.
Olisiko mahdollista, että hän tulisi nyt alkuun
vaikkapa vähäksi aikaa luoksesi asumaan tai menisi turvakotiin. Etäisyys ja rakastava tuki
on kaikkein parasta apua.
Voisitko kysyä rakastako hän niitä hetkiä kun
on väkivallan kohteena? Tee se yhä uudellen ja
uudelleen.
Olisipa minulla ollut aikoinaan sinunkaltainen
ihminen tukena.
Kun parikymppinen misu joutuu tyytymään nelikymppiseen luuseri naisenhakkaajaan (kenties vielä linnakundi ja pirinisti) eikä parikymppiseen, urheilulliseen adonikseen, niin tietää että asiat on vakavalla tavalla päin helvettiä.
Minun isä ei hakannut äitiä, se olisi ollut hänelle miehen kunnian menetys, joten sain mallin että rakastava mies ei lyö naista. Kun sitten oma aviomieheni löi ensi kerran, tajusin että hän ei rakasta minua. Kokosin kamppeeni ja lähdin heti lapsieni kanssa, enkä ole katunut. Yksinkin lyönti on liikaa.
Seurustelin aikanaan tyypin kanssa,jonka isällä oli tapana mätkiä tämän pojan äitiä ihan kurinpito mielessä ja ihan muuten vaan.Touhua oli kuulemma jatkunut lähes koko 30 vuotisen avioliiton ajan.Pojan äidille toiminta oli okei,koska uskovana ihmisenä jumala sitten aikanaan hänet pelastaa. Lähdin sitten aikanani lätkimään,kun poika alkoi muistuttamaan koko ajan enemmän isäänsä.Ei koskaan lyönyt,mutta en kyllä jäänyt sitä odottamaankaan.Enkä ole katunut. Suututti kylläkin pojan ja hänen sisarustensa puolesta,kun joutuivat tuommoisessa perhehelvetissä elämään ja kärsimään isän väkivaltaisuudesta ja muista mielenterveysongelmista.Mielestäni itsekkyyden huippu laittaa lapsetkin kärsimään ja selittää se sillä että jumala sitten pelastaa.Ei kai tuommoisista lähtökohdista voi kukaan kasvaa täysjärkiseksi.
"minä en lyö naista, sankareita" eivät vielä tunne naisen tapaa ajatella.
Ja kun nämä "minä en lyö naista" -sankarit autuaasti julistavat ilosanomaansa, antavat vaan muijille syyn olla entistä vittumaisempia. Ihan ansiosta saavat kärsiä, kärsiä, kärsiä ja taas kärsiä, kunnes tulee mitta täyteen.
kaikella rakkaudella, suomisisaret
No siskosi on saanut huonon perheenmallin jo lapsena, kun
isä hakkasi äitiä.
Lapsille täytyisi jo nuorena päähän se, että väkivalta
on väärin, eikä sitä tarvitse kestää. Valitettavasti on
paljon perheitä, joissa vanhemmat kouluttavat lapsiaan
tai puolisoaan väkivallan voimalla, kun ovat itse päästään
sekaisin.
Ei siinä sitten kauheasti auta jos koulussa ym. sanotaan että
väkivalta on väärin, jos oma isä tai äiti jatkuvasti lyö.
Ihmisen käytös riippuu paljon siitä missä oloissa on elänyt.
Ei "huono" kotikaan välttämättä ole tae siitä että lapsi
käyttäytyy samoin, vaan jotkut voivat päinvastoin saada
sen kipinän, etteivät itse halua koskaan tarjota itselleen
tai lapselleen samaa kuin vanhemmat.
Omassa kodissani ei onneksi koskaan kajottu meihin lapsiin
väkivaltaisesti, vaan aina saatiin muilla keinoin pahatkin
erimielisyydet selvitettyä. Siitä sain sen mallin, että
väkivalta ei ole ratkaisu mihinkään, siis mihinkään asiaan.
En hyväksy edes sitä ensimmäistä lyöntiä, vaikka kuinka
tulisi rakkaudentunnustuksia, katumista ja "olin kännissä" -selityksiä.
Väkivaltainen ihminen harvoin muuttaa käytöstään, joten
anteeksianto johtaa vain seuraavaan, usein kovempaan lyöntiin.
äiti oli aina aloittaja ! isä yritti rauhoitella mutta viimein nenilleen saaneena mottas takaisin, siksi äiti ei lähtenyt, kun tiesi olleensa aloittaja......
sulla on jäänyt tämä levy päälle.."D....r"
Toivottavasti siskosi saa asiansa kuntoon sinusta huolimatta.
koitappa ymmärtää muitakin ihmisiä, kokijoita, kuin vain itsesi. Vaikeata? Kaikille änkyröille se on vaikeata.
yhtään paremmin kuin siskollasi. Siskosi ehkä paranee, jos saa ammattiapua, sinun ennusteesi on huono, sinä väkivaltaisten naisten uhriparka..
olet, viihdyt tällä palstalla katkeruudessasi,säälin sinua....arvosta ihmisiä(miehiä) sinuakin arvostetaan, LUTKU?
Yhtälailla miehenkin pitää lähteä vakivaltaisen naisen luota ja ottaa lapset mukaansa turvakotiin.
Ja ota ero jos et voi arvostaa naistasi. Lyöminen ei ole mikään ratkaisu. Ei sitä naisen arvostusta saa lyömällä, pelkoa ja hätää vain. Mene terapiaan että osaat käsitellä vihantunteitasi lyömättä ja toista syyttämättä sekä arvostamaan itseäsi. Jos lutkuttelet olet sillä tasolla itse ja tarvitset kiireesti apua.
Siskosihan aina hakee turvaa sinusta ja päästyään raiteilleen palaa aina samaan systeemiin, ei hän välitä omaisistaan muuta kuin tulla poraan vollottaan silloin jos vanha äijänsä heittää pihalle. Sisaresi on narsisti ja täysin itsekeskeinen joka ei ajattele kuin omaa persettään. Samanlainen sisar minullakin oli kunnes kolutin itseni välinpitämättömäksi niin että opetelkoon hoitaan omat ongelmansa, minä en joka mutkassa enään mene apuun enkä koskaan.
Väärin tekee jos alkaa lähiomaisiaan holhoon joka mutkassa ja sitä saa tehdä lopun ikäänsä jos sille linjalle lähtee.
Ihmisellä pitää löytyä oma selkäranka ja oma selvitymiskyky elämään niin ettei jatkuvasti rasita omilla töppäyksillään muiden ihmisten elämää. Parisuhde pitää olla niin hyvä jos sellainen on niin ettei tarvitse kumppaniaan haukkua ja valittaa kenellekkään. Karmeeta jos ei oasata keskenään hoitaa omaa suhdettaan vaan pitää sälyttää ulkopuolisten harteille omia ongelmiaan. Ammattiauttajat ovat sitä varten jos ei itse hallitse omaa elämäänsä eikä käytetä läheisiä hyväksi! Ja olis sitten lapsuus mitä tahansa niin omien vanhempien virheitä ei ole pakko toistaa vaan saa olla ihan vapaasti viisaampi.
Miksi ihmeessä niin edes tekisin?
En tiedä miten sinä tulet toimeen sisarustesi kanssa,mutta minulle minun veljeni ja pikkusiskoni ovat maailman tärkeimmät ihmiset joita rakastan enemmän kun ketään muuta ja,jos jollain heistä menee huonosti tai heitä satutetaan olen viivana paikalla vaikka sitten keskellä yötä.
Meillä sisaruksilla on kaikilla ollut aina vahvat siteet toisiimme vaikka välillä toki riidelläänkin,mutta koskaan ei tuntunut siltä,että he minua ongelmillaan rasittaisivat päin vastoin välit senkun tiivistyvät...
Enkä todellakaan anna sille naistenhakkaajalle sitä tyydytystä,että välit siskooni katkeaisivat jonkun retkun takia.
Enkä usko,että siskoni on narsisti tai itsekeskeinen,sinisilmäinen vain...
Systerille olen tehnyt selväksi,että vaikka mitä tulisi vastaan minä varmasti seison hänen rinnallaan niin kauan kun mussa henki pihisee ,niinkuin myös olen saman sanonut veljilleni ja äitilleni.
Ja olen muuten pikkusiskoni isosisko vaikka joku jo luulikin minua hänen veljekseen.
estää lähtemästä koska siinä pitää itseään jostain kumman syystä syyllisenä kaikkeen.
Tai onko se ihme kun on kynnysmattona ollut vuosia ei vaan ole tarpeeksi vahva lähtemään.
Usein myös uhkailut eristää.
Onko sitten parempi odottaa että kuolee. Kyllä itsesuojeluvaiston pitäisi sen verran pelata ja itsestään tykätä, että lähtee viivana väkivaltaisen kumppanin luota ja jos lapsia niin ainkin niiden takia jos itsestään ei välitä. En ymmärrä naisia jotka hakkauttavat itseään ja ruikuttavat sitten kun kerran on apua saatavissa.
En ymmärrä minäkään miksi ei poistuta väkivaltaisen luota, etenkään silloin kun väkivalta kohdistuu paitsi vaimoon/mieheen, myös LAPSIIN! Kyseessä täytyy olla sairaus, siis henkinen kyvyttömyys nähdä tilannetta kuten normaali ihminen sen näkee ja jonkinlainen samaistuminen siihen väkivaltaiseen kumppaniin. Olisiko yhteiskunnan puuttumisen paikka pakkoavulla ja pakkoerolla?
tällaisistä perheistä. Aikuisia ei voi pakottaa.
Väkivaltainen ihminen sairastuttaa hyvin nopeasti uhrinsa.
Ennen fyysistä väkivaltaa uhri on nujerrettu henkisesti ja hän todella on kyvytön näkemään tilanteen, niin kuin "normaali" ihminen sen näkee.
Jonkinlainen pakkoapu olisi monelle tervetullutta, mutta miten sellaista voi antaa, kun näistä asioista vaietaan viimeiseen asti. Uhri elää häpeän keskellä eikä uskalla kertoa kenellekään. Siinä vaiheessa voisi tietysti lähettää apua sinne kotiin, kun uhri joutuu paikkauttamaan vammojaan lääkärillä.
Mutta vaikea kenenkään kotiin on noin vain tunkeutua. Varsinkaan jos siellä ei ole lapsia kärsimässä.
Ja lääkärillekin kerrotaan niin usein kaatumisista ja ovenpieliin törmäilystä.
Apua nämä väkivallan uhrit silti tarvitsevat. Harvoin heidän voimavaransa riittävät lähdön toteuttamiseen, vaikka sitä miettivätkin.
Itse olen fyysisen ja psyykkisen väkivallan uhri. Minä ainakin olen väsynyt tähän kaikkeen, enkä kyllä jaksaisikaan lähteä mihinkään, vaikka tiedän että ero olisi se ainoa oikea ratkaisu.
Pakkoapu olisi mukava ajatus, mutta kun se apu ei ole siinä koko ajan paikalla. Ja kun sen miehen (minun tapauksessa) puheluihin ei saisi vastata silloin kun yrittää lähteä pois. Kyllä se toinen osaa oikein sanoin puhua ja taas olen kotona takaisin.
Olemme käyneet perheterapiassa, auttoi siihen että 8 kk:n en ole saanut selkääni, mutta se psyykkinen väkivalta on vielä kuvioissa mukana.
Nyt olen vaan tyytynyt osaani ja olen ja elän niin etten aiheuttaisi mitään häiriötä, kun en jaksa taistellakaan enää.
Mutta siitä pakkoavusta, olin kerran myös lääkärillä pahoinpitelystä. En yrittänyt keksiä selityksiä mustelmista vaan ilmoitin suoraan että mies pahoinpitelee. En uskaltanut/halunnut tehdä ilmoitusta poliisille, kun lääkärinkin ainoa huolenaihe oli se että olinkohan humalassa. Juominen minua ei siis kiinnosta sillä kyllä mies juo minunkin puolestani. Joten se siitä avusta sieltä, jotenkin olisin halunnut vähän neuvoja mitä kuuluisi tehdä, kun sinne asti kerrankin pääsin.
Kyllähän tässä järki sanoo että pitäis lähteä, mutta aina kun uusi aamu koittaa ja rauha on maassa niin sitä vaan jää siihen enkä saa mitään irti. Kaikki pitää lomaa työstään, mutta minun pitäisi saada loma miehestäni. Jotta saisin taas voimaa ajatella järkevästi. Mutta kun mihinkään en pääse lähtemään yksin ilman häntä. Typerää ja inhottaa itseänikin kun neuvoisin muita toisin, mutta silti jään kotiin. Tällä hetkellä tuntuu ettei tuolta ole muuta tietä kuin hautaan, niin huonosti ei asiat ole että oman käden kautta sinne menisin, mutta kun siitä toisesta ei tiedä silloin kun hän oikein hermostuu. Toivon välillä itsekseni että kumpa hän kuolisi pois, mutta samaan aikaan en kuitenkaan halua, sillä kyllä niitä tunteita häneen kuitenkin on. Sitten haluankin että hän pääsisi muualle (pitkälle) töihin ja kävisi kotona vaan joskus tai sitten joutuisi vankilaan muutamaksi vuodeksi. Mutta onkohan sekään ihan oikein, kun kuitenkin se sama on sitten joskus taas edessä. Ehkä huomenna on kaikki paremmin kun tänään illalla voisin saada hetken edes nukkua ja asiat taas näyttää valoisammalta. Toivon ainakin näin...