ehkä petän ehkä en

vaikka vielä puolivuotta sitten olisin täysin samaa mieltä kanssasi... Itse olen samanlaisessa suhteessa mieheni kanssa, kun mitä aloittaja kuvailee. Tosiaan myös tunnen itseäni idiootiksi, rumaksi ja jotenkin epäkelvolliseksi. Haluaisin seksiä joka päivää, mutta olisin tyytyväinen jos tapahtuis keraan/kaksi viikossa. Periaatteeni ei antanut minulle mennä pettämään miestäni jo muutama vuosi sitten. Kävin perheterapiassa, ja asia muuttu max viikoksi kahdeksi, sit kaikki palaa ennalleen. Puhuin, itkin, suutuin, huusin ja jopa kerjäsin mieheltäni seksiä... Ei auta mikään. Hänellä ei ole toista naista, hän on melkein täydellinen perhenisä, taloudenhoitaja ja lapsienkasvatuskumppani. Hänen mielestä perhenarkea on jost sitä: lapsien kasvatusta, lapsista puhumista, seksi ei kuuluu arkeenSuhde ei perustuu vain seksiin, mutta seksin puute tekee minut hulluksi... Onko se oikein että minä kärsin tässä suhteessa. Täytyykö minun mennä johonkin hormonihoitoon, etten haluakaan seksiä enää? En voi enkä halua erota. Mutta seksiä haluan. Mitä teen? Mitä mielestäsi on tässä tilanteessa oikea vaihtoehto? Kaikki mahdollinen on tehty jo minun puolestani. En ole ylipainoinen, huolehdin itsestäni paljon, meikkaan joka päivä, käytän kauniita ja seksikkäitä vaatteita. Miehen kanssa oli puhuttu jne. selitetty. Me emme vain ehkä sovi seksuaalisessa mielessä toisillemme. Mieheni tyytyy kerran kuukaudessa, minä valmis ja halukas joka päivä. Mies ei halua että petän, mutta eihän se vastentahtoisestikaan voi kanssani rakastella. Mitä mielestäsi on oikein? Se menen lääkärille ja puhun asiasta ja pyydän jotain lääkettä joka voi laittaa mut frigiidin tilaan, olen onneton, mutta en petä ja perhe on ok. Otetaan huomioon että elämä minulla on vain se yksi ja ainoa, nuoruus myös. Vai onko oikein että petän miestäni, salaa (kamalalta kuulostaa) ja kaikki ovat tyytyväisiä, saan sitä mitä kaipaan, mies ei tiedä mitään, minä olen mukavampi ihminen häntä kohtaan, hermostuneisuuteni laske... Tässä itse mietin enkä itse tiedä mitä teen...

Epäilen etten ehkä ole miehen tyypiä naisena. Muuten kaikki pelaa hyvin. Enkä halua toista aviomiestä. Tuntuu vain että maailman luonollisin asia - seksuallisuus- on jotain sairasta. Luin että moni mies huokkaa että vaimo ei anna kun kerran kuussa, täällä meillä toisinpäin. Pettäminen tuntuu pahalta, mutta tämä seksitön elämä tekee minusta hullun...

olen eri mieltä kirjoitti:

vaikka vielä puolivuotta sitten olisin täysin samaa mieltä kanssasi... Itse olen samanlaisessa suhteessa mieheni kanssa, kun mitä aloittaja kuvailee. Tosiaan myös tunnen itseäni idiootiksi, rumaksi ja jotenkin epäkelvolliseksi. Haluaisin seksiä joka päivää, mutta olisin tyytyväinen jos tapahtuis keraan/kaksi viikossa. Periaatteeni ei antanut minulle mennä pettämään miestäni jo muutama vuosi sitten. Kävin perheterapiassa, ja asia muuttu max viikoksi kahdeksi, sit kaikki palaa ennalleen. Puhuin, itkin, suutuin, huusin ja jopa kerjäsin mieheltäni seksiä... Ei auta mikään. Hänellä ei ole toista naista, hän on melkein täydellinen perhenisä, taloudenhoitaja ja lapsienkasvatuskumppani. Hänen mielestä perhenarkea on jost sitä: lapsien kasvatusta, lapsista puhumista, seksi ei kuuluu arkeenSuhde ei perustuu vain seksiin, mutta seksin puute tekee minut hulluksi... Onko se oikein että minä kärsin tässä suhteessa. Täytyykö minun mennä johonkin hormonihoitoon, etten haluakaan seksiä enää? En voi enkä halua erota. Mutta seksiä haluan. Mitä teen? Mitä mielestäsi on tässä tilanteessa oikea vaihtoehto? Kaikki mahdollinen on tehty jo minun puolestani. En ole ylipainoinen, huolehdin itsestäni paljon, meikkaan joka päivä, käytän kauniita ja seksikkäitä vaatteita. Miehen kanssa oli puhuttu jne. selitetty. Me emme vain ehkä sovi seksuaalisessa mielessä toisillemme. Mieheni tyytyy kerran kuukaudessa, minä valmis ja halukas joka päivä. Mies ei halua että petän, mutta eihän se vastentahtoisestikaan voi kanssani rakastella. Mitä mielestäsi on oikein? Se menen lääkärille ja puhun asiasta ja pyydän jotain lääkettä joka voi laittaa mut frigiidin tilaan, olen onneton, mutta en petä ja perhe on ok. Otetaan huomioon että elämä minulla on vain se yksi ja ainoa, nuoruus myös. Vai onko oikein että petän miestäni, salaa (kamalalta kuulostaa) ja kaikki ovat tyytyväisiä, saan sitä mitä kaipaan, mies ei tiedä mitään, minä olen mukavampi ihminen häntä kohtaan, hermostuneisuuteni laske... Tässä itse mietin enkä itse tiedä mitä teen...

Epäilen etten ehkä ole miehen tyypiä naisena. Muuten kaikki pelaa hyvin. Enkä halua toista aviomiestä. Tuntuu vain että maailman luonollisin asia - seksuallisuus- on jotain sairasta. Luin että moni mies huokkaa että vaimo ei anna kun kerran kuussa, täällä meillä toisinpäin. Pettäminen tuntuu pahalta, mutta tämä seksitön elämä tekee minusta hullun...

Meillä samanlain ja ihmettelen kuinka joka paikassa sanotaan kuinka jossain vaiheessa liittoa saa sitten mies elää puutteessa.Kuinka tyhmää kirjottaa tollasista tutkimuksista kun naisia elää yhtäläin puutteessa.

Meillä mies kans haluaa ehkä kerran tai kaksi kuukaudes ja mulle kävis niinku alussa 2 kertaa viikossa.Joskus puuttees eläminen on ollu nii rankkaa et oon harkinnu pettämistä,kun en halua muuten perhettä hajottaa ja lapsilta viedä isää,mut en pysty siihen,kun periaatekin on aina ollu että uskollinen pitää olla.

Mitä tälläses tilantees pitäs tehä?
Välillä pystyn olla välittämättä ja ajatella niinpäin että onneksi kelpaan joskus edes ja onneksi mies ei oo taas sellanen et vonkais monta kertaa päivässä,kun sei onnistus kolmen lapsen perheessä kun kahestaan lomilla vaan...

olen eri mieltä kirjoitti:

vaikka vielä puolivuotta sitten olisin täysin samaa mieltä kanssasi... Itse olen samanlaisessa suhteessa mieheni kanssa, kun mitä aloittaja kuvailee. Tosiaan myös tunnen itseäni idiootiksi, rumaksi ja jotenkin epäkelvolliseksi. Haluaisin seksiä joka päivää, mutta olisin tyytyväinen jos tapahtuis keraan/kaksi viikossa. Periaatteeni ei antanut minulle mennä pettämään miestäni jo muutama vuosi sitten. Kävin perheterapiassa, ja asia muuttu max viikoksi kahdeksi, sit kaikki palaa ennalleen. Puhuin, itkin, suutuin, huusin ja jopa kerjäsin mieheltäni seksiä... Ei auta mikään. Hänellä ei ole toista naista, hän on melkein täydellinen perhenisä, taloudenhoitaja ja lapsienkasvatuskumppani. Hänen mielestä perhenarkea on jost sitä: lapsien kasvatusta, lapsista puhumista, seksi ei kuuluu arkeenSuhde ei perustuu vain seksiin, mutta seksin puute tekee minut hulluksi... Onko se oikein että minä kärsin tässä suhteessa. Täytyykö minun mennä johonkin hormonihoitoon, etten haluakaan seksiä enää? En voi enkä halua erota. Mutta seksiä haluan. Mitä teen? Mitä mielestäsi on tässä tilanteessa oikea vaihtoehto? Kaikki mahdollinen on tehty jo minun puolestani. En ole ylipainoinen, huolehdin itsestäni paljon, meikkaan joka päivä, käytän kauniita ja seksikkäitä vaatteita. Miehen kanssa oli puhuttu jne. selitetty. Me emme vain ehkä sovi seksuaalisessa mielessä toisillemme. Mieheni tyytyy kerran kuukaudessa, minä valmis ja halukas joka päivä. Mies ei halua että petän, mutta eihän se vastentahtoisestikaan voi kanssani rakastella. Mitä mielestäsi on oikein? Se menen lääkärille ja puhun asiasta ja pyydän jotain lääkettä joka voi laittaa mut frigiidin tilaan, olen onneton, mutta en petä ja perhe on ok. Otetaan huomioon että elämä minulla on vain se yksi ja ainoa, nuoruus myös. Vai onko oikein että petän miestäni, salaa (kamalalta kuulostaa) ja kaikki ovat tyytyväisiä, saan sitä mitä kaipaan, mies ei tiedä mitään, minä olen mukavampi ihminen häntä kohtaan, hermostuneisuuteni laske... Tässä itse mietin enkä itse tiedä mitä teen...

Epäilen etten ehkä ole miehen tyypiä naisena. Muuten kaikki pelaa hyvin. Enkä halua toista aviomiestä. Tuntuu vain että maailman luonollisin asia - seksuallisuus- on jotain sairasta. Luin että moni mies huokkaa että vaimo ei anna kun kerran kuussa, täällä meillä toisinpäin. Pettäminen tuntuu pahalta, mutta tämä seksitön elämä tekee minusta hullun...

joille ukkomme ei anna. Syy= ukot panee mieluummin muita naisia.

olen eri mieltä kirjoitti:

vaikka vielä puolivuotta sitten olisin täysin samaa mieltä kanssasi... Itse olen samanlaisessa suhteessa mieheni kanssa, kun mitä aloittaja kuvailee. Tosiaan myös tunnen itseäni idiootiksi, rumaksi ja jotenkin epäkelvolliseksi. Haluaisin seksiä joka päivää, mutta olisin tyytyväinen jos tapahtuis keraan/kaksi viikossa. Periaatteeni ei antanut minulle mennä pettämään miestäni jo muutama vuosi sitten. Kävin perheterapiassa, ja asia muuttu max viikoksi kahdeksi, sit kaikki palaa ennalleen. Puhuin, itkin, suutuin, huusin ja jopa kerjäsin mieheltäni seksiä... Ei auta mikään. Hänellä ei ole toista naista, hän on melkein täydellinen perhenisä, taloudenhoitaja ja lapsienkasvatuskumppani. Hänen mielestä perhenarkea on jost sitä: lapsien kasvatusta, lapsista puhumista, seksi ei kuuluu arkeenSuhde ei perustuu vain seksiin, mutta seksin puute tekee minut hulluksi... Onko se oikein että minä kärsin tässä suhteessa. Täytyykö minun mennä johonkin hormonihoitoon, etten haluakaan seksiä enää? En voi enkä halua erota. Mutta seksiä haluan. Mitä teen? Mitä mielestäsi on tässä tilanteessa oikea vaihtoehto? Kaikki mahdollinen on tehty jo minun puolestani. En ole ylipainoinen, huolehdin itsestäni paljon, meikkaan joka päivä, käytän kauniita ja seksikkäitä vaatteita. Miehen kanssa oli puhuttu jne. selitetty. Me emme vain ehkä sovi seksuaalisessa mielessä toisillemme. Mieheni tyytyy kerran kuukaudessa, minä valmis ja halukas joka päivä. Mies ei halua että petän, mutta eihän se vastentahtoisestikaan voi kanssani rakastella. Mitä mielestäsi on oikein? Se menen lääkärille ja puhun asiasta ja pyydän jotain lääkettä joka voi laittaa mut frigiidin tilaan, olen onneton, mutta en petä ja perhe on ok. Otetaan huomioon että elämä minulla on vain se yksi ja ainoa, nuoruus myös. Vai onko oikein että petän miestäni, salaa (kamalalta kuulostaa) ja kaikki ovat tyytyväisiä, saan sitä mitä kaipaan, mies ei tiedä mitään, minä olen mukavampi ihminen häntä kohtaan, hermostuneisuuteni laske... Tässä itse mietin enkä itse tiedä mitä teen...

Epäilen etten ehkä ole miehen tyypiä naisena. Muuten kaikki pelaa hyvin. Enkä halua toista aviomiestä. Tuntuu vain että maailman luonollisin asia - seksuallisuus- on jotain sairasta. Luin että moni mies huokkaa että vaimo ei anna kun kerran kuussa, täällä meillä toisinpäin. Pettäminen tuntuu pahalta, mutta tämä seksitön elämä tekee minusta hullun...

Miehesihän on tosi kylmä sinua kohtaan!! Itse 25 vuotta sitten petin miestäni 3 vuotta saman miehen kanssa. Syynä oli miehen seksuaalinen kylmyys. Lopulta erosin miehestäni ja rakastajastani. Olin hyvin helpottunut. Nainen ei voi pitää rakastajaa pelkän seksin takia, ja se asia syö häntä henkisesti. Siitä tulee syyllisyyttä, josta kaikkein eniten kärsit sinä itse.

LadyII kirjoitti:

Miehesihän on tosi kylmä sinua kohtaan!! Itse 25 vuotta sitten petin miestäni 3 vuotta saman miehen kanssa. Syynä oli miehen seksuaalinen kylmyys. Lopulta erosin miehestäni ja rakastajastani. Olin hyvin helpottunut. Nainen ei voi pitää rakastajaa pelkän seksin takia, ja se asia syö häntä henkisesti. Siitä tulee syyllisyyttä, josta kaikkein eniten kärsit sinä itse.

Ei kukaan voi asiaan vaikuttaa suoranaisesti, mutta neuvoista olisin kiitollinen.

mitä minä teen? kirjoitti:

Ei kukaan voi asiaan vaikuttaa suoranaisesti, mutta neuvoista olisin kiitollinen.

Mitään helppoa neuvoa ei ole. Päästäksesi ongelman ytimeen, sinun pitää tehdä yhdessä töitä miehesi kanssa. Yksin et voi suhdetta pelastaa. Kolmas hlö suhteessanne olisi hänkin ihminen, joka tulisi vain hyväksi käytettyksi, koska sinulla ja miehelläsi seksi ei suju. Moraalisesti aika kestämätöntä.