Kuika moni niistä, jotka sanovat rakastavansa toista oikeesti uhrautuisivat rakkaansa vuoksi? Kuinka moni kuolisi, että rakas saisi elää? Kuinka moni kärsisi mieluummin itse järkyttävät kivut, jotta rakas ihminen niiltä säästyisi? Olkaa rehellisiä! Ja jos vastasit, että et niin onko rakkautesi silloin aitoa?
Kuinka moni uhrautuis rakkaansa vuoksi?
aitoa rakkautta?
81140
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mie pohdin tuossa joskus tätä "olisi valmis kuolemaan rakkaansa puolesta" -juttua. Kumpikohan siinä kärsii enemmän, se joka on kuollut, vai se joka jää maan päälle kitumaan ikävän, kaipauksen, itsesyytösten, ahdistuksen ja yksinäisyyden kanssa? Toisen puolesta kuoleminen tällaisessa asetelmassa on itse asiassa melko itsekästä, koska silloin se kuolija itse pääsee vähemmällä, eikä omatuntokaan kaiherra.
Kivut ottaisin mieluummin itse. Ei ole kauaa kun viimeksi oli sellainen tilanne, että oikein rukoilin että voisin edes (!) hetkellisesti ottaa sen toisen tuskan pois, niin että hän voisi levätä. Mutta ei tämä ole aidon rakkauden mitta.
Ensin on tärkeää, miten tutustuu, jos joutuu tyytymään siihen, joka on halukas, onko se rakkautta? Joskus ei voi nähdä ketään, vaikka toinen seisois edessä, jos mielessä on vain tietty henkilö. Rakkaudessa ajoitus on kaikken tärkein, juuri silloin, kun olet tietyssä vaiheessa, toinen ymmärtää oikein sun tarpeesi, eikä ajattele, miten sais itse haluamansa! On vain luonnostaan toista varten ja tukee toista, ehkä tietämättään. Eikä tarvitse koko ajan ylistää, miten tärkeä on tai miten tärkeä toinen on. Luulisin, tälläinen on rakkautta, seurassa kummatkin viihtyvät. Onko tällaista rakkautta olemassa? Kun olen vapaa, ei ole tullut ehdotuksia ja eihän nainen voi hakea seuraa, mutta, kun olin varattu, monet luuli, että he voivat rikkoa toisen yhteisen elämän. Onko niin, että kielletty hedelmä houkuttaa???
Tuohon alkuperäiseen viestiin vastaan että se joka jään maan päälle niiin se miettii, että olisiko juuri silloin ja sillon voinut tehdä jotain. Tai sanoa jotakin ettei olisi niin tapahtunut. Aikaa kuluu, mutta silti samat ksymykset pyörivät päässä ja syyttää itseään kun ei tehnytkään niin tai näin.
Saamatta vastausta... kyllä se on se joka jää, kärsii. Ja mikään ei unhoita, ei edes "uusi"elämä.
Vaikea sanoa, uhrautuisinko seurustelukumppanin vuoksi. Riippuu tilanteesta.
Onnettomuus- ja katastrofitilanteessa todennäköisesti uhrautuisin monen muunkin puolesta kuin seurustelukumppanin.
Jos sen sijaan asetettaisiiin hypoteettinen tilanne, jossa pitää tehdä päätös abstraktien tekijöiden perusteella, en luultavasti uhrautuisi.
Sen tiedän, että oman lapsen puolesta uhrautuisin aivan varmasti, sillä uhrautuisin jopa tuttavien pienten lasten puolesta. Pienillä lapsilla on kuitenkin elämä vasta edessään.
tai ottaa vastaan toisen uhrauksia... eli pyyteetön rakkaus kaiken kärsii....
lapsesta kyse niin aika moni äiti varmaan uhrautuisi ja riippuisi miten hyvällä pohjalla suhde esim on niin että uhrautuisiko miehen/naisen takia.. mene ja tiedä.
Olen lukenut tapauksesta jossa mies uhrasi henkensä vaimonsa puolesta. Olivat uimassa meressä jossa oli hai-kaloja. Hai hyökkäsi vaimon kimppuun, mies pelasti vaimonsa ja tarjoutui itse uhriksi ja meni hain suuhun menettäen henkensä. Tämä on tosi tarina eikä mikään kovin vanha juttu. Osoitus tosi rakkaudesta!
KYLLÄ MÄ OLISIN AINAKIN SELLAINEN MIES JOKA UHRAUTUISI