Kertokaa ihmeessä jos teillä löytyy kokemuksia? Mitä positiivista? Mitä negatiivistä? Toimiko suhde? Minkä ikäinen sinä olit kun aloititte, entä siippasi? En tarkoita nyt mitään viiden vuoden ikäeroja vaan isompia.
Tuomitsetko itse ikäeron suhteessa? Jos, niin miksi / miksi et?
Tuomitsetko itse ikäeron suhteessa? Jos, niin miksi / miksi et?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Itse olen ollut suhteessa 15 vuotta nuoremman miehen kanssa, se ei onnistunut, koska elämäntilanteemme olivat niin erilaiset (minulla lapsia, hänellä ei ym.). Välitimme kyllä toisistamme aidosti. Mies oli 29 ja minä 44 silloin. Mielestäni suhde kahden aikuisen välillä voi onnistua jos molemmat tahtovat ja tulevaisuuden suunnitelmat ovat samanlaiset. Mikään ei tietenkään ole varmaa, myös samanikäisten suhteet kariutuvat, joten sitä ei kannata pelätä.
Olen kyllä miettinyt mm. sitä, miltä tuntuisi, jos nyt 20-vuotias tyttäreni esittelisi minulle esim. 40-vuotiaan "poikaystävän" (hänhän sopisi ikänsä puolesta paremmin minulle) ja täytyy tunnustaa, että en hyväksyisi sitä. Siksi puhuin tuossa alussa kahdesta aikuisesta, molempien täytyy lisäksi olla suunnilleen samanluonteisia. Ei tule mitään, jos toinen haluaa maata kotona sohvalla (tai ei jaksa lähteä minnekään) ja toinen haluaa bilettää.
On myös mietittävä, mitä jos vanhempi osapuoli sairastuu ja joudutkin vanhuksen hoitajaksi.. Riittäisikö rakkaus vai olisitko hänen kanssaan vain velvollisuudesta? Tunnen tälläisen pariskunnan, nainen 50 ja mies 70, ja heillä on myös murkkuikäinen lapsi. Isä ei jaksa puuhastella mitään lapsen kanssa, nukkuu ja syö ja vähän köpöttelee pihalla, on ehkä liian vanha papaksikin näin ulkopuolisen mielestä. Vaimo on kuitenkin päättänyt hoitaa miehensä "hautaan" asti, toki käy silloin tällöin tyttöjen kanssa rentoutumassa, minkä mies hyväksyy, kun ei muuta voi.
Kaikki tuntemani "ison ikäeron" pariskunnat ovat onnettomia keskenään (kyseessä on vain muutama pariskunta, joten otos ei ole kovin kattava eikä sen takia myöskään luotettava). Nuorempi miettii eroa, mutta ei säälistä haluaisi jättää vanhempaa puolisoaan. On kova isku tulla jätetyksi esim. 60-vuotiaana, jos puoliso on silloin vasta 40-50, koska hänellähän on vielä mahdollisuudet vaikka perheen perustamiseen (jos kyseessä on mies), ja naisellakin on huomattavasti suuremmat mahdollisuudet löytää sopivamman ikäinen kumppani.
En tuomitse isoa ikäeroa suhteessa, mutta kehotan kyllä miettimään asiaa hyvin tarkasti monesta näkökulmasta, ympäristön paineetkin ovat kovat. Itselleni hyväksyisin /-8 vuotta ikäeroa, mutta täytyy muistaa, että kohtalolla on tapana huiputtaa, joten vannomatta paras. Jokaiseen suhteeseen astuu arki kuvioihin ennemmin tai myöhemmin, ja silloin saattaa ikäväkseen huomata tehneensä todella ison virheen, eikä ihmisiä voi niin vain vaihtaa uuteen, kuten autoja.
ja suhde on elämäni paras. Tapasimme kun itse olin 22-vuotias ja mies 33. Molemmilla meillä on kutakuinkin sama elämäntilanne, pieniä lapsia, työpaikat jne. Olemme molemmat luonteeltamme samanlaisia, tai ainakin paljon samoja piirteitä emmekä löydä iloa pyöriä kapakoissa viikonloppu viikonlopun jälkeen, mitä taas olen nuorempien kanssa joutunut kokemaan.
Eli oma kokemus on ollut aivan ihana.
En tuomitse ikäeroja jos kyse on selvästi rakkaudesta.. mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos oma tytär seurustelisi huomattavasti vanhemman miehen kanssa... niin kyllä siinä voisi niskavillat nousta pystyyn... riippuu kuitenkin aina tapauksesta, hankala tietää vielä miten ajattelisin siinä tilanteessa..=)
Ikäeroa on yhdeksän vuotta, tavatessani olin 14-vuotias ja mies 23-vuotias, yhteistä taivalta kasassa reilut seitsemän vuotta. Suhde toimii erinomaisesti, on aina toiminut.
Ikäeron haitat? En koe, että ikäerosta olisi ollut meille erityisemmin haittaa. Tietysti olen kuullut monta hämmästynyttä henkäystä, kun asia on jossain yhteydessä tullut esille, mutta siinäpähän puuskuttavat :D Erilaisista elämäntilanteista olisi voinut olla haittaa, jos mieheni ei olisi niin hyvin huomioinut sitä, että olen nuorempi. Nyt kuitenkin olen saanut tehdä omat valintani (ammatti, kotoamuuton ajankohta jne.) täysin yksin.
Positiivista? No ei siinä oikein positiivistakaan ole. Ikäero vain sattuu olemaan meidän tapauksessamme melko merkityksetön asia. Mutta jos jotain pitäisi keksiä, niin onhan se plussaa että mieskin on alkaa olla kypsä avioon tai perheenlisäykseen kun sellaista eteen tulee, kun monet omanikäiseni miehet haluavat bilettää vielä vuosia. MUTTA tämäkin on täysin yksilökohtainen juttu, jotkut 30-vuotiaat on kypsymättömiä bilettäjiä ja jotkut 21-vuotiaat kovinkin tasaisia ja perhekeskeisiä.
Tuomitsenko ikäeron? Minä ole niitä ihmisiä, jotka ihan oikeasti ajattelevat, että ikä on vain numeroita. En todellakaan tuomitse. Mutta jos ikäeron seurauksena toinen osapuoli on jollain tavalla heikommassa asemassa, ja tätä käytetään hyväksi, se on ehdottomasti kiellettyä. Niin kuin kaikki muukin lähimmäisten heikkouksien hyväksikäyttäminen, liittyy se sitten ikään, koulutukseen, terveyteen, kulttuuritaustaa, uskontoon tai taloudelliseen tilanteeseen.
Miten vanhempanne suhtautuivat suhteeseenne? Sillä sinähän olit kuitenkin alle 16-vuotias, eli "sulhosi" olisi voinut joutua siitä vaikka linnaan.
Hyvin ymmärrettävä kysymys. Ensinnäkin, en tainnut mainita seksipuolesta mitään :D Enkä myöskään aio.
Vanhemmilleni selitin ensimmäisen kuukauden, että seurustelen 17-vuotiaan kanssa, kun vanhempani tiesivät että joku poika on kuvioissa. Sitten isoveljeni puhui sivu suunsa, ja vanhempani saivat tietää miehen oikean iän, ja äiti tietysti pillastui niin että katto helisi. Huusimme toisillemme noin puoli tuntia, äiti huolissaan ja minä itsepäisessä teiniangstissa. Lopulta äiti totesi, että tuot sen ukon näytille, ja puhutaan sitten uudestaan. Mies tuli sunnuntailounaalle, ja sen jälkeen ei ole pahaa sanaa kuulunut. Perheemme mukana viettänyt joulut ja juhannukset, joskus lomamatkatkin. Isä ei oikeastaan ole koskaan minun kuulteni ollut asiasta mitään mieltä, äiti toimi asiasta puhetorvena silloin kun se oli tulenarka. Mutta kyllä isä tenttasi miestä nurin ja oikein sunnuntailounaalla!
Miehen vanhemmat tuskin alussa tiesivät oikeaa ikääni. Ei sitä ollut tarpeen erikseen mainita, ja koska vanhemmat varmasti odottivat vanhempaa naista/tyttöä, menin heidän silmissään todennäköisesti helposti 16-17-vuotiaasta. Mieheni välit perheeseensä ovat tavallaan melko pinnalliset, hän ei ole vanhempiensa kanssa koskaan suhteestamme puhunut, joten en tiedä mitä mieltä he ovat asiasta olleet. Joskin jo parin vuoden seurustelun jälkeen olin sukujuhlissa (hautajaisissa) konkreettisesti samalla rivillä muiden miniöiden ja vävyjen kanssa. Ja on hänen äitinsä (isä ehti tässä välissä jo menehtyä) ollut mm. ylioppilasjuhlissani.
Tiivistettynä: Miehen vanhemmat eivät oikein suhtautuneet mitenkään, eivät kokeneet että asia kuului heille. Minun vanhempani halusivat tarkistaa miehen kelpoisuuden pitkän kaavan lounastentissä, mutta ovat sen jälkeen suhtautuneet tilanteeseen myönteisesti. Lupa yökyläilyyn tuli kyllä vasta yli vuoden seurustelun jälkeen :D
Kun molemmat ovat aikuisia eli täysikäisiä se on heidän asiansa. Yrittäkää nyt kasvaa pullosta ulos ihmiset! Suomessa voi tavata juuri tälläista rajoittunutta, ahdistunutta kyrälevää meininkiä. Ottakaa mallia vaikka Amerikasta! Se eri asia toimiiko se, jos toimii niin mikäpä siinä.
Miehillä on sitä paitsi aina ollut huomattavsti nuorempia vaimoja. Katsos vaikka 50-luvun suomalaisia elokuvia, Niissä lähes 50-kymppisellä Tauno Palolla on aina jotain vispilankauppaa parikymppisen naisen kanssa. Elokuvan lopussa sitten lopulta happy end, niistä tuli pari.
Jos se toimii niin se toimii jos ei toimi sitten
se ei toimi. Kai ihmiset itse tietävät sen kemian miten synkkaa, ei sitä kukaan ulkopuolinen voi sanoa.
Jos nyt alkaisitte elämään ihmiset.
itse seurustellut puoli vuotta 14v vanhemman miehen kans.olin 20v kun tavattiin ja hän siis 34v.tavattiin baarissa, kun tanssin pöydällä..oli yhen illan juttu.en suostunut antamaan numeroani vaikka pyysi.kuukauden päästä sama toistui, samassa baarissa ja taas..sit oli pakko antaa numeroni:)pari kertaa tavattiin selvinä ja vasta sit tajusin kysyä iän!kyllähä se vähän säikäytti..on paljon nuorekkaampi kuin hänen ikäisensä yleensä.hän sit kysyi haluanko perua seuraavat treffit.en halunnut:)
meillä on hauskaa yhdessä, hän saa mut nauramaan, ja tuntuu vain niin oikealta!ollaan luonteelta samanlaisia.puoli vuotta oltu, käyty tukholmassa, joensuussa (esittelin hänet sij.vanhemmilleni, tykkäsivät),särkänniemessä, käydään paljon ulkona, tulen juttuun hänen kavereidensa kanssa ja yleensä käydäänkin isommalla porukalla.suunnitellaan etelän matkaa.no, riidellään myös välillä, alkoi kuulostaa niin siirappiselta!mun hygieenia tavaroita on hänen luonaan.alkuviikosta vaihdettiin ne kolme sanaa, joita molemmat oikeasti tarkoitti.muutaman kerran tavattuamme ajattelin, että tässä on se mies, jonka haluan:)en ole ikinä ollut näin onnellinen!olen kyllä nuori, mutta pari vakavampaa suhdetta takana. (moni varmaan nyt ajattelee että miten tollanen pentu voi sitä vielä tietää..)olin vasta 7v kun huolehdin sekä itsestäni että vuoden ikäisestä veljestäni,isäpuoli hakkas, oma isä hylkäs 2vuotiaana ja mut on huost.otettu, joten mikään pentu en ole.kasvattikodissa oli kans omat ongelmansa, syömishäiriö, kiusaaminen..itsenäistyin varhain, varmaan osaltaan vaikutti.henkinen ikä ratkeisee.
Minulla ja avomiehelläni on 14 vuotta ikäeroa.
5 vuotta ollaan oltu yhdessä, välillä onnellisina ja välillä ei niin onnellisina, mutta ilman mitään sen suurempia taisteluja ollaan selvitty =)
Miehen kun on oikeasti aika vaikea sopeutua elämään yksiavioiseksi, jos se "villi" elämä on jäänyt väliin tai sitä ei ole saanut elettyä jo tarpeeksi niin sitä aletaan sitten elämään parisuhteessa. Ihan kokemuksesta puhun.
Ero aikaisemmasta liitosta oli ainoa oikea ratkaisu koska "hölmöilyjä" oli jo niin paljon ettei tulevaisuutta kannattanut paljon enää harkita, ainakaan onnellista sellaista. Muutenkin oikeastaan haluttiin silloin ihan eri asioita. Nainen perheen, minä pääasiassa "villiä" poikamies elämää. Aika mahdoton yhtälö.
Nyt itsellä selvästi nuorempi vaimo. En enää edes uskaltaisi "hölmöillä" muiden naisten kanssa koska onhan naisella selvästi nuorempana etu puolellaan. Sehän voi heittää minut pihalle jos suhde ei mielytä. Ja eiköhän sitä tullut tehtyä jo ihan riitävästi, ettei se enää kiinnostaisikaan. Nyt tulee vähän yritettyäkin parisuhteen eteen että nainen pysyisi tyytyväisenä. Itsekin siinä huomaa olevansa myös tyytyväisempi koska suhde toimii näin myös paremmin.
Eli ihan hyviä kokemuksia. Hyvin menee. Itse koen ainakin olevani ensimmäistä kertaa olevani onnellisessa, hyvässä suhteessa ja joka myös toimii muutenkin. Eikä sitä ikäeroa käytännössa edes huomaa vasta kun sitä erikseen näin ajattelee, näin ainakin meillä.
Ainakin meidän tapauksessa. Minä 25 v., miesystäväni 37 v. Eihän ne numerot sinällään ongelmia aiheuta, vaan erilaiset elämäntilanteet. Miesystävälläni vakiintunut tilanne, vakityö, oma talo, lapset jne. Minulla tarkoitus vielä opiskella ja haen edelleen elämäni suuntaa. Ongelmia aiheuttaa omasta muutoksen halustani johtuva väliaikaisuuden tunne, miesystäväni lapset, erilaiset kaverit jne.
Itse tapasin nykyisen miesystäväni ollessani 18-vuotias eli viisi vuotta sitten. Ikäeroa meillä on hurjalta kuulostavat 30 vuotta. Elämäntilanteet olivat tietenkin erilaiset, mutta ei kuitenkaan liian erilaiset, sillä elämänkatsomuksemme osuivat muuten yhteen. Suhde on tähän asti toiminut hyvin sujuvasti. Totta kai kadulla tulee aina käännettyä päitä ja kerättyä outoja katseita, mutta emme me siitä välitä.