Onko muita (luulusin että on), jotka ovat kokeent saman kuin minä. Eli olemme seurustelleet mieheni kanssa 13vuotta joista 5 olemme olleet naimisissa. Meillä on kaksi pientä lasta. Nyt, kuukausi sitten mies ilmoitti että on minua pettänyt ja haluaa eron. Otti tavaransa ja lähti tämän uuden naisen/tytön matkaan. Muuttivat heti yhteen. Minut jätettiin kuin nalli kalliolle. Minulla ei ollut aavistustakaan että mies voisi tehdä tällaista. Ehkä minä sitten olen ollut niin sinisiläinen etten huomannut että meidän suhteessa olisi ollut jotain vialla. Minut jätettiin hoitamaan kaikki käytännön asiat, mies vain haki eron. Miten olette muut selvinneet? Minusta tuntuu että elämä on ihan hajalla. Elän vain aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Onneksi on lapset joiden takia on jaksettava. En kiitos tarvitse mitään saarnaa. Tämä on muutenkin jo hankalaa.
Mies otti ja jätti
Yksinkö?
103744
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kuule, mulle kävi ihan samalla tavalla 15 vuotta sitten. Mies käveli sisään, pyysi allekirjoitusta avioeropaperiin, "kun olis vähän kiire koska kirkko on jo varattu; hän menee naimisiin..."
Ei noin voi naimisiin mennä. Täytyyhän sitä saada virallinen ero voimaan ensin.
Mulle kävi täsmälleen samoin 4kk sitten. 11 vuotta ollaan oltu yhdessä ja yhteinen lapsi, omakotitalo ja omaisuus. Viikon päästä tuli eropaperit postissa, kihlajaispäivänä! Kaksi ekaa kuukautta meni kuin sumussa. Onneksi sain raha-asiat niin, että pystyn jäämään taloon. Lapsen huoltajuudesta oli hirveä riita, uusi nainen teki jopa ilmoituksen lastensuojeluun, kun en antanut lasta tarpeeksi usein ja se vaikutti heidän suhteeseen! Vasta nyt olen alkanut tuntea itseni jotenkin normaaliksi. Tapasin ihanan miehen ja olemme tapailleet muutamia kertoja. Välillä pelottaa aloittaa uutta suhdetta, mutta toisaalta jos ei mitään uskalla, ei mitään saa.
Tässä on kesä vierähtänyt samoissa asioissa. Mulla on vaikeita aikoja ja sitten jonain päivinä on taas voimia. Ei ole helppoa mutta tämä aika on vain elettävä ja hyvää tässä on se että vahvistun koko ajan ja tuntuu että selviän tästä elävänä. Itse olen asunnostamme heittänyt muistoja yhteisistä ajoista roskiin, muuttanut sisustusta yms. Nämä asiat edes vähän helpottavat kun teen kaikesta minun näköistäni. Toivottavasti voit tukeutua vanhempiisi tai ystäviisi ja saat lapset tarpeentullen hoitoon, niin saat omaa aikaa ajatella, huutaa ja itkeä, se helpottaa. Myös pikku biletys kavereiden kanssa tekee kummasti terää kun huomaa että on muitakin miehiä kuin se "ääliö". Kyllä se aurinko vielä paistaa :o)
Meillä miehen kanssa yhteistä elämää melkein 30 vuotta ja nyt sitten mies löysi elämänsä rakkauden. Miehen muutosta aikaa muutama kuukausi, tieto toisesta naisesta melkein vuosi sitten. Elämä on ollut yhtä vuoristorataa; hyvin vaikeita päiviä, vaikeita päiviä ja joskus jopa ihan hyviäkin päiviä. Päivä kerrallaan elämässä eteenpäin ja se on kyllä totta että aika auttaa tässäkin asiassa. Pienet lapset pitävät minut elämässä kiinni. Lasten takia on ollut pakko jaksaa nousta sängyssä ja heidän takiaan minun pitää jaksaa vielä pitkään.
Pikkuhiljaa olen alkanut myös elää ja käynyt jopa bilettämässä. Mutta täytyy tunnustaa, että parasta ennen päiväykseni on ohi jo 20 vuotta sitten eikä niitä uusia miehiä eteeni ilmesty.
Jäin lasten kanssa entiseen kotiimme asumaan ja pikkuhiljaa laitan kotia meidän näköiseksi. Vaihdan huoneita yms. Itseänikin olen ruvennut ajattelemaan; ostanut uusia vaatteita, meikkejä, ruvennut lenkkeilemään jne. Huomasin, että minähän olen kuitenkin nainen vaikkei mieheni minua enää rakastanutkaan.
Elämä jatkuu vaikka se nyt vaikealta tuntuukin. Sinä selviät kyllä sillä et ole yksin tämän asian kanssa. Tsemppiä!
Ero on varmaan aina paha paikka,itse olen asunut nyt puoli vuotta erillään mieheni kanssa ja nyt laitettiin yhteistuumin eropaperit menemään eli vasta tammikuussa ero selvä.Mieheni tästä pahoillaan koska uusi nainen haluaa kuulemma jo naimisiin.Elämä alkaa pikku hiljaa sujua itselläni,vaikka toisinaan liikaa omaa aikaa tuntuu olevan,kaksi vanhinta lasta jo pois kotoa muuttaneet ja nuorin 12v. asuu vuoroviikoin luonani.
Niin se vain on että selvittävä on.
Itselläni on paljon ystäviä,myös miespuolisia jotka ovat auttaneet mutta en ihan vielä ole valmis uuteen suhteeseen,pelkään että haamut seuraavat seuraavaan suhteeseen,mutta voihan olla että jos mukava ihminen sattuu kohdalle se on menoa,ikää minulla nyt ei ole kuin40v. eli vielä hyvä loppuelämä voi olla edessä.
Meitä jätettyjä naisia ja miehiäkin on todella paljon, et ole yksin. Oma aviomieheni myös jäi kiinni pettämisestä ja myöhemmin monen tuskaisen kuukauden jälkeen läksi tämän h... luo takaisin.Elämäni meni uusiksi täysin. Piti aloittaa alusta koko se, mitä siihen saakka oli rakentanut. Ihan kaikki, omasta itsestään lähtien. Piti koota särkyneet sirpaleet ja yrittää niitten kanssa sitten elää. Mutta vaikka tämä saattaa susta tuntua kohtuuttomalta lauseelta tällä hetkellä; SINÄ SELVIÄT!!!!!!
Itsellänikin alkaa nyt olla pahin aika ohi. Olen tosiaankin löytänyt itseni uudelleen. En koe että parasta ennen päiväys on vielä mennyt, älkää niin ajatelko kukaan. Olette arvokkaita ja entistä vahvempia jonain päivänä. Ei yhden miehen takia kannata luovuttaa koko elämästään. Haluan antaa teille uskoa ja voimaa.
"Jos yksi juna menee ohi, heti perässä tulee uusi". Mutta, ei kannata heti alkaa miettiä uutta suhdetta, vaan ensin toipua entisestä. Kyllä se paska unohtuu siitä pikkuhiljaa. Ja se tuska jonka huijaaminen ja pettäminen aiheuttaa, se alkaa myös lieventyä. Täytyy vaan uskoa itseensä. että kyllä pärjään.
Mutta aikaa se vie, vuodesta kahteen, valitettavasti.
Nämä on omia kokemuksia, ei voi yleistää.
Jaksamista teille jätetyt ja petetyt!
Kyllä me tästä vielä noustaan!!!!!
Aivan sama juttu täällä, kaikki olen hoitanut sitten itsekseni kolmen lapsen hoidon ohella ja talon myyminen ym. ja oman työni uudelleenjärjestelyineen..
Välillä on ihan epätodellinen olo, tapahtuuko tämä nyt oikeesti ja kuinka tästä oikein selviää. No kriisit vie miehiä siinä kuin naisiakin näköjään.
Koitetaanhan pärjäillä me jätetytkin. Näemmä tälläkin palstalla meitä on.
10 vuotta yhdessä, sitten naimisiin ja kaikki tuntui olevan paremmin kuin koskaan. Avioliittoa kesti vain 1 1/2 vuotta kun vaimo löysi uuden. Ei mitään ennakkovaroitusta, kriisiä, ym. Ehti pettää kuukauden ennen kuin suhde tuli ilmi, mutta oli hakenut eropaperit jo sitä ennen vedoten syyllistäen siihen, että haluaa elää itselleen ja että tuntee itsestä "alistetuksi". Haloo! Hänhän sai tahtonsa aina lopulta läpi...En ole roikkujatyyppiä, allekirjoitin paperit välittömästi. Harmittaa silti vietävästi, että en saanut minkäänlaista tilaisuutta liiton pelastamiseksi. Kesä on ollut äärettömän raskas. Jos tämän läpikäyminen tosiaan kestää vuoden pari, niin huhhuh.
kesä tosiaan mennyt sumussa täälläkin ja ihan samat mietteet, et jos tätä fiilistä pari vuotta kestää, niin kuin sanoit HUH HUH! menet mihin vain , niin silmiin pistää vain pariskunnat. Itse siinä kateellisena työnnät lastenrattaita ja et muuta toivo kuin tavallista arkea kumppanin kanssa.Minut siis "erotettiin" ja uusi nainen jo muutaman viikon kuluttua kuvioissa.Siihen asti luulin eläväni onnellista elämää omakotitalossa ,lapsen ;koiran ja rakkaan miehen kanssa!Niin ne vaan asiat muuttuu muutamassa hetkessä. Toivottavasti vielä joskus uudet ansaitsemamme kumppanit löydämme ja entiset ..... en edes viitsi sanoa!