Olen seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa jo yli vuoden. Suhteemme on melko lyhyestä ajasta huolimatta ollut intensiivinen ja olemme todella läheisiä ja rakastamme toisiamme. Kuitenkin, varsinkin viime aikoina, olen ollut huomaavinani, ettemme kaikesta huolimatta olekaan ehkä samalla tasolla. Minä antaisin kaikkeni, jos hän vain keksisi sitä pyytää. Pyrin toteuttamaan, jos mahdollista, hänen toiveitaan ja halujaan, sillä olen uskonut että hän tekisin saman minulle; se tulee minulta luonostaan. Kuitenkin hän onkin osoittanut haluttomuutensa tehdä minun eteeni asioita. Ei niin että hän kieltäityisi jos pyydän, mutta välillä kaipaisin sitä, että hän itse tarjoituisi tekemään edes jotain. Kurottelenko kuuseen? Ei hän kuitenkaan mikään ajatusten lukija ole.
Toinen asia, mikä on pupsahtanut pintaan viime aikoina on hänen haluttomuutensa tukea minua. Minulla on ollut melko rankkaa erinäisistä syistä viime aikoina ja olenkin tukeutunut häneen saadakseni lohdutusta, pari kaunista sanaa ja syleily. Kuitenkin hänestä on tullut vain sitä etäisempi mitä huonommin minulla menee. Olenkin sanonut hänelle tästä, mutta hän vastasi, että hänellä on tarpeeksi omiakin huolia, ilman että hänen tarvitsee huolehtia minustakin. Ja on ihan totta, että hänellä on paljon omia huolia ja ongelmia, mutta olisin silti jäänyt kaipaamaan lisää.
Kysyisinkin nyt, että onko mitään järkeä alkaa edes setvimään näitä ongelmia. Vai olenko heittämässä kirvestä kaivoon ihan liian helpolla?
Toinen asia, mikä on pupsahtanut pintaan viime aikoina on hänen haluttomuutensa tukea minua. Minulla on ollut melko rankkaa erinäisistä syistä viime aikoina ja olenkin tukeutunut häneen saadakseni lohdutusta, pari kaunista sanaa ja syleily. Kuitenkin hänestä on tullut vain sitä etäisempi mitä huonommin minulla menee. Olenkin sanonut hänelle tästä, mutta hän vastasi, että hänellä on tarpeeksi omiakin huolia, ilman että hänen tarvitsee huolehtia minustakin. Ja on ihan totta, että hänellä on paljon omia huolia ja ongelmia, mutta olisin silti jäänyt kaipaamaan lisää.
Kysyisinkin nyt, että onko mitään järkeä alkaa edes setvimään näitä ongelmia. Vai olenko heittämässä kirvestä kaivoon ihan liian helpolla?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tressi alentaa itsetuntoo ja tekee yleensä ihmisistä eristäytyviä ja pikkasen flegmaattisiakin. Kun tuntuu siltä että voimavarat ei riitä, niin ei se kumppaninkaan tukeminen oikein onnistu. Kun kummatkin on tressaantuneita niin se heijastuu suhteeseen ja tulee epävarmuutta.
Vuosi on kuitenkin lyhyt aika opetella parisuhteessa toisen tukemista tressin/kriisin/kuoleman aikana.
No erilaiset ongelmat pitäisi saada pois, kummaltakin. Sitten kun elämä taas hymyilee niin parisuhdekkin toipuu samalla.
Kun tuntuu että on umpikujassa niin tulee mieli lähteä suhteesta. Se on nopein ja mielestäni huonoin tie. Silloin jättää sen toisen rakastamansa ihmisen pulaan ja hakkaa lisää nauloja kirstuun.
Selviämällä yhdestä kuopasta niin seuraava kuoppa tuntuu jo kevyemmältä.