hei.pakko kysyä neuvoa kun tuntuu että voimat ei enään kestä! vuosi sitten tapasin ihanan miehen. kaikkea sitä mitä etsinyt. omalla tavalla cool ja lapsia ja sillen.eronnut kuten minä ja minulla myös lapsi! seurustelimme ja olimme yhdessä menimme kihloihin ja sunnittelimme jopa lasta yhdessä ja muuttoa yhteen!kaikki meni hyvin mitä nyt riitoja pieniä ja hän vähän mustasukkainen. hänelle tuli lapset kesäksi ja ihminen muuttui.. en saannut yhteyttä häneen ja ei soittanut tms.. viikon sitä kestin ja aloin tivaamaan käytöstä! kuulema niin stressaavaa lasten kanssa.. että ei jaksa nyt meidän suhdetta hoitaa! joten halusi lopettaa! tietenkin olin ihan ulkona että mitä? siinä nielin kyyneleeni ja olin hukassa. no jatkoin omalta osaltani eteenpäin viikon päästä hän soitti että voiko tulla luokseni ja että on pahoillaan. minä tietenkin päästin hänet. olimme taas hetken. seuraavaksi hän heitti kaikki vituiksi kun suunnittelimme yhteen muuttoa . hän irtisanoi asunnon ja kk aikana kaiken laittoi paskaksi... en tiennyt mistään enään mitään. ilmoitin että nyt tää loppuun ja muuttakoon minne vaan. mutta tänne ei.no elämä jatkui.. pahalta tuntui todella pahalta! en eläessäni ole niin paljon itkennyt ja kaivannut! kunnes tänä kesänä hän alkoi viestittämään ja pyytämään että tavataan ja kuinka hän muuttunut ja kuinka huomannut että jos hänelle joku oikea niin se olen minä! tai sitten ei ketään! kuinka on valmis pistämään kaiken eteen minut.. ja yrittämään.tapasimme ja taas tuntui niin ihanalta. minulla ollut vauva kuume tässä pitkään ja puhuimme että nyt sen haluaisimme kummatkin.tai ainakin yrittää. ja mennään naimisiin jne.. hän kohteli minua kun prinsessaa kaikki oli muuttunut! kunnes hän puhui kanssani että menemme naimisiin ja jne.. mutta parin paivän päästä ilmoitti että alkoi ahdistamaan. eikä ole valmis! no yritin astua hänen saappaisiin ja ymmärtää.. kova stressi töissä hänellä ja lapset tulevat taas kesäksi hänen luokse. hän lupasi että teemme yhdessä asioita kun lapset tulee ja nähdään etten tunne itseäni ulkopuoliseksi!no sitten se alkoi päivä toisensa jälkeen hän oli kauempana. kunnes ilmoitti ettei enään tiedä mistään mitään ja että kyllä minua rakastaa ,mutta ei ole valmis isoihin asioihin mihin minä!että ahdistaa.olin taas ihan hukassa.kaikki mitä olimme taas suunniteleet hän romutti. kaiken.pyysi että ymmärtäisin ja oltaisi yhdessä mutta pikku hiljaa! mitä helvettiä? taas pikkuhiljaa. no kävi sitten ilmi että olen nyt raskaana ja ilmoitin sen hänelle. asia jota yhdessä suunnittelimme ja halusimme nyt hän totee että kyllä kantaa lapsestaan vastuun mutta ei meille ehkä perhettä tule häntä vaan ahdistaa.. nyt yritän kertoa tätä asiaa jollekkin joka jaksaisi lukea ja kirjoittaa mietteen mitä tehdä. olen ihan hukassa ja tuntuu että voimat mennyt! miten jatkan annanko hänen olla omassa rauhassa ja unohdan hänet vai annanko hänelle mahdollisuuden ja sen olotilan ettei ahdistaisi! mutta miten? kun en tiedä? ja sain taas viestin että kohtelee minua paremmin ja että rakastaa. tänään haluais tulla luokseni vartioimaan untani! että voi muuttaa luokseni ja katsotaan miten toimii! mutta nyt minua pelottaa että mitä tehdä!
sydämeni kestäminen
minävain!!!!
71130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
mikä tilanne :( Totuus lienee se, että sinun on nyt tehtävä isoja päätöksiä oman elämäsi suhteen, sillä tuo mies tulee jatkossakin takaisin luoksesi vain sotkeakseen asioita ja leikkimään tunteillasi. Tuollainen ihminen ei pysty normaaliin parisuhteeseen, vaan puhuu ja puhuu, kunnes huomaa, ettei pystykään toteuttamaan sitä mitä on luvannut. Olen ollut saman kaltaisessa suhteessa, ja mies olisi käyttänyt minua hyväkseen koko loppuelämäni, jos en olisi laittanut hänelle vihdoin rajoja. Minä en enää oikeasti uskonut hänen suunnitelmiinsa sen jälkeen, kun häntä rupesi ensimmäisen kerran "ahdistamaan" meidän yhdessäolomme ja hän lopetti hetkeksi yhteydenpidon ja katkaisi mitään sanomatta suhteemme. Sen tajusin jo silloin, että lasta en tämän tuulihatun kanssa rupea tekemään, koska minä olisin yksin vastuussa lapsesta ja mies vain sotkisi kuvioita jatkamalla omaa itsekästä käytöstään minun ja lapsen hyvinvoinnin kustannuksella. Kaikkea hyvää sinulle ja pidä itsestäsi huolta. Ansaitset paljon paljon parempaa, kuin tuollaisen miehen.
kiitos että vastasit! kyllä tuuliviiri kuvaa hyvin! mutta miten pitää pintansa nytten! en tiedä. aina kun meinaan niin häneltä tulee jotakin ihanaa tai juuri sitä mitä haluan! en tiedä. en koskaan ole antanut kenenkään kohdella minua näin! miksi nyt!
nimen omaan sinun tunteidesi hyväksikäyttämisestä (olen siis tuon aiemman vastauksen kirjoittaja). Tällaiset ihmiset ovat taitavia manipuloijia, sillä he itsekin (luultavasti) uskovat omiin lupauksiinsa, kunnes pupu menee pöksyyn. Sinun on nyt vain oltava se aikuinen osapuoli ja saneltava ehtosi. Muuttumaan et häntä saa oikeasti millään, se sinun on vain hyväksyttävä.
Minä olin omalle kumppanilleni se, jonka luokse palattiin aina, kun maailma murjoi häntä. Olin ihana ihminen, turvallinen ja luotettava. Mutta todelliseksi rakkaaksi en kelvannut, koska hän pelkäsi sydämensä särkyvän, kuten niin monesti aiemminkin. Elimme jonkin aikaa kuten rakastavaiset, mutta mitään sopimusta sitoutumisesta ei ensimmäisen välienkatkaisemisen jälkeen ollut. Tämä merkitsi sitä, että hän saattoi minulle ilmoittamatta alkaa tapailla jotakuta muuta, mutta piti silti yhteyttä minuun ja tavattiinkin joskus. Kun suhde siihen toiseen tiivistyi, hän lopetti yhteydenpidon kanssani kuin seinään. Kun tuo uusi suhde sitten meni karille hänen sitoutumiskammonsa takia, minä olin jälleen se tuki ja turva.
Lopulta sain tarpeekseni (kestin tilannetta aika kauan, koska minulla oli yhä tunteita häntä kohtaan) ja kysyin häneltä, mitä hän toivoo meidän suhteeltamme, koska jos hän ei halua olla kanssani, minä haluan vihdoinkin mennä elämässäni eteenpäin ja löytää sellaisen miehen, joka pystyy oikeaan parisuhteeseen. Hän ei kyennyt oikeastaan vastaamaan kysymykseeni, ja silloin tiesin, että nyt tämä on sitten oikeasti loppu. Ystäviksi kuitenkin jäimme ja hyvä niin.
Tuosta miehestä on voinut päätellä jo ajat sitten, että hän on epätasapainoinen.
Tiedätkö edes, mitä hän on puuhaillut sillä välillä, kun ette olleet yhteyksissä? Minusta tuo haisee todella vahvasti siltä, että hän tapaili jotain muuta naista, joka torjui hänet, ja sitten mies itsesäälissään otti taas yhteyttä sinuun, kun maailma potkii. Ja yhtäkkiä sinä olet taas se oikea.
Kyseiseen mieheen ei voi luottaa. Voi ihan hyvin olla niin, että hän uskoo itse kaikki höpinänsä, mutta se kertoo vain itseymmärryksen puutteesta.
Epätasapainoinen yksilö, piste. Kaikesta päätellen ei niin kovin kaukana psykopatologisesta epätasapainoisuudesta.
Jos vain pystyt, ota järki käteen ja mieti mitä haluat tulevaisuudelta. Itsellesi ja lapsillesi. Käy juttelemassa perheneuvollan sosiaalityöntekijän kanssa tilanteestasi. Helpottaa huomattavasti kun saa jutella asiantuntijoiden kanssa. Jos miehellä on paljon mielialahäiriöitä ja ailahtelevuutta on tulevaisuus epävarmalla pohjalla hänen kanssaan. Itse halusin yrittää ja yrittää, mutta omakin mieli siinä ahdistui. Meni vuosia ennenkuin irtaannuin suhteesta. Ja tuntuu etten vieläkään ole kunnolla selviytynyt. Kaiken lisäksi on nyt huoltajuus asiat hoidettavana. Isä kun hoitaa lasta silloin kun häntä ei ahdista... Olisi ehkä ollut omalla kohdallani helpompi jos olisin jo raskausaikana lähtenyt omilleni. Nämä on niitä raskaita päätöksiä. Mutta sinuna ehkä antaisin miehen mennä menojaan. Jos vaikka löytäisit rinnallesi mukavan uuden miehen jota ei ahdistaisi perhe elämä!!
Tuollainen käytös on todella ikävää ja kielii ainoastaan miehen omista ongelmista.
Painotan yhtä sanaa OMISTA, ongelmista.
Sinua niihin ei olisi pitänyt ikinä sekoittaakkaan, mutta raskautesi myötä olet tietenkin jo mukana.
Miehiä on erilaisia, mutta tämä asia on melkein varma;
Jos miehesi aloittaa nyt toipumisen tuosta ahdistuksesta tietämättömyydestään mitä haluaa elämältään, hän ei varmasti ole apunasi ja tukenasi raskautesi aikana, etkä sitä voikaan odottaa jos päätätte että hän toipuu.
Jos päätätte vain yrittää, sama jatkuu raskautesi ajan, pidempäänkin, ja selvittelette asiaa siinä sitten kun vauva on puolitoista vuotias.
Kuinka stressaavalta tämä kuulostaa?
Jos se on liikaa, (teittepä kummin päin vain) kannattaa miettiä mitä tehdä.
Mutta miehelläsi olevat ongelmat eivät hoidu hetkessä, jos ikinä.
Monet 40 tekevät samaa mitä aina ovat tehneet, vatkaavat suhteitaan kuin pullataikinaa, ja me naiset tuhlaamme kaiken aikamme...
Toivottavasti selviätte ongelmienne yli!
kiva kun kirjoitit. kyllä on niin vaikea tilanne. kyllä hän myöntää että on tuuli viiri ja että ailahteleva luonne. mutta haluaisin auttaa häntä! mutta olen niin sekaisin että mitä tapahtuu... juuri kun tunnen kaiken olevan kivasti vedetään matto alta! ja hetken perästä kaikki hyvin!