Raamatusta.

Minä oon, kun en saanut nukutuksi, lukenut aikani kuluksi Vanhaa testamenttia, 1. Mooseksen kirjaa. Olen päässyt siihen kohtaan, kun Esau syntyi.
Siellä lukee, kääntäjän texti, että nimi merkitsee"ruskeaa ja karvaista."
Samaan aikaan tällä palstalla on käyty keskustelua evoluutioteorioista(niitähän on monta eri versiota, esim.Darwin on keksinyt yhden, joka poikkeaa siitä teoriasta jonka oon lukenut ja opetellut poikani kanssa hänen biologian kirjasta. He kuittaavat em.teorian vain tutkijoiden mielipiteeksi..arvaukseksi:-))
Mutta, mutta...raamatusta: koskapa tieteen selityksiin ei ole luottaminen ehdottomana totuutena, olen kiinnostunut Raamatun kannasta nimenomaan tiedonlähteenä. Jospa joku, kuka sen 1.Mooseksen kirjankin on kirjoittanut, todella tiesi ensimmäisistä ihmisistä maapallolla.
Jospa tämä karvaisena syntynyt Esau olikin apina.
Jospa ne kaikki numerotkin ja "ihmisten"eliniät ovat olleet symbolista ilmoitusta siitä systeemistä minkä tää kirjoittaja on tiennyt. Kuten esim.se kunsieltä saa lukea Nooan kuolleen 950vuoden ikäisenä ja kuitenkin edellissivulla Jumala sanoo että ihminen saa elää enintään sen 120vuotta.
Mitenkä luotettavana te pidätte Raamatun Sanaa?
Tietääkö teistä kukaan, kuka on kirjoittanut 1.Mooseksen kirjan? Miksi on? Siksikö, kun hän tajusi että maailma on"kova juttu"ja hän tietää ensimmäiset ihmiset ja että kirjoittaja tajusi että sillä tiedolla on merkitystä??!
Siksi hän piilotti ne rullat saviruukkuihin ja vei luolaan, josta ne sitten löydettiin.
Hän on tiennyt olevansa tärkeällä asialla, kun on tiennyt.
Musta ois mielenkiintoista tietää milloin ne sieltä löydettiin ja entä ne muut kirjat?
Mikä on UudenTestamentin syntyhistoria? Mikä on se syy, miksi Jeesusta pidetään maailmassa Jumalan Poikana? Olisi kiva saada tieto.

6

233

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • darwinistit

      Aina kannattaa pitää mielessä, että mikään laji ei ole muuttunut toiseksi evoluution aikana. Laji säilyy samana. Muutoksia tapahtuu aina saman lajin sisällä. Kirahvin kaula kasvaa pitemmäksi, kilpikonnien muoto on muuttunut jne.

      Eläimetkään eivät voi lisääntyä yhtä sekasikiötä pitemmälle. Hevosen ja aasin risteytys muuli on lisääntymiskyvytön. Jumala on ajatellut kaiken valmiiksi. Ihminen ja eläin ei voi lisääntyä. Katsoitko dokumenttiohjelman "ihmisapinasta", joka oli eläin, mutta poltti piippua?
      Vasta nykyinen geenitekniikka todisti,että kyse oli eläimestä, harvinaisesta apinalajista,jonka selkärangan asento oli erilainen kuin muilla apinoilla. Mutta ei se tehnyt siitä ihmistä, vaikka pistikin piipuksi!

      Kaiken Hän loi taitavasti aikanansa!

      • umpihetero.

        ja vielä kerran höpö. jos näin lyhyen aikana ja lajin sisällä tapahtuu merkittäviä muutoksia, niin voidaan vain kysyä että millaisia muutoksia tapahtuu miljardien vuosien kuluessa?


      • darwinit
        umpihetero. kirjoitti:

        ja vielä kerran höpö. jos näin lyhyen aikana ja lajin sisällä tapahtuu merkittäviä muutoksia, niin voidaan vain kysyä että millaisia muutoksia tapahtuu miljardien vuosien kuluessa?

        Etkö tosiaan tiennyt, että evoluutioteoria koskee vain jonkin tietyn eläin- tai kasvilajin sisäisiä pitkänkin ajanjakson kuluessa tapahtuneita ja todennettavissa olevia muutoksia käsittelevä oppi.


      • Must on vastenmielistä ajatella kenenkään apinan selkärankoja.
        Kumma juttu muutes miten tänne palstalle kirjoittelijoiden g-sivuilla on nykyisin linkki milloin minnekkkin evoluutioteoriittiselle sivustolle. Textiä löytyy ja sellaista sanastoa, joista normaali ihminen ei saa mitään irti!
        Kuitenkin on mielenkiintoa riittänyt etsiä ja laittaa niitä esille!
        En minäkään voi paljon ylpeillä omilla linkeilläni...olenkin ajatellut ottaa sen poppihumpan sieltä pois ja alkaa uskomaan kunnolla.
        Vaan vähän se on vaikeeta, kun yksin ei tunnu voimia riittävän.
        Lopuksi apina-aiheinen aforismi, kun tää nyt mieleen tuli. Kuvaa ihmistä...
        "Apinoilla on hauskaa kun niitä on niin paljon, niitä on niiin paljon kun niillä on niin hauskaa." Olix hyvä?


    • Totean lyhyesti, että

      1. jokainen joka on syntynyt Jumalasta, tietää "sisäisen tuntemisen perusteella", että Jeesus on Jumalan Poika.

      2. Eesauta ei todellakaan esitetä apinana raamatun sivuilla; hän oli Jaakobin poika ja mm. keskusteli isänsä ja veljensä kanssa. Näin eivät apinat voi tehdä.

      3. Mooseksen kirjojen kirjoittaja (tai sanelija)on Mooses, VT:n suurin profeetta ja hän on myös yksi Jeesuksen esikuvista. "Profeetan, minun kaltaiseni Herra Jumala on herättävä veljienne joukosta, häntä kuulkaa. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta.

      Minusta tuntuu Auroraborealis, että et oikein ole päässyt sisälle näihin pyhiin kirjoituksiin. Nimimerkkisikin viittaa langenneisiin enkeleihin ja epäjumalanpalvelukseen. Aurora oli epäjumala.

      Mikä sinä olet? Kukaan Jumalasta syntynyt ei kysele "miksi Jeesusta pidetään maailmassa Jumalan Poikana?" Jumalasta syntynyt tuntee Jeesuksen ja hänen syntyperänsä.

      • epäuskoinen

        1. Et sinäkään sitä tiedä, luulet vain
        2. Mistä senkin tietää, sattuuhan noita nykyisinkin
        3. Moose ja Mooses, voihan sitä väittää mitä vain
        4. Auroborealis on minusta aivan tavallinen ihminen, joka etsii totuutta muiden mukana, äläkä siinä yhtään osottele.
        5. Niin, miksi ihmeessä joku pitää Jeesusta Jumalan poikana. Ihmisestä syntynyt on ihmisen poika, joo.
        Kähyät joutavia, tekstisi perusteella olet, kuin kevyesti paahdettua kahvia, josta en pidä. ok.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6234
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      554
      2204
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      146
      1808
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      82
      1194
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      97
      972
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      950
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      69
      846
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      803
    9. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      30
      794
    10. Kuntoportaat sai rahaa

      Kuntoportaat sai mojovan tuen. Minua vain ihmetyttää, tuleeko ne pidettyä käyttökunnossa. Televisiossa oli yksi aamu p
      Hyrynsalmi
      37
      716
    Aihe