Olen aina ollut pyöreä, teini-iästä asti enemmän tai vähemmän. Rakastan ruokaa ja ruoanlaittoa ja nyt siippani kanssa yhdessä ollessa ja raskaan työni lopettaneena kotirouvana huomaan lihoneeni ennätysmittoihin. Olen viikot yksin kotona, matkaa pyörällä kaupungin keskustaan olisi 3 km, -eij jaksa, eij huvita. Tuttu tunne? Ajatus on joka päivä että pitäisi mutta... Iltaisin tuijottelen ratkennutta mahaani ja ahdan suruissani sinne vielä lisää jotain hyvää.. Tuttu tunne? Jo 5 kiloa "laihempana" lääkäri kehoitti laihduttamaan terveellisyys syistä, mutta.. Tuttu tunne? Olen vain onnistunut kerryttämään lisää elopainoa. Kärsivällisyys ja itsekuri eivät ole parhaimpia puoliani, Tuttu tunne? Pitäisi olla joku potkimassa ja tsemppaamassa joka päivä. Tuttu tunne? Mihin hiivattiin tässä ihminen vielä joutuu ellei ennenaikaiseen hautaan? Miten katkaista laiskuuden, mielihalujen ja kurittomuuden sekä ennenkaikkea lihomisen selkä? Muita onnettomia kulkijoita tv:n ja sohvan välillä?
152 cm ja 77 kiloa
Läntä
3458
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olin samassa jamassa vuosi sitten ja tuntui, ettei mistään tule enää mitään. Kengännauhojen sitominen oli tuskaa, vaatteet eivät mahtuneet päälle, liikkuminen oli hankalaa ja ruoka täytti koko pään. Tiesin ettei niin voi jatkaa, mutta jokainen laihdutusyritys vei minut takaisin alkupisteeseen ja yleensä siitä ohikin.
Mikä sitten muutti tilanteen? Mittani tuli täyteen ja aloin tietoisesti kerätä joka päivä ylimääräisiä askeleita sekä vaihtaa ruokia kevyempiin. Retkahduksiakin sattui, mutta päätin ettei kompastuminen tarkoita koko matkan lopettamista. Tein pieniä muutoksia ja vähitellen paino alkoi pudota. Mitä kevyempi olin, sitä helpompaa liikkuminenkin oli ja siitä sai lisäintoa tossuihin.
Nautin ruuasta edelleen ja herkuttelenkin vähäsen joka viikko, mutta silti paino putosi 15kg. En ole vieläkään ns. normaalipainoinen, mutta olo on mitä mainioin ja on mukavaa huomata miten pienestä kaikki on loppujen lopuksi kiinni. Aloitin vartin kävelylenkeillä joka päivä ja pidensin aikaa sitten kun tuntui siltä. Nykyisin pistän menemään jo tunnin päivässä plus hyötyliikkumiset päälle.
Tsemppiä ja lykkyä pyttyyn, jos tällainen rasvapallo pystyi siihen, sinäkin pystyt aivan varmasti!
kirjoitella minulle ja koitan auttaa ja kannustaa.
Itse olen tiputtanut 8kg nyt helmikuusta hyvin mukavaan tahtiin. Mistään en ole luopunut.
[email protected]
Moikka!!
Tuo kaikki kuulostaa todellakin niin tutulta.
Mä lihosin 40kg eikä syy ollut itseni. Jouduin syömään sellaisia lääkkeitä, jotka kasvattivat ruokahalua. Ja kuinkas siinä sitten kävikään.. masennuin entistä enemmän jo kun kattelin itteäni peilistä tai yritin saada istuvia vaatteita.
Hiki päässä ja itku silmässä mä sovituskopissa vaatteita vaihtelin, eikä mitään kivannäköistä löytynyt.
Mä olen aina ollut hoikka pitänyt ulkonäöstäni huolta. Tuntui, että elämä on loppu, ettei jaksa enää..
No, loppupelissä jouduin masennuksen vuoksi sairaalahoitoonkin..
Mutta pikkuhiljaa löysin elämääni kipinän, kun taas palasin työelämään ja suunnittelimme muuttoa toiselle paikkakunnalle...
Lähes kolme vuotta on nyt kulunut.. Olen saanut painoa pois 24.5 kiloa. Elämä hymyilee..
On ihanaa kun löytää kaupasta vaatteita ja olo on huomattavasti köykäisempi.
Helpottaa huomattavasti arkipäivän asioita..
Enää en halua edes olla niin laiha mitä aikaisemmin olen ollut. Tavoitteena on vielä 5.5 kiloa saada painoa pois, sitten vaakani näyttää 60kg. Pituutta mulla ei ole kuin 155cm, että voit kuvitella miltä peilikuvani näytti painaessani 90 kiloa.
Nyt elämä hymyilee! Olen pitkästä, pitkästä aikaa rakastunut. Elämäni miehen kanssa muutettiin nyt kesällä yhteen.
Mulla on kanssa nyt ollu muutaman viikon aikoja, että tekis mieli vaan syödä ja niin olen syönytkin. Ja nyt on aika taas jatkaa matkaa sinne 60kiloon.
Yhdessä muiden laihduttajien kanssa siihen onnistutaan!
Hyvää loppukesää ja tsemppiä sulle!