Olemme miehen kanssa tunteneet yli kolme vuotta, tuona aikana emme ole vielä nähneet, olemme siis tavanneet netissä. Olemme pitäneet yhteyttä tiiviisti mesen ja tekstiviestien välityksellä ja tapaamista on aina suunniteltu, mutta se on usein kaatunut erinäisistä syistä.
Jos nyt kaikki menee hyvin, hän on tulossa tänne, mutta kotiini en voi häntä majoittaa, koska asun yhä perheeni luona, eikä äitini ei ole todellakaan mikään suvaitsevaisuuden perikuva. En ole kertaakaan seurustellut äitini vuoksi, miehen kanssa kyllä olemme sopineet olevamme pari. Olen nyt 20, ja edellisen poikaystäväehdokkaan äitini ajoi kirjaimellisesti haravan kanssa hittoon... Siksi en ole uskaltanut mainita miehestä mitään, sillä äitini ei halua minun heilastelevan kenenkään kanssa, ja jos hän tietäisi meidän tavanneet netissä, poru olisi entistäkin kamalampi. Asiasta ei voi keskustella mitenkään päin. Muutoin olisi päivänselvää, että tarjoaisin majoituksen kotoani.
Miehen kesätyörahat (erittäin huono kesätyö) menevät kokonaan meno-paluumatkaan ja kaupungissa on vain yksi hotelli, jossa on aika kovat hinnat. Vaihtoehtoisia majoituskohteita ei ole, tuttavat asuvat muualla ja paikkakunnalta ei saa vuokrattua kesämökkejä kuin n. parinkymmenen kilometrin päästä, eikä sinne/sieltäpäin edes kulje busseja. Minulle taas matka hänen kotipaikkaansa maksaisi n. 200 € pelkällä junalla, siihen lisänä bussimaksut. Opiskelija- tai työttömyysalennusta en voi saada, hänellä tällainen etuisuus on vielä vähän aikaa käytössään, rahat eivät siltikään riitä.
Oma rahatilanteenikaan ei ole kovin hyvä, mutta minulla on sentään edes vähän hätävarakassaa säästettynä sukanvarteen. Kun homma uhkasi kaatua yöoymisongelmiin henkäisin, että voisin maksaa hotellimaksun. Todennäköinen hinta on n. 250€ 2-3 yöltä, välimatkaa on niin paljon (junalla yhteen suuntaan n. 14-16 tuntia riippuen vuorosta), että hänen on pakko yöpyä täällä. Ensin hän kieltäytyi, mutta koko eilisillan jankattuani hän osoitti viimein myöntymisen merkkejä. Luotan kyllä tähän mieheen, eikä aikomuksenani ole vaatia rahoja takaisin, hän ei niitä kumminkaan saisi maksettua. Yli kolmen vuoden jälkeen olisi kyllä nyt aika nähdä ja päättää onko meistä mihinkään IRL. Vaikkei sitä nyt ensimmäisellä tapaamisella näe niin ainakin saisi jalan oven väliin ja ehkä tapaamiset helpottuisivat.
Mitä minun kannattaisi tehdä?
Jos nyt kaikki menee hyvin, hän on tulossa tänne, mutta kotiini en voi häntä majoittaa, koska asun yhä perheeni luona, eikä äitini ei ole todellakaan mikään suvaitsevaisuuden perikuva. En ole kertaakaan seurustellut äitini vuoksi, miehen kanssa kyllä olemme sopineet olevamme pari. Olen nyt 20, ja edellisen poikaystäväehdokkaan äitini ajoi kirjaimellisesti haravan kanssa hittoon... Siksi en ole uskaltanut mainita miehestä mitään, sillä äitini ei halua minun heilastelevan kenenkään kanssa, ja jos hän tietäisi meidän tavanneet netissä, poru olisi entistäkin kamalampi. Asiasta ei voi keskustella mitenkään päin. Muutoin olisi päivänselvää, että tarjoaisin majoituksen kotoani.
Miehen kesätyörahat (erittäin huono kesätyö) menevät kokonaan meno-paluumatkaan ja kaupungissa on vain yksi hotelli, jossa on aika kovat hinnat. Vaihtoehtoisia majoituskohteita ei ole, tuttavat asuvat muualla ja paikkakunnalta ei saa vuokrattua kesämökkejä kuin n. parinkymmenen kilometrin päästä, eikä sinne/sieltäpäin edes kulje busseja. Minulle taas matka hänen kotipaikkaansa maksaisi n. 200 € pelkällä junalla, siihen lisänä bussimaksut. Opiskelija- tai työttömyysalennusta en voi saada, hänellä tällainen etuisuus on vielä vähän aikaa käytössään, rahat eivät siltikään riitä.
Oma rahatilanteenikaan ei ole kovin hyvä, mutta minulla on sentään edes vähän hätävarakassaa säästettynä sukanvarteen. Kun homma uhkasi kaatua yöoymisongelmiin henkäisin, että voisin maksaa hotellimaksun. Todennäköinen hinta on n. 250€ 2-3 yöltä, välimatkaa on niin paljon (junalla yhteen suuntaan n. 14-16 tuntia riippuen vuorosta), että hänen on pakko yöpyä täällä. Ensin hän kieltäytyi, mutta koko eilisillan jankattuani hän osoitti viimein myöntymisen merkkejä. Luotan kyllä tähän mieheen, eikä aikomuksenani ole vaatia rahoja takaisin, hän ei niitä kumminkaan saisi maksettua. Yli kolmen vuoden jälkeen olisi kyllä nyt aika nähdä ja päättää onko meistä mihinkään IRL. Vaikkei sitä nyt ensimmäisellä tapaamisella näe niin ainakin saisi jalan oven väliin ja ehkä tapaamiset helpottuisivat.
Mitä minun kannattaisi tehdä?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Voi tyttö kulta. Kolme vuotta tapaamatta ja olette "sopineet olevanne pari". Nyt sinua viedään kuin pässiä narussa... Älä rupea makselemaan miehelle mitään - se ei ole sinun asiasi.
Ja mitä se auttaisi; ei se kaverin rahatilanne siitä parane eikä suhteenne tule tiivistymään...
Jos välttämättä haluatte tavata, niin tehkää kompromissi: molemmat matkustatte jonnekin puoliväliin ja varaatte jostain edullisen mökin, huoneen, maatilamajoituksen tai hotellihuoneen. Näin rahanne riittävät ja kumpikin maksaa oman osuutensa.
Koeta päästä irti äidistäsi niin voit vähitelleen kasvaa omaksi itseksesi ja alkaa elää.
Kolme vuotta on se aika, jonka olemme tunteneet. Ihastuminen ja suhdepohdiskelut tulivat vasta myöhemmin ajan kanssa. Pidänhän yhteyttä useampaan muuhunkin henkilöön, jotka tapasin samalta ajalta, mutten heitäkään ole tavannut, siis yli kolmeen vuoteen. Hui kauhistus.
Matkustamista puoliväliin ajattelin myös ensin, mutta äitini sysäsi harteilleni kodinhoidon ja joudun lisäksi huolehtimaan isovanhemmistani, jotka asuvat luonamme. Takaisin tullessani minua odottaisi tappotuomio tehtävien laiminlyönnistä ja rahan tuhlauksesta "joutaviin". Puhumattakaan itse pääsyystä miksi lähtisin.
Helpostusta olisi luvassa vasta sen jälkeen kun mies on käynnyt täällä ja tavanut isovanhempani, jotka varmasti puhuisivat puolestamme. Uskoisin tämän jälkeen asioiden paranevan edes vähän. En maksaisi miehelle, vaan hänen puolestaan, sen yhden kerran, jotta pääsisimme alkuun. Minä olin se, joka edes moista ehdotti. Vaikka tilanne on tämä nyt, se voi olla muutaman vuoden kuluttua millainen vain. Pienetkin teot vaikuttavat tulevaan.
Typerältä se varmasti kuulostaa. Haluan uskoa, että olemme tarkoitetut toisillemme, vaikka se olisi kuinka naiivi ja mustavalkoinen käsitys rakkaudesta. Ruudulla kokee vähemmän, meille se on ollut paljon. Jos tämän ratkaisisi rationaalisesti, pitäisi meidän varmaan sanoa toisillemme hyvästit, tilanne kun vaikuttaa mahdottomalta yhtälöltä.
Miehiäkin löytyy varmasti lähempää ja helpommin, niin mitä vittua tämän yhden perässä roikun.
Ei voi lopettaa tähän, kun sydän on jo liian pitkällä.
Taisi olla viimeinen sysäys, vastarannan kiiski maksaa hänen yöpymisensä, tulee sitten mitä tulee.
1. Kor. 13:4-7:
"Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä, rakkaus ei kadehdi, ei kerskaile, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei pidä mielessään pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Kaiken se peittää, kaiken se uskoo, kaiken se toivoo, kaiken se kärsii."
Siis anteeksi,
Tää ei ole mitään vittuilua...
Mutta missä ihmeessä sä oikein asut?
Ja rehellisesti sanoen sun pitäis alkaa jo itsenäistymään ja katselemaan omaa elämääs muualla. On oikein hyvä että kunnoitat vanhempiasi, mutta tuo on jo ihan liikaa!
Vai onko tämä provo?
Asun pienessä kirppukylässä, jossa jourut leviävät nopeasti, muuta en uskalla sanoa. Valitan, ei ole provo, kertomani on vain osa sitä helvettiä, jota joudun päivittäin kokemaan.
Anteeksi oikaisuni, mutta sait vähän väärän kuvan. En kunnioita vanhempiani ollenkaan. Olen pelkästään katkera kaikesta siitä mitä olen joutunut kestämään kun toiset ovat saaneet viettää vapaata elämää ja alkaneet perustaa omia perheitään. Minäkin haluan elää, mutta rajoituksia tuntuu tulevan iän myötä vain entistä enemmän. Äiti kaiketi "haluaa estää mitä hänelle tapahtui nuorena", eli pamahti paksuksi ja viis veisasi perheestä. "Perheen hyvinvoinnin" vuoksi minä olen uhrannut lapsuureni, nuoruuteni ja rakkauselämäni.
Pyydän anteeksi, jos viestini on kova. Minua vain ottaa päähän entistä enemmän kun mietinkin asiaa.
Kenelle sinä loppujen lopuksi elämääsi elät: Vanhemmillesi,
isovanhemmillesi vai itsellesi?
On aivan eri asia kunnioittaa ja arvostaa vanhempiaan,
kuin uhrata oma elämänsä heille ja olla heidän palvelijanaan.
Sinulla on oikeus omaan elämääsi. Olet 20v, et 12v. Olet
aikuinen ihminen, jolla on oikeus omaan elämään. Jos se ei
onnistu vanhempiesi luona, ehkä kannattaisi muuttaa omilleen?
Sano vanhemmillesi, että jos et saa heidän luonaan elää
omaa elämääsi ja elät kuin keskitysleirissä, muutat mielummin
pois. He eivät minkään lain mukaan voi sinua estää, muuten
kuin tietenkin syyllistämällä ja henkisellä painostuksella.
Yritä saada äitisi tajuamaan, että sinä et ole hän. Vaikka
hän tuli "paksuksi" nuorena, sinä et automaattisesti sorru
samaan.
Ei 20v enää mikään mukula ole, jota voi komentaa miten sattuu.
Ota omaa tilaa ja ala elämään myös itsellesi.
Siis ihan oikeasti, etsi töitä/ koulutusta jostain muualta, muuta pois ja ala elää omaa elämääsi. Äitisi kahlitsee sinut ihan täysin.
Siis en voi käsittää. Ja mitä mieheen tulee, olisi ehkä helpompi etsiä joku "konkreettinen" ihminen. Minusta tuntuu, että äidilläsi on vakavia henkisiä ongelmia, mutta sinun ei kuulu kärsiä niistä ja samalla menettää omaa nuoruuttasi yhtään enempää!
Nyt härkää sarvista kiinni ja oman aikuisen elämän aloittamiseen kiinni!!!!!!!!!!!Eihän tossa ole enää MITÄÄN järkeä. Jokainen tekee omat ratkaisunsa, ja jos äitisi yritää estää sinulle tapahtumasta kuten hänelle, eipä näytä kovinkaan paljon auttavan!
Moi taas,
Kuullostaa kyllä ihan uskomattomalta. Mutta eipä mulla ole syytä miksi en uskoisi sinua. Tuppaa vaan olemaan sinun kaltaiset ihmiset aika vähissä. Nykyään kun tuntuu että vanhemmat suorastaan potkivat "pennut pihalle" omaa elämää etsimään.
Sun ei pitäis antaa äitis käskyttää sinua tuolla tavalla. Sinulla jää nyt niin kauhean paljon kokematta ja elämättä. Et sinä ole mikään äitisi tai perheesi vanki. Mietin myös että voisiko tossa äitisi tapauksessa olla myös pelkoa siitä että joutuu sinusta luopumaan. Myös sitä yksinjäämisen pelkoa ja hyödyttömyyden tunnetta.
Hän turvautuu ilmeisesti sinuun samalla tavalla kuin hukkuva oljenkorteen? (
Hei, kiitos kannustuksesta. Yritän tässä alkaa pyristelemään omaan elämään. Aika vaikeaa se on, mutta jostain sitä on joskus aloitettava. Veikkauksesikin voi olla hyvinkin oikeassa, tai sitten äitini haluaa vain "omaa hyötyä", se olisi hänelle tyypillistä.
Mutta, hyviä uutisia suhderintamalle, jos kaikki menee hyvin näemme ihan pian. Asia saatiin setvittyä, enkä kyllä maksa koko huonetta.
Tiedän, että nettisuhteen kanssa paranee olla varovainen ja monet niistä epäonnistuvat, joskus on vain otettava riski. Toista on mahdoton tuntea ilman läheistä kontaktia, mutta haluan luottaa vaistooni, tämä tuntuu oikealta. Olen aika vaativa miesten suhteen, että todennäköisesti en rupea tyytymään vähempään kuin haluan.
Kamalan väsynyt olo, tullut valvottua monta tuntia tämän setvittelyn vuoksi ja jännityksessä. Koko ajan on vain mielessä, "pian näemme". Pitänee painua pehkuihin jos saisin edes vähän unta tänä yönä :)
Näin kesällä oiva ratkaisu on teltta :) Jos hänellä on oma teltta, ottaa sen mukaan, tai sitten ostat jonkun siellä valmiiksi. Sitten pidätte kunnon retkiseikkailun :) Eikä maksa plajon mitään.
ps. Kokemusta siitä on kun suhteenin alkuaikoina piti teltassa olla 3 viikkoa (tyttö kyllä tuli telttaan nukkumaan kanssani, kaikkea sitä tekee rakkauden vuoksi, ja jälkeenpäin on kivat muistot :)
mun mieleen tuli ekana teltta! Miksei!?? Ja ihan turha valittaa sun elamasta, mita oot joutunu kokee, jos aikuisenaki ihan vapaaehtosesti asut kotona ja kaikkee.. Muuta pois ja hanki elama!
tai edes nähnyt livenä. En voi ymmärtää!
Toivotaan vaan ettei todellisuus ole paljon erilaisempi ja karumpi.
ja vielä kirjoiteltu 3 vuotta?!?!
Kuulostaa niin oudolta ...
tekstissä. Tuskin kokematon sanoo: "nettirakkaani", "mieheni"...
turha täältä pettyneiltä on kysellä. Kaikkea hyvää teille! Ja ellei onnistu, se on maallista mikä menee. Mitään et koskaan saa, jos et uskalla luottaa...
voi hyvät hyssykät sua nainen! miksi ihmeessä sinä maksaisit kenenkään kuluja! niin kiimassa ei saa tai voi olla. JOs mies ei maksele omia saapumisiaan ja yöpymisiään, anna jutun olla. Tai kysy voitko sinä mennä hänen luokseen. Taitaa olla tuhoon tuomittu juttu. Menetät vain rahasi, nussit kerran ja sillä sipuli. Sillä sun kylällä on varmasti halvempia panoja saatavilla.Älä nainen anna petkuttaa. kyllä se mies majansa maksaa jos tosissaan sua haluu tavata. onhan niitä lainoja olemassa. ottakoon sellaisen ja maksakoon takaisin pikku hiljaa. kyllä hänenkin pitää suhteeseenne investoida jos tosissaan on.
Kiitoksia kaikille vastaneille. Tiedän, että tilanne kuulostaa suurimmaksi osaksi aika hullulta, mutta nyt vain oli näin. Yritän päästä elämässäni eteenpäin kaikissa ihmissuhteissa. Panokaveria en todellakaan ollut etsimässä, silkka "vahinkorakkaus", joka koitui kohtaloksi. Monet tuskin pitävät tätä "suhteena", nyt ennen kuin näemme, mutta kun on "vuosia yhteistä taivalta" niin meidän on vaikea pitää sitä minään muunakaan, ja tosiaan kun alkuvaiheessa tunnustimme meillä olevan tunteita, piti selventää missä mennään ja meistä tuli sitten pari, eli ei kosketa toisiin ja sitä rataa. Nyt viimeisen puolen vuoden aikana olemme tosiaan alkaneet olla sitä mieltä, että olemme toistemme omat, vaikkemme vielä edes ole tavanneet, typerää, myönnän. Nyt katsotaan mihin tästä päästään ja kuinka tullaan toimeen. En kyllä usko, että mitään suurempia yllätyksiä on luvassa, kunhan nyt näkee miten ns. kemiat pelaa.
Nyt lähdetään pakkaamaan laukkuja, mutta ensin nukkumaan.
Näin intensiivisen viestisession jälkeen olisi kohtuuton vääryys, jos a) tarinalla olisi ikävä loppu ja b) jos se toivottavasti onnellinen loppu jäisi kuulematta. :)
Mitä mutsiis tulee niin muista, että alistettu ei asemastaan voi antaa anteeksi, ymmärtää tai osoittaa myötätuntoa - vaikka haluaisi. Tee johtopäätöksesi itse.
Onnea jatkolle!
Tässä sitten nähtiin ja vietettiin vajaa pari päivää yhdessä. Sanoisimpa, että kemiat kolahtivat luultua paremmin yhteen, eikä kummallakaan ollut tylsää tai ahdistavaa missään vaiheessa. Jos olisimme joskus tavanneet ilman netin avustusta niin todennäköisesti meistä olisi jokatapauksessa tullut pari. Lisäksi molemmista paljastui muutamia pikkuyllätyksiäkin, jotka osoittivat että olemme todella samanlaisia ;)
Jatkoa siis seuraa. Tuntui aivan mahtavalta olla yhdessä ja koko maailma vaikuttaa valoisemmalta, ei jaksa välittää pomotuksesta enää samalla tavalla kun jalka on jo oven välissä. Olo on kuin vastarakastuneella teinillä ja mikä parasta, en ole ainoa joka niin tuntee.
Hyvä nainen sentään, kyllä miehellä pitää selkärankaa olla! Ja jos hänkin haluaa yhtä kovasti tavata sinut, niin kyllä kunnon Mies maksaa itse hotellinsa! :)
Miksette tapaa puolivälissä matkaa ja kirjottaudu yhdessä johonkin hotelliin? Siinä menisi puoliksi kaikki kulut, jos et muuten mielenrauhaa saa kuin tapaamalla miehen. :)
Kuinka usein olette pitäneet yhteyttä ja kuinka?
Rakkaudessa ei lasketa rahoja ja sitä kuka maksaa. Jos välittää toisesta niin sellaiset asiat voi unohtaa. Tietysti jos toinen alkaa riistämään ja asiassa on hyväksikäytön makua, niin se täytyy huomata, mutta tässä tilanteessa ei vaikuttaisi siltä.