Poikamme on 10 vuotias ja kouluterveydenhoitajan mukaan noin 20 kiloa ylipainoinen. Lihavuus on ollut aikaisemminkin tiedossamme, mutta terveydenhoitajan huomautus herätti toden teolla.
Lapsemme syö jatkuvasti ja saa suunnattomia raivokohtauksia jos kiellämme häntä käymästä jatkuvasti jääkaapilla. Kevyemmät ruoat eivät tunnu millään kelpaavan ja hän kiukuttelee niin kauvan kunnes saa haluamaansa.
Nyt tuntuu, että koko arkemme pyörii poikamme syömisen ympärillä, ja hermot alkavat menemään kun huomautuksista ja toruista suuttunut poika raivoaa ja paiskii itkien tavaroita. Koulussa hän kertoi jopa suutuspäissään opettajille, ettei hänelle anneta kotona lainkaan ruokaa!
Mikä siis avuksi? Koitan olla vastuuntuntoinen vanhempi ja kantaa huolta pojan tulevaisuudesta. Käsittääksemme kyse ei ole mistään muusta kuin siittä että hän on vain ottunut syömään liikaa. Liikuntaa ei harrasteta ja perheen jääkaappi tyhjenee jatkuvasti (jopa yöllä)
Lapsemme syö jatkuvasti ja saa suunnattomia raivokohtauksia jos kiellämme häntä käymästä jatkuvasti jääkaapilla. Kevyemmät ruoat eivät tunnu millään kelpaavan ja hän kiukuttelee niin kauvan kunnes saa haluamaansa.
Nyt tuntuu, että koko arkemme pyörii poikamme syömisen ympärillä, ja hermot alkavat menemään kun huomautuksista ja toruista suuttunut poika raivoaa ja paiskii itkien tavaroita. Koulussa hän kertoi jopa suutuspäissään opettajille, ettei hänelle anneta kotona lainkaan ruokaa!
Mikä siis avuksi? Koitan olla vastuuntuntoinen vanhempi ja kantaa huolta pojan tulevaisuudesta. Käsittääksemme kyse ei ole mistään muusta kuin siittä että hän on vain ottunut syömään liikaa. Liikuntaa ei harrasteta ja perheen jääkaappi tyhjenee jatkuvasti (jopa yöllä)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos olisit vastuuntuntoinen ja lapsesi tulevaisuudesta huolehtivainen, et todellakaan olisi ikinä edes päästänyt lastasi tuohon kuntoon. Koska eihän 10v hoida teidän ruokaostoksia, vaan ihan ite te vanhemmat sitä sapuskaa himaanne kannatte. Kyse on valinnasta!!
Tässä yksi pv juuri näin kaupassa lihavan äidin ja selkeästi ylipainoisen lapsen, iältään n.5v. Kyllä suututti, mutta samalla myös säälitti. Jos olisi ollut rohkeutta olisin mennyt äidille sanomaan pari valittua sanaa...
En voi muutakuin todeta, että JÄRKYTTÄVÄÄ TOI TEIDÄN TILANNE JOS MAINITSEMASI ASIAT OVAT TODELLISIA...
Kaltaisesi idiootti tuskin on koskaan kuullut puhuttavan vapaasta kasvatuksesta!
Meidän lapset saavat syödä, jos siltä tuntuu, ja hyvä niin.
Itselläni on diabetes ja minua suututtaa nykyajan ravitsemusterroria harrastavat nokankoputtajat.
Minuakin suututtaa. Ei "ravitsemusterroria harrastavat nokankoputtjat" vaan tuollaiset sinunlaisesi itsestään huoltapitämättömät typerykset!
Diabetes on Suomen kallein kansantauti. Diabeteksen hoidon kustannukset vievät 15% Suomen terveyshuollon menoista. Vastinkin kovaa vaihtia lisääntyvä aikuisikän diabetes on melkolailla suoraan yhteydessä ylipainoon. Jos nimimerkki blaa blaaa:n kaltaiset ihmiset eivät välitä tehdä mitään itsensä tai lastensa tervyden eteen, miksi meidän muitten täytyy maksaa heidänkin hoitonsa?? Korvaukset voisi poistaa tuollaisilta tyypeiltä, jos sitten alkaisi edes vähän kiinnostaa oma tervys.
eihän sellaista ole, vai onko?
Lainaus:
Kaikki ravitsemusasiantuntijat eivät myönnä, että sellainen sairaus kuin sokeririippuvuus olisi olemassa, heidän mukaansa sellaista ei ole tieteellisesti todistettu. Mutta jokainen sokeririippuvuudesta kärsivä tietää kyllä ilman väitöskirjojakin, että kyse on sairaudesta, addiktiosta joka pahimmillaan tuhoaa ihmisen terveyden ja sosiaalisen elämän
Niin, eipä kyseiseen tilanteeseen oikein muuta ratkaisua ole kuin että koko perhe siirtyy noudattamaan terveellisempää ruokavaliota. Meillä tilanne oli muutama vuosi sitten hieman samanlainen joten ymmärrän kyllä tilanteen vaikeuden. Meillä toimittiin näin: kotiin ei ostettu lainkaan enää sipsejä, keksejä, hampurilaisia eikä pitsoja, yksi karkkipäivä pidettiin viikossa mutta kohtuullinen, limsat ja mehut vaihdettiin light-versioihin.
Huolehdimme myös kunnon ruokarytmin pitämisestä, eli ruokaa syötiin ruokapöydässä ruoka-aikoina ja silloinkin lautasmallin mukaan. Välipalat minimoitiin ja järkiperäistettiin. Tärkeintä on huolehtia siitä, että lapsi syö kunnon ruokaa ruoka-aikana ettei koko ilta mene välipalojen napostelemiseen.
tuli vaan mieleeni juttua lukiessa että onko pojaltasi koska viimeksi otettu kaikki mahdolliset verikokeet?? meidän suvussa on paljon kilpirauhasen vajaatoimintaa ja aina kun sellainen on jollain todettu, on paino alkanut nouseen räjähdysmäisesti ja ruokahalu kasvaa.. tuli vaan mieleeni.tai sitten se on vaan yksinkertasesti ruokailutottumuksista ja liikunnanpuutteesta johtuvaa!!!10.v. lapsi ei itse omaa ruokavaliotaan pysty muuttamaan jollei tosiaan vanhemmat jotka sitä ruokaa kotiin kantavat, tee asioille jotain. näin on.
Minun neuvoni on tämä: Anna pojan olla juuri sellainen kun on. Jätä poika rauhaan ja jätä terveydenhoitajan kommentit täysin omaan arvoonsa. Aivan välittömästi. Lopeta ajoissa, ennen kuin poika saa niin pahoja traumoja että kärsii niistä vielä vanhanakin.
En neuvo tätä siksi että pääsisit itse helpommalla. Ihan vaan pojan oman mielenterveyden takia. Mieluummin vähän ylipainoa nyt, kuin henkistä ahdistusta ruuan suhteen koko loppu iäksi.
Ketään ihmistä (varsinkaan lasta) ei ikinä pitäisi yrittää pakkolaihduttaa. Laihduttamisessa täytyy aina olla kyse omasta motivaatiosta. Ketään ei voi motivoida ulkoa päin. Motivaatiota joko on tai ei ole. Se voi tulla myöhemminkin.
Minä tiedän kokemuksesta mistä puhun. Tämä on juuri sellainen tilanne jossa vanhemmat tekevät varsinaisen karhunpalveluksen omalle lapselleen. Kuvitellaan muka että toimitaan lapsen parhaaksi. Todellisuudessa saatetaan saada aikaa sellaista tuhoa, joka näkyy vasta pitkän ajan kuluttua.
Et olisi ikinä saanut edes alkaa riitelemään asiasta poikasi kanssa. Pahimmillaan tämä voi aiheuttaa ikuista katkeruutta ja elinikäistä syyllisyyttä pojan mielessä. Joko sinua tai häntä itseään kohtaan. Joskus myöhemmin hänellä saattaa olla vaikeuksia hyväksyä itseään (oli hän silloin minkä painoinen tahansa) jos hänellä on alitajunnassa tunne että häntä ei lapsena hyväksytty täysin omana itsenään.
Vaikka hän ehkä vanhempana tajuaisikin sen miksi toimit tällä tavoin, saattaa hänellä silti olla vaikeaa käsitellä näitä asioita. Mieti millaiset muistot pojalle jää omasta lapsuudestaan. Ainaista riitelyä sen vuoksi että hän oli ylipainoinen?
Kerroit että perheen arki pyörii pojan syömisen ympärillä. Sen ei pitäisi pyöriä. Muuta siis omaa suhtautumistasi ja käyttäytymistäsi.
Tietenkin ylipaino on jossain määrin terveydelle haitallista. Sitä ei voi kiistää. Paljon pahempia asioita voi kuitenkin seurata juuri tällaisesta toiminnasta. Yksinkertaiset ihmiset eivät sitä vain usein tule ajatelleeksi. Ylipaino näkyy päälle päin. Siksi siihen niin helposti puututaan. Henkiset vammat eivät taas näy ulospäin.
En nyt tietenkään tarkoita, että lapsesta tulisi automaattisesti vakavista mielenterveysongelmista kärsivä. Kuitenkin on varmaa että tällainen asia jää kaivamaan lapsen mieltä pitkäksi aikaa.
Kouluterveydenhoitajien ajattelu on usein naivia ja yksipuolista. Jos lapsi on ylipainoinen, niin hänet täytyy vain laittaa heti laihdutuskuurille. Kun lapsi on sitten laihdutettu normaaleihin mittoihin, mitään ongelmaa ei enää ole. Paino- ja pituuskäyrät ovat kaiken a ja o. Lapsen omalla mielipiteellä koko prosessissa ei ole suurta merkitystä. Aikuiset ja etenkin terveydenhoitajat kyllä tietävät mikä on lapselle parasta.
Lapsia ei kuitenkaan tulisi laihduttaa samalla tavoin kuin joitain lemmikkieläimiä.
Lapsen omalla tahdolla tulisi aina olla näissä asioissa merkitystä. Jos poikasi aivan oma-aloitteisesti (ilman että olisit koskaan edes vihjaissut asiasta) haluaisi laihtua, tilanne olisi aivan toinen. Silloin häntä olisi varmasti helppo olla tukemassa.
Poikasi ei nyt kuitenkaan ole ilmeisesti halukas laihduttamaan. Hän ei ehkä koe ylipainoa itselleen minkäänlaisena ongelmana? Jos hän hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, sehän on ainakin periaatteessa positiivinen asia. Hänen näkökulmastaan saattaa olla että muut ihmiset tekevät hänen ylipainosta ongelman. Ehkä hänelle itselleen joskus myöhemmin herää halu pudottaa painoa? Hän on kuitenkin vasta 10-vuotias.
Miten sinun sitten tulisi tässä koko tilanteessa menetellä. Hankala sanoa. Anna tilanteen rauhoittua. Löysää tahtia. Älä kyttää pojan syömisiä. Älä missään tapauksessa riitele enää asiasta pojan kanssa. Vältä kaikkia pakkokeinoja. Älä huomauttele ja syyttele poikaa. Jos teet joitain pieniä rajoituksia tee ne mahdollisimman hienovaraisesti ja huomaamattomasti. Odottele ja kuulostele herääkö pojalla itsellään halu pudottaa painoa jossain vaiheessa. Älä painosta. Ja tietenkin muistat osoittaa että rakastat häntä juuri sellaisena kuin hän on.
Minun kyllä käy sääliksi tätä sinun poikaasi. Mutta ei siitä syystä että hän on ylipainoinen.
En halua syyllistää sinua. Yritän vain ravistella hereille ja tuoda tämän näkökannan esille. Pahoittelen jos käytin turhan voimakasta ilmaisua. Tämä on tosiaan aika vakava asia. Mutta aivan eri tavalla kuin olet itse sen ajatellut.
En voinut juttusi luettua todeta muuta kuin EI VOI OLLA TOTTA!! Järkyttävää luettavaa
"Tietenkin ylipaino on jossain määrin terveydelle haitallista. Sitä ei voi kiistää. Paljon pahempia asioita voi kuitenkin seurata juuri tällaisesta toiminnasta. Yksinkertaiset ihmiset eivät sitä vain usein tule ajatelleeksi."
Sinuna en kyllä pitäisi itseäni yksinkertaista kummempana. 20 kg ylimääräistä nuorella pojalla ja sinun mielestä se on "jossakin määrin terveydellistä haitallista". Kun olet niin huolissasi henkisestä hyvinvoinnista, mitäpä luulet, kiusataanko noin lihavaa pikku poikaa koulussa? Aivan varmasti häntä härnätään painostaan silloin tällöin. Se ei vaikuta henkiseen hyvinvointiin? Voin kertoa että vaikuttaa, vaikuttaa pahimmassa tapauksessa koko lopuelämän ajan. Onko normaalia ettei 10v naskali jaksa leikkiä ja pelailla muiden ikätovereiden kanssa normaaliintapaan reilun ylipainon takia. Jos terveydelliset riskit noin reilusta ylipainosta ovat pienet niin sitten ei sitten kannata varmaankaan välittää siitä, että tämä pikku poika tulee mitä todennäköisemmin sairastumaan aikuisiän diabetekseen jo nuorena. Rasvaan kertyy sisäelinten ympärille, mistä voi pahimmassa tapauksessa seurata maksakirroosi. Mutta nehän ovat vain pikkujuttuja, joissain määrin terveyttä haittaavia.... sinun mielestä
"Minun kyllä käy sääliksi tätä sinun poikaasi."
Toivottavasti sinulla ei ole lapsia. Jos kasvatusmetodisi ovat pelkkää ymmärrystä voin vaan kuvitella millaisia he ovat. Oletko sattunut katsomaan torstaina Kakkoselta tulevaa Teinit kurileirillä-ohjelmaa? Siinä oikein malliesimerkkejä kaiken ymmärtävästä kasvatustavasta.
Ei pikku lapset ajattele kuin aikuiset. Kyllä vanhemmat ovat ne jotka laittavat rajat 10v tenavalle, syömisessäkin.
Kyllä nyt on taas ymmärtäväiset tädit vauhdissa, herra mun jee. Tässä samankaltaista keskustelua mitä ollut jonkin aikaa sitten.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=601&posting=22000000027436369
Järkyttävää että äiti antaa lapsen joutua tuohon kuntoon, todella. Siinä se karhunpalvelus vasta tehty on. Samaa mieltä olen siinä että muutokset tulee nyt tehdä huomaamattomasti ilman että poikaa aletaan syyllistää siitä mihin hän ei ikinä ole ollut syyllinen.
Se, että ajatellaan lapsen osaavan tehdä itse valintansa terveellisen ruokavalion suhteen, ja se, että ajatellaan ettei vanhemmalla ole oikeutta alkaa tekemään muutoksia lapsen elämään jotta tämän terveys kohenisi, on pelkkää tekosyiden keksimistä ja ERITTÄIN VASTUUTONTA. Laiskat vanhemmat eivät vaivaudu näkemään omaa nenäänsä pidemmälle ja siirtävät vastuun lapselle. Kyllä se Ville Juhani itse sitten alkaa laihduttaa kun päättää niin. Juu, ja kyllä se Ville Juhani ymmärtää ettei tielle mennä kun jää ensimmäisen kerran auton alle.
Menkää itseenne ihmiset. Tämä on vastenmielistä.
joku viikko sitten tuli 4d-dokumentti, missä lapsilla oli joku kehityshäiriö, mikä aiheutti ruokariippuvuutta
Ongelmasi on vaikea, mutta ei minusta ylitsepääsemätön. Ensinnäkin, voisiko poikasi olla masentunut? Tunnesyöminenhän on aika yleistä ja on hyvinkin mahdollista, että lasta kiusataan koulussa. Siitä syystä hän voi karttaa liikuntaakin - toisten lasten pilkka toisen kömpelyydestä on hyvin haavoittavaa.
Sinuna tekisin koko perheen ruokaremontin eli kevyempää, kasvispainotteisempaa ja vähäsokerista ravintoa. Ei mättöruokaa, limsaa, karkkeja yms. vaan lisää hedelmiä ja marjoja sekä rahkapohjaisia jälkiruokia/välipaloja. Kuten yksi nimimerkki aiemmin totesikin, ehkä olisi hyvästä laittaa puheenaihe jäihin. Olette varmasti yhtä ahdistuneita kuin hänkin ko. asiasta. Jos ja kun tuloksia alkaa näkyä, älkää tehkö siitä numeroa, mutta kannustakaa häntä yleensä ottaen enemmän kuin olette tähän asti kannustaneet.
Toinen muutosehdotukseni koskee liikuntatapojanne eli suosittelisin lämpimästi vaikka koko perheen yhteisiä retkiä luonnonhelmaan. Noin pienellä lapsella on normaalisti kova tarve liikkua, joten siitä olen enemmän kuin huolestunut. Kun paino alkaa pudota, liikuntakin maistuu paremmin ja hän saa onnistumisen kokemuksia.
Lueskelin tuossa saamiasi vastauksia ja ihmettelin, miten ilkeästi ja syyllistävästi jotkut täysin ventovieraat kirjoittajat ovat tilannettanne kommentoineet.
Itse olen ollut pienestä pitäen isokokoinen ja vähitellen paisuin sairaalloisen lihavaksi. Muutama vuosi sitten, noin kolmekymppisenä otin itseäni niskasta kiinni ja pudotin parin vuoden sisällä painostani reilut 60 kg. Olen myös onnistunut säilyttämään itseni normaalipainoisena, vaikka ruoan kanssa joudun koko ajan olemaan tarkkana, kun olen aikanaan kehoni ja vatsalaukkuni valtaviin ruokamääriin totuttanut.
Itseänikin koitettiin kouluikäisenä "laihduttaa", mutta makeanhimo oli niin suuri, että käytin kaikki saamani rahat karkkiin ja muihin herkkuihin, joita napostelin aina salaa. Pakastimesta ahmin pullaa, välillä söin suoraan voita jääkaapista. Ruokapöydässä söin kuten toisetkin. Vanhempani valmistivat terveellistä ruokaa, joten sitä syömällä olisin kyllä pysynyt normaalipainoisena, kuten sisareni, mutta herkkuhimo oli suuri ja johti salasyöpöttelyyn, itseinhoon ja masennukseen. Usein itkin itseni uneen, kun inhosin vartaloani. Jouduin myös ikätovereiden julman pilkan kohteeksi. Näin valitettavasti on joutunut ehkä myös poikasi, vaikkei sitä myöntäisikään. Työskentelen nykyään lasten parissa ja tiedän, kuinka uskomattoman ajattelemattomia ja julmia he osaavat olla!
Mutta sitten teidän tilanteeseenne... Poikanne on onneksi vielä kasvuiässä. Tärkeintä ei siis olekaan painon pudottaminen, vaan sen nousun pysäyttäminen. Lastanne tuntematta on vaikea sanoa, kuinka juuri teidän perheessänne tulisi toimia, mutta itse ottaisin asian puheeksi lapsen kanssa aivan oikeilla nimillä. Kertoisin hoikkuuden eduista, tietenkin liikaa peloittelematta lihavuudellakaan. Lapsi saattaa toki kieltäytyä puhumasta tai kuuntelemasta ja hän saattaa raivostua, kun ei saa haluamiaan herkkuja. Aihe varmasti ahdistaa, eikä lapsella ole vielä kykyä suhtautua siihen aikuisen lailla. Kerro pojallesi, että koitat todella ymmärtää hänen tunteitaan ja haluaisit auttaa. Ota syliin, anna aikaa! Koita jaksaa vanhempana olla ymmärtäväinen, mutta toisaalta kertoa, että tässä asiassa on vain yksi järkevä tie ja että sinä vanhempana tiedät, mikä lapsellesi on parasta, ja haluat rakkaalle lapsellesi hyvän, terveen elämän.
Valmista perheellenne mahdollisimman terveellistä, hyvää ruokaa. Näin olet varmasti jo tehnytkin. Kevyitä ruokaohjeitahan on pilvin pimein. Ehkä lapsesikin innostuisi yhdessä leipomaan porkkanasämylöitä tms. Riittävästi mausteita ruokiin, niin ne maistuvat herkullisilta, vaikkei kaloreita hurjasti olisikaan.
Ja yhdessä liikkeelle! Uimaan, retkeilemään...
MINKÄÄNLAISET ihmedieetit eivät lapsen kohdalla toimi; tiedän, koska minua koitettiin lapsena laihduttaa vaikka millä keinoin. Itse koittaisin johdatella lapsen painonpudotusta liikoja hötkyilemättä. Hitaasti hyvä tulee. Tärkeintä ei ole siis painon putoaminen, vaan vartalon sopusuhtaistuminen pituuskasvun myötä. Voit vaikka sopia lapsen kanssa, haluaako hän mieluummin punnita itseään kotona vai koulussa terveydenhoitajan luona. Ja pyydä terveydenhoitajaa olemaan erityisen kannustava, mikäli paino ei nouse. Painonpudotuksesta ei saisi tulla pojallesi mieltä painava, synkkä asia. Tsemppihenkeä lapselle!
Ja vielä yksi asia... Opettajat kuulevat oppilaiden välityksellä kodeista niin kummallisia tarnoita, että ymmärtävät kyllä, ettei kaikki pidä paikkaansa. Toisaalta heidän velvollisuutenaan on puuttua asioihin, jos jotain huolestuttavaa ilmenee. Uskon, että myös lapsenne opettaja osaa laittaa puheet siitä, ettei kotona anneta ruokaa, omaan arvoonsa.
Ehkä oletkin jo toiminut, kuten kirjoitin. Tiedän, että aihe on raskas sekä sinulle että pojallesi. Toivon täydestä sydämestäni teille molemmille jaksmista ja intoa kohti tervettä aikuisuutta!