Kerron nyt tässä alussa, että äitini ei ole kuollut mutta kärsii suurista mielenterveysongelmista, joten olen estynyt pääsemään hänen elämäänsä(En edes tiedä missä hän asuu,jossain sairaalassa kai.)
Tahtoisin vain niin kovasti äidin. Voisin herätä aamulla äitini hyräilyyn ja hän olisi tehnyt minulle valmiiksi aamupalan. Kävisimme yhdessä aamulenkillä ja juttelisimme kaikesta maan ja taivaan välillä. Välillä riitelesimme tulisesti, mutta niin kai se on kaikilla? Olisi ihana jos olisi joku jolle kertoa omia poikaystäväjuttuja ja äiti olisi lohduttamassa kun ensimmäinen poikaystävä jätti. Olisi kiva käydä välillä shoppailemassa kahdestaan ja tehdä kaikkea sellaista pientä kivaa. Olisi kiva myös auttaa äitiä keittiössä ruuanlaitossa....
Nyt saan asua isäni luona, maailman parhaan sellaisen kanssa, mutta se ei riitä. Koen sisäistä tyhjyyttä, koska minulla ei ole koskaan ollut sitä naisen mallia elämässäni. isälleni toki voin kertoa kaiken tärkeän, mutta hän ymmärtää ne miehen aivoilla... ei hän osaa lohduttaa tarpeeksi hyvin. Tietysti olen isin oma prinsessa, mutta tuntuukin että hän antaa minulle liikaa periksi ja joskus koen turvattomuutta. Tosin melko harvan minun ikäiseni isä tulee enää iltaisin peittelemään ja juttelemaan eräänlaisia iltasatuja(Eilen oli aiheena kuinka unohtaa kaikki murheensa). ja saanhan minä isäni raahattua mukaani shoppailemaan, mutta se on niin eri asia. Hän ei ole äitini, vaikka läheinen onkin.
Aina kun olen ystävilläni kylässä ja näen heidän äitinsä vaikka siivoamassa,laittamassa ruokaa tai tekemässä mitä tahansa niin tunnen hirveätä kateellisuutta, koska en tiedä miltä tuntuu omistaa äiti. Tosin minunhan pitäisi olla onnellinen, koska minulla on todella hyvä isä, joka uhraa kaiken minun vuokseni ja haluaa oikeasti viettää kanssani aikaa. Ja ette voi arvatakkaan kuinka hirveää oli kun ensimmäiset kuukautiset alkoivat ja niistä piti sitten mennä ja kertoa isälle. Toki isä ymmärsi ja laittoi tätini kertomaan minulle asiasta(läheinen sukulainen hänkin).
Mutta koko aika tunnen sisimmissäni etsivän itselleni äitiä.. en tiedä millä saan sen aukon täytetyksi, mutta te joilla on äiti, edes huutava sellainen niin olkaa onnellisia. Kaikilla ei ole ollenkaan, kuten minulla.
Tahtoisin vain niin kovasti äidin. Voisin herätä aamulla äitini hyräilyyn ja hän olisi tehnyt minulle valmiiksi aamupalan. Kävisimme yhdessä aamulenkillä ja juttelisimme kaikesta maan ja taivaan välillä. Välillä riitelesimme tulisesti, mutta niin kai se on kaikilla? Olisi ihana jos olisi joku jolle kertoa omia poikaystäväjuttuja ja äiti olisi lohduttamassa kun ensimmäinen poikaystävä jätti. Olisi kiva käydä välillä shoppailemassa kahdestaan ja tehdä kaikkea sellaista pientä kivaa. Olisi kiva myös auttaa äitiä keittiössä ruuanlaitossa....
Nyt saan asua isäni luona, maailman parhaan sellaisen kanssa, mutta se ei riitä. Koen sisäistä tyhjyyttä, koska minulla ei ole koskaan ollut sitä naisen mallia elämässäni. isälleni toki voin kertoa kaiken tärkeän, mutta hän ymmärtää ne miehen aivoilla... ei hän osaa lohduttaa tarpeeksi hyvin. Tietysti olen isin oma prinsessa, mutta tuntuukin että hän antaa minulle liikaa periksi ja joskus koen turvattomuutta. Tosin melko harvan minun ikäiseni isä tulee enää iltaisin peittelemään ja juttelemaan eräänlaisia iltasatuja(Eilen oli aiheena kuinka unohtaa kaikki murheensa). ja saanhan minä isäni raahattua mukaani shoppailemaan, mutta se on niin eri asia. Hän ei ole äitini, vaikka läheinen onkin.
Aina kun olen ystävilläni kylässä ja näen heidän äitinsä vaikka siivoamassa,laittamassa ruokaa tai tekemässä mitä tahansa niin tunnen hirveätä kateellisuutta, koska en tiedä miltä tuntuu omistaa äiti. Tosin minunhan pitäisi olla onnellinen, koska minulla on todella hyvä isä, joka uhraa kaiken minun vuokseni ja haluaa oikeasti viettää kanssani aikaa. Ja ette voi arvatakkaan kuinka hirveää oli kun ensimmäiset kuukautiset alkoivat ja niistä piti sitten mennä ja kertoa isälle. Toki isä ymmärsi ja laittoi tätini kertomaan minulle asiasta(läheinen sukulainen hänkin).
Mutta koko aika tunnen sisimmissäni etsivän itselleni äitiä.. en tiedä millä saan sen aukon täytetyksi, mutta te joilla on äiti, edes huutava sellainen niin olkaa onnellisia. Kaikilla ei ole ollenkaan, kuten minulla.
Vastaukset 9
Vanhimmat
isää, eli kannattaa olla tyytyväinen siihen, mitä on.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että jos äidistä/isästä ei ole hommaansa niin parempi silloin olla ilman kuin huonon vanhemman armoilla.
Kirjoituksesta päätellen olet vielä aika nuori ja on ihan ymmärrettävää, että haluaisit saada ns.normaalin perheen. Joskus elämässä ei vain saa kaikkea mitä haluaisi ja tarvitsisi. Silloin jos ei voi asioihin itse vaikuttaa on vain parempi hyväksyä se ja pelata niillä korteilla mitä on. Eikä tuhlata aikaansa siihen mitä ei ole. Siten vain pahoittaa mielensä turhaan. Sinun tapauksessahan sen puuttuvan naisen mallin voi korvata vaikka tädilläsi. Hyvä puoli siinä on se, että hän ei ole niin läheinen kuin äiti joten häneen pystyisit solmimaan ehkä hieman erillaisen suhteen kuin omaan äitiinsä. Sillä äiti-tytär suhteet ovat ikävän usein aika kivikkoisia ja tietyllä tavalla siksi etäiset.
Miksi et kysy isältäsi äitisi olinpaikkaa? Voit mennä häntä tapaamaan.
kyl mä itsekin tiedän kaupunin missä äitini asuu, mutta en tiedä missä siellä. Ja must tuntuu et se ei edes tunnistaisi mua.
Juu olenhan mä melko nuori,17. Kirjoitin tuon vain, koska koko asia alkoi pännimään:/
Minullakaan ei ollut äitiä,tai äiti oli sairaalassa.Etsi äitisi esiin,nyt kun on vielä mahdollista.Saisit tavata hänet,ja enpä usko että äiti lastansa unohtaa.
Kysy väestörekisteristä osoitetta. Tai numerotiedustelusta, tai viime kädessä vaikka poliisilta.
Älä jätä tekemättä sellaista mitä saattaisit katua myöhemmin. Tekstistä päätellen saattaisit katua paljonkin, jos et ainakaan tekisi voitavaasi äitisi löytämiseksi.
voi sinua tyttö rukka,voin hyvin ymmärtää ajatuksesi,vaikka itselläni on äiti vieläkin vaikka olen jo 50 . tietenki on niin et mitä ei ole siitä rakentaa miellessään jotain aivan ihanaa ja ihmeelistä mutta jokaisella lapsella pitäisi olla äiti vaikka sairas tai huonompikin, mut oltava olisi. no onneksi sulla on isä ettet ole täysin juureton. Mutta etsi äitisi käy häntä tapaamassa missä sitten lieneekään pyydä isää avuksi kerro hänelle et haluat tavata äitisi ,uskon et saisit jonkinlaisen mielen rauhan itsellesi.kaikkea hyvää sinulle.
Ota ihmeessä yhteyttä. Siitä voi tulla alku uudelle äiti-tytär -suhteelle, tai ainakin voitte puhua tunteistanne. Tai ainakin näet hänet, ja hän sinut. Tuskin hän kieltäytyisi tapaamasta. Tai jos kieltäytyy, niin tietääpä hän sitten ainakin, että kaipaat häntä, ja ehkä hän muuttaa mielensä myöhemmin.
Harva äiti unohtaa lapsensa.
nii nii... siis mun äiti on henkisesti sairas. Ja kyllähän mä sen kanssa joskus kasvotusten olen jutellut(ta no..asuin sen kaa samas talos 10 vuotta), mut kattokaas ku edelleen se on henkisesti sairas ja sen takia hoidossa, niin se ei pysty puhumaan mulle ja kertoo ainoastaan muille vihaavansa minua. Mutta jos minä olen hänen lähettyvillä niin jo hän on huutamassa hoitajia paikalle.