Tapasin nykyisen mieheni 3,5 vuotta sitten, takanani oli onneton parisuhde ja todella huono ja vaikea lapsuus; veljeni kuolema ja perheeni väkivalta ja alkoholit, hyväksikäytöt, huostaan otto..
nykyisen mieheni tavattuani mietin miten saisin kerrottua tämän kaiken hänelle niin että ymmärtäisi minua, eikä säikähdä.. kuten exäni. yksi ilta sain kerrottua kaiken ja hänen reaktio oli outo... hän oli suuttunut, samalla todella pahoillaan... se mikä oli outoa minulle, hän tuli polvilleen eteeni (istuin tuolissa) ja halasi minua, kukaan ei ole ikinä tehnyt näin minulle ja liikutuin todella. Parisuhteemme on toiminut loistavasti, ent iedä johtuuko tämä siitä kun pystymme luottamaan toisiimme täysin, tuntuu kuin olisimme tunteneet toisemme ikuisesti. Minulla oli vähän hankalaa vielä suhteemme alussa, koska en uskonut että joku voisi todella rakastaa minua ja jos rakastaa niin minkä ihmeen takia, minulla oli vähän väliä masennuskausia joista pääsin onneksi yli.
Mieheni on kokoajan ollut tukenani ja ymmärtänyt minua, mikä oli todella outoa, kukaan ei ole aikaisemmin tehnyt näin..
Menimme kaksi vuotta sitten kihloihin ja nyt meillä on kaksi kuukautta vanha tyttö, todella ihana vauva!
Olen monesti ajatellut että en ikinä anna lapselleni tapahtua samaa minkä minä koin lapsena, minä annan tytölleni ihanan lapsuuden, eikä hänen tarvitse muistella pahalla tavalla mitään..toisin kuin äitinsä, jolla ei juuri ole kuin pahaa muisteltavaa lapsuudestaan.
Nyt lopultakin tuntuu että olen löytänyt sen mitä olen etsinyt.. Kiitos miehelleni.
nykyisen mieheni tavattuani mietin miten saisin kerrottua tämän kaiken hänelle niin että ymmärtäisi minua, eikä säikähdä.. kuten exäni. yksi ilta sain kerrottua kaiken ja hänen reaktio oli outo... hän oli suuttunut, samalla todella pahoillaan... se mikä oli outoa minulle, hän tuli polvilleen eteeni (istuin tuolissa) ja halasi minua, kukaan ei ole ikinä tehnyt näin minulle ja liikutuin todella. Parisuhteemme on toiminut loistavasti, ent iedä johtuuko tämä siitä kun pystymme luottamaan toisiimme täysin, tuntuu kuin olisimme tunteneet toisemme ikuisesti. Minulla oli vähän hankalaa vielä suhteemme alussa, koska en uskonut että joku voisi todella rakastaa minua ja jos rakastaa niin minkä ihmeen takia, minulla oli vähän väliä masennuskausia joista pääsin onneksi yli.
Mieheni on kokoajan ollut tukenani ja ymmärtänyt minua, mikä oli todella outoa, kukaan ei ole aikaisemmin tehnyt näin..
Menimme kaksi vuotta sitten kihloihin ja nyt meillä on kaksi kuukautta vanha tyttö, todella ihana vauva!
Olen monesti ajatellut että en ikinä anna lapselleni tapahtua samaa minkä minä koin lapsena, minä annan tytölleni ihanan lapsuuden, eikä hänen tarvitse muistella pahalla tavalla mitään..toisin kuin äitinsä, jolla ei juuri ole kuin pahaa muisteltavaa lapsuudestaan.
Nyt lopultakin tuntuu että olen löytänyt sen mitä olen etsinyt.. Kiitos miehelleni.
Vastaukset 5
Vanhimmat
välillä jotakin positiivista juttua.
Toivon teille kaikkea hyvää.
Koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen elämä...Vaalikaa parisuhdettanne, olkaa rehellisiä ja avoimia jatkossakin, selvittäkää tulevat kriisit yhdessä, perheenä! Hyvä jatkoa teille! :)
Jos siinä vuonna 2013 alkaa ahdistaa ja masentaa niin älä pelästy, ne ovat vain kummituksia menneistä. Siinä kolmenkympin tienoilla saattaa alkaa tulla uudestaan juttuja käsittelyyn jos on vielä jotain käsiteltävää. Luota mieheesi ja rakasta lastasi, selviät kyllä hienosti!
Toivottavasti jatkossakin tunne välillänne säilyy luottavaisena ja lapsesi saisi elää turvallisen ja kivuttoman lapsuuden...
Kiitos kaikille...
Uskon todella että meillä menee hyvin jatkossakin, mitään riidan aihetta ei ole ollut kertaakaan, jos on jotain "kinaa" nin se selviää puhumalla. tosin kinaakaan ei ole ollut..
Välillä tosin minua pelottaa se kun joskus pysähtyy ajattelemaan menneitä, nyt varsinkin kun äitinikin kuoli Toukokuussa, että miten mieheni jaksaa sen... ja toivottavasti se ei kostaudu lapselleni...