Uusi ilme pitkille hiuksille!

+++

Jos täällä on joku joka tykkää suunnitella uusia hiustyylejä muille näkemättä ennen-kuvaa niin antakaa tulla vain :)

Eli minulla on alaselkään ulottuvat, paksut ja hyväkuntoiset hiukset. Päältä hiukset ovat vaaleat, seassa hieman tummia ohuita raitoja jotka eivät juurikaan näy. Alta hiukseni ovat tummat, mutta olen jo vuosia sitten kyllästynyt tähän päältä vaaleat, alta tummat -tyyliin. Tummia alahiuksia ei ole siis värjätty vähään aikaan, mutta väri ei ole juurikaan haalistunut, pientä juurikasvua lukuunottamatta. Mitä näille alahiuksille voisi tehdä, kun en haluaisi pitää niitä enää tummina? Tuskin kannattaa silti ruveta vaalentamaan? Kuitenkin tykkään siitä tumman ja vaalean kontrastista, mutta haluaisin että tummaa väriä olisi mieluummin päällihiuksissa, siis esim. näkyvinä raitoina.

Olen myös viehtynyt sivuittain leikattuihin etuhiuksiin, jotka ovat hieman rikotut, mutta kukaan kampaaja ei ole "suostunut" leikkaamaan minulle sellaisia. Leikkaavat ainoastaan sen pituisiksi, että ylettyvät juuri ja juuri korvan taakse, ja sanovat, että pitkissä hiuksissa vähänkin tätä lyhyemmät etuhiukset voivat näyttää oudolta... Onko totta vai vain kampaajien kyvyttömyyttä tai laiskuutta? ;)

Tiedän että selostukseni on melko sekavaa, mutta jos joku ymmärsi mitä haen takaa, niin olisin kiitollinen uusista ideoista, etenkin noiden etuhiusten suhteen. Niin ja pituudesta en halua yhtään pois, koska en jaksa kuunnella ihmisten syyttelyä ja kauhistelua jos leikkaan lyhyemmiksi. Ja olen itsekin tyytyväinen nykyiseen pituuteen :)

2

407

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sama kuin edellinen
    • otsis käy

      mainiosti myös pitkiin hiuksiin :) ystävälläni on alaselkään asti ulottuvat paksut vaaleat hiukset. Niitä on leikattu hieman kerroksittain ja rikottu (eli eivät ole tasapaksuiset) ja otsatukka on myös rikottu (ohennettu) ja hiukset eivät mene korvan taakse, eli kyseessä on "lyhyt" otsatukka. en ymmärrä miksi parturisi ei suostu sinulle otsatukkaa leikkaamaan?! aivan varmasti otsis käy niin pitkiin kuin lyhyisiin hiuksiin, jos se on vain nätisti ja huolellisesti leikattu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      265
      4364
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3546
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1869
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1746
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1462
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      995
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      909
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      869
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      867
    Aihe