Huono taktiikka?

Musta Pekka

Itselläni on ollut teinipojasta saakka sellainen tyyli, että sanon naisille varsin suoraan, mitä mielessäni liikkuu. Jos jonkun naisen ulkonäkö miellyttää meikäläistä, niin sanon sen ääneen kyseiselle henkilölle vaikka kyseessä olisi tuorekin tuttavuus. Kehun avoimesti naisen persettä, silmiä, hiuksia, huulia jne. Ja myöskin aina tarkoitan mitä sanon. Kehujen lisäksi minulla on "paha" tapa heittää sellaista pikkutuhmaa läppää. En harrasta mitään hirmu rasvaisia ja mauttomia juttuja, mutta sellaista melko suoraa vihjailua kuitenkin.

No meikäläisen flaksi on ollut ihan kohtalainen tällä taktiikallani, mutta on myös niitä naisia, jotka tuntuvat menevän hieman hämilleen näistä mun jutuistani.

Siksi kysynkin teiltä, että mitenkähän enemmistö naisista kokee kehut, vihjailut ja tuhmat jutut?

Ajattelevatko naiset, että miestä ei kiinnosta mikään muu kuin seksi? Jos mies kehuu naista, niin tuleeko siitä jotenkin vaivaantunut olo?

Saavatko ne kehut teidät naiset kärsimään ehkä jonkinasteisista "suorituspaineista"?

9

1146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aiheesta

      on ok. Suoraan sanominen ja puhuminen ei ole aina viisasta eikä sivistynyttä Kaikkea mitä ajattelee ei ole tarkoitus sanoa..je ketä se sitäpaitsi edes kiinnostaa, loppujen lopuksi.

      Vihjailut ovat aina ristiriitaisia koska niistä voi tehdä monenlaisia johtopäätöksiä. Sinunkin kohdallasi kehut puhuvasi suoraan mutta kuitenkin kerrot vihjailevasi , eli tarkoittaa ....

      Jos naisia kehutaan, mikäs siinä kunhan ei mennä imartelun puolelle, joka on kuisallista kaikille osapuolille ja antaa miehestä todella ällön kuvan.

    • olet...

      pantavan näkönen niin kelpat yhdeksi yöksi kuten muutkin lutkamiehet.

    • ........

      toi ainakin musta kuulostais aika typerältä,että äijä tulee kylmiltään kehumaan jotain rajaa sentään pitää olla...

    • Demolition Girl

      "Ajattelevatko naiset, että miestä ei kiinnosta mikään muu kuin seksi?"

      No tämä juttu mulle ainakin tulee ekana mieleen, jos joku sellainen mies, jota mä hädin tuskin tunnen, alkaa kehumaan ja vihjailemaan.

      Totta kai se tuntuu hyvältä, jos mies sanoo mulle, että mä näytän hyvältä tai että mulla on seksikäs ääni tms. Kyllähän tollasta kuuntelee mielellään, mutta mä en pysty suhtautumaan kovinkaan "vakavasti" mieheen, joka on "liian" suorapuheinen. Tulee sellainen olo, että eihän tota jätkää kiinnosta mikään muu kuin varvit baari-illan päätteeksi.

      Eli jos joskus haluat muutakin kuin seksiseuraa, niin kannattaa ehkä pitää hieman matalempaa profiilia. Toki saa ilmaista kiinnostuksena, mutta liian suorat puheet ja vihjailut saavat naisen ainoastaan epäilemään motiivejasi.

    • rhsdtg

      taas mitä vaan, mut totuus on että naiset on sen verran narsistisia olentoja, että ne on ylipersoja miehen kehumiselle. Kuitenkaan naisilla ei ole mitään halua kehua miehiä. Mistäköhän tämä johtuu.

      • kehun

        miestäkin kun on aihetta...viimeksi baarissa käydessäni ja oli ihan uusi tuttavuus,mainitsin et oli mukavaa seuraa...


    • vastaus kysymykseen

      Enemmistö varmaankin on toisaalta mielissään, toisaalta hämillään, luulisin. Itse olen niin ujo, että kaltaisesi miehet saavat minut menemään aivan lukkoon ja pakenemaan tilanteesta.

    • luettuani

      Viestin alkuosan luettuani ensimmäinen ajatus oli silmät kierossa baaritiskillä nuokkuva omanapakeskeinen mies, jonka ajatuskuplaan voisi kirjoitella "herkuuuks?". Ja tällaiseen hakisin välittömästi mutta kohteliaasti vähintään kahden metrin välimatkan.

      Karjamarkkinoille voi mennä arvioimaan elukoita, ja esitettyihin kysymyksiin voi vastata, mutta mikä saa sinut kuvittelemaan että tuokituntematonta kiinnostaisi diagnoosisi hänen pakaroistaan?

    • Vm.75

      noilla jutuilla?
      Oletko itse ihastunut em.naiseen ja haluat saada kiinnostuksen heräämään?

      Olen itse sinunlaisesi miehen "silmätikku". Olen vähäsen ujo ja menen helposti hämilleni sekä lukkoon jos äkisti sinunlaisesi mies heittää jotain itsestäni. En tiedä aina miten suhtautua.

      Mutta joo..ainakin mieleen jää.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2921
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe