Ailahteleva miehen mieli

minä aallokossa keinahteleva

Noin 14 kuukautta ollaan seurustelu todella tiiviisti. Ollaan viihdytty ja nautittu toistemme seurasta. Arki on ollut ihanaa. Lomilla matkustettu, syöty hyvää ruokaa ja juotu hyvää juomaa.

Muuten hyvä, mutta muutaman kerran kumppani on saanut humalassa ollessaan yllättäviä raivareita. Ei ole ollut väkivaltainen, mutta todella uhkaava. Silloin olen poistunut omaan kotiini. Tapausten jälkeen ollaan taas hiljalleen lähestytty toisiamme ja yritetty sovussa.

Viimeisimmän kiukuttelujakson jälkeen, jolloin on käyttänyt runsaasti alkoholia, olen antanut hänen olla omissa oloissaan. Olen miettinyt todella tarkkaan, haluanko häntä enää tavata. Ikävä on, ei voi mitään. Hän on puolestaan selkeästi toivonut meidän jatkavan yhdessä.

Nyt on tullut uudenlaista viestiä. Kysymys on rahankäytöstä, että sitä on kulunut häneltä niin ja niin paljon. Korostan tässä, että hän on itse halunnut kustantaa suurimman osan kaikista kuluista. Hän on meistä se paljon varakkaampi osapuoli ja on itse päättänyt mm. matkoista. Jossain vaiheessa olen itse sanonut, että haluan osallistua osaan kuluista.

On varsin hämmentävää kun hänen mainitsemansa summa on niin suuri, että epäilen vähintään pilkkuvirhettä! Millään laskutavalla ei sellaisia määriä saisi normaali pariskunta kulumaan. Siitä hänelle jo meilasin ihmettelyni.

Mistähän nyt oikein tulee? Mikä lie seuraava viestinsä aihe?

En tiedä itkeä vai nauraa, jo hänen ensimmäisestä ihan yllättävästä kiukunpuuskastaan minulla on ollut epämääräinen olo. Eikä yhteiset tulevaisuuden suunnitelmatkaan kanna mielessäni enää huomista kauemmas. Ei oikein jaksaisi tätä outoutta, menee voimat.

7

1108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..........

      tomintaa ukoltas,jos ite kerran haluaa kustantaa kummankin menot ja tahtoo noi ukot ollakin vähän semmosia,että narisevat jälkeenpäin,kun on menny,niin ja niin paljon rahaa.ja toisekseen oletko sanonu ukolles sen juomisesta,kun muuttu semmoseks kännissä?

      • vahvasti

        alkoholiongelmaiselta tuo sinun miehesi. Rahankäytön epämääräisyyskin viittaa siihen. Se voi viitata myös epätasapainoiseen mielenterveyteen. Ole varovainen.

    • retkujen kanssa

      Jätä se tyyppi ja etsi parempi.

    • alkoholin kanssa

      Mielestäni miehen käytös viittaa siihen, että hänellä on ongelmia alkoholin käyön suhteen. Olisiko hän käyttänyt aikaisemmin alkoholia paljon enemmän kuin nyt sinun kanssasi. Se, että humalassa muuttuu agressiiviseksi viittaa aika vahvasti siihen alkoholiongelmaan. Puhun omasta kokemuksestani, kun miehelläni ilmeni alkoholin liikakäyttöä. Hän on muuttunut vuosien varreella aina vaan agressiivisemmaksi juotuaan. Suuttuu helposti ja epäilee ja kuvittelee kaikenlaista. Ei ollut ennen sellainen. Olen sitä mieltä, että hän ei kestä enää alkoholia ja se muuttaa hänen käytöstään. Toinen asia on tietenkin se, että jos on alkoholiongelma ja joutuu olemaan ilman viinaa, tulee siitäkin ärtyneeksi. Mieti teidän yhdessäoloaikaa ja kuinka paljon olette missäkin tilanteessa käyttäneet alkoholia ja kuinka usein. Uskon, että löydät siitä vastauksen.

    • käytöstä mieheltä...

      Minun tulkintani mukaan tilanne on tämä:
      Mies ei mahdollisesti tajua, mikä sinut on ajanut "kuoreesi"; ei ymmärrä tilanteen taustoja, ja ajattelee suhteen nyt olevan ohi. Hän ei näe mahdollisuutta ja keinoja korjata tilannetta. Hän ajattelee, että hän on panostanut sinuun rahaa, ja nyt koko raha on mennyt hukkaan, kun suhde näyttää loppuneen. Rahallinen panostus on lakannut tuottamasta toivottua tulosta, ja mies on siitä ärtynyt ja pettynyt, ja koittaa etsiä syyllistä. Sinä olet siihen erittäin sopiva kohde.

      Mies ei vaikuta kovin aikuiselta, kun ei osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään, ja yrittää periä tuolla tavalla takaisin sinusta aiheutuneita "kustannuksia", aivan kuin olisit jokin vialliseksi osoittautunut hyödyke, jonka hän on ostanut. Tuosta alkoholismistakin voisi jotain epäilyksen aihetta tosiaan olla, kuten tuossa aikaisemmissa kommenteissa mainittiin.

      Ei hyvältä vaikuta. Ehkä olisi parasta vaan unohtaa koko tyyppi, ja olla vastaamatta tuollaisiin lapsellisiin viesteihin. (Ja joka tapauksessa, sinullahan ei tietenkään ole minkäänlaista laillista tai moraalista velvollisuutta maksaa miehelle mitään.)

      • minä aallokossa keinahteleva

        Kiitos kommentoijat mietteistänne.

        Mies juo päivittäin töistä tultuaan, vahvemmasta päästä. Kehotin kerran häntä vaihtamaan vaikka miedompaan, ettei juominen ala olla elimistölle liian rankkaa. Ainakin rankempaa on vieressä katsoa, kun viina alkaa vaikuttaa ihmisen koko olemukseen. Hän on varmasti jo juonut elämänsä aikana enemmän kuin tarpeeksi. Aiemmin työkavereiden kanssa alkoa kului runsaasti niin työaikojen jälkeen kuin myös yhteisillä reissuilla.

        Aluksi en ihmetellyt miehessä sitä, ettei hänelle ole kavereita siviilielämässä. Muuten kyllä kaikki vaikutti olevan kohtalaisen tasapainossa. Sitten ensimmäisen ulosajoni jälkeen otin ex-vaimoon yhteyttä, mutta häneltä ei paljoa saanut valaistusta miehen äkkipikaiseen käytökseen. Kertoi vain, että miehen on vaikea ilmaista itseään, patoaa asioita sisällään. Muuten on hoitanut aina asiansa kunnolla. On toteuttanut, mitä on luvannut.

        Kun viimeksi otin yhteyttä asian tiimoilta exään, hän kertoi jo enemmän taustoista. Avioliittonsa aikana perhe kuulemma joutui monesti poistumaan kotoa kun miehellä kännissä pimahti sulake... Lapsille sen on täytynyt olla todella rankkaa. Mahtoiko exä toivoa, että mies muuttuisi uuden suhteen myötä?

        Mies on parissa viimeisimmissä meilissä kirjoittanut lopettaneensa työpäivinä juomisen, ettei juo kuin vapaalla. En uskalla toivoakaan, että hän on asiassa rehellinen. En ole kommentoinut muuten kuin että vain huomattava vähentäminen tai kokonaan lopettaminen ovat vaihtoehtoina.

        Hoitoon hakeutumisesta olen puhunut, mutta tässä tilanteessa minun on voimattomana annettava hänen itse valita suuntansa. Hiljalleen suhteesta poistuminen on varmaan paras tapa, ilman sen suurempia eleitä. Sillä tavoin voi ainakin omaa sisintään suojella suuremmilta vammoilta.

      • "projektiin"...
        minä aallokossa keinahteleva kirjoitti:

        Tiedän, ettei ole helppoa. Mutta koita jaksaa viedä juttu järkevästi päätökseen...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      52
      5592
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      67
      2621
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1960
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      154
      1796
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      36
      1742
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1713
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1458
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1141
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      80
      1119
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      62
      935
    Aihe