Suhteen vaalimisen tärkeys

Neuvoja?

Hei! Kaipaisin neuvoa siihen kuinka saada mies ymmärtämään, että kaipaan enemmän huomiota? Eilen oli 3-vuotis hääpäivämme, eikä hän muistanut sitä sen kummemmin kuin sanomalla hyvää hääpäivää ym. asiaan kuuluvat fraasit. Iltapäivällä tosin kävi ostamassa ruusun mutta vasta kun olin olin kuittaillut asiasta. Eli koko ruusu aivan tyhjän kanssa.
Koitan esittää pointtini lyhyesti: suhteemme on yleisesti ottaen hyvä ja olen onnellinen. Haluaisin kuitenkin että mies panostaisi siihen enemmän, koska nyt minusta tuntuu että saan yksin hoitaa parisuhteeseemme kaikki arjesta poikkeavat kuviot. Omien maanmiestensä kanssa hän kyllä suunnittelee juhlia ja tapahtumia, mutta ei meidän perheelleemme. Kyllä me käymme lomilla ja teemme asioita yhdessä mutta aina minun aloitteestani. Se nyppii aina vaan enenevässä määrin.
Olen yrittänyt puhua, kiukutella, raivota, vedota.. yrittänyt hyvällä ja pahalla. Joskus hetkeksi hän herää ymmärtämään mutta parin päivän kulutua tilanne täysin sama. Tätäkö tämä tulee olemaan aina? Onko muuta vaihtoehtoa kuin kiukutella yksinään ja hyväksyä tilanne?
En pyydä kuuta taivaalta, vain että pääsisin joskus hänen kanssaan "treffeille" ilman omaa aloitettani. Ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan.

7

1051

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miehesi...

      ..onkaan, ku miullakii tuntuu olevan sama juttu ton miun miehen kanssa. Onkse se vaa kulttuuriero, johon on vaa totuteltava....hmmmmm....hmmmm

      • kalp

        Kai kulttuurillakin voi jotain tekemistä olla asiaan. Mutta esim. omassa suhteessani on aivan toisinpäin. Ulkomaalainen mieheni huomioi minua jatkuvasti ihan kaikessa. Toisaalta kiva mutta toisaalta välillä tuntuu, että silläkin saisi olla jotain rajaa. Itse kun en ole sen luontoinen vaan enemmänkin itsenäisempi ja vähemmän tunteellisempi kuin mieheni. Eli kyllä meistä suomalaisistakin löytyy niitä jotka eivät omasta persoonastaan johtuen huomioi toista niin paljon kuin mitä te nyt toivotte ulkomaalaisilta miehiltänne... ja on huomaavaisia ulkomaalaisia miehiä...


      • Aqua~

        yleistä yleensäkin miehillä? ;D Tuo merkkipäivien muistaminen tmv. tuntuu olevan kuitenkin naisille tärkeämpää ja toki niitä ruusuja ym. on kiva saada.. :D Mutta nuo miehet tuskin kuitenkaan ilkeyttään jättävät merkkipäivät 'huomioimatta'?

        Kuitenkin tuo jotta suunnittelee omien maanmiestensä kanssa juhlia ym. on hieman ikävää. Jos siis ei ole oman vaimonsa kanssa kiinnostunut vaikka hääpäivää juhlistamaan. Kuinka muuten viettää aikaa maanmiestensä kanssa? Onko kovin tärkeitä?

        Kun muistaa nauttia 'arkipäivän romantiikasta' niin tuo pienetkin asiat jo piristystä vaikka toinen ei sitten muistaisikaan suuremmin vaikka nyt tuona hääpäivänä. Minäkään en välttämättä saa omana syntymäpäivänäni mieheltäni mitään lahjaa mutta tuo rakas saattaa kesken 'tavallisen arkipäivän' viedä sormusliikkeeseen ja ostaa sormuksen. Jo pieni suukko kesken kiireisen arjen, vaikka ruoanlaiton ohessa kuuluu niihin pieniin romanttisiin eleisiin joilla osoittaa että 'minä välitän'. Ei tuon sen kummempaa tarvi olla.. mutta perheenne tilannetta en tiedä niin mikään en ole kuitenkaan neuvomaan.

        Oikein aurinkoista loppukesää ap:lle!!


      • ketjun aloittaja

        mies on Keski-Afrikasta. Joskus kyllä yllättää romanttisilla viesteillä tms. ilman sen kummempaa merkkipäivää ja muutenkin huomioi minua; käy kaupassa, siivoaa, hieroo niskoja ym. Ongelma on että haluaisin hänen suunnittelevan kodin ulkopuolista yhdessä oloa - myös niin ettei se liity hänen ystäväpiiriinsä (=saman maalaisiin).
        Viesteistänne päätellen tämä on tavallista kyseisen sukupuolen osalta eli minkäs teemme. Täytyy kai vaan jaksaa muistuttaa asiasta..hyvällä :)
        Pääasia kaiketi että lähtee kuitenkin kun itse suunnittelen ilman ongelmia esim. kesämökille. Iloitaan siis kesästä niin kauan kuin sitä riittää!


    • asia

      Mun ex-mies oli sellainen välinpitämätön ja itsekäs, oikea "minä, itse ja minäitse"-tyyppi. Mun synttäriä ei koskaan juhlittu, vaikka miehelle järjestin aina syntymäpäiväyllätyksiä. Joulun alla mies sanoi "jos et heti sano mitä haluat lahjaksi niin et saa mitään!" Itse olin hankkinut montakin lahjaa jo aikoja sitten. Vaihtoon meni se mies ja ei sitä ole kukaan toinen sen jälkeen huolinut... ;-)

      Nykyinen mieheni sitten taas hemmottelee pilalle, saan kukkia, lahjoja ihan muuten vain ja tärkeintä on että mies osallistuu kodin hoitoon, silittää omat paitansa jne... Uskon sen olevan luonnekysymys, pakottamalla ja itkemällä saa just niitä turhauttavia ruusuja kerran vuodessa.

      Jotkut miehet nyt taas eivät osaa ilmaista tunteitaan. Koitas tehdä listaa asioista joita hän tekee hyväksesi, ehkä niitä positiivisia pikkuasioita sittenkin löytyy?

    • Fujitsutar

      tuo puoli jää yleensä aina naisen vastuulle :/

    • nyt pakko hehkuttaa

      Viime yönä mies soitti ja herätti kertoakseen vaan että rakastaa minua.Ollut työmatkalla jo kohta 4kk palaa tässä kuussa.Soittelee muutenkin melkein päivittäin.

      Pienet sanat ja huomioiminen puolin ja toisin on elämän suola ja sokeri.Mielikuvitusta kehiin.
      piintyneet tavat ja tottumukset vaatii kompromisseja ja uusia tapoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4192
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3423
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1785
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1640
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1417
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      923
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      855
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      822
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      785
    Aihe