Tuohon sukuun miniäx

Ei koskaan

Olen seurustellut 2v mieheni kanssa. Siitä kihloissa puolisen vuotta. Emme asu yhdessä.
Se mikä ottaa aivoon on se, että mieheni ei ole pyynnöistäni huolimatta vieläkään vienyt näytille äidilleen. Kaikki sisarukset olen tavannut kyllä useaankin otteeseen. Äiti vaan on jotain niin ylevää, ettei mieheni voi näyttää sydämensä valittua.
Suhteemme oli alussa aika riitaisa ja siihen vaikutti molempien aikaisemmat suhteet. Oltiin-ei oltu-suhde se pitkälti oli. Tämä kaiketi vaikutti siihen, että miehen äiti sai minusta huonon käsityksen (ainakin mieheni näin sanoo). Mielestäni olisi tässä vaiheessa aika antaa minulle ja samalla äidilleen mahdollisuus tutustua ja ehkä korjata mielikuvia.Mutta aina tulee muka jotain miksi tapaamiset eivät sovikkaan. Ja tämä nimenomaan sulhaseni puolelta.
Toinen asia mikä kismittää liittyen vähän em. on se, että sulhaseni on ajat sitten tutustunut minun vanhempiini, (mikään unelma vävy ehdokas hän ei ole vanhempieni mielestä, mutta ovat kunnioittaneet minun valintaani)ja minua loukkaa se, että mieheni haukkuu vanhempieni kotia ihan tv:n koosta lähtien aina ulottuen sisaruksieni autovalintoihin yms. Hän ei ymmärrä että kaikki ihmiset eivät laita omaisuuttaan samoihin asioihin kun hänen sukunsa. Eikä myöskään sitä, että arvostelu loukkaa minua. Hänen mielestään on kiva pikku kännissä tehdä pilapiirroksia iäkkäistä vanhemmistani. Kännissä hän myös kovasti kehuu kavereilleen omia sisariaan ja kertoo kuka mitäkin on nyt ostanut jne.
Aikani annoin tehdä pilaa ja sitten aloin piikitellä takaisin. Hänen suvussaan on vaan työtä vieroksuvia alkoholisteja, jotka jonkun sukuun kuulumattoman varjolla ovat elintasonsa luoneet. En olisi halunnut mennä leikkiin mukaan, mutta kännissä tehty puhelinsoitto (kukas muu kuin armaani)vanhemmilleni keskellä yötä laittoi sapen kiehumaan. Mies oli haukkunut minut isälleni ja kysynyt mm. myös että olenko oikeasti hänen tyttönsä.
Tällä hetkellä emme käy minun puolen sukulaisilla ja aika vähiin on nekin kerrat käyneet kun yksin käyn. Mieheni kuitenkin on tiivistänyt omia välejään jopa ei niin läheisiin sukulaisiinsa. On "mukava" kun vkonloppuisin tulee joku ei tuttu majaileen sohvalle ja tietysti, sukulaisia kun ovat, niin miestä väkevämmällä fiilistelemään. Olen kurkkua myöten täynnä tuota!Olen saanut raivokohtauksia heidänkin läsnäollessaan. Ja saanut sitten kuulla pitkään asiasta. Moni hänen puoleltaan on haukkunut ja arvostellut minua ja teroittaneet, että naiset ovat tässä suvussa hiljaa, "että tiedäppä akka se, jos sut tuo mies vihille vie".
Nyt sitten mies haluaisi naimisiin mennä. Olen sanonut, että viinan käyttöä pitäis rajoittaa reilusti ja toisekseen, en halua että minua kohdellaan kuin jotain aivotonta. Olen huomannut, itsessäni sen muutoksen, että olen paljon arempi kuin ennen ja iloisuus kadonnut. Vaikea sanoa johtuuko se näistä seikoista vaan onko jotain muuta pinnan alla vielä.
Onko kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia? Onko vika mun vai hänen vai meidän molempien päässä?

15

2371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MummoIhminen

      Otan syvästi osaa tilanteeseesi mihin olet ajautunut. Vaikuttaa siltä, että ei tuo sulhasesi käyttäytyminen ainakaan tuosta parane tai olen varma, että pahemmaksi vain muuttuu.
      Mieti tarkkaan mitä elämältäsi haluat ja haluatko todellakin vihille juuri tämänkaltaisen miehen kanssa?

      Tyttäreni tuli vahingossa raskaaksi ja he tämän lapsen miehen kanssa alkoivat rakentamaan elämää lapsen ympärille. Aluksi tyttärelläni oli tunteitakin miestä kohtaan, mutta miehen jatkuvan nöyryyttämisen, mustasukkaisuuden, väkivallan, agressiivisuuden myötä tunteet kuolivat ja nyt eroavat, joka on suuri helpotus. Vielä saa pelätä sitä, miten mies oikeasti kestää ero tilanteen ettei hän tee mitään traagista tyttärelleni.

    • pystyt

      lähde tuommoisesta suhteesta. Lähtiessä sanot, ettei sun sukulaisia haukuta. Jotenkin tuo mies kuulostaa aloittelevalta alkoholistilta. Tuo toisen suvun ja myös sun henkinen pahoinpitely ei kaunista tota ukkoa.
      Onneksi et asu sen kanssa samassa asunnossa.

    • miten edes

      enää harkitset tuossa suhteessa pysymistä? Miten joku voi antaa kohdella itseään noin? Naimisiin menemällä takaat itsellesi tulevaisuuden perhehelvetissä.

      • kuuntele

        noita edellisiä vietittäjiä
        yhdyn täysin heidän mielipiteisiinsä


    • NtiRuusunen

      Juokse pois tuosta suhteesta sielä kun voit. Ei naimisiinmeno paranna toista pois juopottelusta. Ja jos se ei kunnioita sun sukua, nii tuskin suakaan. Tsemppiä sule tyttö, ansaitset parempaa.

    • Wetabix

      Miksi tyydyt noin huonoon suhteeseen? Miksi edes harkitset naimisiinmenoa?

      Nyt itsekunnioitusta peliin nuori nainen. Miehesi ei näytä kunnioittavan sinua, etkä myöskään kunnioita itse itseäsi kun suostut ko kohteluun. Itse olisin mieluummin yksin kuin mokoman idiootin kanssa.

      Ansaitset parempaa ja voit myös saada paremman suhteen. Onhan se mahdollista tämänkin kaverin kanssa, mutta hänen olisi nyt ihan itse oivallettava jotakin ja muutettava käytöstään.

      Kaikkea hyvää sinulle!

    • .......

      hyvä nainen tommonen 'mies',ei vaikuta mieheltä vaan idiootilta!! Maailmassa on onneks muitakin miehiä joista valita...Sulla on mahdollisuus hyvään,onnelliseen ja kunnioittavaan suhteeseen!
      Saat vain surua ja katkeruutta jäämällä tuollaiseen,jos jo alussa on tollasta käytöstä,ei se ainakaan paremmaksi muutu!

    • vähän_samaa

      .. tuollaiseen mieheen.. Itsekin sanoit "..olen paljon arempi kuin ennen ja iloisuus kadonnut.".. Haluatko elää koko lopun elämän noin?
      Älä murra itseäsi tuollaisen miehen takia.. Miehiä on miljoona muuta parempaa...
      Ja muista että vika ei ole sinussa!!
      Vaan tosiaan siellä miehen päässä!!

      Minulla oli vähän samanlainen mies joskus, vanhempiani hän tosin ei haukkunut..(tosin heillä on maata ja mantua, niin varmaan oli rahat mielessä).. mutta niin hän, haukkui kaikki minun kaverit ja sukulaiset.. Ei väliä oliko edes nähnyt heitä.. kaikki olivat p****stä! Samoin kaikki mitä tein.. Kaikki mitä ajattelin.. Hän halusi alistaa minut, että itse tuntisi olevansa parempi..
      Lopulta huomasin kuinka hän oli onnistunutkin siinä.. Söin salaa masennuslääkkeitä, ja pelkäsin puhua jos taas sanon jotain "väärää" ja taas tulee huutoa/haukkumista. Pelkäsin jos unohdan esim kännykän kotiin, että taas haukutaan jnejnejne.. Lopulta minun piti juosta hänen perässäänkin. Jos hän pääsi töistä myöhemmin kuin minä, niin minun piti olla häntä odottamassa, jos en ollut niin hän soitti ja haukkui pystyyn ja löi luurin korvaan..

      Lopulta onneksi sattui tilanne jossa pääsin hiukan eroon hänestä, ja onnistuin lopulta jättämään hänet... Siitä päivästä lähtien on ollut kuin kivi olisi pudonnut sydämestä, ja pikku hiljaa sain takaisin iloni...

      Nyt sitten odotan esikoistani ihanan miehen rinnalla, josta parempaa ei osaa uneksiakaan...

      Tsemppiä..

    • Kiitos kaikille

      Olen päätynyt jo jokin aika samaan tulokseen mitä te kirjoittelitte. Tavallaan hain vaan vahvistusta. Tilanne taitaa kärjistyä ja siitä haluan teitä "varoittaa". Tyhmäkö olen, niin jään takuu varmasti kiinni tästäkin keskustelusta( älyää tietsikoiden sielunelämästä). Olen mieheni koneella ja sivuhistorian olen yrittänyt peittää..(pelottaa onnistuinko täysin..) mutta kun nyt jätän tän suhteen niin hän varmasti kirjoittaa tänne oman näkemyksensä. Ja siitä vaan.
      Masentaa ja itkettää. Mutta suhteessa on paljon muutakin mätää. Tuo kirjoittamani oli vaan osa jäävuoren huippua.
      Tuntui kuitenkin lohduttavalta lukea teidän kommentteja! Ja kiitos ihan jokaiselle! Sen sanon etten ole mikään enkeli,ja tilanne pahentuu myös minun kohdalla koko ajan. Alkaa olla mitta liian täysi.
      Toivotan oikeen ihanaa loppukesää teille!

      Ps. Tämän jälkeiset kirjoitukset on sitten ex ukon tilityksiä tai voihan sitä säälipojoja etsiä toisenkin otsakkeen alta:)))

      • Wetabix

        Siis hienoa lukea, että sinusta löytyy vahvuutta ja sitä itsekunnioitusta. Sinähän tiedät sisimmässäsi tasan tarkkaan, että tämä suhde ei ole sinulle hyväksi.

        Laita kaveri kasvamaan - saattaa hänestä joskus tulla jollekulle säällinen mies (tai sitten pysyy typeryksenä), mutta sinä tiedät, että suhteen täytyy olla parempi. Ja ajan myötä tulet sellaisen myös saamaan.

        Älä kiirehdi. Tulet olemaan pettynyt, kun suhde ei onnistunut. Sure rauhassa ja kokoa itsesi. Ota opiksi. Ja sitten kun mieli on kunnolla seestynyt ja tämä kaikki on takana, niin anna sitten vasta itsellesi ja jollekin sopivammalle mahdollisuus.

        Itselleni ei ole sattunut vastaavanlaista suhdetta, mutta lähipiirissä olen seurannut jotakin samantapaista. Tyttö oli huonossa suhteessa ja voi kehnosti, mutta ei meinannut osata irrottautua, kun rakasti niin kovin. Mielestäni se ei ollut rakkautta, vaan riippuvuutta ja muutoksen ja yksinjäämisen pelkoa.

        Vaikka toinen sanoisi miljoona kertaa, että rakastaa, mutta sitten kuitenkin kohtelee toista huonosti ja epäkunnioittavasti, niin minusta siinä ei todellakaan ole kyse rakkaudesta. Rakkauden irvikuvasta korkeintaan. Älkää hyvät ihmiset tyytykö sellaiseen.

        Aloittajalle toivotan kaikkea hyvää. Ota viisautesi ja voimasi käyttöön ja oikaise elämäsi kurssi.


    • Saman kokenut

      Älä hyvä ihminen jää tähän suhteeseen. Olet itsekin jo huomannut miten olet muuttunut. Pahemmaksi menee, niin meni minullakin ja siitä suhteesta on vaikea päästä pois, jos annat ajan kulua.
      Kuuntele tarkkaan oma sydäntäsi ja mieti onko sinun hyvä olla!

    • Pakene pois

      Et kai sinä nyt vapaaehtoisesti tuollaisen mieheen ja kulttuuriin sitoudu.
      Jos perhe ja suku on tuota lajia, niin pysy hyvä tyttö kaukana.

      Äiti muuten on ilmeisesti niin hirviö, ettei häntä voi sinulle esitelläkään. Niin että se siitä. Kammo anopinhan menisit hankkimaan.

      Pakene pakene.

    • jotain positiivista

      anopista ei ainakaan tarvitse elämäsi aikana murehtia, jos mies ei kerran anna teidän tavata. eli anoppi voi sitten rauhassa olla miten kamala nyt sitten vain haluaakin. ja se on kyllä sitten ainoa positiiviselta vaikuttava asia suhteessanne. en löytänyt tekstistäsi yhtäkään kehua miehestäsi saati sitten syytä, miksi mennä naimisiin! ettehän edes pysty asumaan yhdessä! tänäpäivänä se on mielestäni kihlaparilta varsin erikoista. pistäpä itsellesi listalle asiat, joista pidät miehessäsi. sitten teet toisen listan asioista, joista et pidä hänessä ja joita et voi sietää. vertaa listoja. kun huomaat, että mukavien asioiden listalla ei ole yhtäkään viivaa, voit soittaa miehelle ja sanoa, että kihlat on peruttu, haluat olla taas ONNELLINEN.

    • herttileijaa!

      Miksi tuommoiseen väliin itsesi pistäisit? Onhan mukaviakin miehiä olemassa.

    • naimisiin...

      En anna kenenkään loukata vanhempiani. Heitä kuuluu arvostaa. Varsinkin mieheni pitää ymmärtää se. Ei toisen vanhemmille voi mitä tahansa sanoa niinkuin ei omalle kullallekaan. Kihlattusi ei näytä arvostavan sinua. En ottaisi tuollaista miestä. En itsekään ikinä kehtaisi arvostella kovasti toisen perhettä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4245
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3468
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1806
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1683
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1435
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      939
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      862
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      846
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      827
    Aihe