Varattu, käytännössä tuntematon mies..

päähajoaa

En voi käsittää tätä. Tutustuin noin reilu puoli vuotta sitten netissä mieheen kuvagalleriassa. Hän tuli laittamaan kommenttia(esillä ei kuitenkaan ollut hänen oma kuvansa vaan jonkun muun). Pidin alusta alkaen hänen huumorintajustaan ja vittuilevasta tyylistään, koska sellainen on aina jotenkin vedonnut.
Juttelimme jtn ja hän antoi mesensäkin, mutta en kerennyt lisäämään sitä, koska seuraavan kerran osoitetta etsiessäni huomasin hänen poistaneen itsensä sieltä ja kommentitkin olivat poistuneet.
Ihmettelin itsekin, miksi olin niin surullinen asiasta. Tuntui siltä kuin tosiaan olisin menettänyt paljonkin.

Pian kuitenkin huomasin hänen palanneen ja hän pyysi meseäni ja rupesimme juttelemaan siellä.
Nyt olemme jutteleet aina silloin tällöin ja joka kerta minusta tuntuu, että välillämme voisi olla kemiaa jos näkisimme kasvotustenkin. Hän asuu vain todella kaukana minusta ja ikävä kyllä on ainakin tällä hetkellä varattu. Joten tämä taitaa olla melkoisen mahdoton yhtälö ja muutenkin en ymmärrä kuinka voisin ihastua netin välityksellä näkemättä edes kuvaa vaan pelkkiin juttuihin. Jotenkin tuntuu vain siltä, kuin olisimme tunteneet kauemmin ja hän tuntuu tajuavan sanomiseni ja ajatukseni.

Tänään hän sanoi, että olen mielenkiintoinen ihminen ja sitten ehkä enemmänkin läpällä, että: "Im right here waiting" ja laittoi Staindin biisin Right here waiting. Kuunnellessani sen sanoja (ovat muuten älyttömän hyvät) niin tuntui, että voisin laulaa hänelle tuon tismalleen saman biisin.

Lisäksi hassuinta on, että tnä juuri mietin, että haluan vielä joskus löytää henkilön, jolle voisin sanoa, että: "when we bleed, we bleed the same. If you'll go, I won't come with you. I just wait you cause I know you'll come back."
Ja kirjoittelin tuollaista sepustusta itsekseni hetkeä ennen kuin hän tuli juttelemaan minulle mesessä.

Kuulostaa varmaan typerälle, koska tiedän, että käytännössä on mahdotonta edes koskaan nähdä häntä. Välimatkaa on niin paljon, hänellä on tyttöystävä. Silti hänessä on jtn, minkä takia toivon, että tulisi päivä, jolloin tapaisimme.
Hän on kumminkin todennäköisesti onnellisempi kuin mtn muuta tyttönsä kanssa ja heittää viatonta läppää mesessä eikä edes tajua, kuinka sekoittaa päätäni.

Huoh taisi tulla väärälle palstallekin, mutta piti vain purkautua :D

5

591

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ''''''

      lailla.

    • .........joo ..

      Jep.. jep..

    • tätäkö on blondius?

      Mitä haluat viestissäsi sanoa? Että olet kaukoihastunut varattuun mieheen?

      Haloo...sinun täytyy olla parikymppinen, tai sitten tämä on provo!

    • vanha ämmä

      vastaan.
      Luulen, ettei tämä ole provo, sillä minulle kävi kutakuinkin samoin.

      Ihastuin mieheen, jonka kanssa kirjoittelimme netissä.
      Hän ymmärsi minua, kuin olisi asunut pääni sisällä ja minähän suorastaan leijuin onnesta.
      Kaikki hänen sanomansa ja kirjoittamansa upposi kuin sulaan voihin.
      En nukkunut, en syönyt, istuin vain yötä myöten koneella.

      Hän olisi halunnut laittaa kuvansa, mutta ei halunnut minun kuvaani. Se sopi minulle hyvin, mutta kielsin laittamasta hänenkään kuvaansa, tasaspuolisuuden vuoksi.

      Olimme myös varattuja, molemmat.
      Olin valmis heittäytymään tunnemyrskyyn, kokeilemaan, miltä tuntuu, kun antaa mennä vaan.
      En ole oikein koskaan ottanut mitään riskejä, tieten tahtoen.
      Nyt olisin ottanut.

      Kuten olisi pitänyt arvata, mistään ei tullut mitään.

      Äijä oli ihan seko, ja kun hän oli jo sotkenut elämäni, hän päätti sotkea sitä lisää.
      Sain tappouhkauksia nettiin, puhelimeen, häirikkö soittoja, spämmiä, voi helvetti mihin suohon upposin.

      Kesti kauan, ennen kuin ahdistelu loppui ja osittain pelkään vieläkin, että jotain tapahtuu.
      Vaihdoin sp-osoitteen, puh.numeron (salaiseksi) ja luulen nyt olevani suojassa, kuin pupu pensaassa.

      Ehkä saan kuitenkin nyt olla rauhassa.
      Omien kehujensa mukaan, hänellä on jatkuvasti joku nainen nettikierroksessa.
      Varo.
      Toivon, ettet se ole sinä!

    • volvosetämies

      näitähän me limasormet pyöritellään päivät pitkät, rah!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4218
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3446
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1796
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1663
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      297
      1430
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      928
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      858
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      835
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      804
    Aihe