Hmm. Niin.
Haluaisin vaan jotenkin syömishäiriöön sairastuttuani nyt suhteuttaa itselleni sen että mikä on normaalia ja tervettä laihdutusta (ja mikä taas sitten toisaalta epätervettä ja sairasta).
Täällä monet sanovat, etteivät laske kaloreita vihanneksista ja hedelmistä, voiko noin oikeasti tehdä huoletta? Onhan niissäkin omat kalorinsa kuitenkin. Tätä olen miettinyt koska haluan parantua ja lakata kyttäämästä jokaista kaloria jokaisesta porkkanasta, ja tuntemasta syyllisyyttä ylimääräisestä tomaatista.
Tyhmä kysymys mutta merkitsisi minulle myös paljon, jos kertoistte, että miten te hyvät ihmiset pidätte siitä huolta että laihdutatte terveellisellä tavalla?
Ettekö ihan oikeasti laske kaloreita
12
1338
Vastaukset
- laske tai tuijota
kaloreita, vaan sitä mitä ruoka-aineita syön keskenään. Eli en yhdistele huonoja hiilareita ja rasvaa, etc. Rasvaa ja proteiinipitoisia ruokia taas voi syödä keskenään, kuten esimerkiksi pekonia ja kananmunia.
Kasviksien ja hedelmien kohdalla kannattaisi kalorien sijaan ottaa huomioon se kuinka nopeasti ne nostattavat verensokeria. GI, etc.
Esim. banaani vastaan omena tai vihannekset.
Kaloreiden lasku on ankeaa, enkä oikein usko siihen oppiin muutenkaan. Ehkä se jonkin laihdutukseen voi sopiakin, muttei meikän.- nimim.
Onko tuota ihan tutkittu että ihmisen elimistö reagoi eri tavalla eri ruokayhdistelmiin? Vai onko se vaan mutu-tuntumaa?
Tarkoittaako huonot hiilarit sokeria ja vehnäjauhoja? - g0ldie
Tuosta eri ravintoaineiden yhdistelystä taitaa kans olla kaksi koulukuntaa, jollei useampiakin alalahkoja.
Toinen teoriahan on, että jos syö rasvaa ja hiilareita yhtäaikaa, keho käyttää hiilareita ensisijaisesti energiana ja varastoi rasvat.
Toinen teoria on, että näillä yksittäisillä ruokailuilla ei ole mitään väliä, vaan kokonaisuudet ratkaisevat pitkällä tähtäimellä.
Itsellä on vahvasti takaraivossa safkan kokonais-GI, eikä mikään verensokerin kannalta yksittäinen nopea tai hidas ryhmä; tältä kantilta funtsittuna nimenomaan kannattaa samalla aterialla hiilareiden kaverina olla jonkun verran rasvaa ja/tai proteiinia, koska se laskee sitä keskimääräistä GI:tä ja hidastaa hiilareiden imeytymistä / laskee vaikutusta verensokerin heittelyyn.
Todennäköisintä on, että oikeat käytännön vaikutukset ovat suuntaan tai toiseen kuitenkin niin pieniä, ettei kannata liikaa stressata moisista.
Alkuperäiseen viestiin sen verran, että toki kalorit *pitäisi* laskea kaikesta mitä syö, jos niitä ylipäätään lähtee laskemaan. Eihän se ole mitään laihduttamista, jos laskee vain esim. aamiaisen, lounaan ja illallisen olevan yhteensä 1500 kcal, mutta välipalat saa syödä vapaasti kun ei laske niistä kertyvää tuhatta kilokaloria :D ... mutta hiton työlästä se kieltämättä on, ja tietyn pisteen jälkeen jopa sairaalloista.
Helpointa on varmaan kuitenkin katsoa suurpiirteisiä arvoja, porkkanat = tosi vähän, omena ehkä joku 50-100 kcal, banaani 100-150 kcal ... ja jos nyt puuron sekaan laittaa pari mansikkaa niin en mä niitä itse jaksa laskea mukaan. - tutkittu juttu
nimim. kirjoitti:
Onko tuota ihan tutkittu että ihmisen elimistö reagoi eri tavalla eri ruokayhdistelmiin? Vai onko se vaan mutu-tuntumaa?
Tarkoittaako huonot hiilarit sokeria ja vehnäjauhoja?En niinkään usko vähähiilihydraattiseen ruokavalioon, vaan siihen, että on olemassa hyviä ja huonoja hiilareita. Kirjastosta löytyy ainakin kirjoja joissa puhutaan matalan GI:n ruoka-aineista. Miksei netistäkin löydy tietoa.
Oloni on ollut uskomattoman kevyt lopetettuani syömästä sokeria, vaaleita jauhoja, pastaa, perunaa, porkkanaa ja riisiä. Esim. Nämä aineet muuttuvat elimistössä glukoosiksi ja glukoosihan on sokeria.
JOku muu osaa varmasti tämän selostaa hieman seikkaperäisemmin ja tarkemmin. - ----
tutkittu juttu kirjoitti:
En niinkään usko vähähiilihydraattiseen ruokavalioon, vaan siihen, että on olemassa hyviä ja huonoja hiilareita. Kirjastosta löytyy ainakin kirjoja joissa puhutaan matalan GI:n ruoka-aineista. Miksei netistäkin löydy tietoa.
Oloni on ollut uskomattoman kevyt lopetettuani syömästä sokeria, vaaleita jauhoja, pastaa, perunaa, porkkanaa ja riisiä. Esim. Nämä aineet muuttuvat elimistössä glukoosiksi ja glukoosihan on sokeria.
JOku muu osaa varmasti tämän selostaa hieman seikkaperäisemmin ja tarkemmin.Tarkoitin tuota rasvojen ja hiilareiden yhdistelyä (sen lihottavuutta) esimerkiksi, onko siitä "virallisia" tutkimuksia, koska eihän mitään yleisiä suosituksia moisesta ole.
Montignac-dieettiä en pidä tieteenä, vaan ravitsemustiedettä, solubiologiaa ja fysiologiaa...
- menhir
syömishäiriöinen. Laskin yhtenä päivänä kaikki kalorit lapulle ja kun syön muutenkin melkein samalla tavalla joka päivä niin katson sitten sen lapun ruuista kalorimäärän.
Laskin kaikki mahdolliset kalorit 3:n desimaalin tarkkuudella! Jopa kasviksien rasvamäärät vaikka niitä onkin vain jotain 0,1g/100g. Kaiken lisäks pyöristin kaikki luvut ylöspäin, mikä ei tietenkään ole kovin järkevää.
Ei ole yhtään kivaa tämä. Ja sairasta on :( - kalorit
mutta se nyt on vaan mun tapa seurata että pysyy tietyissä rajoissa. Ihannepainooni olen päässyt ja siinä pysynyt tällä mentelmällä.
Js lasket kalorit niin ainkin tiedät ettei syö liian vähän. - normaalipainoinen
Kasvikset ovat kevyttä syötävää, niitä voi syödä surutta, samoin marjoja. Kun syö lautasmallin mukaan eli puolet kasviksia puolet pääruokaa, ei pääse lihomaan. Kaloripommit löytyvät jostakin aivan muualta kuin kasvikunnasta, ellei nyt satu rakastamaan kasviöljyjä ja maissia :D
Tomaatista on turha tuntea syyllisyyttä, siinä on rutkasti vitamiineja ja lykopeenia. Niitä täytyisi syödä kilokaupalla lihoakseen. Pidän huolta painostani (laskusuunnassa edelleen) syömällä säännöllisesti (4-5 ateriaa päivässä), pitämällä annoskoot kohtuullisina, syömällä paljon kasviksia, syömällä vähärasvaisia, mutta proteiinipitoisia ruokia, ruokajuomana vesi tai rasvaton maito sekä liikkumalla säännöllisesti. Hyötyliikuntaa kertyy päivittäin yli tunnin verran ja hikiliikuntaa pari kertaa viikossa. Pyrin myös nukkumaan kunnon yöunet ja venyttelemään säännöllisesti. Itselleni rutiinit ovat olleet iso apu. - pieni anorektikko
syön 1000-1200 kaloria päivässä plus rehut. syön rehuja aterioilla ja ehkä ompun päivässä. banaania syön vaan silloin kun on ruokana jotain hernekeittoo. oma elämä täyttyy noista kaloreista ja olen jo miettinyt sitä päivää kun vaaka näyttää toivotut lukemat. se ei tuo jatkuva laskeminen lopu, vaan taas on edessä uuden opettelu. pitää oppia syömään oikein suhteessa kulutukseensa. kaloreiden laskeminen on tuossa opiskelu vaiheessa hyvä apu ja ajan kanssa varmaan vatsaa oppii pyytämään oikean määrän.. onhan se oppinut tämän nykyisenkin. käy laskemassa laskurilla kulutuksesi, se auttaa jäljille. kokeillen se oikea ravinnon tarve löytyy varmasti.
- mun mielestä
Mun mielestä kalorien laskeminen on IHAN turhaa! Toki se voi auttaa joitain ihmisiä, mutta siitä voi tulla pää sekaisin ja ihan hulluksi.
Ajatelkaa, jos numeroita ei olisi keksitty, ette tietäisi mitään kaloreista ja numeroista. Joku on varmaan ihan vaa keksiny ne kalorit. Mutta kuvitelkaa, jos umeroita ei olisi olemassa, joutuisitte itse miettimään, mikä terveellistä ja mikä ei, kuunnella itseänne että oletteko nälkäinen vai kylläinen.- alkuperäinen kirjoittaja
Niin, kiitos kovasti kun olette vastanneet aloitusviestiini. Täytyisi tosiaan saada se päähänsä tolkutettua, että en liho vaikka noita kasviksia söisin enemmänkin, sillä muu ruokavalioni on vähärasvainen, en syö mitään herkkuja ellei ole pakko. Syönkin mielestäni todella terveellisesti ja monipuolisesti.
Ongelmani onkin tämän syömishäiriön takia se, että syön liian vähän kun kerran vieläkin laihdun vaikka olen jo alipainoinen.
Tietenkin haluaisin vielä laihtua, mutta tavallaan taas tajuan sen että tämä ei ole normaalia enkä haluaisi tuntea terveellisestä ruoasta ja rehuista syyllisyyttä. Haluaisin normalisoida tämän tilanteen sillä tavalla ettei olisi kokoajan varpaillaan ruoan kanssa.
Luen tätä laihdutuspalstaa aina ihan lumoissani, kun täällä niin monet ihmiset laihduttavat oikeasti terveellisellä tavalla! Minulle on todella ihmeellistä lukea tekstejänne siitä mitä syötte (saisinko ihan oikeasti syödä noin paljon lihomatta??), luulen että tämä palsta tekee minulle hyvää kun saan suhteuttaa asiat normaaliin mittakaavaan.
Olisi mukavaa saada vielä lisää vastauksia.
Ja sinä toinen syömishäiriöinen, miten pärjäilet? Itsekin lasken noi kalorit ja pyöristän ne reilusti ylöspäin, pelkään niin kovin lihovani. - ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,...
alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:
Niin, kiitos kovasti kun olette vastanneet aloitusviestiini. Täytyisi tosiaan saada se päähänsä tolkutettua, että en liho vaikka noita kasviksia söisin enemmänkin, sillä muu ruokavalioni on vähärasvainen, en syö mitään herkkuja ellei ole pakko. Syönkin mielestäni todella terveellisesti ja monipuolisesti.
Ongelmani onkin tämän syömishäiriön takia se, että syön liian vähän kun kerran vieläkin laihdun vaikka olen jo alipainoinen.
Tietenkin haluaisin vielä laihtua, mutta tavallaan taas tajuan sen että tämä ei ole normaalia enkä haluaisi tuntea terveellisestä ruoasta ja rehuista syyllisyyttä. Haluaisin normalisoida tämän tilanteen sillä tavalla ettei olisi kokoajan varpaillaan ruoan kanssa.
Luen tätä laihdutuspalstaa aina ihan lumoissani, kun täällä niin monet ihmiset laihduttavat oikeasti terveellisellä tavalla! Minulle on todella ihmeellistä lukea tekstejänne siitä mitä syötte (saisinko ihan oikeasti syödä noin paljon lihomatta??), luulen että tämä palsta tekee minulle hyvää kun saan suhteuttaa asiat normaaliin mittakaavaan.
Olisi mukavaa saada vielä lisää vastauksia.
Ja sinä toinen syömishäiriöinen, miten pärjäilet? Itsekin lasken noi kalorit ja pyöristän ne reilusti ylöspäin, pelkään niin kovin lihovani.Sinulle anorektikko, hienoa että olet päättänyt parantua sairaudestasi. Normaali ruualla ei kukaan liho jos syö säännöllisesti ja kohtuudella. Esim aamupala:Pari desiä puuroa,kuppi kahvia ja marjoja. välipala sokeriton marjakeitto ja pari ruis näkkäriä. Päivällinen puolet lautasesta salaattia ja vihanneksia,perunaa,ym.Ja pienin osa lihaa (itse syön kanaa) 100grammaa päivässä. Kerran viikossa vaihdan sen lihan kalaan joka on todellakin terveelistä ruokaa myös.ruisleipä juustolla,lasi rasvatonta maitoa. illalla voisi syödä hedelmän tai pari,myös pelkkä salaatti käy illalla hyvin. Tsemppiä sulle, ja muista että ruoka ei lihota jos syö oikein.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624341Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653538Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591861Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251734Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991457Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133989Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18896Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235869en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115862