Onko minussa vikaavikaa?

hra47

Nykyisen vaimoni kanssa yhdessä 14 v ja pari vuotta naimisissa.

Nykyisessä suhteessa tuskin kumpikaan tuntee itseänsä onnelliseksi. Kunhan olla öllötetään ja kuljetaan töissä.

Laihdutuskuurin ohella hormoonitoiminnassani on alkanut jokin ihme kausi. Ihastun aika helposti kauniisiin ja/tai mukaviin naisiin ja käyn silloin tällöin noin kerran kuussa kapakissa YKSIN ja vaikka olen hyvin pasiivinen niin kyllä vientiä tuntuisi olevan.
Jokin aika sitten minua tuli pyytämään tanssimaan nainen, joka ilmeisesti kaverinsa polttarijuhlinnasta johtuen käyttäytyi varsin rennosti ja itsevarmasti. No. En lähtenyt tanssimaan kun en osaa. Perkele.
Kasvot eivät olleet mallin kasvot, mutta minusta jotenkin selittämättömän kauniit ja minun polvet alkoi notkua kyllä siinä paikassa.
Jonkin aikaa juttelimme koko ajan toisiamme syvälle silmiin katsoen niitä näitä ja sitten tämä punatukkainen pisamanaama jatkoi matkaa.
Tämän illan jälkeen olen miettinyt hyvin paljon häntä ja tullut jopa törmänneeksi häneen arjen kiireissä.

Vaimoni on kyllä kaikin puolin hyvä ihminen ja äiti, mutta en taida enään rakastaa häntä. Itse asiassa en tiedä olenko koskaan rakastanutkaan.

Onkohan tämä suhteen lopun alkua vai kolmevitosvillitys joka menee luultavasti ohi kun syksy tulee ja ilmat jäähtyy.

Jos joku viisas voisi tehdä edellä esitetystä analyysin. Hyvät arvauksetkin olisi mukavia.

5

540

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jaahans...

      Jos sulla ja sun vaimolla arki on yhtä ja samaa, voi se alkaa kyllästyttämään.

      Älä heitä kirvestä kaivoon vielä, vaan yrittäkää oikeasti piristää suhdettanne, vaikka jollain pienellä kahdenkeskisellä lomareissulla, tai ravintola-illalla.

      Tai sitten voi olla, että tunteet on vaan haalenneet, etkä tunne häntä kohtaan mitään erityistä, yhdessä olette vain tavan vuoksi.

      Jos niin on, voi ero olla parempi ratkaisu kummallekkin.

      Se hyvä puoli tässä on, että pettämään et ole mennyt, vaikka tilaisuuksia olisi ollut...

      Otappa asia vaikka vaimosi kanssa puheeksi, jutelkaa kunnolla, ja selvitelkää tunteitanne. Eiköhän joku ratkaisu löydy.

      • ja puhu

        vaimollesi. En olisi yllättynyt, vaikka hän tuntisi myös olevansa kyllästynyt. Harvoin sitä yksin suhteessa ryytyy.

        Miettikää yhdessä, miten etenette. Lapsia ei voi unohtaa, mutta ei lasten kanssa kannata huonossa suhteessa kituuttaa. Vaistoavat ilmapiirin kuitenkin. Pääasia on, että vaimosi on se, jolle ensin puhut asiasta, etkä ala kapakassa valitaa huonoa, väljähtynyttä liittoasi muille naisille.

        Vaimosi on synnyttänyt lapsesi ja ansaitsee sen vuoksikin jo hieman kunnioitusta. Asian esille tuominen on vaikeaa, mutta rehellisyys puolisoa kohtaan erottaa jyvät akanoista ja miehet pikkupojista.

        Olen nainen ja samassa tilanteessa. Olemme puhuneet asiasta mieheni kanssa, ja ainakin hän arvosti rehellisyyttäni. Helppoa ei ole, mutta pääasia, että kumpikin tietää, missä suhteessa mennään.

        Meillä kaikilla on näillä näkymin vain yksi elämä. Ei vaimokaan halua tulla jätetyksi sanotaan vaikka 60 , kun suurin osa elämästä on "uhrattu perheelle". Nosta kissa pöydälle vaikka kirpaiseekin! Voit ainakin sen jälkeen katsoa itseäsi peilistä suoraan silmiin.


    • ...............

      Olette olleet 14 vuotta yhdessä etkä tiedä oletko koskaan vaimoasi rakastanutkaan!? Jos et provoile niin olet aika nyhjäke mieheksi ja parasta vaimollesi olisi ero sinusta.

    • mies kolkyt

      " hormoonitoiminnassani on alkanut jokin ihme kausi. Ihastun aika helposti kauniisiin ja/tai mukaviin naisiin "

      Ööö... murrosikä? Sorry, oli pakko...

      Eikös tuo kuitenkin oleihan normaalia että terve mies tuntee vetoa kauniisiin vastakkaisen sukupuolen edustajiin. Ei se avioliitto tai vakikumppani ihmisluontoa tapa. Itseasisssa ihmettelen että olet selvinnyt 14v ilman että olisit välissä ihastunut kehenkään?

      Kuvittelisin että tämä on ihan normaalia jokaisessa terveessä ja toimivassa liitossakin jossa ei petetä... ihastumiset siis. Olen tosi sinkku itse, mutta kaikki rehellisellä naamalla liikenteessä olevat mielestäni ovat myöntäneet että ihastuksia tulee ja menee.

      Ilmeisesti vamosi on ainoa nainen tai ainakin ainoa "vakava suhde" sinun historian kirjoissa? Jos näin, niin ei siinä mitään, ei ne puoli postitoimialuetta nussineet vakiintuessaan sen onnellisimmilta vaikuta.

    • herännäinen

      mun mielestä kuulostaa kuitenkin vielä siltä, että saattaisitte saada yhteisen systeemin vielä pyörimäänkin jos vaan molemmat niin haluatte. mutta sun ehkä pitää olla se aloitteen tekijä, kertoa että haluat aktivoida suhteenne. jos tulee takkiin eikä suhe virkisty niin sit varmaan parempi siirtyä seuraavaan vaiheeseen. mutta mun mun mielestä olisi silti viksumpaa ensin katsoa tilanne yhdessä vaimon kanssa, ettei myöhemmin jää kutkuttamaan ja kaihertamaan...

      sinällään. oma passiivinen kauteni kesti lasten saamisesta noin 5 vuotta. sen jälkeen on tullut vipinää ja mielenkiintoa (ei valitettavasti oman äijän kanssa), hormonit alkaneet hyristä ja laihtumisen ja kuntoilun kautta on itsetunto ja -tuntemus ja fyysisyys saaneet uuden merkityksen. vaikken mallinmitoissa ole enkä tule eikä minulla ole niinkään kannustavia flirtti tms. kokemuksia kuin sinulla, niin oma kokemus ja olo on vain yksinkertaisesti "seksikkäämpi" ;). ehkä tämä johtaa joskus vipinään ja uusiin kokemuksiinkin, mene ja tiedä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4802
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3493
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2420
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1349
    7. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1212
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1202
    9. 165
      1079
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    Aihe