Muutamia viikkoja on tässä erosta ja tää tuska on edelleen niin sietämätön, että tuntuu välillä, että kunpa vain kuolisi pois, kun ei jaksa enää tätä tuskaa.
Olen menettänyt sen oikean. Olen rakastanut häntä todellakin enenmmän kuin koskaan ketään muuta. Ja en voi ikinä löytää niin ihanaa miestä kuin hän. Siis mieshän oli unelma, teki ruokaa, siivosi, pyykkäsi, siis kaikki kotityöt tehtiin yhdessä. Oli lisäksi niin ajattelevainen ja romanttinen, sain mm. synttärilahjaksi Lontoon matkan! Ja me oltiin niin samanlaisiakin, samanlaiset haaveet unelmat.
Mutta minä itse pilasi kaiken. Entinen mieheni ei arvostanu minua yhtään, haukkui vain ja kävi käsiksi. Siitä jäi sen verran huono itsetunto ja arpia, että en osannut luottaa mieheni rakkauteen ja siihen että minua hän rakastaa juuri sellaisena kuin olen. Olin liian mustasukkainen hänen naispuolisista ystävistään, vaikka mitään aihetta ei ollut jne. Siitä aiheutui kaikkea turhaa kinaa jne, joka rasitti suhdettamme. Ja tätä mies ei sitten enää jaksanut. Tuntuu ahdistavalta, kun tietää että kaikki on omaa syytä. Vaikka ainahan riitaan tarvitaan kaksi, mut silti. Tuun varmaan ikuisesti syyttään tästä itseä. Elämänhalua ei juuri ole, mikään ei kiinnosta. Tuntuu pahalta mennä yksin kotiin, nukkua yksin eikä saa kenellekkään kertoa kuinka päivä on mennyt jne. TUSKAA! Jos joillakin samoja tunteita, mailaaminen ois kiva. S-posti [email protected].
Olen menettänyt sen oikean. Olen rakastanut häntä todellakin enenmmän kuin koskaan ketään muuta. Ja en voi ikinä löytää niin ihanaa miestä kuin hän. Siis mieshän oli unelma, teki ruokaa, siivosi, pyykkäsi, siis kaikki kotityöt tehtiin yhdessä. Oli lisäksi niin ajattelevainen ja romanttinen, sain mm. synttärilahjaksi Lontoon matkan! Ja me oltiin niin samanlaisiakin, samanlaiset haaveet unelmat.
Mutta minä itse pilasi kaiken. Entinen mieheni ei arvostanu minua yhtään, haukkui vain ja kävi käsiksi. Siitä jäi sen verran huono itsetunto ja arpia, että en osannut luottaa mieheni rakkauteen ja siihen että minua hän rakastaa juuri sellaisena kuin olen. Olin liian mustasukkainen hänen naispuolisista ystävistään, vaikka mitään aihetta ei ollut jne. Siitä aiheutui kaikkea turhaa kinaa jne, joka rasitti suhdettamme. Ja tätä mies ei sitten enää jaksanut. Tuntuu ahdistavalta, kun tietää että kaikki on omaa syytä. Vaikka ainahan riitaan tarvitaan kaksi, mut silti. Tuun varmaan ikuisesti syyttään tästä itseä. Elämänhalua ei juuri ole, mikään ei kiinnosta. Tuntuu pahalta mennä yksin kotiin, nukkua yksin eikä saa kenellekkään kertoa kuinka päivä on mennyt jne. TUSKAA! Jos joillakin samoja tunteita, mailaaminen ois kiva. S-posti [email protected].
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos maailmassa on noin 6,6 miljardia ihmistä niin voiko jokaiselle olla olemassa vain se yksi ja ainoa?! Kuinka ikinä löytäisimme sen yhden ja ainoan?!
Uskon,haluan uskoa, että meille kaikille on olemassa hirmusti meille sopivaa/tarkoitettua kumppania, joten älä huoli, kyllä sinäkin sen uuden ihmisen löydät kun olet korjannut ensin itsesi.
Itselläni on kokemuksia kyseisestä mustasukkaisuudesta yms... Ja tiedän, että mikään suhde ei toimi ennen kuin olet sinut itsesi kanssa etkä epäile toista osapuolta. Ennnemmin tai myöhemmin tuo pilaa suhteen.
Nyt kun olen taas "normaali" ihminen, voin löytää itselleni normaalin ja tasapainoisen rakkauden.
Tsemppiä, yritä jaksaa jaksaa!!
aina satuttaa eniten sitä, jota eniten rakastaa? kun sen vihdoin tajuaa ja haluaa pyytää anteeksi, toinen on jo "case closed". ei anneta toista mahdollisuutta!! mikä tän kaiken tarkoitus on? pakko olla joku tarkoitus! joskus tää elämänkoulu tuntuu liian raskaalta...
sori, ei musta ollut paljon apua. sattui vaan toi sun kirjoitus niin omaan nilkkaan...
mikä ei tapa, se...
Niinpä! Miks eniten pitää satuttaa sitä josta eniten välittää?!? Ja miks helvetissä ne omat virheet tajuaa vasta kun on liian myöhästä???
Valitettavasti ne virheensä on tehtävä tässä elämässä jotta niistä oppisi sitä elämää. Minäkin samalla tavalla - huono itsetunto - en voinut uskoa hyviin tunteisiin minua kohtaan, en uskaltanut ottaa sellaisia vastaan. Menetin sitten mahdollisuuteni sen epäilyni kautta. No, nyt on sitten löytynyt se itsetunto, ei tarvitse kun löytää joku joka taas antaisi niitä lämpöisiä tunteitaan - nyt uskallan ottaa ne vastaankin. Oppia ikä kaikki. Ei nämä ikävätkään asiat sitten lopulta ole pahaksi jos niistä oppii jotakin tulevaisuutta varten eikä tee samoja virheitä uudelleen. Juuri sillä hetkellä elämä ei tunnu elämisen arvoiselta mutta kyllä se aurinko sieltä taas pilkahtaa esille kun saa vähän välimatkaa tapahtumiin. Eihän tämä sinun tuskaasi juuri tällä hetkellä helpota mutta yritä kuitenkin ohjailla ajatuksiasi sinne valon puolelle ettet huku siihen murheeseesi. Tulet vielä sinäkin niin kuin minäkin löytämään uuden armaan. Seuraavalla kertaa osaammekin olla viisaampia kun meillä on tämä oppi takanamme.
otan osaa suruusi, itellä ihan samanlainen tilanne tällä hetkellä, paitsi että itse olen mies ja nainen jätti, olin varmaan muuten samanlainen mies kun sulla oli eli teen kaikkia kotiaskareita mielelläni ja pidän naista niin hyvänä kuin vain mies voi pystyä ja kylmästi vaan mutkin jätettiin kuin nalli kalliolle tietämättä kunnolla edes syytä mikä tähän kaikkeen johti, ja vieläpä on lapsikin meille tulossa että itellä tosi kovat kivut sydämessä, eikä nainen tunnu paljoa mun tunteita ajattelevan. :(
Eipä ole helpottunu olo yhtään. Pahalta tuntuu edelleen. Kunpa tää helpottaskin tää olo jo! En ymmärrä miten mies voi unohtaa kaiken mitä yhdessä tulevaisuudelle suunniteltiin! Mikään ei tunnu miltään ja tuntuu että kaikki asiat mitä elämältä haluaa ei tunnu miltään, kun ei ole se oma rakas siinä vieressä. oikein pelottaa syksy kun tulee pimeä, että miten sitä masentuu. koko ajan vaan ajattelee menneitä ja kuinka asiat oli silloin jne. ja toivoo, et vois palata ajassa taaksepäin...
että tuntuu tosi pahalta. en tiedä mitä sanoa, kun itsekin ihan hajalla. taidan olla tuomittu epäonnistuja ... :-(