Tutkija: Kosketelkaa itseänne

S_guru

Naisten ja miesten eleitä on tutkittu eri maissa ihan yliopistotutkijoiden voimalla istumassa singles-baareissa.

Miesten flirttailueleet olivat alfa-urosmaisuutta korostavia asentoja ja rehvastelueleitä.

Naisilla flirttieleet olivat pääasiassa itsensä koskettelua. Omia kasvoja, hiuksia ja mm niskaa kosketeltiin toistuvasti.

Heti peilin eteen harjoittelemaan sensuelleja itsekosketteluja!

Tärkein asia kuitenkin oli katsekontakti - kiinnostuneen ja ei-kiinnostuneen katsekontaktin ero oli lyhyt, noin 150 millisekuntia. (Mutta miten pärjää sellainen, joka jättää silmälasit kotiin?)

Tutkijoiden tarkoituksena ei itse asiassa ole selvittää, miten isketään parhaiten mies, vaan akateemisen kiinnostuksen kohteena on selvittää, vaihtelevatko ilmeet ja eleet kuinka paljon maasta ja kulttuurista toiseen.

Tutkijat ovat myös huomanneet, että eleet ovat erilaiset silloin, kun kiinnostuksen päämotiivi on seksi verrattuna kiinnostuksen kohteena parisuhteen aloittaminen. Seksistä kiinnostuneet lipoivat esimerkiksi paljon useammin huuliaan kahdenkeskisessä kommunikaatiossa.

1

800

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Extra Ale

      Mä en livo kieltäni koskaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4206
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3435
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1792
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1657
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      297
      1424
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      925
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      856
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      828
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      797
    Aihe