Tapasin talvella aivan mahtavan ihmisen. Halusin heti ystävystyä hänen kanssaan ja katsoa mikä hän on miehiään. Alkujaan pelurilta näyttänyt tuttavuuteni osoittautui mitä ihanimmaksi, rehellisimmäksi ja mahtavimmaksi mieheksi mitä voi kuvitella. Omat koiruutensa ja huonot puolensa hänellä on, mutta on kuitenkin kaikessa leikkimielisyydessään ja rentoudessaan "hyvä ihminen". Niinhän siinä sitten kävi, että kaveruus muuttui ystävyydeksi, ja ystävyys joksikin syvemmäksi. Yksi asia johti toiseen ja pian vietimme yhdessä vähintään puolet vuorokaudesta.
Intohimoa hommassa oli mukana alusta asti ja tunteita siinä määrin, että silmiä täysin ummistamatta huomasi hyvien puolien seasta niitä toisen huonojakin puolia. Molemmat kunnioitamme ja arvostamme toisiamme ihmisinä, olemme toisillemme tärkeä osa elämää ja rakkautta on ilmassa vaikka kuinka (sellaisena kuin minä sen tiedän). En voi vieläkään uskoa, että sellainen ihminen rakastaa minua (vaikka ihana olenkin ;)) ja on avannut elämänsä ja lähipiirinsä minulle täysin!
Kesän ajan olemme eläneet kaukosuhteessa ja tunteet vain voimistuvat vaikka toista ei näe tai kuule päivittäin. Ikävä on kova ja toinen tuntuu tärkeämmältä kuin koskaan. Olo on kuin rakkauselokuvasta, joten olenkin alkanut epäilemään koko tunnekuohua.
Mitä muut olette mieltä? Voivatko tällaiset "tajunnan räjäyttävät" tunteet olla todellisia? On kuin olisin vasta saanut tietää mitä rakkaus on, mutta nyt epäilenkin onko se edes sitä? Miten sitä voisi ymmärtää tällaisia tunteita, joita ei pysty edes sanoin kuvailemaan? Ja ennen kaikkea, voiko tällainen rakkaus olla aitoa ja voiko se kestää? Tiedän toki tunteiden laantuvan, kokemusta on lähes 10 vuoden mittaisesta seurustelusuhteesta. Sitä näin jälkikäteen miettiessä en kuitenkaan millään muista, että mitään läheskään tämän tasoista olisin missään vaiheessa tuntenut.
Kertokaahan rakkautta kokeneet kokemuksianne ja ajatuksianne... Ehkä saadaan jotain tosi kaunista tarinaa tällekin palstalle, jota niin usein vaivaa uskon puute ja masentuneisuus. Se arkipäivä... :P
Mikä on todellista?
2
346
Vastaukset
- täälläkin..
tiesin heti että tämän miehen haluan, enkä ole koskaan tuntenut näin voimaakkaasti!vasta pari kertaa oltiin nähty ja tiesin että tässä se on.näin ei ole ollut muiden kohdalla.tiedän huonot puolet ja pystyn niiden kanssa elämään.tai ainakin aion yrittää :Dpuoli vuotta vasta oltu ja tiedän että arki tulee jossain vaiheessa.meillä tosin välimatkaa hurjat 4km ja yhdessä aina kun mahd.molemmilla kuitenkin työt ja itse urheilen paljon.
itsekin välillä epäillyt onko näin voimakkaat tunteet aitoja/todellisia, koska en ikinä ennen ole näin voimakkasti tuntenut.ja varsinkin, kun olen enemmän järki-ihminen enkä tunneihminen.olen kyllä vielä nuori (21v), mutta pari vakavampaa suhdetta takana, ja edes niiden alkuhuumat eivät olleet tätä tasoa!en ole ikinä ollut näin onnellinen enkä voi tajuta että joku ihan oikeesti rakastaa, koska mun lapsuudesta ja nuoruudesta se puuttui täysin kun sijaiskodissa asuin.jos edes vanhemmat ei rakasta, miten joku muu voi..haaveilen jo yhteenmuutosta yms ja ne kolme sanaa on vaihdettu, välillä todella mietityttää onko tämä mahdollista..(nyt varmaan moni ajattelee että ei ole noin lyhyessä ajassa ja noin nuorella, mutta tähän asti olen aina ajatellut järjellä ja siksi hidastellut..)puoli vuotta vasta ja tunteet tosiaankin niin kovat ettei sitä pysty sanoin kuvaamaan.kirpaisee todella syvältä kun ajattelee, jos toisen menettäisi jostain syystä..en tiedä mitä tekisin jos niin kävisi. - Tristar
Se voi hyvinkin olla todellista ja kestää. Miksipä ei? Itselläni on esimerkki myös, palava rakkaus joka ei ole laantunut viiden vuoden avioliiton aikana miksikään siitä hetkestä kun tapasimme.
Kun löytää sen ihmisen joka on "se oikea", kuuluu päässä naks ja jotain loksahtaa kohdalleen. Aika voi hioa sitä loksahduskohtaa mutta myös hitsata sen kiinni.
Hassua tässä on tosiaan se että mieheni tavatessani oli todellakin pää räjähtää. Tutustumisillan päätteeksi paruin vesiputouksena tunteja putkessa, tunnekuohu oli vain jotain niin mieletöntä, tuntui kuin jokin solmu olisi auennut sisällä ja koti löytynyt. Onnesta Voi itkeä, rankastikin :D
Toinen rakkauselokuvassa elävä,
***
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1237120Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1224907L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa644235TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153453Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7232250Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2711671- 671455
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581418Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581374Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221356