Suomut putosivat silmiltä

järki-ihminen löytyi

Löysin jälleen itseni, hallelujah !!!

Kiitos palstan muutamalle fiksulla ja itse asiassa koko ääliöjoukolle. Lemppasin äijän ja olo on huikean vapaa. Äijä pentele ei tiedä mikä oli suurin moka, mutta kerron sen teille: näin sattumalta sen ykkösen. Voi jeskamandeera, nyt ymmärrän kaiken. Hirvee tantta !!! Kauhee läski, oikee MAMMA. Minkä helvatan takia nainen ei voi pitää normaali-ihmisen tavoin huolta itsestään? Siis syödä kohtuullisesti, liikkua riittävästi, pukeutua muuhinkin kuin peessiin ja läskipohjiin? Tsiissös, ei ihme että sen ukko kirjaimellisesti kuolas mun perään, vaikka ensin yrittikin että "ollaan ystäviä kun meillä on niin paljon keskusteltavaa".

Hoh-hoh. Aikansa kutakin. Mieluummin ilman munaa, kun noin arvostelukyvyttömän äijän huonosti stondaaavaa lerppua.

Pikku vinkki: kakkosen silmien suomut putoaa niin hitaasti, koska tapaamisia on pakostakin harvoin. Mutta että multa täysipäiseltä ihmiseltä meni melkein puoli vuotta tajuta tää kuvio...

No ei se mitään. Sitä paitsi tämän päivän NYT-liite sanoo kaiken itseäni fiksummin:

"Olemme kyllä valmiita muuttamaan sydäntämme, mutta emme asemaamme suhteessa toisiin. Perheenisä ei ole muuttunut, ellei hänen asemansa perheessä ole niin ikään muuttunut. Tämä on vaikea kohta: muutoksen myötä muuttuu myös suhteellinen asemamme sosiaalisessa verkostossa. Ja sitä me varjelemme tarkemmin kuin sisimpäämme." Sivulla 6 koko juttu, ASIAAA...

Pikkuisen kyllä tekisi mieli käräyttää äijänkutale sille mammalle, mutta mulla on niin jalo mieli ja empaattinen elämänasenne, etten viitsi. Vinkkinä vaan, että ukko jatkaa metsästystä netissä... ja siksi mun suomut alkoikin tippua. Älkää menkö tytsyt lankaan !!!

12

1280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Löytyihän

      se oikea syy lopputekstistä..
      "Vinkkinä vaan, että ukko jatkaa metsästystä netissä... ja siksi mun suomut alkoikin tippua."

    • näköinen kuin...

      itse haluaa. Keneltä se on pois. Kaikki me kerran ollaan saman näköisiä.
      Mies varmasti tykkää läskimammasta juuri selliasena kuin hän on. Tai sitten ei tykkää. Kukin taplaa tyylillään.

    • rakastunut...

      mieheen...?

    • mies...

      iski silmänsä sinuun- et ole ainut, miehillä vain on semmoinen tapa, jota me naiset ei aina ymmärretä.

    • Ehkä seksissä kyllä

      Ajatteletko, että ulkonäkö on se kaikkein tärkein parisuhteessa? Seksissä se saatta olla, mutta ei sitoutumisessa ja rakkaudessa. Siksipä olitkin miehelle vain kakkospatjana.

      • On olemassa...

        miehiä joille kaikki käy...kun erehtyy rakastumaan tämmöiseen niin se on paha juttu.
        Teresa.


    • kelpaa...

      kakkoselle kuin ykköselle, vaikka ykkönen on niin ruma sikanokka läskimammamummo...
      Ja miehelle kelpaa niin ruma nainen kuin kauniskin taitaa miehen skaala olla melko laaja...

    • miehen...

      selkään verinaarmut silloin kun silmiltäsi tippui suomut...?

    • tasapäiden

      Jaa, ei huomannu kansa mitä toi ap arvosteli.

      Luuli iskeneensä alfa-urokseen ,mutta alfan nainen oliki ihan öö-luokka. Kyllä se pistää hatuttaan.

      Kukaanhan ei ulkonäölleen voi mitään, siitähän ei oo kysymys, vaan siittä että jos joku on menettänyt itsekunnioituksensa, ei viitis antaa semmoselle ukolle joka semmosen ämmän kanssa leikkii vielä kotileikkiä. Selkiskö?

    • 'lila'

      eli minkäs näkönen se mies on? Tumma hurmuri vai vaalea bodari? Jos ulkonäkö on kaiken a ja o.

      • alkuperäistä

        Tavallinen suomalainen mies perusulkonäöltään, iän tuomaa tukevuutta, siisti ja siististi pukeutunut, liikuntaa harrastava, ryhdikäs, ei kalju, ei punakka, omat hampaat suussa... miellyttävä mies. Mutta kotona siis oikea lösähtänyt kanttura sillä, pisti miettimään... ja siten rupesi niin naurattamaan, kun olin jo jonkin aikaa kuunnellut myös miehen mielipiteitä naisista ja niiden ominaisuuksista. Ei olis ollut kanttia arvostella mitään, kun oma nimikkotamma oli jo aikaa sitten menettänyt itsekunnioituksensa ja itsestään huolehtimisen täysin.


      • ihan,just
        alkuperäistä kirjoitti:

        Tavallinen suomalainen mies perusulkonäöltään, iän tuomaa tukevuutta, siisti ja siististi pukeutunut, liikuntaa harrastava, ryhdikäs, ei kalju, ei punakka, omat hampaat suussa... miellyttävä mies. Mutta kotona siis oikea lösähtänyt kanttura sillä, pisti miettimään... ja siten rupesi niin naurattamaan, kun olin jo jonkin aikaa kuunnellut myös miehen mielipiteitä naisista ja niiden ominaisuuksista. Ei olis ollut kanttia arvostella mitään, kun oma nimikkotamma oli jo aikaa sitten menettänyt itsekunnioituksensa ja itsestään huolehtimisen täysin.

        silleen...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe