aattelin täällä vähän purkaa.... (kiitti jos joku jaksaa lukea)....
ELi oon tällanen perusmukava 24-v. poitsu. Vikoja on, mut niinhän kaikilla meillä. mulla on kiva työ asiakaspalvelu ammatissa ja oon just ostanu oman kämpän (vuokralla asuin monta vuotta). Harrastan monenlaista ja tapaan kavereita. Eli elämä melko lailla reilassa muuten mut se oma kulta puuttuu. Joku jonka kans jakaa arki ja käydä vaikka kävelyllä käsi kädessä.... kaverit on kehunu mua ystävälliseksi, kohteliaaksi ja hauskaksi tyypiksi ja muutamat naiset myös ihan katseen kestäväksikin (en tarkota kuulostaa itserakkaalta). Osaan jutella ja myös olla hiljaakin tarvittaessa.
Ikinä en oo seurustellu.... en ole edes pitäny tyttöö kädestä (siis muutoin kun kaveri porukassa) saati suudellu ketään... niin, ne tytöt sitten. Sehän se tässä mättääkin, tai siis tavallaan mättää ja tavallaan ei. Kun en oo vielä toistaiseks pahemmin ihastunu ikäisiini tyttöihin vaan melkeenpä kaikki on ollu vanhempia naisia (n. 25 vuotta lisää omaan ikääni). En ihastu usein, mut useimmiten on ollu niin että uusi ihastus melkeinpä on alkanu siitä ku toinen on loppunu. Suurin osa kavereista (joihin siis kuuluu sekä tyttöjä että poikia) on kyllä ikäisiäni, mut rakkausmielessä en pahemmin oo ikäisiäni katsonu toistaiseks. Kerran tunteet on itteeni paljon vanhemman naisen kans ollu molemmin puolisia (mitään sen isompia konkreettisia asioita ei koskaan tapahtunu kuitenkaan), mut hän löysi sit ikäisensä miehen. enkä syytä häntä, tuskin ois voinu pitkällä tähtäimellä toimia suuren ikäeron suhde. Useampikin tyttö/nainen on lähestyny mua, mut olen torjunu kaikki. En siks et oisin ylpee tai kranttu vaan siks ettei tunteet ole ollu molemminpuolisia enkä haluu johtaa ketään harhaan. Pelimies en oo eikä musta sellaista saa. Baarissakin käyn korkeintaan parilla kaljalla (silloin tälllöin siis) ja lähinnä jutustelemassa kivassa kaveri porukassa.
kaverit on yks toisensa jälkeen löytäny tyttö-/poikaystävän, monet kihlautunu ja menny naimisiin. Mä seuraan touhua vierestä, aina yksin ja onnettomana. Mieleen on alkanu hiipiä pelko siitä etten koskaan löydä ihmistä jonka kans pitkä parisuhde voisi onnistua. haluisin kovasti vaimon ja lapsia, eikä sellainen oikeen taida pysyväisenä ratkaisuna toimia jos ikäeroa on roimasti (tiedän että tällaisia pareja on, mut jotenkin en osaa omalle kohdalleni tätä kuvitella).... homma saattais toimia jonkin aikaa, mut kannattaako sellaisiin "jonkin aikaa" juttuihin edes lähteä jos tietää ettei tulevaisuutta sit olisi... ja ne lapsetkin, eipä monet viiskymppiset naiset edes voi lapsia enää saada....
Tällaselle asialle useimmiten nauretaan esimerkiks lehdissä, ainahan uutisoidaan pyrkyreistä jotka pariutuu reilust itteään vanhempien kans päästäkseen näiden rahoihin käsiks, tai sit et porukalla on jotain kauheita isä/äiti-suhde traumoja tms. tms. ja siitä johtuu tällaiset asiat.... niin monet vetää muun muassa näistä sen yleistävän johtopäätöksen että kyseessä on kaikkien vanhemmista pitävien kohdalla automaattisesti joku sairaus tai vika...?? oon niin väsyny näihin yksipuolisiin tunteisiin ja tähän jatkuvaan pelkoon yksin jäämisestä ja siitä että oon todella jollain lailla "vinksahtanu"..mä vain haluun paremman puoliskon jota rakastaa ja kunnioittaa.
En pidä ikäisiäni tyttöjä mitenkään epä viehättävinä, mut kukaan ikäiseni ei vaan oo vielä sytyttäny. enkö vaan ole vielä kohdannu sitä oikeaa joka vie jalat alta?
pliis jos joku voisi sanoo jotain rohkaisevaa ja kommentoikaa jos viittitte.... asiallisesti siis kuitenkin....
ELi oon tällanen perusmukava 24-v. poitsu. Vikoja on, mut niinhän kaikilla meillä. mulla on kiva työ asiakaspalvelu ammatissa ja oon just ostanu oman kämpän (vuokralla asuin monta vuotta). Harrastan monenlaista ja tapaan kavereita. Eli elämä melko lailla reilassa muuten mut se oma kulta puuttuu. Joku jonka kans jakaa arki ja käydä vaikka kävelyllä käsi kädessä.... kaverit on kehunu mua ystävälliseksi, kohteliaaksi ja hauskaksi tyypiksi ja muutamat naiset myös ihan katseen kestäväksikin (en tarkota kuulostaa itserakkaalta). Osaan jutella ja myös olla hiljaakin tarvittaessa.
Ikinä en oo seurustellu.... en ole edes pitäny tyttöö kädestä (siis muutoin kun kaveri porukassa) saati suudellu ketään... niin, ne tytöt sitten. Sehän se tässä mättääkin, tai siis tavallaan mättää ja tavallaan ei. Kun en oo vielä toistaiseks pahemmin ihastunu ikäisiini tyttöihin vaan melkeenpä kaikki on ollu vanhempia naisia (n. 25 vuotta lisää omaan ikääni). En ihastu usein, mut useimmiten on ollu niin että uusi ihastus melkeinpä on alkanu siitä ku toinen on loppunu. Suurin osa kavereista (joihin siis kuuluu sekä tyttöjä että poikia) on kyllä ikäisiäni, mut rakkausmielessä en pahemmin oo ikäisiäni katsonu toistaiseks. Kerran tunteet on itteeni paljon vanhemman naisen kans ollu molemmin puolisia (mitään sen isompia konkreettisia asioita ei koskaan tapahtunu kuitenkaan), mut hän löysi sit ikäisensä miehen. enkä syytä häntä, tuskin ois voinu pitkällä tähtäimellä toimia suuren ikäeron suhde. Useampikin tyttö/nainen on lähestyny mua, mut olen torjunu kaikki. En siks et oisin ylpee tai kranttu vaan siks ettei tunteet ole ollu molemminpuolisia enkä haluu johtaa ketään harhaan. Pelimies en oo eikä musta sellaista saa. Baarissakin käyn korkeintaan parilla kaljalla (silloin tälllöin siis) ja lähinnä jutustelemassa kivassa kaveri porukassa.
kaverit on yks toisensa jälkeen löytäny tyttö-/poikaystävän, monet kihlautunu ja menny naimisiin. Mä seuraan touhua vierestä, aina yksin ja onnettomana. Mieleen on alkanu hiipiä pelko siitä etten koskaan löydä ihmistä jonka kans pitkä parisuhde voisi onnistua. haluisin kovasti vaimon ja lapsia, eikä sellainen oikeen taida pysyväisenä ratkaisuna toimia jos ikäeroa on roimasti (tiedän että tällaisia pareja on, mut jotenkin en osaa omalle kohdalleni tätä kuvitella).... homma saattais toimia jonkin aikaa, mut kannattaako sellaisiin "jonkin aikaa" juttuihin edes lähteä jos tietää ettei tulevaisuutta sit olisi... ja ne lapsetkin, eipä monet viiskymppiset naiset edes voi lapsia enää saada....
Tällaselle asialle useimmiten nauretaan esimerkiks lehdissä, ainahan uutisoidaan pyrkyreistä jotka pariutuu reilust itteään vanhempien kans päästäkseen näiden rahoihin käsiks, tai sit et porukalla on jotain kauheita isä/äiti-suhde traumoja tms. tms. ja siitä johtuu tällaiset asiat.... niin monet vetää muun muassa näistä sen yleistävän johtopäätöksen että kyseessä on kaikkien vanhemmista pitävien kohdalla automaattisesti joku sairaus tai vika...?? oon niin väsyny näihin yksipuolisiin tunteisiin ja tähän jatkuvaan pelkoon yksin jäämisestä ja siitä että oon todella jollain lailla "vinksahtanu"..mä vain haluun paremman puoliskon jota rakastaa ja kunnioittaa.
En pidä ikäisiäni tyttöjä mitenkään epä viehättävinä, mut kukaan ikäiseni ei vaan oo vielä sytyttäny. enkö vaan ole vielä kohdannu sitä oikeaa joka vie jalat alta?
pliis jos joku voisi sanoo jotain rohkaisevaa ja kommentoikaa jos viittitte.... asiallisesti siis kuitenkin....
Vastaukset 4
Vanhimmat
No miksi ihmeessä ottaisit pilaantuneen tuotteen tuoreen sijasta. Ihme touhua. Mietis nyt vähän.
Koska on olemassa todennäköisyys, että tämä on ainoa elämämme, niin eipä kannata kauheasti laittaa painoarvoa sille, toimiiko muiden mielestä sovinnaisesti vai epäsovinnaisesti. Se tuskin tekee sinua onnelliseksi, että koetat elää niin kuin kuvittelet muiden haluavan/odottavan sinun elävän. Älä siis välitä muiden mielipiteistä.
Vanhempi nainen lapsikatras on tietysti hankala yhdistelmä. No, aina ei voi saada kaikkea. Onko lasten pakko olla omia, maailmassa on kyllä paljon orpoja odottamassa hyvää perhettä? On myös aika todennäköistä, että vanhemmalla naisella on jo lapsia, kuinka suhtaudut heihin? Naisen lapsethan voisivat olla sinun ikäisiäsi, jopa sinua vanhempia.
Minun mielestäni yleisistä normeista poikkeaminen ei automaattisesti tarkoita, että ihminen on epänormaali. Ja kuka sen nyt voi loppupelissä sanoa, mikä on normaalia ja mikä ei? Ja miksi meidän kaikkien ylipäänsä pitäisi olla normaaleja? Vaikutat kyllä fiksulta ja toiset huomioon ottavalta mieheltä. Elä elämääsi, äläkä vietä elämääsi kenen tahansa kanssa. Toivon sinulle paljon onnea elämääsi, toivottavasti löydät oman kultasi.
on vikaa. Miksi haluta löysää kun voi saada tiukkaakin? Varmaan viisikymppisenä juokset sitten pikkutyttöjen perässä.
Joo. Ite täytin just 26v enkä myöskään ole koskaan seurustellut. Syitä lienee monia, ujous ja hiljaisuus, enkä kenties näytä miltään maailman trendikkäimmältä. Ja onhan mulla silmälasitkin! Buu.
Eilenillalla sain kuningasidean ja lähdin yksin selvin päin kattelemaan ihmisiä. Täältä metsästä kun ei ilman autoa minnekään pääse, eikä mulla ole kavereitakaan pahemmin joiden kanssa mennä. Vittu mikä virhe, masentui vaan entisestään ja epätoivo senkun syveni.
Parin naisen kanssa yritin alkaa vääntämään jotain juttua, mutta eivät vaikuttaneet kiinnostuneilta. Ja yritä siinä sitten tehdä aloitteita kun kaikki akat kulkee sellasissa laumoissa, nauravat itsensä pihalle jos tällanen yrittää sinne jotain mennä iskemään.
Tuntemattomat äijät kyllä tulee aina kännissä vääntämään vaikka minkälaista juttua, mikähän siinä on ettei naiset voi tehdä samoin? Siitä niiden pikku vilkuilusta kun ei oikein erkkikään ota selvää onko se kiinnostusta vai katteletteko sittekin jotain tyyppiä mun takana yms.
Parastahan tässä on just se, että muut ympärillä pariutuu ku tyhjää vaan. Tulee oikein mukavan viallinen fiilis kun ei itse kelpaa kenellekään, eikä enää näillä itsetunnon rippeillä viitsi enää edes yrittää.