Olen tässä itseäni viihdyttänyt, jos asiaa niin voidaan luonnehtia, lukemalla paljonkin tekstejä tällä palstalla. Eräs asia pistää usein silmään ja otanpa sen nyt puheenaiheeksi, kun en muutakaan keksi.
Täällä tuntuu olevan paljonkin kirjoituksia, joissa ihmetellään omaa sinkkustatusta. Kaikki on hyvin, mutta ketään ei löydy.
Mutta riippumatta siitä, onko kirjoittaja mies vai nainen, niin ensimmäiset sanat, joilla itseä kuvataan ovat ulkonäköön liittyviä.
"Olen nätti/kaunis/komea/solakka/hyväkroppainen" jne. muistetaan mainita ihan ensimmäiseksi, ennenkuin päästään muihin asioihin. Asioihin kuten siihen, millainen ihminen itseasiassa on.
No ei mitään uutta auringon alla. Onhan selvää että aikamme painottaa hyvin vahvasti visuaalisuutta, joten ei ole kummallista että ulkonäkö näyttelee myös suurta osaa kirjoituksissa. Mutta että johdonmukaisesti pääosaa?
Onko se nyt tosiaankin niin, että ulkonäkö on aina ensimmäinen kriteeri, vbai kirjoitetaanko se koska oletetaan, että se on asia, jjoka ensisijaisesti muita kiinnostaa? On jotenkin kummallista, minun mielestäni, että kirjoitettaessa itsestä mainitaan oma ulkonäkö ensiksi. Luulisi että oma minäkuva rakentuisi ensisijaisesti jostain muusta kuin omasta ulkonäöstä ja sen takia luulisi myös että ensiksi mainittaisiin jotain muuta.
Itse en koskaan ihastu keneenkään ulkonäön takia. En koskaan. Ulkonäkö saattaa kääntää pään, mutta ei missään tapauksessa saa minua harkitsemaan suhdetta ko. henkilöön. Ja kirjoitukset, joista nyt puhuin ovat juuri niitä, joissa halutaan nimenomaan vakavaa suhdetta.
Tosin olen huomannut että en kulje valtavirrassa monen muunkaan asian suhteen, joten ei ihme, että tämäkin asia minua kummastuttaa.
Voisiko olla niin, että itse kukin mielessään ajattelee että ulkonäkö ei lopultakaan ole se tärkein asia, vaan luonne tms. Mutta koska kaikki kuvittelevat että kaikki muut kuvittelevat ulkonäön ensisijaiseksi, niin siksi sille annetaan niin paljon arvoa. Näennäisesti.
Ulkonäköasioita, ei sen kummempaa
13
1014
Vastaukset
- pistää ulkonäölle
mahdottoman suuren arvon, tai sitten varallisuudelle. Valitettavasti.
Jonkun verran se ulkonäkö merkkaa kaikille ja myös miehille mut naisille se merkkaa varmaan eniten. Mies antaa helpommin anteeks esimerkiks naisen pyöreyden ja pulskuuden, no tietty jos nainen on sairaalloisen lihava, siis oikeasti lihava niin voi tehdä vähän vaikeeta. Mut naiset taas haluaa että mies on joko hoikka tai sitten jos enemmän elopainoa niin pitää olla lihaksia. Sitten naiset vielä odottaa että mies on helvetin pitkäkin, jopa niin pitkä ettei suutelusta meinaa tulla mitään kun nainen on puolimetriä lyhkäsempi. Mikä järki tossakin on? Mä ymmärrän sen että jos nainen haluaa käyttää korkkareita niin mies olis naisen vaatimuksella korkkarin koron verran pidempi mut ei enempää.
Mua itteeni ei kyllä haittais jos nainen on pidempi mua, mä näin mm. tos yks päivä kaupas sellasen naisen että huh ja wuh, oli mua pidempi mutta että.....jäin salaa sitä katseleen eikä ostosten pakkaamisesta meinannu tulla mitään. Jos sillä naisella ei olis ollu jätkäkaveria mukana niin olisin saattanu tehdä jonkun kömpelön aloitteen...- -m76-
naiset pistävät itseasiassa ulkonäölle pienemmän painon kuin miehet. Tämä on tutkittu juttu. Keskiverto nainen katselee miestä monipuolisemmin kuin keskiverto mies katsoo naista. Tietenkin ihmisissä on eroja.
- ja missä
-m76- kirjoitti:
naiset pistävät itseasiassa ulkonäölle pienemmän painon kuin miehet. Tämä on tutkittu juttu. Keskiverto nainen katselee miestä monipuolisemmin kuin keskiverto mies katsoo naista. Tietenkin ihmisissä on eroja.
asiaa on tutkittu ja kenen toimesta?
" Tämä on tutkittu juttu. "
Mä sanon tohon että potaskaa!
Naiset voi kyllä tutkimuksissa sanoa etteivät pistä miehen ulkonäölle niin suurta painoarvoa mutta käytännössä tilanne on toinen! Siis ts. naiset valehtelee tutkimuksissa! - a81
ja missä kirjoitti:
asiaa on tutkittu ja kenen toimesta?
" Tämä on tutkittu juttu. "
Mä sanon tohon että potaskaa!
Naiset voi kyllä tutkimuksissa sanoa etteivät pistä miehen ulkonäölle niin suurta painoarvoa mutta käytännössä tilanne on toinen! Siis ts. naiset valehtelee tutkimuksissa!Olin tässä selvin päin seuraamassa yöelämää ja tein kiintoisia havaintoja. Eniten näki niitä kuin suoraan OC:sta olevia kauniita pareja tietty eniten. Sitten näki niitä pareja joista nainen oli vähän pönäkkä, karusti sanottuna vähemmän viehättävä (en heti menisi iskemään), mutta silti kulki suht hyvännäköisen miehen kanssa.
Näin vain yhden parin, jossa homma oli toisin päin, eli mies vaatimattomampi verrattuna naiseen.
Minusta tämä kertoo aika selkeästi, miten tärkeää ulkonäköasiat on kummallekin sukupuolelle. - pussiin juuri
a81 kirjoitti:
Olin tässä selvin päin seuraamassa yöelämää ja tein kiintoisia havaintoja. Eniten näki niitä kuin suoraan OC:sta olevia kauniita pareja tietty eniten. Sitten näki niitä pareja joista nainen oli vähän pönäkkä, karusti sanottuna vähemmän viehättävä (en heti menisi iskemään), mutta silti kulki suht hyvännäköisen miehen kanssa.
Näin vain yhden parin, jossa homma oli toisin päin, eli mies vaatimattomampi verrattuna naiseen.
Minusta tämä kertoo aika selkeästi, miten tärkeää ulkonäköasiat on kummallekin sukupuolelle.HAh, nythän sä puhuit itses pussiin. Katopa vähän mitä kirjoitit kaikkee tässä ketjussa ja just kumosit omat väittees. :D
- a81
pussiin juuri kirjoitti:
HAh, nythän sä puhuit itses pussiin. Katopa vähän mitä kirjoitit kaikkee tässä ketjussa ja just kumosit omat väittees. :D
kuinka? Missä vaiheessa muka puhuin itseni pussiin, voisitko hieman "täsmentää"?
- -m76-
ja missä kirjoitti:
asiaa on tutkittu ja kenen toimesta?
" Tämä on tutkittu juttu. "
Mä sanon tohon että potaskaa!
Naiset voi kyllä tutkimuksissa sanoa etteivät pistä miehen ulkonäölle niin suurta painoarvoa mutta käytännössä tilanne on toinen! Siis ts. naiset valehtelee tutkimuksissa!tämän tutkineet ja tulos on ihan selvä. Tietenkin jos itse olet "epätoivoinen" mies jolle käy kuka tahansa nainen niin silloin perspektiivi voi pettää. Itse en ole hyvännäköinen tai rikas, mutta en silti kärsi yksinäisyydestä. Osa naisista armasti katsoo lähinnä vain pintaa, mutta paljon helpompi naisten joukosta on löytää niitä "fiksumpia" kuin miesten. Se ulkonäkö mikä monelle naiselle on tärkeää on perussiisteys, itsestä huolehtiminen ja se, että on sinut itsensä kanssa eikä ole heti anteeksi pyytelemässä, että "voi voi kun minä nyt vain olen näin ruma!" Ei kukaan halua epätoivoista itkupilliä.
- <Mies29>
-m76- kirjoitti:
naiset pistävät itseasiassa ulkonäölle pienemmän painon kuin miehet. Tämä on tutkittu juttu. Keskiverto nainen katselee miestä monipuolisemmin kuin keskiverto mies katsoo naista. Tietenkin ihmisissä on eroja.
Jos otetaan 100 naista ja 100 miestä ja näytetään niistä pelkkä valokuva toiselle sukupuolelle, niin naisista kelpaa suurempi miehille kuin miehistä naisille.
- -m76-
<Mies29> kirjoitti:
Jos otetaan 100 naista ja 100 miestä ja näytetään niistä pelkkä valokuva toiselle sukupuolelle, niin naisista kelpaa suurempi miehille kuin miehistä naisille.
panoksi, mutta ei mihinkään suurempaan sitoumukseen.
- -m76-
<Mies29> kirjoitti:
Jos otetaan 100 naista ja 100 miestä ja näytetään niistä pelkkä valokuva toiselle sukupuolelle, niin naisista kelpaa suurempi miehille kuin miehistä naisille.
Niin ja tuo, että miehelle kiinnostuksen heräämiseen riittää naisen valokuva, kertoo jo sen, että miehelle se ulkonäkö on tärkeämpi kriteeri! Soitapa miehelle äänitystä sadasta naisesta lukemassa kirjaa ja toista koe antamalla naisen kuunnella sadan miehen lukemista. Uskaltaisin väittää, että nainen löytää huomattavasti useammasta miehestä jotain kiinnostavaa kuin mies löytää naisista.
- 333
Moi!
Kyllä mun täytyy sanoa, jos mies tulee ja sanoo jotain, kun ei tunne toista ja toisen ajatuksia, ensivaikutelma kyllä vie voiton. Jos sanot jotain sellasta, mikä on täysin luonteeni vastaista, kyllä mä kommentoin heti siihen tai annan ymmärtää, etten ymmätänyt. Vaikka täytyy myöntää, miksi en voi kysyä toiselta, mitä tarkoittaa, kun toinen voi tarkoittaakin jotain aivan muuta. En käy "isku"-paikoissa. Olen siis osaamaton ymmärtämään kanssakäymistä, siks tulin tänne palstalle, jotta näen, mikä on tilanne. - fiilinki korvien välistä
Kyllähän juttu on näin, että ne huomion kiinnittävät sädehtijät ovat useimminten onnellisia, iloisia, positiivisesti uteliaita jne. Oma olo näkyy päällepäin aina. Jos hyvä olo puuttuu, vaikea on maalilla saada kaunista jälkeä aikaan. Maalia ei tarvita, jos on elämäniloa. Joten laihdutuskuurin ja purkin sijasta paras keino on kiinnittää huomio elämänilon säilymiseen, ihan itselle, itseä varten, omaksi iloksi - ja siitä se ketjureaktio alkaa! Tämän palautteen olen nimittäin saanut 43 vuotta perin tavallisen näköisenä ja muotoisena ja arvatkaas, osaanko ja jaksanko hoitaa ulkonäköä ja omistanko purkkeja. Enkä taatusti käytä elämääni moiseen tuherrukseen, kun on hauskempi kulkea vaikka kameran kanssa kaupungin laitoja ja saada siitä luovuudesta, ja sadasta muusta asiasta sitä ELÄMÄNILOA! Ü Relatkaa, peilin edessä pingottajat!
- vainäin
... kyllä täytyy sanoa, että tuo ulkonäkökeskeisyys on siinä mielessä mielenkiintoista, että aivan varmasti joka ikinen mies sekä nainen kiinnittää siihen ensimmäisenä huomionsa kun se on se ensimmäinen asia jonka toisesta näkee.
Se, miten ihminen sen jälkeen käyttäytyy, puhuu, kantaa vartalonsa ja minkälaisen ilmapiirin hän lähelleen luo tekee vähemmän mielenkiintoisen näköisestä monesti sitten kiinnostavan kuitenkin.
Itse olen siinä mielessä ulkonäkökeskeinen (ja uskoisin, että moni muukin) että väkisinhän miehen/naisen ulkonäössä pitää olla jotain, mistä pitää. On se sitten silmät, hymy, nenä, pisamat, hymykuopat etc... Siitä se lähtee ihmisten välinen kommunikointi joka tapauksessa, muuta tuskin voi kukaan väittää.
Tuo joku aikaisempi kirjoitus oli siitä, minkälaisia pariskuntia on liikenteessä baarissa/kaduilla. Useinhan hyvännäköiset miehet valitevat parikseen sen "taviksen näköisen" naisen, jotta hän olisi se jota parista katsotaan ensin7enemmän heidän ollessa liikenteessä. Hyvännäköiset naiset taas samasta syystä voivat valita "taviksen näköisen" miehen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614245Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653468Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541806Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251683Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981435Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132939Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115846Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18827